Olga Kokko: Munametsä

"Jes eli VRP-tunti, tänään siis tehdään meidän masua, peppua ja reisiä", sanoi ripsitetty ja solkutettu jumppaohjaaja ja minä halusin riipiä ihon irti käsivarsistani jo ennen kuin olin tehnyt yhtään liikettä.

Olga Kokon Munametsä on hengästyttävä kertomus mainosalalla ja omassa elämässään räpiköivästä Linneasta. Teos on tukevasti kiinni tässä ajassa. Ironinen Munametsä on julman hauska, vaikka minulla oli välillä vaikeuksia nauttia tarinasta.

Upea kansikuva on Emmi Kyytsösen tekemä.

Sain teoksen Helsingin Kirjamessujen S&S:n bloggaritapaamisessa, jossa kuulin kirjailijan ajatuksia teoksesta. Olin jo aiemmin lisännyt kirjan luettavien listalle. Tiesin odottaa seksitykitystä, mutta toteutus taisi olla vielä topakampi. Linnea etsii ja löytää seksikumppaneita ja sitä kirjassa riittää. Teksti on värikästä ja suoraa, nautin sanoilla leikittelystä. Linnea on suoraviivainen tyyppi ja päätyy toistamaan samaa toimintatapaa läpi tarinan. Tähän väsähdin henkilökohtaisesti.

Teos hyödyntää eri tekstilajeja, Linnean Toosaproosaa-blogimerkinnät ovat melkoista ilotulitusta. Blogi panemisesta nousee Linnean uudella työpaikalla puheisiin ja herättää pahennusta. Innostuin teoksessa eniten työelämäkuvauksesta. Ote teoksesta:

Neukkarin lasiseinän läpi näkyi, kuinka pomo tuli ulos käytävän varrella olevasta vessasta. Hän käveli kuin appelsiinit kainaloissa ja hunajamelonin kokoiset kellit jalkojen välissä. - - Hän hymyili ja kohotti peukkunsa liioitetulla liikkeellä ilmaan. Olikohan tuo sama sormi, jota hän käytti kassiensa oikomiseen?

Elämme julmaa aikaa. Mainostoimisto on teoksen perusteella kamala työympäristö, jossa menevät (vähemmän) iloisesti puurot ja vellit sekaisin. Neuvotteluhuoneen pöydän ääreltä on hämmästyttävän lyhyt matka baariin ja siitä petipuuhiin. Linnea valitsee koko ajan parasta seksikumppania ja on itse koko ajan valittavana työelämässä. Molemmissa valintaprosesseissa kytee alituinen epävarmuus ja tyytymättömyys. Jostain tulee taatusti joku parempi. Harmaa karva alapäässä yhdistää yksityiselämän ja työn epävarmuuden tämän ajan ihmiselle: minä tulen hylätyksi, ennemmin tai myöhemmin.

Ryhdyin lukemaan paperikirjaa, mutta lopultaan kuuntelin teoksen äänikirjana. Kuuntelun jälkeen palasin selaamaan paperikirjaa. Yritin etsiä muutamaa kohtaa, jotka jäivät mieleeni, mutta en millään löytänyt niitä selaamalla kirjaa. Tällä kertaa merkittäväksi muodostui äänikirjakokemus, joka muistutti kaverin juttelua elämän tärkeistä asioista. Linnea on ärsyttävä, mutta viihdyttävä fiktiivinen hahmo.

Kiitos arvostelukappaleesta kustantajalle.

Teos: Munametsä

Tekijä: Olga Kokko

Julkaisuvuosi: 2019

Kustantaja: S&S

Marja-Leena Tiainen: Rakas Natasha

Kansikuva kustantajan sivuilta.

Tuotteliaan Marja-Leena Tiaisen nuortenkirja Rakas Natasha on täsmäluettavaa peruskoulun päättäneelle nuorelle. Kirjan päähenkilö Joel on juuri valmistunut vartijaksi ja moni asia elämässä on hyvin. Hän on hakeutunut töihin vartiointiliikkeeseen ja tekee työnsä huolellisesti. Suhde biologiseen isään kaihertaa, mutta Joel on luonteeltaan joustava ja avoin, joten mahdollisuudet suhteen kohentumiseen ovat olemassa. Muutama vuosi sitten Joel oli joutunut vasten tahtoaan muuttamaan äitinsä ja isäpuolensa kanssa Helsingistä pikkukaupunkiin. Nyt asiat ovat hyvin, mutta siihen on tulossa muutos.

Teoksen takakansi lupailee rakkautta, rikosta ja petosta. Näitä kaikkia Rakas Natasha tarjoaa lukijalle. Tiaisen teksti on tässä teoksessa hyvin realistista ja konkreettista. Pian lukemisen aloitettuani jouduin tarkistamaan, onko kyse selkokirjasta. Ei ole, teos on kaikille tarkoitettu nuortenromaani. Tekstin selkeys avaa teoksen luettavaksi todellakin kaikille, myös vähemmän kokeneille lukijoille. Ajattelin laittaa kirjan luettavaksi lähipiirin nuorille ja sitten viedä sen luettavaksi luokkaan opiskelijoille.

Olen lukevinani itäistä vaikutusta joissain Tiaisen sanavalinnoissa. Esimerkkinä siitä kahvinkeittimen ääntely, otteessa Joel juttelee biologisen isänsä, Turkan, kanssa:

- Oletko sä niitä kavereita, jotka syö purkkikaupalla rahkaa ja jättää kananmunan keltuaisen syömättä?
- Mä kyllä syön kananmunan kokonaan, Joel sanoi.
Turkka naurahti. Kahvinkeitin ruplatti. Turkka imi röökiään. Samassa hänen puhelimensa soi. Turkan kasvoille levisi ärtymys, kun hän vilkaisi näyttöä.

Rakas Natasha on hyvää ja riittävän helppoa luettavaa nuorelle, jota kirjat kiinnostavat edes vähän. Uskon kirjan olevan kiinnostava sekä pojille että tytöille. Tempauduin Joelin maailmaan heti teoksen alkusivuilta ja pysyin vaivatta mukana loppuun asti. Pidän kirjassa erityisesti siitä, että Joelia kuvataan työssään ja myös kerrotaan Joelin töihin liittyvistä eettisistä pohdinnoista.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Rakas Natasha
Tekijä: Marja-Leena Tiainen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Myllylahti

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2019: 7. luukku

Kirjabloggaajien joulukalenterin 7. luukku avautuu. Itsenäisyyspäivä on juhlittu ja on aika miettiä, mitä lukea jouluna ja mistä löytää luettavaa.

Lukemiseen kallellaan oleva ihminen miettii elämäänsä lukemisen kautta. Kuinka monta kirjaa viikon matkalle tarvitaan? Mitä jos valitsee reissulle vääriä kirjoja ja joutuu kirjatyhjiöön kesken matkan? Myös joulu ja kaikki viikonloppua pidemmät vapaat ovat potentiaalisia vaaranpaikkoja lukevalle ihmiselle. Mitä tehdä, jos lukeminen loppuu kesken?

Moni viettää joulun kotonaan. Lukijoilla on yleensä kotona kirjoja kirjahyllyssä, jopa lukemattomia kirjoja. Aihetunnisteet #tbr ja #hyllynlämmittäjät eivät ole syntyneet tyhjästä. Kuitenkin tärkeä osa lukemista on miettiä, mitä todella haluaa lukea.

Olen koonnut yöpöydälleni jo joulupinoa. Joulupinosta löytyvät ainakin ohukainen ja paksukainen. Ohukainen on Antti Arnkilin Sunnuntaiesseet ja paksukainen George Eliotin Daniel Deronda. Koska en tiedä etukäteen omaa mielialaani, joudun lisäämään pinoon jotain hauskaa ja/tai kevyttä. Luultavasti keveydestä ja hauskuudesta vastaavat Olga Kokon Munametsä ja eilen saamani Ruth Hoganin Kadonneiden tavaroiden vartija.

