Tyytymätön aamu kääntyi lukupäiväksi

Aamulla olin jo kirjoittamassa tänne epämääräistä murinaa asiasta jos toisestakin lukemiseen ja kirjoihin liittyvästä murheesta ja tekemättömästä puuhasta elämässäni. Lähdin sitten kuitenkin kävellen kirjastoon ja ryhdyin tekemään asioita yksi kerrallaan. Ja kas kummaa, päivästä tulikin sitten lukupäivä.

Lainasin itselleni Salla Simukan Jäljellä ja Toisaalla. Sain yhden lapsistani lukemaan Jäljellä-kirjan ensimmäiset viisikymmentä sivua, kun samalla itse luin Toisaalla-kirjan ensimmäiset viisikymmentä sivua. Sitten vaihdoimme saamiamme tietoja ja käsityksiä kirjojen yhteisestä tarinasta. Jatkamme lukuamme tänään ja huomenna, sitten keskustelemme taas. Mielenkiintoista. Simukka on kirjoittanut toisiinsa kietoutuvat tarinat, jotka voi halutessaan myös lukea yksittäisinä tarinoina.

Kirjastosta tarttui muutakin luettavaa niin itselleni kuin muille perheenjäsenille. Itselleni lainasin mm. Grimmin sadut I + II. Eräs perheenjäsen sai jo kuultavakseen kolme lyhyttä satua ääneen luettuna: Kettu ja hanhet, Kolme laiskuria ja Makea puuro. Näissä saduissa ei ollut kuulijan haluamaa särmää, mutta enköhän minä etsi vielä riittävän reipasotteisen sadun ääneen luettavaksi. Syy, miksi Grimmin sadut lainasin tänään, oli juuri nuo Simukan kirjat, joihin kaipasin taustaluettavaa. Simukka kiinnostaa minua nyt enemmänkin ja kirjastossa varasin myös Lumikki-trilogian ensimmäisen osan Punainen kuin veri. Iltapäivällä kirja oli jo hyppysissäni ja vaikka en ole vielä kirjaa ryhtynyt lukemaan, olen ihastellut sen kaunista ulkomuotoa. Oi! Luen sen piakkoin.

Aamusella aloitin Aki Ollikaisen esikoisteoksen lukemisen. Nälkävuosi on monen kehuma teos, joka minun piti nyt lukea lukupiiriin liittyen. En varmaankaan voi sanoa kirjasta mitään sellaista, mitä ei olisi jo sanottu tai kirjoitettu. Minulle Nälkävuosi oli helppo ja nopea lukea. Aihe on vaikea ja raskas, ja Ollikainen käsittelee pohjattoman ahdistavaa nälkää ja kuolemaa hyvällä otteella. Ollikaisen kieli on kaunista ja täynnä ilmaisun voimaa. Kirjan hienoudesta huolimatta olen iloinen, että voin palauttaa kirjan kirjastoon. En haluaisi tätä kirjaa nyt itselleni, koska en todennäköisesti halua lukea kirjaa uudelleen. Siinä mielessä Nälkävuosi muistuttaa Oksasen Puhdistusta.

Huomenna on Blogistanian lukumaraton nro 2. Pidin niin paljon siitä ensimmäisestä, että olen harmissani, etten nyt voi lähteä mukaan ilotteluun. Lukumaraton sopii minulle ja aion joku päivä ja yö toteuttaa yksilösuorituksena urakan.

Häkeltynyt

Kaksi ilon ja kummastuksen aihetta:

1. Luin Vuoren Siipirikon ja kirjoitin siitä ajatuksiani. Suit sait sukkelaan ne ovatkin itse kirjailijan silmien alla ja kirjoitukseni singahtaa linkiksi FB-päivitykseen. Jännittävää! Lukiessani olen melkoisen yksin kirjan kanssa ja ajatus siitä, että on olemassa oikea kirjailja ja todellinen maailma on mystisen oudon kihelmöivää. Ja hivenen pelottavaa. Toivottavasti blogit tuovat iloa kirjailijoille, eivätkä ainakaan lisää ahdistusta.

