Johanna Valkama: Itämeren Auri

Kun merilinnut kaartelivat Tranen yllä, Auri kuiskasi tuulelle lupauksen, jonka halusi antaa paitsi Tieralle myös itselleen: miten tahansa hän eläisikin, hän tekisi kunniaa Hämeen parantajien nimelle. - - Hän toivoi, että jumalat matkaisivat yhä hänen rinnallaan.

Johanna Valkaman Itämeren Auri on täyttänyt elämäni ja ajatukseni siitä asti, kun olen sen kirjakaupasta hakenut. Eilen illalla sain tarinan päätökseen. Löysin kirjan minulle uudesta blogista, kuten kerroin aiemmin tällä viikolla. Itse lukeminen oli yhtä nautintoa, noin 400 sivua meni todella nopeasti.

Itämeren Auri on tarina nuoresta naisesta, joka asuu Hämeessä kylän parantajan, Tieran, luona ja on hänen opissaan. Aurissa on nähtävissä sekä ikäisensä nuoren naisen kokemattomuus ja ehdottomuus että parantajan opissa saatu varmuus ja kokemus. Aurin elämän muuttaa vieras mies, joka löydetään kylän liepeiltä huonossa kunnossa.

Sisäliepeen kartta kertoo tarinan tapahtumapaikoista

Itämeren Auria voi suositella henkilölle, joka pitää historiallisista romaaneista. Tarina on romanttinen, mutta siinä on paljon muutakin. Valkama kuvaa mielenkiintoisesti Aurin elämänkulkua ja hänen pohdintaansa paikastaan yhteisössä. Oma kylä on tuttu, vaikka vieraatkin heimot ja kansat tulevat Aurille tutuksi. Vieras oudoksuttaa Auria, mutta hänellä on myös rohkeutta ja uteliaisuutta uutta kohtaan. Aurin parantajan taidot helpottavat yhteisöön pääsyä, toisaalta ne pitävät häntä aina myös yhteisöstä erillisenä. Auri hallitsee rohdot, hoitaa haavat ja hakee voimaa loitsuista.

Tarina sijoittuu myöhäisrautakauteen, ja henkilöiden kautta käy ilmi ihmisten kohtalonusko. Ote kirjasta:

Tuli olla tyytyväinen, että oli elossa. Vielä hän keksisi keinon palata kotiin. Se aika tulisi ennen pitkää - jopa ilman omaa laivaa. Kaikki langat olivat jumalten käsissä. He kutsuivat omiaan yhtä varmasti kuin Pohjantähti valaisi taivasta öisin. Maailma ei milloinkaan muuttunut siltä osin.

Rakkaus ja halu on Itämeren Aurissa kuvattu taitavasti ja kauniisti. Auri on tekevä nainen ja uskaltaa päättää asioistaan. Ote kirjasta:

Auri tunsi voimakkaiden sormien hapuilevan pitkin poskensa syrjää ja huulen kaarta. Pimeys tulisijan takana katosi, äänet vaimenivat. - - Miehen silmissä paloi liekki. Se oli elävä kuin karhun uudesti syntyvä henki. Parantajan ei ollut lupa haaveilla miehistä, mutta tämä oli jumala - liian korea ihmiseksi.

Kaari Utrio, Paula Havaste, Kristiina Vuori ja Milja Kaunisto ovat minulle luottokirjailijoita, joiden kirjoista tiedän nauttivani. Lisään listaani nyt Johanna Valkaman nimen. Itämeren Auri jää yöpöydälleni. Luen sen uudelleen seuraavan kuukauden aikana.

Teos: Itämeren Auri
Tekijä: Johanna Valkama
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Otava

Luettavaa etsimässä, lähikirjakauppa auttaa

Lähdin eilen käymään lähikirjakaupassani ja ostin sieltä pari alennuskirjaa (Simo Hiltusen Lampaan vaatteissa ja Miina Supisen Mantelimaan). Siellä hyllyjen välissä mieleeni tuli vielä yksi mielenkiintoinen kirja, josta olin lukenut muistaakseni Hesarista ihan äskettäin. Mitä olin painanut mieleeni kirjasta? Sen, että kirjailija on nainen, todennäköisesti suomalainen. Kirjailijaa en muistanut, en myöskään kirjan nimeä. Aiheena on muinainen aika Suomessa ja jonkun naisen selviäminen siinä ajassa ja niissä olosuhteissa. Kyseessä on uutuuskirja.

Ystävällisen kirjakauppiaan kanssa kävimme uutuuksia läpi. Väitin, että tunnistan kirjan, jos näen sen kannen. En nähnyt. Ilokseni monet kirjat, joita minulle tarjottiin, olivat jo minulle tuttuja ja luettuja. Minulta kysyttiin kustantajaa, en muistanut sitäkään. Yleensä muistan hyvin kirjailijan tai ainakin kirjan nimen. Joskus muistan jopa kustantajan. Mutta nyt ei. Ulkona oli hikinen kesäpäivä ja selasin tuulettimen vieressä kännykästä Hesarin kirja-arvioita. En löytänyt etsimääni.

Lähdin kotiin hivenen ärsyyntyneenä itseeni ja huonoon muistiini tässä asiassa. Lupasin soittaa kirjakauppaan, kunhan löydän kirjan nimen. Kun tulin kotiin, meni vielä tovi (noin tunti) ennen kuin löysin netistä etsimäni. Se ei ollut Hesarissa. Se ei ollut niissä blogeissa, joita yleensä luen. Olin selannut muita blogeja ja löytänyt Valkeameri-blogin, jossa kehuttiin Johanna Valkaman (minulle uusi tuttavuus) esikoiskirjaa Itämeren Auri. Kirjan kustantaja on Otava.

Soitin kirjakauppaan Katjalle ja kerroin kirjan nimen. Hän haki kirjan hyllystä ja varasi sen minulle. Tänään kävin ostamassa sen itselleni. Lähikirjakauppa, jossa on hyvä palvelu, on ilo lukevalle ihmiselle.

Tässä siis kansi, jonka olisin ehkä tunnistanut kirjakaupassa. Ehkä olisin, ehkä en.

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Café Bongon ilmassa risteilee koko ajan sellainen määrä äänettömiä viestejä, että jos ne olisivat näkyviä niin koko ravintola olisi kattoa myöten täynnä sateenkaarenväristä hämähäkinseittiä - punaiset säikeet intohimoa, siniset kaipausta ja odotusta ja toivoa, keltaiset kimoilevia viestejä siitä että on aika ottaa ensimmäinen askel, siihen on ääneti kysytty ja ääneti annettu lupa; ja tietenkin mukana olisi muutama pikimusta halveksunnan ja pettymyksen ja suoranaisen vihan lanka.