Kirjasto on hieno paikka hakea luettavaa ympäri vuoden. Kirjasto on yhteinen kirjahyllymme, johon hankitaan uutuudet ja jota ei tarvitse itse järjestää ja siivota. Syksyn ihanin kirjastonkäyttäjä taitaa olla Ilmi Puska, jonka lukuharrastuksen Helsingin kaupungin Kotikirjasto-palvelu mahdollistaa (Helsingin Uutiset, 10.11.2019). Puskan joulukirjatilaus on kuusi (!) punaisesta kangaskassia.

Olen jo useampana vuonna ostanut itselleni joululahjaksi kirjan. Useimmiten kirja on löytynyt kirjakaupasta. Kävin marraskuun aikana muutamaankin kertaan avoimin mielin kaupoissa kiertelemässä, mutta nyt kirjan ostaminen kirjakaupasta on käynyt minulle yllättävän hankalaksi. Vaikka luulen tietäväni uutuuskirjoista jonkun verran, kirjakaupasta ei tunnu löytyvän minulle sopivaa kirjaa. Kirjakauppojen valikoimatkin tuntuvat supistuneen huomattavasti. Siispä suuntaan toisaalle!

Käytän paljon Antikvaari-sivustoa käytettyjen kirjojen hankintaan. Se on aina toiminut moitteettomasti ja olen saanut haluamani kirjat kotiin asti. Viimeisin hankintani on joululahjani. Luin somevirrastani kehuja Kurt Vonnegutin teoksesta Ajanjäristys. Rakastan Vonnegutin teoksia, mutta tästä minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä. Teos löytyi Antikvaari-sivuston kautta ja nyt se on paketoituna odottamassa jouluaattoa. Helppoa ja vaivatonta!

Toinen käytettyjen kirjojen hankintaväylä kohdallani on avautunut Facebookin kautta. Antikvariaatti Punainen Planeetta julkaisee maanantailistan myyntiin tulleista teoksista. Kannattaa käydä kurkistamassa lista, yleensä kiinnostavia teoksia on enemmän kuin mahdollisia ostettavia kirjoja peruskirjakaupassa. Ostaminen käy vaivattomasti viestitellen ja saatuja ohjeita noudattaen.

Kirjabloggaajien joulukalenterin edellinen luukku avautui Anun ihmeelliset matkat -blogissa. Huomenna joulukalenterin luukku avautuu Aarrekirjasto-blogissa. Listaus koko joulukalenteriin löytyy ensimmäisen luukun takaa Oksan hyllyltä -blogista.

Ray Bradbury: Fahrenheit 451

Ahdetaan ihmiset täyteen vaaratonta dataa, - -. Sitten heistä tuntuu siltä kuin he ajattelisivat, he tuntevat olevansa liikkeessä, vaikkeivät liiku. Ja he ovat onnellisia, koska sellaiset faktat eivät muutu. Heille ei saa antaa mitään salakavalaa ajateltavaa, kuten filosofiaa tai sosiologiaa pontimeksi. Sellainen tuottaa silkkaa alakuloa.

Sammakko julkaisi Ray Bradburyn klassikosta Fahrenheit 451 uuden suomennoksen tänä vuonna. Käännöksen on tehnyt Einari Aaltonen. Bradburyn teos oli Helsingin Kirjamessuilla ostoslistallani, ja sen myös mukaani sain.

Fahrenheit 451 sijoittuu maailmaan, jossa kansalaiset elävät turrutettuina ja tyhjinä kuorina. Päähenkilö on palomies Guy Montag, joka sytyttää sääntöjen mukaan tulipaloja polttaen kaiken. Hänen vaimonsa Milred viettää aikaansa unilääkehuuruissa tv-huoneessa. Vastakohdaksi Milredille asettuu hulluksi itsensä esittelevä koulutyttö Clarisse McClellan, joka on teoksen maailmassa harvinaisuus: henkilö, jolla on omia ajatuksia ja halu olla yhteydessä toisiin ihmisiin.

Kaikki ajatuksia herättävä on syytä tuhota. Palomiehet ovat tässä keskeisessa roolissa. Montag ei aluksi ihmettele mitään, mutta sitten jotain tapahtuu ja Montagin suhtautuminen ympäröivään maailmaan muuttuu. Ote teoksesta:

Kirja leimahti tuleen hänen käsissään kuin valkoinen kyyhky siipiään värisyttäen, miltei tottelevaisesti, sivu lepatti levällään, untuvaisen näköisenä hentoja sanoja pinnallaan. Kiihkon ja kiireen keskellä Montagilla oli vain lyhyt hetki aikaa lukea seuraava rivi mutta se leimusi hänen mielessään seuraavan minuutin kuin polttoraudalla painettuna. "Aika on vaipunut uneen iltapäivän auringonpaisteessa." Hän pudotti kirjan.

Einari Aaltosen käännöksen kieli on niin kaunista, että se tuo lukemiseen aivan uuden ulottuvuuden. Vanha käännös oli ilmeisesti jo aikansa elänyt.

Bradburyn teoksessa kirjat ovat erityisen merkityksellisiä. Yksi virkekin jää lukijansa mieleen leimuamaan. Montagin elämä on muuttunut.

Kirjoissa täytyy piillä jotain.

Kirjat lyhennettiin teoksen maailmassa lyhyiksi radio-ohjelmiksi, ohjelmat kymmenen rivin tiivistelmiksi. Nämä varmistivat sen, että jokainen "tiesi" samat asiat kirjallisuudesta. Hamlet, Shakespeare, suosittu näytelmä, synkkä ja sitä rataa. Lopuksi ihmiskunnan älyllinen kehitys muistutti siirtymää yliopistosta lastentarhaan. Teoksen maailma ja ajattelutapa on niin ajankohtainen, että lukiessa ahdistaa. Ja tämä teos on kirjoitettu 1953!

Suomennoksen lisäksi ihastelen teoksen ulkoasua. Kirja näyttää tulitikkulaatikolta ja on todella hieno. Kiitos teoksen ulkomuodosta kuuluu Riikka Majaselle.

Teos: Fahrenheit 451
Tekijä: Ray Bradbury
Suomentaja: Einari Aaltonen
Ulkoasu: Riikka Majanen
Julkaisuvuosi: 1953 (uusi suomennos 2019)
Kustantaja: Sammakko

Taija Tuominen: Kuningaskobra

Kesti kahdeksantoista vuotta, ennen kuin uskoin, että minulla on vain tämä yksi tarina kirjoitettavana.

Taija Tuomisen voimalla ja taidolla kirjoitettu Kuningaskobra jyrää ylitseni. Teos on omaelämäkerrallinen tarina kuristavasta lapsuudesta, irtaantumisen huumasta ja kirjoittamisen voimasta. Tuomisen teoksen minäkertojan lapsuus ja nuoruus on ollut henkiinjäämistaistelu, jonka kertoja on voittanut. Voittajan osa on vaikea, koska kolhut tuntuvat vielä vuosikymmeniä lähdön jälkeen.

Kirjoittaminen pelastaa omilla jaloillaan huojuvan minäkertojan. Nimeltä mainitaan monta merkittävää henkilöä, mutta kaiken voittavan, elämänmittaisen taikavoiman tarjoaa lukion iltalinjan äidinkielenopettaja Hilja Mörsäri. Hän tarjoaa myös vastavuoroisen ihmissuhteen, joka hoitaa menneiden aikojen vaurioita.

