Vihdoinkin Siipirikko

Jouluna luin ensimmäistä kertaa Kristiina Vuoren esikoiskirjan Näkijän tytär. Heti ensiluvulta tiesin, että tulen jatkossa seuraamaan kirjailija Vuoren tuotantoa. Vaikka tuossa tammikuisessa blogimerkinnässäni en siitä kirjoittanutkaan, sain päähäni ajatuksen, että Näkijän tytär saisi jatko-osan. Näinhän ei ollut missään puhuttu tai kirjoitettu. Ennen Siipirikkoa luin Näkijän tytär -kirjan vielä kaksi kertaa. Ihmeen sitkeässä ajatus jatkosta päässäni pysyi ja lukiessani kolmatta kertaa kirjaa arvelin avoimen lopun olevan yksi syypää hourailuihini.

Siipirikko pääsi viimein käsiini perjantaina ja tänä aamuna se oli luettu. Pidän todella paljon Vuoren tavasta kirjoittaa. Hänen kirjojensa lukeminen on yhtä aikaa helppoa ja hyvällä tavalla viihdyttävää. Erityisen iloinen olin tarinan tapahtumapaikoista, Karjala, Laatokan ympäristö ja Impilahden kylä ovat minulle tärkeitä sukuni vuoksi. Linnuilla, erityisesti petolinnuilla on tarinassa suuri merkitys ja kirjan lukemalla saa paljon lisätietoa haukka- ja kotkametsästyksestä. Historialliset yksityiskohdat ovat tämänkaltaisessa kirjassa merkittäviä ja itse ajattelen, että minun tulee lukijana luottaa kirjailijaan niin, että hän kertoo asiat "riittävän oikein". Tarinan päätyttyä kirjassa on vielä kirjailijan loppusanat, joissa hän luo katsauksen Siipirikko -kirjan aikaan. Pidän näistä loppusanoista paljon, ne avaavat aikaa ja tarinaa vielä omalta osaltaan.

Nautin kirjasta kyllä, mutta vähemmän kuin Näkijän tytär -kirjasta. Miksi? Minulle suurin ongelma oli päähenkilö Selja ja hänen ratkaisunsa, jotka veivät sekä Seljaa itseään että hänen läheisiään kohti tuhoa. Tämä lukijan ongelma on samankaltainen kuin kauhuelokuva, jonka katsojana toivon, että päähenkilö ei mene autiotaloon keskellä yötä, koska itse ei sinne menisi. Samalla ymmärtää, että elokuvasta tulisi aika kesy ja lyhyt, jos jokainen toimisi mahdollisimman turvahakuisesti ja viisaasti. Kirjan luettuani minä en pitänyt Seljasta. Olisin toivonut pitäväni, mutta valitettavasti näin ei käynyt.

Ehkä onnettomuus sanana kuvaa kaikkia niitä tapahtumia, joita Seljalle ja hänen läheisilleen tapahtuu  ja myös sitä henkeä, joka Seljan ympärillä pyörii. Sääli heräsi ainakin Häkkiä ja Aijoa kohtaan. Omat ajatukseni kirjan luettuani ovat ristiriitaiset, mutta taatusti etsin käsiini seuraavan Vuoren kirjoittaman kirjan.