Ja sitten tulee seuraava ajatus. Voisiko blogiin kirjoittaa jotain niin, että siitä seuraisi jossain kirjassa tulevaisuudessa jotakin, johon olisi itse ollut rippusen verran osallinen? Vuoren FB-sivujen kautta menin lukemaan Morren maailma -blogin tekstin samaisesta kirjasta ja hihkuin riemusta, kun Morre miettii historiallisten romaanien sankarittarien ruumiinrakennetta. Minäkin haluan jonkun verevämmän ja hyvinsyöneen historiallisen romaanin sankarittaren!

2. Eilen illalla ryhdyin lukemaan Ally Condien trilogian lopetusta Perillä. Tutkin miltei aina tarkkaan kannet ja sisäliepeet ennen lukemisen aloittamista. Niin nytkin. Kirjan takaliepeessä oli lyhyesti kuvattu kolmen lukijan kehuja sarjan aiemmasta kirjasta Rajalla. Luin niitä jotenkin väsyneen verkkaisesti ja mietin, että onpa mukavaa, kun ensimmäisenä oli omalla nimellään opiskelija Kuopion lyseon lukiosta. Ja kas, kolmantena oli ote arviosta kirjasta blogista kirjakkoruispellossa.blogspot.fi. No voi hyvän tähden! Missähän mielentilassa olin tuota päivitystä kirjoittaessani? Kas, kun eivät laittaneet tietoa, että käyttävät blogitekstiäni. Olisin sitä arvostanut.

Todella usein kirjoittaessani tätä blogia ajattelen, että kirjoitan itselleni. Jossain vaiheessa päätin laittaa blogiin oman nimeni näkyville, että muistaisin pitää kirjoittamisissani järjen päässä. Vakilukijoiden määrä on pieni, kokonaista 26, mutta sen verran iso, ettemme saunaan ainakaan meillä yhtä aikaa mahtuisi! Kiitos kaikille blogiani lukeville! Kaikki huhuilut ja elonmerkit takaisin päin ovat myös sallittuja, jopa suorastaan toivottuja. Lisäsin Tietoja minusta -osioon sähköpostini, jos joku kokee tarvetta olla minuun yhteydessä.

Tuntemattomalle jumalalle

Pidän John Steinbeckin kirjoista, mutta hänen romaaneistaan ainoastaan yhtä rakastan. Rakkauteni kohde on Tuntemattomalle jumalalle. Ilmeisesti tämän vuoden lukuteemani on nostalgia, koska olen lukenut viime kuukausina uudelleen niin paljon itselleni tärkeitä kirjoja, joita olen viimeksi lukenut nuorena (ikävuodet 13-22). Muistin tästä kirjasta, että rakastin sen tunnelmaa, tarinaa ja henkilöitä yläkouluikäisenä. Nelikymppisenä voi nuoruusmuistolle hymähtää ja ottaa kirjan hyllystä luettavaksi lievän kyynisin tuntein.

Tuntemattomalle jumalalle on julkaistu 1933 ja suomennettuna se on julkaistu 1982. Kirja on mystinen luonnonuskonnon ylistys, joka yllättävän hyvin liittää yhteen luottamuksen luonnon voimaan ja ihmisten löytämiin ja luomiin jumaliin. Vaikka romaani on helppolukuinen, se on samalla jylhä julistus elämän ja kuoleman voimille.

"Elämää ei voi katkaista äkillisesti. Ihminen ei voi olla kuollut, ennen kuin kaikki se missä hän on saanut aikaan muutoksen on kuollut. Hänen vaikutuksensa on ainoa todiste hänen elämästään. Niin kauan kuin jäljellä on yksikin haikea muisto, ihminen ei ole täysin poissa, kuollut. Ihmisen kuolema on hidas tapahtuma, hän ajatteli. Me teurastamme lehmän, ja se on kuollut heti kun sen liha on syöty, mutta ihmisen elämä sammuu niin kuin sammuu veden liike tyvenen lammen pinnasta, pieninä aaltoina, etääntyvinä, ja vähitellen täydeksi tyveneksi vaimentuvina."