Kuningaskobran skaala on järisyttävän laaja. Välillä kiemurtelen kiusaantumisen tunteessa minäkertojan hoiperrellessa. Välillä koen vapauden voiman, joka saa jaksamaan eteenpäin. Välillä tutkin muistojani, jotka Tuomisen teos siivilöi näkyviin. Välillä suren kaikkia piinattuja ja alistettuja lapsia, jotka eivät voi valita vanhempiaan. Kaiken aikaa olen onnellinen lukemisen ja fiktion voimasta, kirjoittamisen mahdollisuudesta ja ihmisen sinnikkyydestä. 

Näin se päättyi ja kaikki oli fiktiota.

Kiitos kustantajalle lukukappaleesta.

Teos: Kuningaskobra
Tekijä: Taija Tuominen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Tammi

Minna Canth: Salakari

"Armas, pikku Almani, elämä on viheliäistä, parasta ettei ajattele eteen eikä taakse, nauttii vaan onneaan, niin kauvan kuin sitä kestää."

Tartuin Minna Canthin Salakari-pienoisromaaniin hetken huumassa. Romaani on sivuiltaan vähäinen, yhdeksän lukua ja noin sata sivua. Kirjahyllyni on aivan sekaisin muuton jäljiltä ja tiedän, että minulla on tästä romaanista useampikin nide hyllyssäni. Nyt käteeni sattui SKS:n 1996 painattama pokkariversio, josta löytyvät Liisi Huhtalan esipuhe ja aikalaisarviointeja. Keskityin lukemisessani itse romaaniin.

Teoksen alussa rouva Alma Karell nauttii lapsestaan ja äitiydestään. Ensimmäisen luvun tunnelma on valoisa ja lukijana ainakin minä kadehdin Alman kepeää asennetta. Kaunis ja iloinen Alma herättää ihailua puolisossaan ja vieraissaan. Tunnelma muuttuu kuitenkin pian.

Sillä onnellista hetkeä ei hänellä enää elämässä olisi. Kaikki oli muuttunut, ja niin äkkiä, kuin yhdessä iskulla. Linnut visertelivät puussa ja lasten iloiset äänet kuuluivat rannasta, mutta hänen korvissaan eivät ne enää soineet niinkuin ennen.

Vieraiden kanssa Karellit keskustelevat kirjallisuudesta ja Ibsen ja Zola mainitaan. Alman puoliso uskoo Alman taitoon vastustaa houkutuksia ja kykyyn nähdä ilmiöt laajemmin. Tuttavapiirissä oleileva houkuttelija ottaa Alman kohteekseen. Alma antautuu kaikille mahdollisuuksille, koska ei taida osata toimia toisin. Mikä raapaisee yhteen naarmun, rikkoo toisen kokonaan.

Teos: Salakari
Tekijä: Minna Canth
Julkaisuvuosi: 1996 (teos julkaistu alunperin 1887)
Kustantaja: SKS

500. postaus ja blogin syntymäpäivät

Yhdeksän vuotta sitten kirjoitin blogitekstin Kyllikki Villan matkakirjasta. Sen jälkeen olen lukenut kirjoja ja kirjoittanut niistä blogiini. Noiden vuosien aikana on tapahtunut paljon. Olen opiskellut, valmistunut, tehnyt töitä, menettänyt rakkaita ihmisiä ja muuttanut asuinpaikkakuntaa väliaikaisesti ja pysyvästi. Kirjat ovat säilyneet elämässäni kaikesta huolimatta.

Bloggaaminen on muuttanut tapaani nähdä kirjailijat ja kirjat. Toki hankkimallani ammatillisella osaamisellakin voi olla oma osansa siinä muutoksessa. Kirjailijoista on tullut silmissäni inhimillisempiä ja tavallisempia. Kirjat ovat samaan aikaan sekä hetken huumaa ja oman aikansa ääniä että osa jotain pysyvää kulttuurimme kivijalkaa.

Bloggaaminen on tuonut minulle uusia ystäviä. Kiitos kaikille bloggareille, joiden kanssa olen saanut kirjoja, kirjallisuutta ja lukemista pohtia.

Kiitos myös kaikille blogiani lukeville. Kuulen teistä hassujakin reittejä. Kirjaston hyllyjen välissä. Kaverin kautta. Someviestissä. Aivan oudoissa ja yllättävissä yhteyksissä. Yleensä ajattelen, että kirjoitan näitä tekstejä, mutta kukaan ei niitä lue.

Joskus selaan omia tekstejäni, että muistaisin lukemani kirjat ja kulkemani polut. Olen iloinen, että olen jaksanut pitää blogia, koska tämän avulla muistan enemmän ja tarkemmin. Olen suurpiirteinen ihminen joissain asioissa, joten lisämuisti on vain siunaus. Ajatelkaas, joulukuussa 2013 rakastin Thompsonin Habibia ja sitten huhtikuussa 2018 hiljenin Aidtin teoksen Jos kuolema on vienyt sinulta jotain anna se takaisin sivuille. Elokuussa 2017 käytyäni Nurmeksessa työpaikkahaastattelussa (en saanut työtä) kävin paikallisessa kirjastossa ja sain sieltä mukaani Lintulan kronikka -teoksen poistohyllystä. Toisella lailla sydämeeni asettui Kaiho Niemisen Ihmissuden kronikka, jonka luin jo maaliskuussa 2016.

Lukekaa ihmiset! Huonomminkin voi elämänsä käyttää.

Sarjakuvaa ja suomen kieltä

Kuva kustantajan sivulta

Hankin Riika Ruottisen Porno sijainen - Sarjakuvia työelämästä Helsingin Kirjamessuilta viikonloppuna. Sarjakuvateosta minulle suositteli Twitter-tuttavani Avi Heikkinen. Olen ehdottomasti teoksen kohderyhmää elettyäni sijaispyörityksen läpi viimeisen viiden vuoden aikana. Omalta kohdaltani tuo elämänvaihe päättyi onnellisesti, sain vakituisen työn tänä syksynä.

Työttömyydessä, pätkätöissä, sijaisuuksissa ja TE-toimistojen kanssa toteutettavassa performanssissa on aste-eroja. Se, että itsellä asiat ovat joskus sattuneet menemään helposti ja vaivattomasti, ei kerro mitään siitä hullusta pyörityksestä, johon toinen vastaavassa tilanteessa oleva voi joutua. Teoksen aluksi minäkertoja kertoo olevansa "melkein ja vähän sairas, määrittelemättömästi osakyvytön ja rajoitteinen". Tämä jo asettaa tarinan raameihinsa, mitään söpöä höttöä ei ole tulossa. Pornosijainen-teoksen lukeminen on tuskallista ja lohduttavaa yhtä aikaa. Vaikka itse olen päässyt aika helpolla, tiedän ystävistäni ja tuttavistani paljon karumpiakin tarinoita siitä, miten vaikeaa on asettua opettajaksi valmistumisen jälkeen.

Nuorien, vastavalmistuneiden ja uusien opettajien hankaluuksista ja nöyryyttämisestä työtä hakiessa ja työpaikoilla puhutaan hyvin vähän. Siksi tämä Ruottisen teos on hieno ja merkityksellinen. Ehdotankin, että OAJ hankkii Ruottisen sarjakuvateosta 500 (tai vaikka 5000) kappaletta jaettavaksi jäsenistölle vertaistueksi. Jos tuntuu vaikealta jakaa pelkästään näin rankkaa viestiä työelämästä Suomessa 2010-luvulla, mukaan voisi ottaa sopivan novellikokoelman ja vaikkapa tietokirjan. Näistä vaihtoehdoista kesällä 2020 OAJ voisi lähettää vapaavalintaista kesälukemista kaikille opettajille, jotka joutuvat hakemaan Opettajien työttömyyskassasta työttömyyskorvausta 30.5.-10.8.2020.