Yllättävä ryhdistäytyminen valtasi minut pari päivää sitten. Nappasin kirjastosta Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Toivoin viettäväni klassikkokesän, mutta sitä en sitten saanut aikaiseksi. Koska elokuu alkaa aivan kohta, lienee hyvä lukea edes yksi klassikko tänä kesänä. Silmissäni Sinisalon esikoiskirja, vuonna 2000 Finlandia-palkittu, Ennen päivänlaskua ei voi on sekä nykyklassikko että erittäin houkutteleva kirja. Houkuttelevuuteen liittyy aina uhkia, ja olen oikeasti pelännyt, etten pitäisi kirjasta tai edes ymmärtäisi koko kirjaa.

Kun kirja on luettu, minulla ei ole enää huolta. Ymmärsin kirjan omalla laillani ja pidin siitä aivan valtavasti. Kirjasta on kirjoitettu paljon blogeissa (Sininen kissa blogissa Karkutie, Taika blogissa Kirjakko, Annami blogissa Anna minun lukea enemmän, Jori blogissa Kaiken voi lukea!, Morre blogissa Morren maailma ja Miska blogissa Kirjoitan ja luen, siis olen.) Keräsin edelle blogitekstejä, joissa kirjasta on pidetty. Netistä löytyy myös niitä tekstejä, joissa kerrotaan, että tämä kirja ei tuntunut omalta lainkaan.

Mutta minä olin kuitenkin seitsemän päivää ja seitsemän yötä maannut ihmislapsen kehdossa ja kuunnellut ihmisäidin kehtolauluja. Sen jälkeen minussa on vain puolet peikkoa, toinen puoli ikävöi takaisin ihmisten luo.

Valokuvaaja Mikael muuttaa maailmaa vangitsemalla luokseen villieläimen, tekee väärän teon riistämällä toisen vapauden. Hänen syynsä ovat omanlaisensa ja muuttuvatkin ymmärtääkseni tarinan aikana. Villieläin on fiktiivinen olento, peikko. Sinisalo tekee kuvitellusta totta, minä näen peikon silmieni edessä lukiessani kirjaa. Ote kirjasta:

Olen lukinnut sen tänne, olen koettanut vangita palasen metsää, ja nyt metsä on vanginnut minut.

Romaanissa Ennen päivänlaskua ei voi Sinisalo hyödyntää tekstimaailmaa ja tekstien lainalaisuuksia. Hän kutoo kiehtovasti oman tekstinsä tuttujen tekstien tai tutuilta teksteiltä näyttävien tekstien maailmaan. Tarina kerrotaan useamman ihmisen näkökulmasta. Henkilöiden vahvat tunteet vaikuttavat voimallisesti heidän tekoihinsa.

Vaikka pelko on useimpien ihmisten tunne peikkoa kohtaan, on muitakin tunteita. Peikko herättää halun, joka pitää kätkeä. Halu kuohuu myös ihmisten välillä. Se saa aikaan toiveen toisen omistamisesta ja muilta salaamisesta. Kateus, mustasukkaisuus, viha ja katkeruus leimahtavat äkkiä näissä ihmisten (tai olentojen) välisissä suhteissa.

Mikaelin koti on kerrotalossa, mutta asiat tapahtuvat ihmisten silmiltä salassa. Asunnossa syntyvät sitoumukset, joilla on merkitystä. Luin kirjaa nopeasti edeten, mutta aina välillä jouduin laittamaan kirjan vähäksi aikaa pois ja vetämään henkeä. Rakastin kirjan outoa ja intiimiä tunnelmaa.

Silloin minä säikähdin.
- Miksi sinä säikähdit?
- Hän katsoi suoraan minun silmiini ja niistä virtasi pelko minuun.

Teos: Ennen päivänlaskua ei voi
Tekijä: Johanna Sinisalo
Julkaisuvuosi: 2011 (6. p.) (1. p. julkaistiin 2000)
Kustantaja: Tammi

Haastevastaus: Unpopular bookish opinions

Sain haasteen Tuulevilta Tuulevin kirjablogista. Viimeksi haasteeseen vastatessani hehkutin oivalluksenomaisesti ymmärtäneeni nyt, että haasteeseen vastataan mahdollisimman pian. No, kokeillaan nyt.

1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et.
Katja Ketun Kätilö. Olen yrittänyt, mutta se ei ole minun kirjani.

2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.
Ei sellaista varmaan olekaan, aina löytyy muitakin, jotka pitävät kirjasta. Tietenkin voi olla omissa ympyröissään aika yksinäinen jonkun pitämisensä kanssa. Tämän huomaan silloin, kun löydän toisen lukijan, joka myös pitää Kaari Utrion kirjoista. Silloin pitää hehkuttaa vähän aikaa, koska Utrio-faneja ei omista arkipiireistäni löydykään.

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut.
Rakkauden kolmiodraama tai ehkä se, että lähteäkö vai jäädä. Sanon tähän, että Kristiina Bruunin Kaikki mikä on sinun. (Tähän kysymykseen liittyy se ajatus, joka herää kauhuelokuvaa katsoessa. Itse en menisi pimeänä yönä autiotaloon, en ainakaan sinne kellariin. Mutta toisaalta sinne todennäköisesti pitää mennä, jos aikoo saada aikaiseksi jotain jännittävää. Valinnoistani, teen juonnista ja villasukan neulomisesta, saisi aika surkean kauhuelokuvan.)

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.
Dekkarit.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.
Neiti Marple, Vares ja muut yksityisetsivät. 

6. Kirjailija josta monet pitävät, mutta sinä et. 
Kjell Westö, Hannu Väisänen, Reijo Mäki ja Panu Rajala. Heidän kirjojaan en enää yritä lukea. Syyt ovat moninaiset ja keskenään erilaiset.


7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.
En ole lukenut Cassandra Claren Varjojen kaupungit -sarjaa, vaikka olisin hyvinkin voinut siitä pitää.  Elokuvan katsoin tyttäreni kanssa. En myöskään nyt aio sitä lukea.

8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty elokuva.
En pidä Sinä päivänä -teoksesta. Tosin en pidä siitä elokuvanakaan, mutta siedän sen jotenkin paremmin.

Haasteen saavat kaima blogista Mrs Karlsson lukee, Erja blogista Kirjamuistikirja ja Sirri blogista Sivutiellä. Toivottavasti teitä ei ole vielä haastettu kertomaan näitä mielipiteitänne.

Haasteen säännöt:
1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi, jotta he tietävät mikä on homman nimi.

