On taas se aika vuodesta

Minulle tulee lukupiirin vetäjänä kaksi kertaa vuodessa, kevään ja vuoden päättyessä, levoton olo ja ajatuksesta toiseen hyppelehtivä mielenlaatu. Toukokuussa mietin jo vakavasti syksyn lukupiirin kattausta ja näin kesäkuussa, kevään viimeisen lukupiiritapaamisen aikaan, minulla on jo esittää lukupiiriläisille syksyn ohjelma. Mietintää vauhditti tällä kertaa kotona tapahtuva jättiläismäinen pääkirjahyllyn siivous, jossa silmieni editse meni kirja jos toinenkin. Eräs perheenjäsen kommentoikin masinoimaani kirjojen kantoa paikasta toiseen tavalla, joka kertonee minusta jotain. "Äiti, tämä [kirjojen kanssa pelaaminen] ei tuo minulle minkäänlaista tyydytystä." Mitä siihen voi sanoa? "Ai jaa, minulle tuo."

Lueskelin Suvi Aholan lukupiireistä kertovan kirjan toukokuussa. Sieltä löysin muutaman vuoden takaisia lukupiirien suosikkiluettavia. Niiltä listoilta syksyn lukupiirimme sai sekä Lipsonin kirjat että Obaman muistelmat. Lipsonin kirjoista olen kuullut niin paljon hyvää, että varmasti tulevana syksynä lukupiirimme kannattaa niitä lukea. Obamalta olen lukenut vasta hänen lastenkirjansa, joka on yksi kolmesta vaihtoehtoisesta luettavasta, kunhan miehen vuoro tulee lukupiirissämme aivan vuoden lopulla. Ensimmäisiä kärkikymmenikköön yltäneitä 2000-luvun Hesarin kyselyn romaaneja on Ollikaisen Nälkävuosi. Sekin löytyy syksystämme, maltan tuskin odottaa.

Pyrin koostamaan lukupiirimme puolivuotisohjelman monipuoliseksi. Joskus aiemmin jokainen ehdotti yhden kirjan tai kirjailijan mukaan. Nyt kysyn ehdotuksia ja ideoita lukupiiriläisiltä jossain kohti puolivuotiskautta ja muodostan listamme lopulta itse. Romaanien lisäksi mukaan on tultava joku tieto- tai runokirja. Myös novelleja olemme lukeneet. Emme lue pelkästään uutuuksia, mukana on vanhempia kirjoja. Kotimaiset ja ulkomaiset kirjailijat ovat molemmat edustettuina luettavissamme. Usein luemme kaikki saman kirjan, jolloin keskustelukin on helppoa. Välillä on toisaalta helpottavaa ottaa hyvin avoin lukuohje, jonka kaltainen meillä oli nyt kesäkuussa. Kaikki saivat lukea haluamansa vihreäkantisen kirjan ja esitellä sen toisille. Itse luin sarjakuvaa, Kramppeja ja nyrjähdyksiä, Viidakon vaarat. Oli riittävän viihdyttävää ja nopeaa luettavaa.

Kokemukseni mukaan lukupiirin toiseksi suurin ilo on lukea niitä kirjoja, joita ei löytäisi luettavaksi itsekseen. On ihanaa odottaa syksyä ja lukupiirin alkua. Usein kirjaa lukiessaan miettii, mitähän piiriläiset tästä sanoisivat, vaikka kirja ei olisikaan lukupiiriä varten luettavana. Suurin ilo on se yhteinen keskustelu.