Porno sijainen tarjoaa ilmaisen työkokeiluversion Bönäribingosta, jossa voi rastittaa omat oireensa. Valikossa tällä kertaa ovat ainakin hengenahdistus, muistin pätkiminen, möykky mahassa, yöhikoilu ja päänsärky. Montako rastia saat tällä viikolla? Teoksen kuvitus hyökyy henkilökohtaisia muistoja: purentakisko, nurin mennyt kuppi ja melkein tyhjä akku. Vaikka kuinka haluaisi tehdä töitä, yritykset kaatuvat mahdottomuuksiin. Sijaisuus lakkaa, tehdyn työn hyödyt valuvat toisille, joustoa vaaditaan aina ja yöt menevät töitä murehtiessa. Yksittäiselle opettajalle jää vain oikeus perua töihin tulo. Haettu ja saatu sijaisuus tuntuu jo etukäteen liian suurelta ja koulun alkaminen pelottaa keskellä kesää. Koulut ovat homeessa ja henki ei kulje. Teos päättyy elämään ilman töitä, mutta kuitenkin elossa ja jokseenkin toimintakykyisenä.

Kiitos Riika Ruottiselle todella tärkeästä ja koskettavasta teoksesta!

Teos: Porno sijainen - Sarjakuvia työelämästä
Tekijä: Riika Ruottinen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: POKUTO

Kuva kustantajan sivulta

Kävin Helsingin Kirjamessuilla S&S-kustantamon tilaisuudessa ja sieltä sain mukaani Ulla Donnerin sarjakuvateoksen Sontaa. Ensin vähän vierastin teoksen ulkonäköä ja kuvitusta, mutta Porno sijainen -teoksen nostattamissa kuohuissa luin Donnerin teoksen nopeasti, vaivattomasti ja samoissa kuohuissa jatkaen.

Sontaa kertoo nuorten kaupunkilaisten naisten työelämästä ja elämästä yleisemminkin. Työpaikasta tulee olla kiitollinen ja onnellinen, vaikka ei palkkaa saakaan. Se, että työkaveri, nuori mies, hehkuttaa työonneaan ja kertoo, että 4000€ kuukausipalkka on "vain bonus" motivoivassa työssä, alleviivaa viestiä. Tulosta tavoitteleva firma ottaa työntekijöistään kaiken irti ja sitten irtisanoo heidät.

Donnerin kuvat, tottumiseen tarvittavan ajan jälkeen, ovat mielenkiintoisia ja jään tarkastelemaan niitä pidemmäksikin aikaa. Työympyröistä siirrytään kotiin ja kokemukset kertautuvat. Kotisohvalla nuori nainen joutuu vakuuttelemaan ja varomaan. Kaikesta huolimatta hän päätyy rappuun piilottelemaan ja lopputuloksena on ainakin mustelmia.

Ajat ovat muuttuneet tai sitten eivät. Sontaa on hyvä lukupiiriteos. Uskoisin keskustelua syntyvän!

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Sontaa (alkuperäisteos: Skiten)
Tekijä: Ulla Donner
Suomentaja: Sinna Virtanen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Kustantamo S&S

Kuva kustantajan sivulta.

Luinpa tämänkin! Olin ostanut jo aikaa sitten itselleni Janne Saarikiven kirjoittaman Suomen kieli ja mieli. Nyt sain teoksen päätökseen. Kirja on täsmäluettavaa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajalle. Saarikivi käsittelee Suomen valtion, kansan ja erityisesti suomen kielen historiaa, nykypäivää ja tulevaisuutta. Asiat ovat hyvin suuria, jopa käsittämättömiä, mutta Saarikiven teksti soljuu ja viihdyttääkin lukijaa. Teosta lukiessa omaksuu ja oppii asioita vaivihkaa.

Eniten nautin osasta Suomen kieli - puhetta kuplastani. Siinä Saarikivi kertoo lapsuutensa ja nuoruutensa teksteistä ja kielistä. Saarikivi jatkaa teoksessaan suomen kielen puolustamista. Kiitos! Täysin kritiikitön englannin kielen tuppaaminen joka paikkaan on nyt riesanamme. Voihan Pasilan mälli!

Teos: Suomen kieli ja mieli
Tekijä: Janne Saarikivi
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Teos

Lionel Shriver: Kaksoisvirhe

Kirjailija Lionel Shriverin tekstit vaikuttavat minuun voimallisesti. Luin aikanaan Jonnekin pois ja pidin paljon Shriverin tavasta kirjoittaa. Hän onnistuu kirjoittamaan mielestäni tehokkaasti ja tarkasti juuri oikeista asioista. Luin myös Poikani Kevinin, vaikka se raastoi sydäntäni.

Olen hankkinut Kaksoisvirheen kolme vuotta sitten. Tiedän hankintavuoden, koska aika usein kirjoitan sen kirjaan nimeni perään. Nyt oli hyvä hetki lukea Shriverin kirja. Hänen teoksensa ovat niin vahvoja, että yritän pelata aikaa niiden kanssa. Tätäkin kirjaa olen pitänyt monet kerrat kädessäni, mutta laittanut aina sitten takaisin hyllyyn.

Eric imarteli Willyn äitiä ottamalla kaksi kertaa lisää tämän puoliraakaa ja syömäkelvotonta kanapataa ja vetäytyi sitten pöydästä. Valo lankesi hänen avoimeen kaulukseensa ja sai varjot leikkimään hänen solisluullaan kuin pienien kalojen parvi. - - Tänä iltana, halusi tai ei, haaroittuvat suonet Ericin lihaksikkaissa käsivarsissa nostivat kuitenkin veden Willyn kielelle yhtä varmasti kuin astia täynnä lakritsinauhoja. Jos Ericin kauneus oli lahja, sen hän ainakin säilyttäisi.

Kaksoisvirheen päähenkilö on nuori nainen, jonka intohimona on tulla mahdollisimman taitavaksi tenniksessä. Willy eli Wilhemena Novinsky on ollut vanhempiensa hylkimä tai ainakin hänestä on tuntunut siltä. Pelastuksena on teoksen alun tilanteeseen asti ollut valmentaja Max. Willy tapaa kuitenkin Ericin, johon hän ihastuu. Eric Oberdorfia ja Willyä yhdistää vahva halu kehittyä tenniksessä. Jo takakansi kertoo, että Willy ja Eric päätyvät yhteen, aina naimisiin saakka.

En tiedä mitään tenniksestä. On outoa, että tenniksen ympärillä pyörivä romaani kiinnostaa minua niinkin paljon. Toisaalta tennis on Shriverin romaanissa vain kehys, jonkinlainen esimerkki, jonka avulla kerrotaan ihmisestä, hänen elämästään ja hänessä tapahtuvista muutoksista. Willy henkilönä tuntuu minusta oudon läheiseltä. En ole kunnianhimoinen Willyn tapaan, mutta Willyn pelaamiseen liittyvä yksioikoisuus, virheiden pelko ja himo Ericiin liikuttavat minua ja tekevät tarinasta kiinnostavan.

Max on Willyn valmentajana tärkeä tiedonantaja Willyn suhteen. Max sanoittaa Willyn pelkoja, reaktioita ja mahdollisia toimintasuuntia kiinnostavasti. Minulle Kaksoisvirhe kääntyy tutkielmaksi elämän pettymyksistä. Henkilökohtaiset luonteenpiirteet saattavatkin olla vain reaktioita ympäröiviin olosuhteisiin. Ihminen muuttuu, muttei aina hallitusti ja hyvään suuntaan.

En voi suositella Shriverin Kaksoisvirhettä oikein kenellekään. Itse aion aivan varmasti lukea kaikki tulevat Shriverin teokset. Kaksoisvirhe ahdistaa minua, mutta rakastan sen henkilöiden sielunmaisemaa ja pyristelyä elämässä. Teos sopisi lukupiiriin, jossa sen henkilöistä ja heidän valinnoistaan syntyisi varmaankin virkeää keskustelua.

