Välihuokaisu

Mitäänhän ei pidä kirjoittaa. Koska olen ryhtynyt kirjoittamaan lukemistani kirjoista, huomaan tuntevani itseni saamattomaksi ja laiskaksi, jos en raportoi blogiin luettuani kirjan. Parhaillaan opiskeluissani kirjoitan kandia ja muutamaa muuta pikkutyötä, joten blogin päivittäminen on hyvä tapa paeta kunnon töitä. Saman asian ajaa kaappien siivous ja Girlsien katsominen. Toki blogin kirjoittaminen on kaappien siivoamista mukavampaa, mutta toisaalta löytyy myös tekemistä, joka päihittää tämänkin sijaistoiminnan.

Huonoja kirjoja en lue loppuun, joten niistä tätä blogia lukemalla ei välttämättä saa mitään tietoa. Minun ärsyttää uusien kirjojen tulva, en jaksa pyrkiä lukemaan kirjoja mahdollisimman tuoreina. En jaksa, en ennätä. Silti seuraan uutuuskirjoja. Haluaisin lukea Knausgårdin Taisteluni ykkösen ja kakkosen. Mutta haluaisin lukea ne rauhassa, hyvällä mielellä hetkessä jolloin planeettoja myöten kaikki on kohdallaan. Lienee selvää, etten ole vielä kyseisiä herkkupaloja aloittamassa. Pöydälläni odottaa Karilan Gorilla. Pitääpä lukea joku päivä. Käykö Gorillalle kuten elokuvalle 21 grammaa, joka odotti kaapissani yhdeksän vuotta ensimmäistä katsomistaan? Toivottavasti ei.

Eilen luin ääneen Kunnaksen Koiramäen Marttaa ja Ruuneperiä ja Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoita. Perhe joutui kuuntelemaan. Se oli hinta, jonka joutui maksamaan, että sai syödäkseen Runebegin torttuja. Julma elämä. Haluan lukea Fredrika Runebergin Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä, mutta homma on vielä vaiheessa.

Ei uutuuksia siis tulossa, ei huonoja kirjoja. Välillä mennennee pitkäänkin, ettei täällä mitään tapahdu, jos joku muu asia omassa elämässä lähtee vetämään. Mutta saattaapa olla, että jotain uusvanhaa tänne tuleekin jo ihan kohta.

Voikaa hyvin. Minä jatkan huokailua.