Minna Rytisalo: Lempi

Kirkossa oli kylmä mutta kätesi lämmin, ainoina paikalla siskosi ja isäsi, kun Kaikkivaltiaan kasvojen edessä aloit minulle, ja minä olin vapisevakätinen poikanen, untuvikko ja hontelo vasa, ennen kuin teit minusta miehen.

Luin ennakkoon Minna Rytisalon romaanin Lempi. Romaani alkaa intensiivisellä yksinpuhelulla. Kotiin palaavan miehen mielessä on oma rakas Lempi, joka on nyt saavuttamaton. Viljamin lisäksi romaanissa ääneen pääsevät Elli ja sisko tuoden molemmat suhteensa nimihenkilöön näkyviin. Kuva nuoresta kauppiaan tyttärestä, joka menee nopeasti naimisiin, muuttuu jokaisen kertojan tarinan myötä.

Lukijana kirja vei minut välittömästi mukanaan. Minulle Lempi on tarina halusta, sekä toteutuvasta että toteutumattomasta. Halu synnyttää ainakin kaipausta, kateutta, vihaa ja katkeruutta. Kaikki teoksen tunteet ovat vahvoja ja saavat kokijansa toimimaan. Ote kirjasta:

Minulle se tarkottaisi uuden elämän merkkiä, ja se toimi, koska lopulta minä nukuin sängyssäsi, ja pian minä vetäisin päälleni sinun miehesi, ja sinun miehesi täyttäisi minut niin että huutaisin.

Lempi sijoittuu pääosin pohjoiseen Suomeen ja menneeseen aikaa. Kiihkeästä lähimenneisyyden tarkastelun tuskasta teoksessa siirrytään aikaan, jolloin voidaan muistella tapahtumia ja todeta, että "aika antaa perspektiiviä". Rytisalo kuvaa taitavasti paikkoja ja mennyttä aikaa. Lukijana saan silmieni eteen Korvasjärven kylän Pursuojan talon kekkanan tuolin, nuoren emännän olemattomat kengät, syttöpuut hellan sytytykseen ja verhojen luiset ripustusrinkulat.

Lempi on riipaiseva ja surullinen tarina ihmisen toiveista. Itse nimihenkilö painuu taka-alalle ja jokainen kertoja päätyykin kertomaan itsestään Lempiä enemmän.

Lempi on nautinnollinen lukukokemus! Ote kirjasta:

Kengät kastuneena sinun piti aloittaa, mutta silti naurahdit, sanoit että haetko vettä niin pannaan kahvit tulille, anna kun minä keitän nyt sinulle, kun olen vaimo. Niin sinä olit, siinä ja sitten, ja miten me osasimmekin, heti.

Kansikuva kustantajan sivuilta

Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta!

Teos: Lempi
Tekijä: Minna Rytisalo
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Gummerus

Victoria Aveyard: Punainen kuningatar

Kansi kustantajan sivuilta

"On ihan oikein, ettet luota minuun", hän mutisee. "Kukaan ei luota. Siihen on hyvä syy, että ainoat ystäväni ovat sanoja paperilla. Mutta en tee sitä, ellei minun ole välttämätöntä, enkä ole koskaan tehnyt sitä pahantahtoisesti. " Sitten hän tyrskähtää ja nauraa synkästi. "Jos haluaisin, voisin puhua itseni kuninkaaksi asti."

Olen lukenut Victoria Aveyardin uutuuden nyt ennakkoon kaikessa rauhassa heinäkuun aikana. Punainen kuningatar ihastutti aluksi kannellaan, vaikka kaunis on myös englanninkielisen Red Queenin kansi.

Kuva Amazon-verkkokaupan sivuilta

Eli verta ja kruunuja on luvassa.

Fantasiakirja Punainen kuningatar on mielestäni ennen kaikkea seikkailutarina. Kirjassa tapahtuu koko ajan ja käännekohtia tulee yksi toisensa jälkeen. Päähenkilö ja minäkertoja Mare on nuori nainen, joka muistuttaa Nälkäpelin Katnissia. Taskuvaras Mare elää vanhempiensa ja pikkusiskonsa kanssa kylässä, jossa hänen ainoa ystävänsä on nuori mies, Kilorn Warren. Maren veljet ovat lähteneet ikuisuuksia kestäneeseen sotaan täysi-ikäisiksi tultuaan. Sama tulevaisuus odottaa myös Marea. Marella on erityinen ominaisuus tai lahja, joka on hänelle itselleenkin yllätys. Henkilökohtaiset ominaisuudet tekevät henkilöistä hyvin vahvoja ja osasta miltei ylivertaisia. Erinäisten sattumusten vuoksi Maren elämä muuttuu kovin erilaiseksi ja hän joutuu tutustumaan uusiin ihmisiin ja uuteen asuinpaikkaan.

Seikkailun lisäksi Punainen kuningatar kertoo totaalitaarisesta yhteiskunnasta omalla laillaan. Mare elää yhteiskunnassa, joka on vahvasti kahtia jakautunut. Veren väri jakaa ihmiset hopeisiin ja punaisiin. Yhteiskunnassa hopeisia pidetään vahvempina, älykkäämpinä ja kaikin puolin parempina kuin punaisia. Mare on punainen. Hopeisten hallitsema hovi tulee Marelle tutuksi vastoin hänen omaa tahtoaan. Kuningashuoneen nuoret prinssit, Cal ja Maven, ovat mielestäni kaikkein mielenkiintoisimpia henkilöitä tarinassa.

Rajatun joukon hallitessa osa kokee itsensä tyytymättömäksi, ja kapinallisten ajatukset kylvetään otolliseen maaperään. Molemmin puolin mielipiteet toisista ovat aika mustavalkoisia ja äärimmäisiä. Maren kohdalla mielipiteen jyrkkyyttä lisää hänen nuoruutensa ja kokemattomuutensa. Menneisyyden tapahtumat ovat ihmisten mielissä molemmissa joukoissa.

Minä sekä pidin että en pitänyt Aveyardin kirjasta. Pidin sen vauhdista ja siitä, että pystyin hyvin näkemään tapahtumat mielessäni kirjaa lukiessani. Punainen kuningatar on hyvin elokuvallinen kirja. Kirjailija on opiskellut elokuvakäsikirjoittamista. Se, mistä en pitänyt, oli henkilöiden köykäisyys. Se taas on seurausta ainakin kirjan vauhdista ja seikkailun painottamisesta. Teoksessa on myös romanttinen vire, joka Maren kohdalla ei lisää tarinan houkuttelevuutta, vaikka rakkaus kirjoissa kiinnostaakin minua. 

Punainen kuningatar on toki viihdyttävä ja sinänsä lukemisen arvoinen. Nähtäväksi jää, millainen kokonaisuus sarjasta tulee.

Pelon väristys syöksyy lävitseni. Sinun on valehdeltava tästä hetkestä kuolemaasi asti.

Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta.

Teos: Punainen kuningatar (Red Queen)
Tekijä: Victoria Aveyard
Suomentaja: Jussi Korhonen
Ilmestymisvuosi: 2016
Kustantaja: Aula & Co

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 2

Kuva kustantajan sivuilta

Lainasin jo aiemmin Tulevaisuuden arabi -kirjat, siis kaksi ensimmäistä suomennettua, kirjastosta, mutta jouduin viemään ne takaisin, kun en kerta kaikkiaan ennättänyt keskittyä niihin. Eräänä iltana tilasin kirjastoon lähtijältä Sattoufin sarjakuvateokset uudelleen lainaksi. Ensin tuli toinen osa. Aloitin siitä.

Tulevaisuuden arabi 2 on aivan järisyttävän hyvä sarjakuva, teoksista kasvaa kokonainen elämäkerta. Alaotsikko, Lapsuus Lähi-idässä (1984-1985), kertoo jo paljon. Sattouf on tarinan minäkertoja. Toinen osa alkaa viidennestä luvusta, jossa 6-vuotias Riad on muuttanut perheensä kanssa syyrialaiskylään lähelle isän äitiä. Aluksi tunnelma on rauhallisen unelias ja seisahtanut, mutta sitten tapahtumat käynnistyvät toden teolla.

Riad joutuu tai pääsee kouluun, josta tuleekin pojan huomion keskipiste tässä toisessa osassa. Välillä kouluun liittyy mukaviakin asioita, mutta pääasiassa koulu on herkälle pojalle pelkäämisen ja arastelun paikka. Tulevaisuuden arabissa kuvattu syyrialainen koulu on varsin hurja ja kova yhteisö. Lukijana pelkäsin jokaisen oppilaan puolesta. Riadin koulussa kuria valvotaan armottomalla ja suoralla väkivallalla.

Kuvaruutuja teoksesta Tulevaisuuden arabi 2

Riadin vanhempien erimielisyys ei hyppää silmille, mutta on olemassa jomotuksena. Äiti kaipaa Ranskaan, mutta isän toiveesta perhe jatkaa asumistaan Syyriassa. Syyrian hallitsija Hafez al-Assad ja hänen hallintonsa näkyvät koulussa, kansallislaulua laulatetaan paatoksella ennen lukemaan opettelua. Arvosteluilla armeijan miehillä on varallisuutta, mutta suurin osa kansasta on hyvin köyhää. Riadin isä työskentelee Damaskoksen yliopistossa. Raha ei riitä unelmien toteuttamiseen, vaikka perhe onkin monia muita perheitä varakkaampi. Varsinkin isän katseissa ja olemuksessa on paljon latausta, josta koko perhe saa osansa.

Arabian kieltä oppimassa

Tulevaisuuden arabi 2 liikutti minua kovasti. Olen kuullut koulunkäynnistä ja elämästä Syyriassa näinä viimeisinä sodan vuosina. Tässä kirjassa, vaikka se sijoittuukin vuosien takaiseen todellisuuteen, on monia säikeitä, jotka voin yhdistää kaikeen nyt kuulemaani ja oppimaani. Rauhallinen Suomi ja hyvä peruskoulu ovat asioita, joista voimme olla kiitollisia ja ylpeitä. Riadin vierailu Ranskassa isovanhempien luona saa silmät kyyneltymään. Moni asia tässä teoksessa saa silmäni kyyneltymään.

Kävin tänään hakemassa ykkösosan. Tätä kirjaa ja koko Tulevaisuuden arabi -sarjaa voi hyvin suositella luettavaksi henkilölle, joka haluaa oppia jotain uutta historiasta, politiikasta ja Lähi-idästä. Tämän teoksen voi myös lukea lapsuuden kuvauksena tai kertomuksena perheestä. Kun kaiken edellä mainitun pyrkii lukukokemuksessaan yhdistämään, on tärisyttävän tunteen äärellä. Voi pientä enkelikiharaista poikaa, jolla oikeasti ei ole vaihtoehtoa.

Teos: Tulevaisuuden arabi 2. Lapsuus Lähi-idässä (1984-1985)
Tekijä: Riad Sattouf
Suomentaja: Saara Pääkkönen
Julkaisuvuosi: 2016 (alkuperäinen on julkaistu 2015 ranskaksi)
Kustantaja: WSOY

Jane Austen: Uskollinen ystävänne

Matilda ja Margaret Lesley ovat kaksi suurta, pitkää, epänormaalia, ylikasvanutta tyttöä, juuri sopivaa kokoa asuakseen linnassa, joka on suhteessa lähes yhtä suuri kuin he itse. Kunpa voisit nähdä nämä skottijättiläiset, rakas Charlotteni; olen varma, että he säikäyttäisivät sinun pahanpäiväisesti.

Jane Austenin Uskollinen ystävänne on odottanut uskollisesti luetuksi tulemista. Nyt se on tehty. Pidän lähtökohtaisesti kaikesta Jane Austeniin liittyvästä. Olen kuunnellut Viisasteleva sydän -romaanin äänikirjana ehkä kaksikymmentä kertaa. Olen katsonut telkkarista ja DVD:ltä kaiken, mitä olen osannut Jane Austenilta ja Jane Austenista löytää. Hänen klassikkokirjansa olen lukenut aikoja sitten, mutta tämä oli minulle uusi tuttavuus.

Uskollinen ystävänne koostuu pienistä tarinoista. Mukana on lyhyt kirjeromaani ja kolme kirjenovellia. Teoksen aloittaa suomentaja Inkeri Koskinen esitellen Austenin teosta, kirjailijan elämänkulkua ja kirjeromaania lajityyppinä.

Aluksi nautin lukemisesta, mutta loppu oli sitäkin tuskallisempi. Novellikokoelmista minun pitää oppia se, että voin lukea juuri sen verran kuin haluan. Kaikkea ei tarvitse lukea. Sinänsä nautin kirjan pirullisesta huumorista, monet tarinoiden henkilöt olivat varsinaisia lieroja ja kieroilijoita. Ensimmäinen ote kirjasta on kirjenovellista Lesleyn linna. Kirjeen kirjoittaja lady Lesley pyllistää yhteen suuntaan kumartaessaan syvän toiseen suuntaan. Kaikki kieroilevat ristiin rastiin.

Jane Austen on ollut todella taitava kirjailija! Tästä teoksesta tekee nautittavan Koskisen mielenkiintoinen esipuhe ja ilmeisen taitava käännöstyö.

Ranskan, italian ja saksan hallitseminen, musiikki, laulaminen, piirtäminen ja muu vastaava voivat tuoda naiselle jonkin verran suosionosoituksia, muttei lisää ainuttakaan ihailijaa hänen luetteloonsa. Viehkeys ja tyyli ovat loppujen lopuksi tärkeintä. 