Teos: Kaksoisvirhe (Double Fault)
Tekijä: Lionel Shriver
Suomentaja: Hanna Sola
Julkaisuvuosi: 2007 (1997)
Kustantaja: Avain

Tärpit Helsingin Kirjamessujen lauantaille (26.10.) ja messulippujen pika-arvonta

Pääsen tänä vuonna Helsingin Kirjamessuille lauantaina 26.10. Jos kestää ihmistungoksen ja viis veisaa ostopaineista, kirjamessuilla on pelkästään hauskaa. Paikka on pullollaan kirjakeskusteluita, joita voi kuunnella rauhassa. Kirjamessuilla voi mennä tiukasti aikataulun mukaan tai liukua tilanteesta toiseen täysin vapaasti kelluen. Joskus valmistelematon liuku voi tarjota kirjavinkin tai kirjailijan, jonka tuotantoon haluaa messujen jälkeen tutustua. Kannatan vapautta, mutta listaan silti postaukseeni kolme vinkkiä messulauantaille:

1.  Aino Vähäpesolan Onnenkissa (kustantajana Kosmos) on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirja, josta päästään keskustelemaan heti aamusta. Lauantai alkaa lukupiirillä klo 10.15, paikkana on Lonna. Onnenkissa on autofiktiota, jossa Edith Södergranilla ja hänen runoudellaan on merkittävä rooli. Kirjailija itse on paikalla lukupiirissä.

2. Terhi Rannelaa haastattelee romaanin Kiivaat tiimoilta Anneli Kanto. Paikkana on Suomenlinna-lava ja keskustelu alkaa klo 13.00. Kariston kustantama romaani vaikuttaa kiinnostavalta. Jotenkin olen ollut täysin tietämätön tästä romaanista. Kansi on hieno!

3. Pajtim Statovci ja Bolla Senaatintori-lavalla klo 14. Luulen, että katsomon kaikki paikat ovat täynnä. Kuuntelen Otavan kustantamaa Bollaa kiinostuneena, mutta sydän sykkyrällä. Äänikirjanakin teos on niin vahva, etten voi edetä kovin nopeasti. Onko Bolla Finlandia-ehdokas tänä syksynä?

Helsingin Kirjamessut tarjoaa minulle bloggarina sisäänpääsyn messuille ja kaksi lippua jaettavaksi blogin lukijoille. Kiitos!

ARVONTA

Nopeimmat kaksi kommentoijaa saavat Helsingin Kirjamessuille yhden lipun. Kommentoi tähän blogipostaukseen ja kun olen vastannut kommenttiisi, laita yhteystietosi (nimi ja sähköposti) minulle viestinä osoitteeseen kirjakko[poista tämä ja laita tilalle ät-merkki]gmail.com. Vastausviestinä saat sähköisen lipun, jolla pääsee kirjamessuille 24.-27.10. kerran. Jos voitat, lähetä yhteystietosi saman vuorokauden aikana. Jos en ole saanut yhteystietojasi, seuraava jonossa saa lipun. Oletan, että liput saadaan pika-arvonnan voittajille nopasti ja vaivattomasti. En halua päiväkausien arvontarumbaa.

Päivitän pika-arvonnan päättymisen tähän postaukseen.

Edit klo 12.12: Yksi lippu mennyt, yksi jäljellä.
Edit klo 16.20: Toinen lippu mennyt. Pika-arvonta on ohi. Kiitos osallistuneille!

Syksyn kuunneltuja kirjoja eli äänikirjojen ilo

Elokuussa hankin itselleni ja kaikille perheenjäsenilleni BookBeatin. Hankinta on tarjonnut minulle uskomattoman paljon iloa työmatkoilla.

Kukkia lokakuiselta Rooman matkalta.

Äänikirjoina olen kuunnellut nyt ainakin seitsemän romaania:

Nina Mero: Englantilainen romanssi (Gummerus)
Romaani on viihdyttävä, jotenkin hyvin kesäinen ja hyvistä aineksista koottu. Kirjallisuus, Englanti, kartanoelämä ja rakkaus - ihanaa. 

André Aciman: Kutsu minua nimelläsi (Tammi)
Suhtauduin tähän etukäteen välimatkaa pitäen, mutta teos yllätti minut täysin. Rakastin teoksen miljöötä. Päähenkilön koti, hänen perheensä, pyöräily, valo ja kaikki ne syömiset. Minä olisin halunnut olla päähenkilö tai jäädä hänen lapsuudenkotiinsa asumaan kirjojen keskelle. En ehkä uskalla katsoa elokuvaa!

Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei (Gummerus)
Kirpeän hauska ja tarkkanäköinen romaani ajastamme ja ihmisen toiveista elämän suhteen.

Edward St. Aubyn: Loistava menneisyys (Otava)
Julma, raskas, tosi, lohduttava ja uskomattoman hieno.

Edward St. Aubyn: Toivoa sopii (Otava)
Mitä voi odottaa Loistavan menneisyyden jälkeen? Pelkäsin, että tämä ei jatkuisi samalla intensiteetillä. Yllätyin reitistä ja tunnelmasta, mutta vaikutuin aivan täydellisesti. Muistojen voima on häkellyttävä.

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta (Bazar)
Kepeä, viihdyttävä ja jokseenkin ärsyttävä. Kauniit ja rikkaat ihmiset elävät elämäänsä.

Lucinda Riley: Myrskyn sisar (Bazar)
Tähän asti pääsin ja nyt en enää jaksa. Mukava idea ja koukuttavakin toteutus, mutta nyt ei enää tätä.

JP Koskinen: Tulisiipi

- Tervetuloa johonkin lentoprikaatiin, jonka nimeä ei tiedä kukaan ja vaikka sille nimi annettaisiinkin, se on kohta taas tuhottu ja pitää keksiä uusi nimi.
Puristin hänen kättään, se tuntui kuumalta ja pullealta. Kyyneleet kihosivat silmiini, tai niin luulin, näin kaiken kirkkaasti, ehkä kyyneleeni olivat jo kuivuneet.

Tulisiipi on samalla surullinen ja keveä tarina. JP Koskisen uutuus löysi luokseni kiitokseksi erään talvisen päivän ahkeruudesta tai hulluudesta. Sainpa minä hienon lahjan!

Tulisiipi alkaa 1930-luvun Amerikasta. Nuori Kaarle ihailee lentäjiä ja lentokoneita. Charles Lindbergh on sankari ja on omalta osaltaan ruokkimassa Kaarlen intoa. Kaarlen perhe toivoo parempaa elämää, ja he päätyvät muuttamaan kauas Amerikasta saadakseen työtä ja varallisuutta.

Kaarlessa on elämän ja tekemisen kipinä vahvana. Maailma ympärillä on myllerryksessä ja yksittäiset ihmiset ja perheet ovat pelinappuloita päättäjien ja valtioiden pöydillä. Kaarlesta tulee ensin Charles ja sitten Gennadi. Jalo Gennadi on valmis kaikkeen, kun saa lentää ja olla lentokoneiden lähellä. Ote teoksesta:

- Vieläkö muistat, millainen moottori koneessa on?
- Svetsov M-22, yhdeksän sylinteriä, 700 hevosvoimaa, lentomatka noin 800 kilometriä, matkanopeus vajaa 400 kilometriä tunnissa.
Nikolai virnisti ja leivänpala putosi hänen suustaan kahvikuppiin.
- Olisivatpa kaikki oppilaat samanlaisia kuin sinä. Välillä tuntuu, että käsiini lykätään kivenmurikoita, joita pitäisi opettaa lentämään. Samahan se minulle, jos haluavat tapattaa ihmisiä, mutta koneet tulevat kalliiksi.

