Täällä Pohjantähden alla, osa 3

Lokakuu, marraskuu ja nyt joulukuu. Nyt marraskuun viimeisinä päivinä sain tuon kakkospakan loppuun. Täällä Pohjantähden alla, osa 2 on siis kuunneltu, usein itkua vääntäen. Se itku pimeän marraskuun keskellä autossa yksin on kyllä ollut tänä syksynä aikamoinen henkilökohtaisen melankolian huippu.

Mitäs sitten? Autossa olikin jo odottamassa trilogian lopettava Täällä Pohjantähden alla, osa 3, ihan itse sinne haettu kirjastosta. Tähän kirjasarjaan olen kyllä jäänyt koukkuun. Tänä aamuna vain pienen ajomatkan tehdessäni piti heti napata tarina jatkumaan. Ymmärsin kuunnellessani, että yksi osa äänikirjan erilaisuuden viehätystä on itselle outo rytmi, johon kuulijana joutuu pakoitetuksi.

Olen nimittäin nopea lukija. Malttamattomana luonteena pyrähtelen joskus kirjaa eteenpäin jopa nopeaa lukuanikin sukkelammin. Se harponta ei aina ole merkki huonosta tarinankerronnasta, oma kärsimättömyyteni lähtee viemään lukemistani. Mutta äänikirja, varsinkin pitkä tarina verkkaisesti kerrottuna, hidastuttaa vauhtini. Tietenkin. Jos juoksen edelle, en kuule lukijan ääntä. Nyt jo jokusen tunnin hitaammin kiirehtineenä olen kiitollinen, että olen jaksanut hillitä itseni edes tässä asiassa. Osansa on kirjailijan ratkaisuilla ja tavalla kuvata tapahtumia. Mutta osansa on lukijan puherytmillä ja tauotuksella. Ihailuni niin kirjailija Linnaa kuin näyttelijä Sinisaloa kohtaan on kasvanut tänä syksynä.

En edes nyt osaa ajatella, mitä voin ryhtyä kuuntelemaan seuraavaksi. Se ei voi olla liian samanlaista, muttei tyystin erilaistakaan. Äänikirjaa on enää vajaa kaksikymmentä cd:tä jäljellä. Joten hyviä ehdotuksia otetaan vastaan!