Café Bongon ilmassa risteilee koko ajan sellainen määrä äänettömiä viestejä, että jos ne olisivat näkyviä niin koko ravintola olisi kattoa myöten täynnä sateenkaarenväristä hämähäkinseittiä - punaiset säikeet intohimoa, siniset kaipausta ja odotusta ja toivoa, keltaiset kimoilevia viestejä siitä että on aika ottaa ensimmäinen askel, siihen on ääneti kysytty ja ääneti annettu lupa; ja tietenkin mukana olisi muutama pikimusta halveksunnan ja pettymyksen ja suoranaisen vihan lanka.
Yllättävä ryhdistäytyminen valtasi minut pari päivää sitten. Nappasin kirjastosta Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Toivoin viettäväni klassikkokesän, mutta sitä en sitten saanut aikaiseksi. Koska elokuu alkaa aivan kohta, lienee hyvä lukea edes yksi klassikko tänä kesänä. Silmissäni Sinisalon esikoiskirja, vuonna 2000 Finlandia-palkittu, Ennen päivänlaskua ei voi on sekä nykyklassikko että erittäin houkutteleva kirja. Houkuttelevuuteen liittyy aina uhkia, ja olen oikeasti pelännyt, etten pitäisi kirjasta tai edes ymmärtäisi koko kirjaa.
Kun kirja on luettu, minulla ei ole enää huolta. Ymmärsin kirjan omalla laillani ja pidin siitä aivan valtavasti. Kirjasta on kirjoitettu paljon blogeissa (Sininen kissa blogissa Karkutie, Taika blogissa Kirjakko, Annami blogissa Anna minun lukea enemmän, Jori blogissa Kaiken voi lukea!, Morre blogissa Morren maailma ja Miska blogissa Kirjoitan ja luen, siis olen.) Keräsin edelle blogitekstejä, joissa kirjasta on pidetty. Netistä löytyy myös niitä tekstejä, joissa kerrotaan, että tämä kirja ei tuntunut omalta lainkaan.
Mutta minä olin kuitenkin seitsemän päivää ja seitsemän yötä maannut ihmislapsen kehdossa ja kuunnellut ihmisäidin kehtolauluja. Sen jälkeen minussa on vain puolet peikkoa, toinen puoli ikävöi takaisin ihmisten luo.
Valokuvaaja Mikael muuttaa maailmaa vangitsemalla luokseen villieläimen, tekee väärän teon riistämällä toisen vapauden. Hänen syynsä ovat omanlaisensa ja muuttuvatkin ymmärtääkseni tarinan aikana. Villieläin on fiktiivinen olento, peikko. Sinisalo tekee kuvitellusta totta, minä näen peikon silmieni edessä lukiessani kirjaa. Ote kirjasta:
Olen lukinnut sen tänne, olen koettanut vangita palasen metsää, ja nyt metsä on vanginnut minut.Romaanissa Ennen päivänlaskua ei voi Sinisalo hyödyntää tekstimaailmaa ja tekstien lainalaisuuksia. Hän kutoo kiehtovasti oman tekstinsä tuttujen tekstien tai tutuilta teksteiltä näyttävien tekstien maailmaan. Tarina kerrotaan useamman ihmisen näkökulmasta. Henkilöiden vahvat tunteet vaikuttavat voimallisesti heidän tekoihinsa.
Vaikka pelko on useimpien ihmisten tunne peikkoa kohtaan, on muitakin tunteita. Peikko herättää halun, joka pitää kätkeä. Halu kuohuu myös ihmisten välillä. Se saa aikaan toiveen toisen omistamisesta ja muilta salaamisesta. Kateus, mustasukkaisuus, viha ja katkeruus leimahtavat äkkiä näissä ihmisten (tai olentojen) välisissä suhteissa.
Mikaelin koti on kerrotalossa, mutta asiat tapahtuvat ihmisten silmiltä salassa. Asunnossa syntyvät sitoumukset, joilla on merkitystä. Luin kirjaa nopeasti edeten, mutta aina välillä jouduin laittamaan kirjan vähäksi aikaa pois ja vetämään henkeä. Rakastin kirjan outoa ja intiimiä tunnelmaa.
Silloin minä säikähdin.Teos: Ennen päivänlaskua ei voi
- Miksi sinä säikähdit?
- Hän katsoi suoraan minun silmiini ja niistä virtasi pelko minuun.
Tekijä: Johanna Sinisalo
Julkaisuvuosi: 2011 (6. p.) (1. p. julkaistiin 2000)
Kustantaja: Tammi
Ennen päivänlaskua ei voi teki kyllä aikoinaan todella suuren vaikutuksen. En kuitenkaan uskonut, että se voittaisi Finlandian - se yllätti positiivisesti. Johanna Sinisalo kuuluu edelleen suosikkikirjailijoihini.
VastaaPoista