Kirjan päähenkilö on Joseph Wayne, joka tarinan aikana kasvaa yksin matkaavasta miehestä laajennetun perheensä uudeksi patriarkaksi. Kirjaa lukiessani muistin, miten ihanana Josephia pidin silloin aikoinaan. Joseph on luonnonvoima, itse luonnon ilmentymä. Hän toimii omalla laillaan ja elää tiiviissä yhteydessä luontoon. Joseph lähtee synnyinkodistaan etsimään uutta paikkaa, johon asettua. Hänen löydettyään paikan hän kutsuu veljensä perheineen asumaan hänen kanssaan. Joseph myös perustaa itse perheen.

"Tuuli tuiversi hänen hiuksiaan ja partaansa hänen kävellessään paljain päin vainioilla, ja hänen silmissään kyti kiima. Kaikki mitä hän näki ympärillään, maa, karja ja ihmiset, teki hedelmää, ja Joseph oli tämän hedelmällisyyden alkujuuri; hänen kiimansa oli sen liikkeelle paneva voima."

Jos tämä Steinbeckin kirja on lukematta, se kannattaa lukea. Steinbeckin Tuntemattomalle jumalalle tuo hyvällä tavalla mieleen Walt Whitmanin runot. Molemmissa nähdään elämän kiertokulun ihme ja ylistetään ihmistä osana luontoa.

Vihdoinkin Siipirikko

Jouluna luin ensimmäistä kertaa Kristiina Vuoren esikoiskirjan Näkijän tytär. Heti ensiluvulta tiesin, että tulen jatkossa seuraamaan kirjailija Vuoren tuotantoa. Vaikka tuossa tammikuisessa blogimerkinnässäni en siitä kirjoittanutkaan, sain päähäni ajatuksen, että Näkijän tytär saisi jatko-osan. Näinhän ei ollut missään puhuttu tai kirjoitettu. Ennen Siipirikkoa luin Näkijän tytär -kirjan vielä kaksi kertaa. Ihmeen sitkeässä ajatus jatkosta päässäni pysyi ja lukiessani kolmatta kertaa kirjaa arvelin avoimen lopun olevan yksi syypää hourailuihini.

Siipirikko pääsi viimein käsiini perjantaina ja tänä aamuna se oli luettu. Pidän todella paljon Vuoren tavasta kirjoittaa. Hänen kirjojensa lukeminen on yhtä aikaa helppoa ja hyvällä tavalla viihdyttävää. Erityisen iloinen olin tarinan tapahtumapaikoista, Karjala, Laatokan ympäristö ja Impilahden kylä ovat minulle tärkeitä sukuni vuoksi. Linnuilla, erityisesti petolinnuilla on tarinassa suuri merkitys ja kirjan lukemalla saa paljon lisätietoa haukka- ja kotkametsästyksestä. Historialliset yksityiskohdat ovat tämänkaltaisessa kirjassa merkittäviä ja itse ajattelen, että minun tulee lukijana luottaa kirjailijaan niin, että hän kertoo asiat "riittävän oikein". Tarinan päätyttyä kirjassa on vielä kirjailijan loppusanat, joissa hän luo katsauksen Siipirikko -kirjan aikaan. Pidän näistä loppusanoista paljon, ne avaavat aikaa ja tarinaa vielä omalta osaltaan.

Nautin kirjasta kyllä, mutta vähemmän kuin Näkijän tytär -kirjasta. Miksi? Minulle suurin ongelma oli päähenkilö Selja ja hänen ratkaisunsa, jotka veivät sekä Seljaa itseään että hänen läheisiään kohti tuhoa. Tämä lukijan ongelma on samankaltainen kuin kauhuelokuva, jonka katsojana toivon, että päähenkilö ei mene autiotaloon keskellä yötä, koska itse ei sinne menisi. Samalla ymmärtää, että elokuvasta tulisi aika kesy ja lyhyt, jos jokainen toimisi mahdollisimman turvahakuisesti ja viisaasti. Kirjan luettuani minä en pitänyt Seljasta. Olisin toivonut pitäväni, mutta valitettavasti näin ei käynyt.

