Hän rakastaa minua

Olen ylpeä itsestäni. Nimittäin tilaan kirjoja Pienen esikoiskirjakerhon kautta. Liian usein kerhon huolella valikoitu esikoiskirjailijan vastasyntynyt helmi on päätynyt kauttani jonkun muun luettavaksi, koska olen pitänyt itseäni liian kiireisenä juuri nyt lukemaan kyseistä kirjaa, jonka olen kuitenkin maksanut. Pidän todella paljon PEKKin ideasta ja haluan roikkua mukana. Mutta nyt voin olla ylpeä itsestäni, koska luin kirjan Hän rakastaa minua miltei heti sen saatuani.

Esikoiskirja ei kerro tässä koko totuutta kirjailija Virpi Pöyhösestä. Kirjanliepeen mukaan hän on jo kirjoittanut yhden lastenkirjan, vuonna 2007 Minulle olet Jätti. Tämä yleinen luokittelun rajoittuneisuus ärsyttää. Se, että kirjoittaa aikuisille, on niin merkittävää, että silloin vasta on kirjailija, vaikka tehtynä olisi jo monta lastenkirjaa. Jos taas aikuisille jo kirjoittanut kirjailija päätyy tekemään lastenkirjan, on hän laajentanut omaa osaamisen aluettaan ollen varsinainen monitaituri.

Hän rakastaa minua on kahden yksinäisen naisen kertomus. Kiira on nuorempi, Krista jonkin verran vanhempi. Minuun lukijana suru tarttui kiinni heti tarinan alussa. Tarinaa on helppo seurata, vaikka päähenkilöiden elämäntapahtumat vievät heitä paikasta toiseen ja kauaksi maailmallekin. Suuret ympyrät ovat vain kaunista pintaa, molempien naisten elämän merkittävät asiat tapahtuvat tai ovat tapahtumatta hyvin pienessä piirissä heidän itsensä välittömässä läheisyydessä.

Pöyhönen kuvaa hyvin henkilöitään. Lukijana koin kaikenlaisia tunteita, ahdistusta ja tuskaa, välillä häivähdyksiä lämmöstä ja hellistä tunteista. Olen eläytyvä (kenties tunteellinen on kuvaavampi sana) lukija ja toivon löytäväni tarinasta jonkun henkilön, jonka hyvinvoinnista olen kiinnostunut. Arvostan myös sitä noin yleisellä tasolla, että kirja ei pääty joukkotuhoon (toki joskus pitää lukea juuri joukkotuhosta, mutta sen haluan tietää ennakkoon). Kuitenkin tämän teoksen tunnelman vuoksi luin kirjan mielenkiinnolla, vaikka itselle merkityksellistä henkilöä en valinnutkaan. Oikeastaan hyvä onkin juuri näin.

Pöyhönen on rakentanut ehjän ja hyvin etenevän tarinan nuorten naisten vaikeudesta elää. Hän rakastaa minua kertoo surullisen tarinan, joka kannattaa lukea. Tarina voi olla (ja varmasti onkin) jollekulle toiselle merkittävä tarina, mutta minä lukijana halusin pysyä loitolla päähenkilöistä ja siinä onnistuinkin. Minun piti kuitenkin lukea jotain ihan muuta tämän jälkeen.

Tästäpä tuli omituisen hämärä merkintä lukemastani kirjasta.