Mitäänhän ei pidä kirjoittaa. Koska olen ryhtynyt kirjoittamaan lukemistani kirjoista, huomaan tuntevani itseni saamattomaksi ja laiskaksi, jos en raportoi blogiin luettuani kirjan. Parhaillaan opiskeluissani kirjoitan kandia ja muutamaa muuta pikkutyötä, joten blogin päivittäminen on hyvä tapa paeta kunnon töitä. Saman asian ajaa kaappien siivous ja Girlsien katsominen. Toki blogin kirjoittaminen on kaappien siivoamista mukavampaa, mutta toisaalta löytyy myös tekemistä, joka päihittää tämänkin sijaistoiminnan.
Huonoja kirjoja en lue loppuun, joten niistä tätä blogia lukemalla ei välttämättä saa mitään tietoa. Minun ärsyttää uusien kirjojen tulva, en jaksa pyrkiä lukemaan kirjoja mahdollisimman tuoreina. En jaksa, en ennätä. Silti seuraan uutuuskirjoja. Haluaisin lukea Knausgårdin Taisteluni ykkösen ja kakkosen. Mutta haluaisin lukea ne rauhassa, hyvällä mielellä hetkessä jolloin planeettoja myöten kaikki on kohdallaan. Lienee selvää, etten ole vielä kyseisiä herkkupaloja aloittamassa. Pöydälläni odottaa Karilan Gorilla. Pitääpä lukea joku päivä. Käykö Gorillalle kuten elokuvalle 21 grammaa, joka odotti kaapissani yhdeksän vuotta ensimmäistä katsomistaan? Toivottavasti ei.
Eilen luin ääneen Kunnaksen Koiramäen Marttaa ja Ruuneperiä ja Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoita. Perhe joutui kuuntelemaan. Se oli hinta, jonka joutui maksamaan, että sai syödäkseen Runebegin torttuja. Julma elämä. Haluan lukea Fredrika Runebergin Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä, mutta homma on vielä vaiheessa.
Ei uutuuksia siis tulossa, ei huonoja kirjoja. Välillä mennennee pitkäänkin, ettei täällä mitään tapahdu, jos joku muu asia omassa elämässä lähtee vetämään. Mutta saattaapa olla, että jotain uusvanhaa tänne tuleekin jo ihan kohta.
Voikaa hyvin. Minä jatkan huokailua.
Valitsen lukemisen
2 kommenttia:
Mullakin on välillä ihan samansuuntaisia ajatuksia eli tunnen itseni saamattomaksi, kun en kirjoita kaikista lukemistani kirjoista. Mutta silloin yritän puhutella itseäni ja muistuttaa, ettei bloggaaminen saa olla mikään pakko. Pidin viime vuoden loppupuolella taukoa bloggaamisesta ja se teki hyvää. Asennoituminen järkevöityi monella tavalla ja koen nyt olevani rennompi blogini suhteen. Kirjoitan silloin kun siltä tuntuu enkä nosta rimaa liian korkealle.
Minäkin jätän kesken kirjat, joista en pidä, mutta uusia kirjoja luen. Kummasti jalkani vaan kuljettavat minut kirjastossa uutuuksien äärelle. Se on tapa, josta en edes halua tässä vaiheessa päästä eroon. Toki luen myös vanhempaa kirjallisuutta.
Voi sinäkin hyvin!
Kiitos kommentista, Anna Elina. Illan lopuksi viihdytin itseäni Zlatanin omaelämänkerralla, joka ei jää kesken. Sen verran viihdyttävästä tarinasta on kyse.
Lähetä kommentti