Ehkä onnettomuus sanana kuvaa kaikkia niitä tapahtumia, joita Seljalle ja hänen läheisilleen tapahtuu  ja myös sitä henkeä, joka Seljan ympärillä pyörii. Sääli heräsi ainakin Häkkiä ja Aijoa kohtaan. Omat ajatukseni kirjan luettuani ovat ristiriitaiset, mutta taatusti etsin käsiini seuraavan Vuoren kirjoittaman kirjan.

Maratonin jälkeisiä ajatuksia

Luin maratonissa rakkautta sivuavia kirjoja. Tiesin kohtalaisen tarkkaan luettavat kirjat, koska valitsin omasta hyllystäni pääasiassa nuoruuteeni liittyviä kirjoja. Järjestin luettavani itselleni vaativammasta päätyen mieluisimpaan maratonin loppua kohti. Tässä toteutin karkkipussistrategiaani, jossa ensin syödään "huonot" karkit ja lopuksi säästetään parhaat.

Huomasin lukiessani siirtyväni nykypäivästä aina vain taaksepäin ajallisesti. Minun yöni kauniimmat kuin teidän päivänne ja Hullu rakkauteni olivat nykyaikaa, Hyvä maa sijoittui 1900-luvun alkuun, Tulppaanikuume 1600-luvulle ja Pirita Karjalan tytär 1400-luvulle. Tarinoiden ihmiset asettuivat ajassa taaksepäin mentäessä aina vain tiiviimmin omille paikoilleen yhteisöihin ja yhteiskuntiin. Siinä missä nykyajan Philippe ja Lucas eivät oikein tienneet mitä tehdä ja päätyivät sitten tekemään kaikenlaista, Pirita ja Sophia tietävät paikkansa. Se, mitä ratkaisuja yksilöt tekevät, on sitten toinen juttu ja vie tarinaa eteenpäin.

Kirjoissa oli paljon tunteita ja tekoja. Mitkä niistä sitten olivat rakkautta? Varsinkin historiallisten romaanien tarinoissa jo pelkästään rakkaus-tunteen nimeäminen ja oikeus etsiä itselleen jotain omaa ovat tulkinnanvaraisia ja erikoisoikeuksia. Mielestäni maratonissa lukemistani kirjoista vaikuttavinta rakkautta osoitti O-lan Hyvä maa -teoksessa. O-lan oli vähäisistä vähäisin, orjatyttö, jonka köyhä talonpoika Wang Lung nai. O-lanin ulkoinen olemus esitettiin hyvin vähäisenä ja karkeana isoista sitomattomista jaloista auringon polttamaan ihoon. O-lan teki työtä perheensä ja miehensä eteen valittamatta. Kirjailija Pearl S. Buck antaa lukijan nähdä O-lanista vivahteikkaamman kuvan kuin se, miten Wang Lung vaimonsa näkee. O-lan rakastaa vuosia miestään ja lapsiaan osoittaen rakkauden teoillaan. Kukaan ei häntä kiitä tai arvosta.

Rakkaus harvoin on suurta ja pitkäaikaista. Tarinoiden henkilöt voivat saavuttaa hetkellisen hurman rakastetun kanssa, mutta siitä seuraa tuskaa ja onnettomuutta. Parhaiten käy henkilöille, jotka pitävät rakkauden tunteen omana sisäisenä aarteenaan ja ovat tyytyväisiä siihen. Lukijana minua puhuttelevat nyt toiset tarinat kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Olen iloinen henkiinjäämisestä, rakkauden vuoksi on turha kuolla.

