sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Tommy Orange: Ei enää mitään

Joskus tarina on se, ettei tarinaa ole.

Opal tekee aina saman asian kavuttuaan postiautoonsa. Hän katsoo peruutuspeiliin ja huomaa katsovansa itseänsä vuosien läpi. - - Silti hänestä on raskasta nähdä vuodet kasvoillaan, haarautuvat uurteet ja rypyt silmien ympärillä kuin halkeamat betonissa. Mutta vaikka hän ei pidä kasvojensa katselusta, hän ei ole osannut lopettaa sitä aina peilin nähdessään. Peilissä hänen on mahdollista saada hetkeksi kiinni kasvojensa ainoista kuvajaisista, jotka voi itse nähdä – lasin pinnalla.

Aloitin Tommy Orangen romaanin Ei enää mitään varovasti ja etäisyyttä pitäen. Teos kertoo Yhdysvaltojen alkuperäisväestön eli intiaanien elämästä nykyajassa ja valtakulttuurin puserruksessa. Romaani kertoo urbaaneista intiaaneista, identiteeteistä, yhteisöistä ja niiden puutteesta ja juurettomuudesta. Kuuntelin äänikirjaa ja aina välillä luin uudelleen kirjaa paperiversiona. 

Lopussa varovaisuutta ei enää ollut, romaani tuntuu sydämessäni kipuna. Romaanin henkilöt ovat monella lailla eksyksissä ja osattomina. Löydän paljon tunteita, jotka ovat minulle tuttuja. Loppu teoksesta sulaa itkuksi. Kuuntelen kirjan loppuun ja hengittelen pitkään sulatellen kaikkea kuulemaani. Palaan lukemaan tekstiä paperikirjasta. Olen lukenut kirjan, johon haluan ehdottomasti myöhemmin elämässäni palata.

Hän haluaa kuulla rummun vielä kerran. Hän haluaa nousta seisomaan ja lentää pois verisillä sulillaan. Hän haluaa perua kaiken tekemänsä. Hän haluaa uskoa tietävänsä, miten rukous tanssitaan ja uutta maailmaa rukoillaan.

Alusta asti tarina tuntuu olevan menossa kohti tuhoa. Romaanissa pääsevät ääneen monet henkilöt, joiden tarinat nivoutuvat yhteen. Yksittäisten ihmisten kautta menneet vuosikymmenetkin tulevat osin kerrotuiksi. Väkivalta erottaa ihmisiä toisistaan. Kuolema tuntuu olevan läsnä aina. Päihteistä haetaan unohdusta ja turtumusta, mutta apu on vain hetkellistä. Niin aikuiset kuin lapsetkin ovat yksinäisiä, ja yhteys toiseen ihmiseen tuntuu olevan miltei mahdoton saavuttaa. Välittämistä ja huolenpitoakin tarinassa on.

Orange on taitava kirjoittaja. Jään ihailemaan teoksen rakennetta ja tyyliratkaisuja, kunnes taas tempaudun tarinan vietäväksi. Kaikkein vaikuttunein olen romaanin Välinäytöksestä, jossa nimetyt minäkertojat vaikenevat ja ääneen pääsee kertoja, joka kuvaa meidän kaikkien [intiaanien] tekoja ja kokemuksia. Viimeinen valitsemani ote teoksesta:
Murhenäytelmästä tulee sanoin kuvaamaton, koska olemme sentään taistelleet vuosikymmeniä, jotta meidät tunnustettaisiin tässä ajassa eläviksi ihmisiksi, nykyaikaisiksi ja osallisiksi maailmassa, mutta kohtalomme on kuolla nurmella sulkiin pukeutuneena.
Teos: Ei enää mitään (There There)
Tekijä: Tommy Orange
Suomentaja: Jussi Korhonen
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Aula & Co