Kirja on luettu myös näissä blogeissa:
Pieni kirjasto
Tahaton lueskelija
Insinöörin kirjahylly
Illuusioita
Eniten minua kiinnostaa tie

Teos: Uskollinen ystävänne
Tekijä: Jane Austen
Suomentaja: Inkeri Koskinen
Julkaisuvuosi: 2007
Kustantaja: Tammi

Blogger Recognition Award

Ilokseni sain blogipalkintohaasteen Handelta blogista Tuntematon lukija. Kiitos paljon!

Ohjeet palkinnonsaajalle:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi

Aloitin bloggaamisen uteliaisuudesta ja kokeilunhalusta. Ensimmäinen blogikirjoitus on päivätty 31.10.2010. Loka- ja marraskuu ovat niin synkkiä kuukausia, että ihmettelen sen hetken aktiviisuuttani. Blogin nimeä kehittelin yhdessä mieheni kanssa ja selasin nettiä selvittääkseni, oliko nimi jo varattu. En löytänyt vastaavaa. Minulle Ruispellossa on olennaisempi osa blogin nimeä, koska muistan joskus ihastuneeni kirjaan Sieppari ruispellossa. Harmikseni en ole kyennyt lukemaan kirjaa uudelleen. Pidin aluksi blogia kertomatta omaa nimeäni, mutta jossain vaiheessa päätin jatkaa nimelläni. Olen päätökseen tyytyväinen.

En oikeastaan haluaisi antaa ohjeita aloitteleville bloggaajille, koska en koe olevani mitenkään taitava bloggaaja. Ihailen toisten kauniita kuvia ja kaikkea sitä, mikä blogissa voi olla mietittyä ja sommiteltua. Silti itse, omalta osaltani, olen kiinnostunut lähinnä blogin sisällöstä eli tekstistä (tässä peräkkäin laitetuista sanoista). Eikä sekään aina ole mieleeni. Eräs ystäväni sanoi, että blogista kyllä tunnistaa minut. Se on hyvä.

Aluksi oli tämä blogi. Nyt blogini näkyy henkilökohtaisen tilini kautta myös Twitterissä, johon päivitän kaikki blogin postaukset. Twitterissä hulisen muutakin. Facebookiin tein myös sivuston blogille, koska ajattelin, että ehkäpä joku lukija haluaisi pysyä kartalla blogin tapahtumista sitä kautta. Siinäkin asiassa opettelen vielä hyviä käytäntöjä.

Kannattaa kuitenkin olla blogin kirjoittajana rehellinen itselleen. Jos haluaa kirjoittaa hömpästä, sitten pitää kirjoittaa hömpästä. Mielestäni omassa blogissaan ei tarvitse esittää mitään. Jos rehellisyys tai olosuhteet vaativat oman nimen salaamisen, niin sitten pitää tehdä niin. Ihailen blogin kirjoittajia, jotka ovat osanneet rajata blogissaan käsiteltävät luettavat jotenkin mielenkiintoisesti. Silti haluan pitää oman blogini rajauksista vapaana. Se kuvannee minua.

Blogin kirjoittaminen on parhaimmillaan antoisaa ja mukavaa. Sitä tunnetta kannattaa etsiä!

En nimeä blogeja palkinnonsaajiksi, koska tämä palkintohaaste on jo kiertänyt Blogistaniassa. Sinänsä hienoja blogeja on vaikka kuinka monta. Kumarrukseni kaikille teille, jotka bloggaatte ajatuksella ja sydämellä.

(8.7.2016 tekstiä korjattu, koska siihen jäänyt noin 30 kirjoitusvirhettä ja muutama kankea ilmaisu. Siitäpä hyvä ohje aloittelevalle bloggaajalle: älä tee blogipäivitystä, kun katsot jalkapalloa.)

Tietohaaste

Marjatta blogista Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia haastoi minut toukokuussa kirjoittamaan tietokirjoista. Lumoutuen omasta nopeudestani vastaan haasteeseen nyt.

 Haasteen alullepanijan ohjeet:

• Valitse viisi tietokirjaa (joita et ole vielä esitellyt blogissasi) ja viisi nettisivua, joiden tiedon laatu on ansiokasta ja esittele ne lyhyesti blogissasi.
• Kielen tulee sekä kirjoissa että nettisivuissa olla jokin pohjoismaisista kielistä - siis tanskaksi, norjaksi, islanniksi, suomeksi, ruotsiksi, fääriksi, grönlanniksi, saameksi, kveeniksi, meänkielellä jne
• Tietokirjat ovat niitä, joiden perässä mitä todennäköisimmin on laaja lähdeluettelo.
• Aikaisempi kirjoitukseni tietokirjoista. Siitä voi katsoa mitä ei ainakaan lasketa tietokirjaksi.
• Haasta mukaan vähintään kolme blogia jakamaan tietoa eteenpäin.

Aloitan tietokirjoista. Mukana on viisi tietokirjaa ja yksi tietoon päin kallellaan oleva kirja, jossa ei ole lähdeluetteloa lopussa.

Alhaalta lukien ensimmäisenä on Kaari Utrion Perhekirja. Eurooppalaisen perheen historia. Nimilehti paljastaa, että olemme saaneet kirjan häälahjaksi ystäviltämme. Kirja on julkaistu vuonna 1998. Kirja aloittaa perheen historian antiikin Roomasta. Luin juuri aamulla netistä Päivi ja Niilo Räsäsen ajatuksia avioliitosta, he ovat kirjankin koonneet näistä omista ajatuksistaan. Tuon uutisen jälkeen on virkistävää ja jopa lohduttavaa lukea eri aikakausilta hyvin keskenään erilaisiakin tapoja ja tottumuksia perheeseen liittyen, jotka ovat toki olleet juuri niitä oikeita ja tuttuja oman aikansa ihmisille. Antiikin Roomassa miehet olivat usein haluttomia solmimaan avioliittoa (s.11.). Viktoriaanisessa ajattelussa seksuaalisuutta ei julkisesti näkynyt eikä kuulunut. Miehille kuului sekä vapaus että paheellisuus, joten kaksinaismoraali kukoisti yhteiskunnassa (s. 340-341). Esimerkkejä löytyy paljon, tässä niistä vain muutama. (En voi selata kirjaa enempää, koska sitten jään taas lukemaan kirjaa ja tämä postaus ei valmistu koskaan.)