" - Ehkä minäkin rakastan sinua, ystäväni, hän sanoi lempeästi.  - Mutta enemmän minä rakastan lastani. Äiti Praskovja sanoi kerran että nainen rakastaa aina enemmän lastaan kuin miestään. Luulen että hän oli oikeassa. Niin täytyy olla, että nainen jaksaisi synnyttää lapsia." Utrio, Pirita Karjalan tytär

Lukumaraton on ohi. Kokemus oli hauska. Kesken oman lukemisen oli mukavaa käydä lukemassa muiden väliaikatietoja ja tunnelmia. Vaikka luinkin yksin, luin myös yhdessä. Olisi ollut erityisen hienoa, jos olisin huomannut lukevani samaa kirjaa toisen maratonarin kanssa.

Lukumaraton 10.7.2013

Klo 5.00
Huomenta! Aamu on pilvisen sateinen. Olen keittänyt sitruunateetä ja aloitan lukemisen. Aion keittää kaurapuuroa vähän myöhemmin ja lukea tämän nuoruuteni ihastuksen parissa tunnissa.

"Ja tuona pyhimpänä hetkenä ihminen kärsii hyvin selkeästi siitä ettei ole rakastettu ja siitä ettei välinpitämättömien vastakkaisen sukupuolen edustajien elämään ole lupa käydä käsiksi"

Klo 9.30
Aamupaloja on syöty nälkäisen hobitin tapaan jo useampia. Luettujen sivujen määrä on 305. Ensimmäinen kirja, Minun yöni kauniimmat kuin teidän päivänne, oli raatelevan intohimon kuvaus, joka päättyi tuhoon. Päätin jatkaa samalla tyylillä ja luen parhaillaan Hullu rakkaus -kirjaa, jossa päälle kolmekymppinen ranskalaismies työstää vuorotellen kaikkia käsiinsä saavia naisia ja kirjaansa. Rakkaus on jossain halujen ja hetken huuman välissä aika hyvin piilossa.

Kiitos kannustuksista. Seuraava päivitys tulee iltapäivällä. Sitä ennen hetkeksi perheen pariin

Klo 13.30
Talo on rauhoittunut ja lukeminen on taas täydessä tehossa. Väliaikasaldo on 473 sivua. Nyt ranskalainen nykyelämä on perattu ja voin siirtyä monta askelta taaksepäin 1600-luvun Amsterdamiin. Hullu rakkaus olikin pohjimmiltaan kirjan kirjoittamisen hulluutta, joka rytmitti päähenkilön (Philippe Djian, kirjailija) muuta elämän hurjastelua. Hauskaa tuli vasta tarinan loppupuolella, kun leiriolosuhteet henkistymistä tavoittelevassa porukassa tulivat päähenkilölle tuskallisiksi.

"Usein juuri nainen on syynä siihen etten kykene saamaan päätäni tyhjäksi, juuri näiden naisten takia minulla ei ole voimaa vetäytyä zenluostariin ja paneutua tärkeämpiin asioihin, mutta ei tee mitään - -"

Klo 20.30
Perhe-elämä kulkee omia polkujaan ja itse vaeltelen siellä täällä kotia lukemassa. Odotan lähinnä muiden nukkumaan menoa, että voin ottaa kunnon loppukirin! Tulppaanikuume oli ihana soljuva tarina, jossa halu sulautua ja itseen kohdistuvat odotukset vuorottelivat. Nuori rouva kylmeni vanhalle puolisolleen ja löysi rakkauden nuoresta miehestä. Erityisen herkullisia olivat 1600-luvun ajattelijoiden lainaukset, jotka rytmittivät tarinaa lukujen alussa.

"Se joka kahlaa tuntemattomissa vesissä, hukkuu." Jacob Cats, 1632

Välillä huvittelin lukemalla ääneen vanhojen aikojen muistoksi lastenkirjan Tuku-Tuku ei nuku. Siinä itsenäinen kulkuri-tutkija Tuku-Tuku vaeltelee sekä kahdella että neljällä jalalla, tilanteesta riippuen, unta etsiessään ja ennättää tehdä kaikenlaista metsässä ja talossa. Lopuksi sukulaisia miettiessä uni saavuttaa pyjamaan pukeutuneen lampaan.

