"Hyvästi, pikku Lucè, hyvästi", sanoo hoitaja. "Olkoon miehesi sinulle hyvä ja kiltti, sillä mitään vähempää et ansaitse. Älä milloinkaan unohda sitä."
- -
"Se on sinulle", Lucrezia saa sanottua ja työntää pikkuruisen maalauksen takaisin Sofian käteen. "Tein sen sinulle, omaksi."
Sofia nyökkää kiitokseksi, painaa poskensa Lucrezian poskea vasten, ikään kuin tahtoisi imeä itseensä tytön olemusta.
"Elä pitkä elämä", hän kuiskaa kiihkeästi Lucrezian hiuksiin, "ole onnellinen".
Kuva kustantajan sivuilta. |
O'Farrel on rakentanut romaanin, joka on kuin herttuattaren arvokkain koru; teos on täynnä kauneutta aina pienistä yksityiskohdista kokonaisuuteen asti. Rakastan teoksen yksittäisiä sanavalintoja, lauseita ja virkkeitä. Kaikki on niin viehkeää ja voimallista samanaikaisesti. Kiitos kirjailijalle ja suomentaja Leena Ojalatvalle.
Teoksen päähenkilö Lucrezia saa alkunsa kuumana iltapäivänä karttahuoneessa, jossa Lucrezian vanhemmat toteuttavat yhteistä suunnitelmaansa. Tulevan Lucrezian Eleanora-äidin katse ja ajatus eksyy merkittävällä hetkellä karttoihin ja "taivaan tähtikuvioihin, kartoittamattomiin meriin, todellisiin ja kuviteluihin saariin, vuoriin, joiden huiput peittyvät ukkosmyrskyyn". Niin saa alkunsa levoton ja taipumaton Lucrezia. Hän on ihana ja omapäinen nuori nainen, jonka puolella olen lukijana koko teoksen ajan.
O'Farrel kertoo Lucrezian elämästä liikkuen edestakaisin lapsuuden, nuoruuden ja Lucrezian viimeisten kuukausien herttuattarena ja vihittynä vaimona välillä. Medicit olivat aikansa vaikutusvaltaisin suku varakkaassa Firenzessä, joten teoksen lapsuuden kuvauskin on todella mielenkiintoista. Perheen lapsilla on useita opettajia, hoitajia ja muita palvelijoita.
Lucrezian merkittävin taito on maalaamisen ja piirtämisen taito. Hän elää ja hengittää tuon taidon kautta ja kokee maailman ympärillään kuvien ja niiden tekemisen kautta. Perheen, suvun ja puolison silmin Lucrezian ainoa arvo on vaimona ja mahdollisena äitinä. Jos hän ei sinetöi naimisiin menollaan sukunsa liittolaisuutta toiseen arvosukuun ja uuteen sukuun liitettynä saa aikaan perillistä, hän on tarpeeton.
Teoksen lähetessä loppua lohduttomuuteni tiivistyy, koska kohtaloaan vastaan ei voi taistella. Armoton ja voimiensa tunnossa oleva herttua Alfonso ei neuvottele, vaan tietää kaikkien tottelevan häntä kyseenalaistamatta. O'Farrel päättää teoksen tavalla, joka yllättää minut. Koen vapautuvani jostain raskaasta ja ahdistavasta.
Botticellin Madonna Del Magnificat (noin 1483), kuvattu Firenzessä pari vuotta sitten. |
Kuuntelin teoksen äänikirjana (lukijana Tuija Kosonen), mutta nyt blogitekstiä kirjoittaessani latasin myös e-kirjan. Olen selaillut nyt perusteellisesti kirjaa, koska jatkuvasti oivallan uusia yhteyksiä ja viittauksia tekstistä ja nautin sen lauseista. O'Farrelin Lucrezian muotokuva on hyvin tiivis ja merkityksiä rakentava romaani. Ote teoksesta:
Hän kohottaa leukansa pystyyn, ottaa kynttilän Emilialta ja ojentaa käsivartensa pimeyteen. Hän ei pelkää, ei pelkää. Hänen sisällään asuu peto, ja sen on vanttera ja rohkea. Niin hän toistelee itselleen sydämensä jyskeen yli. Tämän huoneen nurkissa lymyävät henget saavat nähdä, minkä kanssa ovat tekemisissä: hän on Toscanan hallitsijan viides lapsi, hän on koskettanut naarasleijonan turkkia, hän on ylittänyt vuorijonon päästäkseen tänne. Mietipä sitä, pimeys.Ihana, ihana kirja. Kuuntelin teoksen muutama päivä sitten, mutta huomaan edelleen ajattelevani tyttöä, joka kosketti naarasleijonan turkkia.
Teos: Lucrezian muotokuva
Tekijä: Maggie O'Farrel
Suomentaja: Leena Ojalatva
Julkaisuvuosi: 2023
Kustantaja: S&S
Tätä moni kehui, kun kirjoitin ajatuksiani O’Farrellin Hamnetista. Siitä pidin paljon ja tämäkin kuulostaa hurjan hyvältä.
VastaaPoista