Utrion Perhekirjassa on melkein 500 sivua, teos päättyy toisen maailmansodan jälkeiseen moderniin aikaan. Kannustan kaikkia ihmisiä, jotka ovat kovin oman aikansa ja omien ajatustensa lumoissa, lukemaan menneestä ajasta ja toisten ajatuksista. Lukekaa historiaa! Tämä kirja kertoo menneestä ajasta mielestäni erittäin mielenkiintoisesti.

Toisena pinossa on Esa Saarisen Länsimaisen filosofian historia huipulle Sokrateesta Marxiin. Ensimmäinen painos on julkaistu 1985, minulla on 3. painos vuodelta 1989. Olen ostanut kirjan itselleni lukiolaisena. Silloin pidin erityisesti Kierkegaardin ajatuksista. Myöhemmin olen lukenut muistakin filosofeista kirjasta. Saarisen kirja on henkilökohtainen ja kiinnostava. Historiasta, filosofien elämästä ja heidän teoksistaan tulee eläviä.

Jo pelkästään nyt voisin lopettaa. Näissä kahdessa teoksessa olisi minulle ja monelle muulle luettavaa ja mietittävää hyvin pitkäksi aikaa. Jatkanpa kuitenkin.

Kolmantena pinossa on Pekka Vartiaisen Antiikki, keskiaika ja renessanssi länsimaisen kirjallisuuden historiassa. Olen ostanut koko sarjan tästä ensimmäisestä osasta aina viimeisimmäksi ilmestyneeseen teokseen, joka käsittelee postmodernia kirjallisuutta. Vartiaisen teokset ovat käteviä hakuteoksia, joista löytää haluamansa kirjailijan tai teoksen hyvin todennäköisesti. Esimerkiksi Dantea, Jumalaisen näytelmän kirjoittajaa, teoksessa esitellään noin 8 sivun verran (oma kirjani on pokkari, näinköhän sivumäärä täsmää kovakantiseen suhteutettuna?). Hyvä puoli kirjailijoiden ja teosten esittelyssä on se, että Vartainen onnistuu aina kertomaan myös kyseisestä aikakaudesta ja yhteiskunnasta. Näin lukijalla on mahdollisuus sijoittaa kirjailija ja hänen teoksensa jollain lailla aikaan ja paikkaan. Vartiaisen länsimaisen kirjallisuuden historian teossarja on ehdottoman tärkeä minulle työssäni ja lukevana ihmisenä. En luopuisi! Omani ostin vuonna 2011, paitsi sen viimeisen, joka julkaistiin 2013. Ostin sen sitten.

Nyt siirryn perheenjäsenten tietokirjoihin. Neljäntenä pinossa on Tuomas Hovin Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula. Kirja on SKS:n julkaisema vuonna 2015. Olin tyttäreni kanssa kirjamessuilla ja kuulimme kirjailijan kertovan tutkimuskohteestaan. Aihe kiinnostaa meitä molempia ja toinen meistä saikin kirjan joululahjaksi. Hovi selvittää teoksessa Vlad Seivästäjän, joka on historiallinen hahmo, yhteyksiä Draculaan, joka on kirjoissa ja elokuvissa ennättänyt näyttäytyä hyvin monimuotoisena. Teos päättyy kansantarinoihin, joita Vlad Seivästäjästä on kerrottu.

Pinon viides on myös SKS:n teos. Tämä on myös joulupukin kätösten kautta päätynyt kotiimme. Vesa Sisätön kirjoittama kirja Unohtunut avain joka upotti Titanicin ja muita historian mokia on hauska tapaus. Kirja on julkaistu 2014. Poikani on lukenut kirjaa ja hänen suosituksestaan minäkin osittain. Teos koostuu ihmisten tekemisistä, joita jälkikäteen voi nimittää virheiksi. Aikajänne on esihistoriasta tähän päivään.

Sisätön teoksen tarinoista oma suosikkini on se, jossa henkilönä on Thomas Austin. Hän tuotatti koti-ikävässään ja metsästysintoisena muutaman kaniinin Australiaan 1859. Niitä sitten riitti vaivoiksi asti, koska 1920-luvulla Australiassa arvioitiin olevan 10 miljardia kaniinia. Omat pienet virheet elämässä tuntuvat aika vaatimattomilta, kun lukee teoksen tarinoita muutamankin. Tämä kirja on loistava lahja henkilölle, joka lukee vähän, mutta haluaisi ehkä lukea vähän enemmän.

Kuudes, bonuskirja, on Lari Kotilaisen ja Annukka Vartevan toimittama kooste kielipakinoista. Maailman vaikein kieli on julkaistu 2002, mutta ostin sen alennusmyynneistä vasta tänä vuonna. SKS:n julkaiseman teoksen pakinat on julkaistu Ilta-Sanomissa 1998-2001. Olen lukenut muutaman pakinan tähän mennessä. Ensimmäinen pakina, Minna Jaakolan kirjoittama Valitse sanasi, tuntui hyvinkin ajankohtaiselta nyt kesällä. Siinä pohditaan jalkapallosanastoa ja kielenkäyttöä pelistä puhuttaessa. EM-futista yöt katsovana arvostan aihetta.

Haasteessa pyydetään myös esittelemään viisi nettisivua, joiden tieto on ansiokasta. Tässäpä nämä, alun linkistä pääset sivustolle:

Tietoa selkokielellä
Sivuilla kerrotaan selkokielellä tärkeistä asioista yhteiskunnassa, mm. liikennesäännöistä ja kirjastosta. Nämä sivut olivat minulle todella tärkeät, kun tein töitä maahanmuuttajien kanssa. Myös suomalaiset ja suomea puhuvat hyötyvät selkotiedosta. 

Pohjoismaista nuortenkirjallisuutta
Sivustolla esitellään pohjoismaista nuortenkirjallisuutta. Tässä tavoite on ansiokas, kirjallisuuden esittely yli maa- ja kielirajojen. Itsekin pääsin blogitekstillä näille sivuille. Olen otettu tästä kunniasta.

Suomen kielen ohjepankki
Yhteen vai erikseen? Isolla vai pienellä? Miten tämä nyt kirjoitetaan oikein? Helppoa, katso Kotuksen sivuilta.

Museoon kotoa?
Kyllä. Suomen museoiden kokoelmat ovat täällä. Itse menin viimeksi etsimään tietoja Impilahdesta, josta sukuni on peräisin.

Minä rakastan Yleä
Yle tarjoaa minulle tietoa ja viihdettä yli oman tarpeen. Otan kaiken vastaan iloiten. Käytän Ylen sivuja kotona ja töissä. Löysin kirjanmerkeistäni Ylen sivuilta artikkelin suomen kielen vanhoista sanoista. Sivulta pääsee myös testiin, jossa voi selvitää oman kielitaitonsa myöhäiskantasuomen osalta.