Tulppaanikuume jo nosti omaa tunnetta, vaikka välillä väsytti todella. Joku aika sitten pääsin aloittamaan Buckin Hyvä maan, jota myös innostuin olohuoneessa lukemaan ääneen. Nimittäin vanhaan Kiinaan sijoittuva tarina alkaa köyhän talonpojan hääaamusta, jolloin sulhanen tietää aamulla tulet laittaessan tekevänsä tuon työn viimeistä kertaa elämässään. Jatkossa siitä huolehtii hänen vaimonsa. Lienee aika keittää teetä!

Sivuja on nyt kasassa 894.

Klo 23.15
Hyvä maa on loppuun itketty. Sivuja on kasassa 1172. Tässä kohti lukuaikaa on jäljellä viisi ja puoli tuntia. Nukuttuna on muutamat pikku tirsat päivällä. Huomenna kirjoittelen lopputiivistelmän omasta hölköttelystäni. Jäljellä herkku; Utrion Pirita Karjalan tytär. Tässä kohti maratonia loppu hoituu vaaka-asennosta. Luulen lukevani aika lähelle viittä, luettava on sen verran mieluisa ja väsymystä ei ole vielä nimeksikään. Lukumaraton on ihana hupsutus innokkaalle lukijalle, jos elämäntilanne on suotuisa. Omalla kohdallani perhe ja erityisesti puoliso joustivat juuri sopivasti.

Tsemppiä kaikille muille maratonisteille, joiden urakka jatkuu!

JK
Luku-urakkani lopetin klo 1.30. Sivuja tuli yhteensä 1329.

Reitti huomiselle maratonille on valittu

Tarkoituksenani on siis pitää huomenna vuorokauden mittainen lukumaraton. Teemakseni valitsin rakkauden. Päätin alun ja lopun, aloitan huomenna Raphaëlle Billetdouxin Minun yöni kauniimmat kuin teidän päivänne ja päätän urakkani Kaari Utrion Pirita Karjalan tytär -teokseen. Välillä aion lukea jaksamiseni ja muun elämän lomassa joitain näistä kirjoista osin tai kokonaan:

• Buck: Hyvä maa
• Moggaeh: Tulppaanikuume
• Djian: Hullu rakkauteni

Villinä korttina pidän Rajakylän Pätkärunoilijaa. Novelleihin en tällä kipaisulla koske, mutta virkistävinä ja avaavina välipaloina mukana on kolme lastenkirjaa:

• Kitamura: Tuku-Tuku ei nuku
• Ihmesatuja eri maista
• Tuhkanen: Karhuprinsessa

Aion ottaa rakkausteeman maratonille niin, että tarkastelen teosten käsityksiä rakkaudesta. Laskin sivuja olevan noin 2000, joten valinnanvaraa reitistä löytyy. Olen nopea lukija, mutta huomisen omaa mielentilaa ja perheen sosiaalista tilaa ei voi tietää etukäteen. Päätin löytää kaiken luettavan omista hyllyistä, näin kävikin. Hyvä. Aloitan huomenna noin kuudelta aamulla.

Blogistanian kesälukumaraton 1

En ole liiemmälti maratoneja juoksennellut, mutta yltäkylläisyyttä ja paljoutta ihastelevana innostuin puoli minuuttia mietittyäni osallistumaan Blogistanian ensimmäiseen kesälukumaratoniin. Teemanani olkoon rakkaus. Nyt lienee edessä luettavan etsintä!