Tulisiipi on teos lentämisen innosta, kiintymyksestä ja eloonjäämisen kivusta. Nautin teoksen lukemisesta paljon. Erityisesti kirjan viimeiset luvut lennättivät minua todella korkealla. Ote teoksesta:

En säälinyt lentäjää, hän sai kuolla nopeasti, kaukana raskaasta maasta ja loputtomista, näännyttävistä pakkaspäivistä. Hänen ei tarvitsisi palella eikä istua aloillaan ja toivoa, että nälkä hellittäisi. Kaunis kone kuoli tuskallisemmin, sen rytmi sekosi, suonet ratkesivat ja kauniisti hyrräävä moottori räjähti.

Teos: Tulisiipi
Tekijä: JP Koskinen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Like

Marja-Leena Tiainen: Kanslian naiset

Marja-Leena Tiaisen Kanslian naiset viihdytti ja liikutti minua. Aloitin lukemisen jo joku aika sitten ajatuksenani lukea kevyt viihderomaani. On Tiaisen romaani viihdyttäväkin, mutta erityisesti se on minusta kiehtova ajankuvaus 1970-luvusta ja Kuopiosta.

Teos kertoo nimensä mukaisesti yhden työpaikan, Kuopion kaupungintalon kanslian, naisten elämästä. Tuulikki on naimaton, äitinsä auttamiseen keskittynyt nainen. Virve on naimisissa ja kahden pienen pojan äiti. Eeva-Liisa on kolmikon nuorin. Hänellä on ollut omia haaveitaan tulevasta, mutta nyt hän hakee töitä ansaitakseen elantonsa ja elääkseen aikuisen naisen elämää.

Vähintääkin neljäntenä päähenkilönä teoksessa on 1970-luku, joka huokuu kaikessa naisten tekemisessä, tekemättä jättämisessä ja siinä, miten toiset heihin reagoivat. Teoksen naisten maailma on minulle tuttu äitini kautta. Hän eli aikanaan nuoruuttaan tuona teoksen ajankohtana. Lukiessani teosta minua harmittivat ja väsyttivät teoksen maailman rajoitteet ja esteet. Varsinkin raskaaksi tulemisen pelko vaikutti paljon naimisissakin olevien naisten elämään. Lastenhoidon järjestäminen oli epävarmaa ja tuurista kiinni, joten lapsien tuleminen avioliitossakin tiesi usein äitien jäämistä kotiin. Jo pelkästään harmittamisen vuoksi teos kannattaa lukea ajatuksella.

Tiaisen kertoma tarina etenee vaivattomasti. Kanslian naiset on kolmas osa sarjasta, johon kuuluu myös Kulmakaupan naiset ja Suoraa saumaa ja siksakkia. Teos ei vaatinut todellakaan aiempien osien lukemista, tarinaan pääsi helposti sisään.

Miten paljon Suomi on muuttunut noissa vuosikymmenissä? Mielestäni todella paljon. Vaikka tarjoankin teosta ystävälleni, joka on elänyt 50-luvulla, teoksen lukeminen voisi avata niiden ihmisten silmiä, joilla ei ole minkäänlaista ajatusta tuosta ajasta. Koulutuksella, yhteiskuntaluokalla ja sukupuolella oli 1970-luvulla paljon merkitystä ihmisen elämänkululle. Ote teoksesta:

- Sinäkö oot sitten ruvennu olemaan tuon Jukan kanssa?
- No joo, kaipa.
- Mikä mies se oikein on?
- Jukka on yhteiskuntatieteitten maisteri, se on tutkimussihteerinä kaupungin suunitteluosastolla. 
- Iso herra oikein, Pirjon silmissä pilkahti kateus.

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Kanslian naiset
Tekijä: Marja-Leena Tiainen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Icasos

Tatu Kokko: Kävelevien patsaiden kaupunki

Kansikuva kustantajan sivuilta.

Otin Tatu Kokon uusimman kirjan matkalleni Roomaan. Luin teoksen lentokentillä ja lentokoneessa, mikä sopikin romaanin sisältöön mainiosti. Kokon romaani on lumoava ja vapaa saaden voimansa jo kirjoitetuista teoksista ja niiden kirjoittajien elämänpoluista.

Kävelevien patsaiden kaupunki -romaanin päähenkilö on Kuopiossa asuva kirjastonhoitaja Vilja. Minulle lukijana Vilja ei ollut helppo päähenkilö, mutta se taisi olla osa teoksen viehätystä. Viljan lapsuus ja nuoruus on ollut yksinäinen ja vaikeakin. Vilja kokee maailman ympärillään omalla laillaan ja se tekee hänestä osin alittin tietyille vaikutteille. Tarinan alussa Viljalla on lääkitys, jonka tulisi suojata ja tasapainottaa hänen arkeaan. Vilja kuitenkin haluaa kokea ja tuntea, joten hän päätyy muokkaamaan lääkitystään muuttuvien tilanteiden mukaan. Viljan kokema maailma on keskivertoihmisen ympäristöä moninaisempi ja kerroksisempi. Aika, paikka ja henkilön kokema minuus muuntuvat Viljan maailmassa. Joku kutsuu muuttuvuutta psykoottisuudeksi, toinen herkkyydeksi tai erityisyydeksi.

Kirjallisuus on teoksessa voimakkaasti läsnä. Minna Canth, Juhani Aho ja muut kulttuurin ja kirjallisuuden merkkihenkilöt muuttuvat eläviksi ja kokeviksi Kokon romaanissa. Teoksessa on viittauksia myös länsimaisen kirjallisuuden klassikoihin. Lukija saa nauttia intertekstuaalisista viittauksista läpi tarinan.

Kävelevien patsaiden kaupunki on aistillinen romaani. Päähenkilö kokee voimakkaan ihastumisen. Vilja on monella lailla auki herkkyydessään, ja ihastuminen mahdollistuu ehkä juuri siksi. Kokon teksti on ilmavaa ja eroottisuudessaan virkistävää. Ote teoksesta:

Hänen kätensä suorastaan tärisee. Innostukseni on tarttunut häneen kuin tuli tappuraan. - - Hän katsoo jonnekin sivulle, toimiston seinään kiinnitettyjen kuittien ja laskujen läpi, seinän läpi, pakkasen ja talven ja jäätävän hileautereen läpi. Sanoo sitten verkkaan kuin pitkittäisi nautintoa:
- En minäkään ole ollut jouten. Pian saat raapustukseni luettavaksesi.
Seisomme siinä käsi kädessä, sydämet pamppaillen samaa rytmiä, täysin tietäen, miltä toisesta tuntuu. - - Vaikeneminen puhuttelee meitä paljon enemmän kuin puhe, kuin mikään, mitä voimme sanoa. Vaikeneminen ja kevyen kevyt kosketus.
- Tulen luoksesi, kunhan olen saanut luettua kaiken.
- Tule. Minä odotan.

Kokko käyttää hyvin kieltä erottaakseen menneen ja nykyisen ajan tapahtumat. Lukija saa olla valppaana, koska Viljan liikkuvuus ajassa, paikassa ja henkilöissä luo uusia tilanteita. Patsaat todella kävelevät. Kävelevien patsaiden kaupunki nappaa lukijan otteeseensa, ja Kuopio näyttäytyy teoksessa maagisena paikkana.

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Kävelevien patsaiden kaupunki
Tekijä: Tatu Kokko
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Icasos

Rakas lukutaito

Hyvää kansainvälistä lukutaitopäivää!

Opin lukemaan jo pienenä. Lapsuudenkotini ei ollut erityisen kirjallinen. Isäni luki jonkin verran ja kotonamme oli kirjoja, mutta minun innokas lukemiseni herätti ärtymystä. Jotain tärkeämpää työtä olisi ollut aina tehtävänä, mutta minun jatkuva lukemiseni vei aikaa kunnon työnteolta.