Haasteeseen kuuluu haasteen eteenpäin laittaminen. Itselleni uskollisena annan sen nyt tyssätä tähän.

Kirjamuisti

Huhtikuussa höhhöilin kirjapinoni kanssa. Kesäkuun pino olikin jo jotain muuta. Huomaan, että lukupinostani lähtee kirjoja nopeasti, jos tunnelma muuttuu. Palautan omat kirjat takaisin hyllyyn ja kirjaston kirjat vien takaisin, jos aika ei ole otollinen lukemiselle. Huhtikuun postaus auttoi minua kuitenkin, koska epäilin jo omaa kirjamuistiani.

Puolisoni oli lukenut kirjan Maattomat kuninkaat. Hän mietti, pitääkö kirja laittaa kirjahyllyyn vai johonkin palautuspinoon, joita kotonamme on useita. Tietenkin on kirjastokassi, johon laitetaan kirjastoon vietävät kirjat. Kirjastokassi pitää tarkistaa aina, kun menee kirjastoon ja viedä palautettavat kirjat lainaajaan katsomatta. Muissa pinoissa kirjat odottavat pääsyä eteenpäin tai takaisin omistajalleen. Lukevia ystäviä on monta, tällä hetkellä pinoja on nimettynä (liimalapuin) neljä. Omat kirjat pitäisi olla aika helppo tunnistaa. Puoliso muistaa kaikki hankkimansa kirjat, ja minä kirjoitan kirjoihin nimeni ja hankkimisvuoden. Ja kuinka ollakaan, omaa blogia selaamalla tämä ongelma ratkeaa, kirja on meidän. Huhtikuussa olen kirjoittanut:

6. Juhana Säde: Maattomat kuninkaat
Tämän ostin puolisolleni luettavaksi. Ajattelin, että saatan lukea kirjan itsekin. Odotan kuitenkin ensin arviota häneltä. Siirrän tämän kirjan siis vaivihkaa hänen lukupinoonsa. Viimeisin siirto siihen pinoon oli Tommi Kinnusen Lopotti.

Lukevalla ihmisellä on kirjamuisti. Muistan omasta mielestäni hyvin kotimme kirjat ja löydän etsittävänä olevan kirjan nopeasti kotihyllystä. Joskus tärkein on tekijä, joskus kannen kuva tai kirjan päällyspaperin väri. Joku kirja on tietyn sininen tai kirjava. Toinen on taas ohut suiru, jota pitää etsiä muiden kirjojen välistä.

Lopotti mainittiin myös tuossa huhtikuun postauksessa, senkin hän luki. Eilen kävin ystävän luona ja toin lainakirjan hänen yöpöydälleen. Renée Knightin Kenenkään ei pitänyt tietää saattaa päätyä minunkin yöpöydälleni. Kirjassa on nyt ystävän nimi liimalapulla sisäliepeessä, ettei omistajaa tarvitse etsiä kovin kauan.

Oma lukunsa on perheen nuorten lukemiset. Kirjastosta on taas haettu Clinen Ready Player One. Kirja kiertää sisarukselta toiselle ja sitä odotetaan silmät kiiluen.

Julie Murphy: Dumplin - isosti tai ei ollenkaan

Dumplin on ollut päiväni ilo. Kirja on omistettu isoperseisille tytöille.

Olen silti täysin lumoutunut. Kaukaiset valojuovat halkovat taivasta ja niistä jää mustelmaa muistuttavia juovia. Pudistan päätäni. "Ei se mitään. En ole koskaan ennen nähnyt meteoriparvea. On mahtavaa ylipäätänsä nähdä sellainen."
Päämme kallistuvat yhä enemmän taivasta kohti. Hetken on hiljaista ja sitten Bo sanoo: "Ensimmäinen näkemäni meteoriparvi oli valtava. Toivon, että se olisi jatkunut ikuisesti."
"Niin", totean. "Mutta elämä ei ole pelkkää tähtisadetta. Muutenhan hyviä hetkiä ei osaisi arvostaa."

Bongasin Julie Murphyn kirjan Dumplin ensin varmaankin Kristan blogista Lukutoukan kulttuuriblogi. Uuden kirjan löytäminen blogista on tasapainottelua vaativa toimenpide. Ensin pitää lukea blogitekstiä riittävästi, että tietää olevansa kiinnostunut kirjasta. Samalla pitää kuitenkin lukea blogitekstiä niin kevyesti, että itsellä säilyy itse kirjan lukemisen ilo tai vaihtoehtoisesti lukea blogiteksti ja unohtaa se sitten. Yleensä minulta onnistuu tuo jälkimmäinen. Niin nytkin. Kirjastossa huomasin Dumplinin uutuushyllyssä ja otin sen luettavaksi. Tänä aamuna oloni oli voipuneen flunssainen, joten Dumplin on todellakin ollut päiväni ilo. Nyt se on luettu.

Julie Murphyn Dumplin kertoo nuoresta naisesta, joka on toisten silmiin rohkea ja erilainen. Willowdean käy koulua, juttelee parhaan ystävänsä kanssa ja sietää äitiään, jonka pakkomielle paikalliset kauneuskilpailut ovat. Sekä Willowdean että äiti surevat äidin siskon, Lucyn, kuolemaa. Willowdean pitää itseään läskinä ja sanoo sen ääneen. Dumplin, Taikinapallero, on lempinimi, jolla äiti kutsuu tytärtään. Äiti itse on ylpeä, että on säilyttänyt missimitat kaikki nämä vuodet. Tytär ei näytä haikailevan missimittoihin, vaan muistuttaa ulkomuodoltaan edesmennyttä tätiään. Murphyn teksti kuitenkin antaa lukijalle mahdollisuuden päästä tuon ulkoisesti vahvan ja päättäväisen nuoren omiin yksityisiin ajatuksiin, hänen haaveisiinsa ja pelkoihinsa.

Katsoin aikanaan Yleltä ihanan sarjan My Mad Fat Diary, joka oli tärisyttävä kokemus. Murphyn Dumplinissa on paljon samaa. Dumplin teoksena julistaa yksilön vapautta olla juuri omanlaisensa. Kirja on hauska, viihdyttävä ja rohkea. Se sopii oikein hyvin yläkoululaiselle ja sitä vanhemmalle lukijalle. Toivottavasti Dumplin saa lukijansa miettimään elämän tärkeitä asioita ja olemaan itselleen ja toisille hivenen armeliaampi.

Kirjasta on kirjoitettu Lukutoukan kulttuuriblogin (linkki yllä) lisäksi ainakin näissä blogeissa:
- Lukuneuvoja
- Notko, se lukeva peikko
- Vinttikamarissa
- Kirjat kertovat

Kaikki nuo blogitekstit kehuvat kirjaa, ja moni kokee kirjan aiheen kolahtaneen ihan henkilökohtaisestikin.