Kesällä kerran

Sain ystävältäni keväällä Anne Svärdin kirjan Kesällä kerran saatesanoilla "Lue ja kerro, mitä pidit! En halua kirjaa takaisin, laita se eteenpäin.". Kun siivosin toukokuussa kirjahyllyni, huomasin, että olin ostanut kaksi kappaletta Svärdin kirjaa Viimeiseen hengenvetoon. Tänään uimaan lähtiessäni näin kirjat nököttämässä yhden hyllyn päädyssä, jonne olin ne toisista kirjoista eristänyt jostain kummallisesta syystä. Päätin aloittaa ystäväni antaman tehtävän suorittamisen juuri tänään. Lisäksi päätin antaa hänelle vastalahjaksi jomman kumman Viimeisistä hengenvedoista. Tunnen ystäväni sen verran hyvin, että arvaan hänen inhonneen kirjaa, jonka saan luettavaksi moisilla saatesanoilla.

Syvään huokaisten uintireissun jälkeen menin riippukeinuun ja avasin kirjan. Tarina alkaa Kristianin saapumisesta lapsuudenkotiinsa hoitamaan aikuista sisartaan, jota ei voi jättää yksin äidin ja veljen kolmen viikon loman ajaksi. Kaj-sisar esitetään hillittömänä ja holtittomana outona tyyppinä, joka on ainakin vaaraksi itselleen ja todennäköisesti myös muille. Kirjassa perheenjäsenet pääsevät vuorotellen ääneen ja tarina etenee eri henkilöiden näkökulmasta kuvaten. Edellä mainitun perheen ytimen lisäksi perheeseen voidaan laskea Jens-veljen perhe ja aikuisten lasten isä Jack, joka esitetäänkin varsin hankalana tyyppinä sitoutumattomuutensa vuoksi.

Olen lukenut tänään kirjaa ensimmäisen kolmanneksen. Mitäkö kirjasta pidän? Ensiksikin pidän siitä nyt nelikymppisenä huomattavasti vähemmän kuin olisin pitänyt parikymppisenä. Nuori minäni piti kirjoista, joissa kerrottiin vaikeista suhteista, vinksahtaneista perheistä ja ihmisenä olemisen tuskasta. Nykyään, kiitos yksityiselämäni ja työelämäni, tiedän, että ihmisten oikea todellinen elämä on usein tuskallista, vaikeaa ja monin verroin oudompaa kuin mikään, mitä fiktiossa ihmiset päässänsä sommittelevat ja kirjoina julkaisevat.

Toiseksi minua ärsyttää suuresti se, mitä fiktiossa ja myös tämän kirjan liepeessä nimitetään rakkaudeksi. Suora lainaus takakannesta:

"Viimeiseen hengenvetoon -romaanin kirjoittajan esikoinen on kiihkeä kertomus rakkauden painon alla pirstaloituvasta perheestä"

Katsoin toisen ystäväni kanssa eräänä iltana elokuvan Norwegian wood. En ole Murakamin kirjaa lukenut, mutta olen lukenut sitä ylistäviä arvosteluja monia. Ryhdyimme katsomaan rakkauselokuvaa, jonka huomasimme olevan sairauskertomus. Tyhmä sinnikkyytemme sai meidät katsomaan elokuvan surkeaan loppuun saakka. En tiedä, oliko elokuva uskollinen kirjalle. Sen tiedän, että ennen elokuvan unohtamista en tule tarttumaan kirjaan. Tämä rakkaus kirjassa Kesällä kerran on hyvin samankaltainen kuin kokemukseni rakkaudesta kyseisessä elokuvassa. Kirjan henkilöt ovat monella tapaa haavoitettuja, uupuneita ja neuvottomiakin. He ratkaisevat tilanteita seksillä ja nämä ratkaisut vain hankaloittavat heidän keskinäisiä suhteitaan. Mielestäni se ei ole rakkautta.

Aion jatkaa jo mainitulla sinnikkyydellä Kesällä kerran loppuun saakka. Kirja on nopea lukea. Tässä vaiheessa tiedän jo, ettei loppu tule olemaan vapauttavan onnellinen. Kerron teille, jos minut yllätetään.