Ymmärrän kuitenkin, että lopultaan vanhempani arvostivat lukemistani. Isä vei minua kirjastoon autolla, koska kirjapinojen kuljettaminen pyörällä ei ollut pienelle lapselle helppoa. Sain äidiltä lahjaksi kaksi kirjaa koko lapsuuteni aikana. Ne lahjat tuntuivat erityisen rakkailta, koska äiti oli ajatellut minua ja uskonut minun pitävän kirjoista. Olen joskus aikaisemmin kirjoittanutkin blogissani, että isä luki minulle Aarresaaren ääneen. Se on rakas muisto.

Isän isä luki myös. Kun mummoni ja isäni lähtivät viikonloppuisin kyläreissulle hakemaan voita maalta, jäin ukin kanssa mummolaan. Ukki luki ja minä luin, välillä joimme teetä laseista ja kastoimme siihen näkkileipää. Kuumat näkkärit voitelimme voilla. Välillä nukuimme päiväunet. Sain nukkua ukin kainalossa. Kirja, teetä ja rauhallinen ihminen vieressä, hyvän elämän rakennusaineet ovat pysyneet samana aika pitkään.

Kun lukuhistoriaa alkaa olla takana yli neljäkymmentä vuotta, omassa lukijuudessa on monia kerrostumia. Näiden kerrostumien läpi kahlasin kesällä pakatessani kirjojamme uuteen kotiin. Kuvassa on yksi monista kirjahyllyistämme, jotka tyhjensin. Suurimman osan kirjoista pakkasin mukaan. Ensimmäisten kirjalaatikoiden sisältöä ovat Kaari Utrion ja Kurt Vonnegutin kirjat. Siinäpä lukemiseni ydin. Olin jo aikaisemmin lahjoittanut paikallisille toimijoille monta kassia lastenkirjoja, mutta nyt vein läheisen K-kaupan kierrätyshyllyyn hyvin paljon kirjoja, jotka eivät lähde mukaamme uuteen kotiin. Mukana oli kaksoiskappaleita ja kirjoja, joista voin luopua.

Olen nyt asunut sijaisasunnossa reilun kuukauden. Rakkaiden ihmisten ja leivontamahdollisuuksien lisäksi kaipaan kirjojani ja lempilukupaikkojani. Sunnuntaiaamun ilo on avata sälekaihtimet, ottaa hyllystä hyvä kirja ja lukea omassa sängyssä ensimmäinen tunti. Sitten voi hipsutella keittämään teetä ja lukea päivän lehden.

Onnistuin löytämään puolison, joka lukee vielä enemmän kuin minä. Lukeminen yhdistää meitä ja vaikka luemme erilaisia kirjoja, voimme keskustella kirjoista innokkaasti ja polveillen. Kävelemme yhdessä kirjastoon ja ruokakauppaan. Kun etsimme uutta asuntoa, yhtenä kriteerinä oli kirjaston läheisyys. Kun muutin uudelle paikkakunnalle, hain itselleni kirjastokortin.

Olemme rakastaneet kolmea lastamme lukemalla heille kirjoja. Olemme lukeneet koko heidän lapsuutensa. Tässäkin asiassa puolisoni on minua taitavampi ja jaksavampi. Minä pystyn lukemaan itsenikin uneen. Lasten kasvettua en ole lopettanut ääneen lukemista. Nyt luen lukiolaiselleni illalla ääneen klassikkonovelleja. Luen usein myös puolisolleni katkelmia luettavista kirjoista.

Opiskelin aikuisiällä uuden ammatin. Valmistuin viisi vuotta sitten äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi. Ehkäpä opetuksessani jotenkin välittyy rakkauteni ja arvostukseni kirjallisuuteen. Teen työtä sen eteen, että jokaisen opiskelijan lukutaito kehittyy. Aleksis Salusjärven mukaan lukutaito on henkiinjäämistaito. Sitä se on, aktiivinen kansalaisuus ja vastuullisen aikuisen ihmisen elämä on mahdollista vain, jos osaa lukea. Lukutaito on myös avain omaan henkilökohtaiseen maailmaan, jossa kulkeminen ja jonka rakentaminen tekee elämästä merkityksellistä.

Reilun viikon päästä pääsemme muuttamaan uuteen kotiin. Kirjahyllyn paikka on katsottu. Kun jääkaappi on päällä ja pesukone toimii, ajattelin aloittaa kodin rakentamisen kirjoista.

Maja Lunde: Mehiläisten historia

Kansikuva kustantajan sivuilta

Omien hyllyjen aarteiden lukeminen jatkuu. Sain Maja Lunden Mehiläisten historian jokunen vuosi sitten Ammalta kirjakierrätyksen nimissä. Olen jo Lunden kirjan luetuttanut yhdellä lukiolaisella ja oman lukukokemukseni jälkeen kirja päätyykin luokan hyllyyn lukiolaisten luettavaksi.

Lunden dystopiassa ihminen on omilla teoillaan tehnyt maailmasta sietämättömän paikan. Tarinaa kerrotaan kolmessa ajassa: vanhassa Williamin, nykyisessä Georgen ja tulevassa Taon ajassa. William asuu perheineen Englannissa, George Yhdysvalloissa ja Tao Kiinassa.

Nautin teoksesta erityisesti vaihtuvien aikatasojen vuoksi. Mennyt aika tuntuu vapaalta toiveikkuutensa vuoksi. Vaikka nykyajan ihminen saa halutessaan paljon tietoa menneisyydestä ja nykyhetkestä, monet ihmiset elävät tiukasti kiinni itsessään ja omissa tavoitteissaan. Jos elämä on niukkaa ja perheen toimeentulo vaatii toimimaan tavalla, joka ei välttämättä ole luontoa säästävä, on vaikeaa ajatella koko ihmiskunnan hyvää. Teoksessa huoli omien lasten hyvinvoinnista ajaa kaiken edelle, mikä on ymmärrettävää.

Teoksen kannessa on kuollut mehiläinen. Sen toinen siipi on vaurioitunut. Teos Mehiläisten historia kertoo sekä ihmisten halusta hallita ja hyödyntää mehiläisiä että mehiläisten tuhosta. Teoksessa kerrotaan luonnollisen kuoleman kokevan mehiläisen elämän päättyvän lentokyvyttömyyteen. Siivet kuluvat koko elämän kestävästä lentämisestä. Joukkotuhon kokeneet mehiläiset eivät ole päässeet tuohon asti.

Teos on aiheensa puolesta koskettava. Lunde kertoo tarinan, jota on helppo asettua lukemaan. Vaikka katse on mehiläisissä, teos kertoo ihmisistä ja elämisen iloista ja murheista.

Teoksesta kerrotaan myös näissä blogeissa:
Raija / Taikakirjaimet
Kirjakaapin kummitus
Kirjapolkuni

(Tavalliseen tapaan luin toisten blogitekstit vasta tässä vaiheessa, koska haluan itse muodostaa käsityksen teoksesta. Minulle oli kuitenkin jäänyt mielikuva, että kaikki pitävät tästä teoksesta. Sehän ei pitänytkään paikkaansa, aika moni oli pettynyt teokseen.) Minä pidän teoksesta. Mehiläisten historia kertoo vähäeleisesti merkittävästä asiasta: ihminen tuhoaa itsensä.

Teos: Mehiläisten historia
Tekijä: Maja Lunde
Suomentaja: Katariina Huttunen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Tammi

Kurt Vonnegut: Äiti Yö

Ihminen on se miksi tekeytyy ja niinpä on syytä olla tarkkana miksi tekeytyy.

Kurt Vonnegut on ikirakkautteni kirjallisuuden saralla. Rakastuin syvästi Vonnegutin teksteihin nuoruusiässä ja ilmeisesti hänen teostensa jättämä jälki minussa on pysyvä tai hyvin pitkäikäinen. En valita.

Viisaasti olen kerännyt kirjahyllyyni miltei kaikki Vonnegutin teokset. Nyt oli aina ottaa ties monennenko kerran uudelleenluettavaksi Äiti Yö.