Teos: Dumplin (alkuperäinen Dumplin')
Tekijä: Julie Murphy
Suomentaja: Peikko Pitkänen
Julkaisuvuosi: 2016 (alkuperäinen 2015)
Kustantaja: Otava

Nuala O'Faolain: Olet kaikkeni

Taivaan vallat! minä sanoin. Mikä sinua vaivaa?
Vanhemmat! Hän vapisi. Näin sen. Eivät vain kädet - myös hänen hartiansa vapisivat.
Mutta Jimmy, sanoin avuttomasti. He ovat niin viehättäviä ihmisiä.
Aivan, hän kivahti. Hän huikkasi baarimikolle: Toinen!
Hän on sinun isäsi, minä yritin.
He ovat isiä toiseksi, Jimmy sanoi. He ovat ensin miehiä.

Vähän aikaa sitten kaivelin kirjahyllyäni vähän tavallista kauemmin ja keräsin kassikaupalla poisvietävää. Pysyin hämmästyttävän lujana itse asettamani tehtävän ääressä, mutta muutama kirja, joista ajattelin luopuvani, saikin armon palata poistopinosta yöpöydälleni kesäksi. Jos en näitä kirjoja lukisi kesän aikana, niiden paikka olisi syksyllä lähikaupan poistolaari. Ensimmäinen käteeni osunut näistä kolmesta oli Nuala O'Faolainin Olet kaikkeni.

Kotipihan kullerot, äitini lempikukkia

Takakannen luettuani ymmärrän, miksi olen hankkinut kirjan itselleni monta vuotta sitten. Päähenkilön, keski-ikäisen toimittajan elämä muuttuu ja hän ryhtyy tutkimaan historian tapahtumaa, jossa säätyläisrouva oli vastoin yhteiskuntaluokkansa rajoja ryhtynyt läheiseen kanssakäymiseen palkollisen irlantilaismiehen kanssa. Kiinnostavan tarinan lisäksi huomaan kansipapereita tutkimalla sympatiseeraavani harmaahiuksista hymyilevää naiskirjailijaa, joka kirjan julkaistuaan, vuonna 2001, on kirjoittanut ainakin nyt luettavana olevan kirjan lisäksi sen esikoiskirjan. Nämä lämpimät tunteet koituvat kohtalokseni.

Kirjan päähenkilö, Kathleen de Burca, on kompleksinen yksin asuva aikuinen ihminen. Työ on vienyt hänet ympäri maailmaa ja hän on tavannut matkoillaan paljon ihmisiä. Kirja alkaa Kathleenin pientä työyhteisöä järkyttävällä äkillisellä menetyksellä. Se, miten monin eri tavoin nämä tapahtumat vaikuttavat Kathleeniin, käy selville vasta kirjan monien aikatasojen ja tapahtumien kautta. Olet kaikkeni oli minulle mielenkiintoinen ja vaikea lukukokemus, koska välillä tarinan ote oli todella vahva ja välillä ote herpaantui laimeaksi ja mitäänsanomattomaksi. Laimeus on outoa, koska Olet kaikkeni kertoo rakkaudesta ja rakastamisen vaikeudesta. Toisaalta välillä olin aivan tunteen lumoissa.

Ote kirjasta. Lyhyt rakkauskirje, joka ainakin minusta on pakahduttavan kaunis. Sinä olet jokaisen maailman kuningatar.

Menetys, ajan kuluminen ja ihmisen vieraus itselleen(kin) ovat mielestäni ne kierrokset, joista teoksessa aina otetaan vauhtia ja syvennetään tapahtumien merkityksiä erityisesti Kathleenin elämässä. Välillä kirjassa ollaan 1800-luvulla, välillä 2000-luvulla. Kirjan rakkaus on täynnä pettymyksiä. Välillä rakastettu valitsee Jumalan, välillä vanhan puolisonsa tai työn. Takakansi kysyy, onko rakkaus ylipäätään mahdollista. Ei siltä vaikuta.

Varsinainen hankaluuteni alkoi kesken kirjan lukemisen, koska halusin tietää lisää kirjailijan tämän hetken kuulumisista ja esimerkiksi kirjoista, joita hän on kirjoittanut 2010-luvulla. Wikipedia tiesi kertoa, että kirjailija O'Faolain kuoli 2008 nopeasti edenneeseen sairauteen. Tämä antoi oman sävynsä kirjan lukemiseen. Mielessäni yhdistin kirjailijan ja päähenkilön, vaikkei siinä olekaan järjen hiventä. Oma selitykseni sille on, että O'Faolain pääsi ihoni alle sekä romaanillaan Olet kaikkeni että netistä lukemillani teksteillä hänestä (esimerkkinä Guardianissa julkaistu, Luke Toddin kirjoittama muistokirjoitus O'Faolainista). Myös O'Faolain tuntuu kuolleen tavalla, joka sopisi hyvin hänen luomaansa fiktioon. Olisin ollut onnellisempi lukija ilman tietoa kirjailijan myöhemmistä vuosista ja varhaisesta kuolemasta. Kirjailijan elämänvaiheet vaikuttivat tällä kertaa kuitenkin luettavana olevaan kirjaan korostaen menetyksen teemaa teoksessa. Ja mitä on oma onnellisuus, kun joku toinen on sairastunut ja kuollut? Mitätöntä. Oma onnellisuus on sitä, että on elossa ja voi valita olevansa onneton tai onnellinen. Ote kirjasta:

Yhtäkkiä puhkesin itkuun. Itkin itkemistäni, kastelin tyynyn ja lakanan kaulani alta likomäriksi. Pienet liejukanat ja luisevat villikissat elävät pelkkää tätä päivää, ajattelin, niin kuin ovat aina eläneet. Mutta ihmisten täytyy miettiä mennyttä ja tulevaa. Tunsin tyyny- ja lakanapesäni ylellisyyden ja säälin äitiraukkaani, joka yritti sytyttää vanhan hellan nousuvesirajalta kerätyillä risuilla, joka olivat niin suolaisia ettei tuuli tarttunut niihin. Säälin isäänikin. - - Vanhempieni ajan Irlanti tuhlasi ihmisiään kuin heillä ei olisi mitään arvoa.

Kirjassa Olet kaikkeni on paljon kaikkea. Sivujakin on melkein 600. Kun olen nyt lukenut kirjan, vien sen uusien lukijoiden löydettäväksi.

Teos: Olet kaikkeni (My Dream of You)
Tekijä: Nuala O'Faolain
Suomentaja: Jaana Kapari
Julkaisuvuosi: 2001 (2001)
Kustantaja: Tammi