Lopuksi ote kirjasta:

" Kesä on paise. Siitä olisi pidettävä kun sen näkee levittävän lämpöään ja muodotonta vihreyttään, mutta odotan vain että se rehevöityy ja halkeaa itsekseeen. Ja unohdus - mikäli sitä lainkaan on - ei ole muisto joka lakkaa olemasta, ennemminkin se on pussi joka avataan ja johon muistot pudotetaan. Jotkin asiat ovat niin raskaita että ne putoavat suoraan läpi.  Pohja vain irtoaa, ne eivät tunnu koskaan lakkaavan putoamasta."

Välitila

Välitila = tila, jossa edellinen kirja on juuri luettu ja uutta kirjaa ei ymmärrä aloittaa. Tila, jossa tietää, että kirjan, jonka haluaisi lukea nyt, saa käsiinsä ensi viikolla. Tila, jossa kaikki mukavat arkitehtävät on tehty ja monet tekemättömät työt odottavat tekijäänsä. Tila, jossa muistaa, että kalenterissa lukee ensi viikon kohdalla "Ala lukea tenttiin". Tila, joka pursuaa yhtä lailla mahdollisuuksia kuin uhkiakin.

Huoh. Olen välitilassa.

Kirja on leipää

Selatessani reseptikirjaani löysin Kaari Utrion haastattelun, joka on julkaistu Anna-lehdessä todennnäköisesti vuonna 2011 tai 2012. On täysin sopivaa, että säästäessäni itselleni tärkeän lehtijutun sotken syötävän ja luettavan, koska molemmat ovat elämän perustarpeita. Haastattelu "31 kauhun kesää" on lyhyt, vain sivun mittainen. Silti se onnistuu kertomaan olennaisen kirjailija Utrion työtavasta ja asenteesta. Heti luettuani jutun rinnassa läikähtää lämmin tunne tätä naista kohtaan, joka on tuonnut niin paljon iloa ja lohtua kirjoillaan minulle lukijana.

Utrion kirjojen historiallinen varmuus ja yksityiskohtien rikkaus on upeaa. Jutussa hän kertookin tutkivansa vuoden kirjaan ennen kirjoittamisen alkua. Kuvittelen hänen tutkivan niin ajanjaksoa, paikkoja, tavaalisten henkilöiden elämää tuona aikana kuin tunnettuja historiallisia henkilöitäkin. Kirjoittamiseen menee sitten toinen vuosi. Kirjoittaja on Utriolle luoja ja jumala, joka päättää tekemiensä ihmisten elämänkuluista ja lopullisesta kohtalosta.

Otsikko "31 kauhun kesää" kertoo epävarmuudesta, jonka kirjan käsistään päästäminen aiheuttaa. Jossain kohti kirjoittamisprosessia on aika lopettaa hiominen, jota voisi jatkaa vielä pitkään ja antaa lukijoiden jatkaa kirjan kanssa siitä eteenpäin. Lukijana voin vastata, että jokainen saman kirjan lukukokemus on uusi kokemus. Lukeminen muuttaa toki ihmistä, mutta eletty elämä ja aika tekevät vielä enemmän. Se hämmästys, mitä koin lukiessani nuorena tyttönä ensimmäisen Utrioni, on muuttunut moniksi eri tunteiksi riippuen omasta elämänvaiheestani ja pinnalla olevista ajatuksistani suhteessa luettavaan kirjaan. Viimeisimmät vuodet olen miettinyt Utrion kirjoja lukiessani naisten ja miesten vapautta ja elämän mahdollisuuksia.

"Jos haluat elämältä muutakin kuin viimeisen sijan, sinun kannattaa suhtautua vakavasti rajatarkastajaan, ja oikeastaan jokaiseen naimattomaan mieheen, vaikka kävisi yhdeksääkymmentä."

Olen lukenut kirjan Oppinut neiti, jonka julkaisuun lehtijuttu liittyy, parikin kertaa. Lehtijutun luettuani leivoin tarvittavat leipomukset, kaivoin kirjahyllystäni kyseisen teoksen käsiini ja aloin lukea kirjaa uudelleen. Tietenkin talletin jutun uudelleen löydettäväksi samaan paikkaan. Kiitos hyvästä leivästä, Kaari Utrio!