Jos on olemassa toinen elämä tämän jälkeen, haluaisin hartaasti seuraavassa elämässäni olla ihminen, josta voitaisiin vilpittömästi sanoa: "Antakaa hänelle anteeksi, sillä hän ei tiedä mitä tekee."
Nyt minusta ei voi sanoa niin. 

Minäkertoja Howard W. Cambell jr on Vonnegutin tuotantoa lukeneelle hyvin tutunoloinen päähenkilö. Howard tarkkailee ympäristöä ja itseäänkin. Asenne maailmaan on ihmettelevän hyväksyvä. Howardin elämä on outo yhdistelmä kaikkea mahdollista; hän on syntyjään amerikkalainen, vaikka asuu toisen maailmansodan alkaessa Saksassa ja haluaa pohjimmiltaan elää rauhaista elämää. Howard päätyy kuitenkin kaikkien nähtäville natsien propagandajulkkikseksi, jonka on pelastauduttava jonnekin sodan päättyessä. Koska yhden totuus on toisen valhe, kiitellyn Cambellin elämä menee lopultaan melkoiseksi räpiköimiseksi. Kertomuksessa on yllättäviä käänteitä ja tarinallisia kerrostumia riittävästi, onhan kyseessä Vonnegutin kertoma tarina.

Vonnegutin kaikissa teksteissä on satiirisia piirteitä. Maailmaa, historiaa ja ihmistä tarkastellaan monesta eri näkökulmasta ja kaikista vakavimmillaankin katse on hyväksyvä ja ymmärtävä. Jo kirjan esittelyteksti muistuttaa tarinan opetuksesta: Ihminen on se miksi tekeytyy ja niinpä on syytä olla tarkkana miksi tekeytyy. Tässä ajassa tuo ajatus tuntuu tärkeältä ja hämmästyttävän todelta.

Teos: Äiti Yö (alkuperäinen Mother Night)
Tekijä: Kurt Vonnegut
Suomentajat: Matti Santalahti ja Marjatta Kapari
Julkaisuvuosi: 1980 (alkuperäinen 1961)
Kustantaja: Tammi

Jayne Anne Phillips: Kiuru ja Termiitti

Kansikuva kustantajan sivuilta

Hän kuulee kivun, se liikkuu ja siirtyilee kuin iso eläin jossakin lähellä. Hän tietää, että häneen on sattunut pahasti, ja pysyttelee aloillaan, tuijottaa kiinteästi puhtaaseen valkeuteen. Kipu painaa, puristaa, liukuu lähelle ja väistyy, ja hän ajelehtii puolitajuissaan ja odottaa että se löytää hänet. - - Vuorilla on talvi ja pilvet ovat lunta, kinostunutta, syvää, kauhistuttavan valkoista, mutta silti hän ei tunne vilua. Hän ei tunne mitään mutta näkee miten kuu laskee rosoisia huippuja seuraten vaaleana, pulleana, pyöreänä kuin appelsiini, kunnes se laskeutuu kauempana, painuu reunavuoria vasten. Hän kuulee huudon ja nyt maa liikkuu, etsii asentoa, venyy.

Otin hyllystäni Jayne Anne Phillpsin romaanin Kiuru ja Termiitti mukaan maanantaina päivän reissulle. Päädyin lukemaan kirjaa sydän tuskasta kippurassa, niin ahdistava teos on minulle. Päätin kuitenkin lukea teoksen loppuun.

Kiuru ja Termiitti kertoo muutaman kesäpäivän kautta kokonaisia elämäntarinoita. Yhdysvaltalainen sotilas Robert Leavitt on Etelä-Koreassa kesällä 1950, neuvokas nuori Kiuru ja hänen vammautunut velipuolensa Termiitti elävät tätinsä Nonnin hoivissa Länsi-Virginiassa yhdeksän vuotta myöhemmin. Leavittin, Kiurun, Nonnin ja omalla laillaan Termiitin ajatuksiin ja havaintoihin päästään. Jokainen kertoo elämästä omasta näkökulmastaan. Kerran ääneen pääsee Lola, Leavittin rakastettu, Kiurun ja Termiitin äiti ja Nonnin sisar. Menetys, sen uhka ja suru on teoksen henkilöiden maailmassa läsnä koko ajan.

Phillipsin upeasti kirjoittama ja Kersti Juvan taitavasti suomentama kirja oli kielensä puolesta houkutteleva lukukokemus. Teoksen tarina oli minulle raskas kirjan käsittelemien teemojen vuoksi. Luin teoksessa paljon sotaan suoraan ja välillisesti liittyvää surua ja luopumista. Lapset eivät pääse tutustumaan vanhempiinsa ja he joutuvat elämään ilman vanhempiensa apua ja tukea. Elämä on monella tavalla vaikeaa.

Jayne Anne Phillipsistä tulee tämä teoksen perusteella mieleen Toni Morrison. Molempien teoksia haluan lukea ja arvostan heitä kirjailijoina. Lukiessani mietin kuitenkin, että koen henkistä kipua tarinan henkilöiden äärellä ja haluaisin lopettaa ennen aikojani. Tällä lukukerralla kannoin eniten huolta toimeliaasta ja lämminsydämisestä Kiurusta, jonka kohtaloa pelkäsin melkein koko teoksen ajan. Teos herätti minussa taas kerran äidin, mutta aika usein lukiessani toivon voivani unohtaa sen puolen itsessäni.

Nonni sanoo, että kun nainen haluaa sellaista mitä ei pysty itse hankkimaan, mies haistaa sen. Älä koskaan ota miestä sisääsi, ettet halua että se pysyy maisemissa ikuisesti, Nonni sanoo, sen jälkeen miehestä ei nimittäin pääse eroon, riippumatta siitä kuinka monta kertaa se jättää sinut tai sinä jätät sen.

Phillipsin Kiuru ja Termiitti on luettu ainakin blogeissa Lumiomena ja Kirjasähkökäyrä.

Teos: Kiuru ja Termiitti (alunperin: Lark and Termite)
Tekijä: Jayne Anne Phillips
Suomentaja: Kersti Juva
Julkaisuvuosi: 2009 (2009)
Kustantaja: Tammi

Sirkka Turkka: Sielun veli

Tällä blogitekstillä osallistun Ylen Tanssiva karhu -runokilpailun 25-vuotisjuhlallisuuksiin Ylen ja bloggaajien yhteistyön kautta. Huomenna julkistetaan tämän vuoden Tanssiva karhu -kilvan voittaja. Ehdokkaat löytyvät Ylen Tanssiva karhu -sivuilta.

Vuonna 1994 Tanssiva karhu -runouspalkinnon voitti Sirkka Turkka teoksellaan Sielun veli. Turkan runoteos oli mukanani menossa koko myrskyisen toukokuun. En lukenut teosta, vaan vein sen takaisin kirjastoon. Lainasin runoteoksen uudelleen kesäkuun lopulla. Henkilökohtaiset myllerrykset eivät olleet loiventuneet, mutta aikataulu asetti omat vaatimukset lukemiselle. Kirjoitan tätä prosallisesti Onnibussissa matkalla Tampereelle. Luin kirjan bussissa ja se onnistui osin tunkeutumaan pyörteiseen mieleeni.

Sielun veli -teoksen kansi tosin jättää minut aivan kylmäksi. Ilman tätä tehtävää olisin jättänyt teoksen lukematta kannen vuoksi. Ilmeisesti kansikuvassa on koiran kasvot epäselvässä ja venytetyssä kuvassa. Takakannen perustella Turkalla on koira. Teoksen luettuani uskon teoksen nimen viittaavan juuri koiraan.

Teos itsessään on kantta parempi. Teos jakautuu mielestäni kolmeen osaan. Ensimmäinen osa sijoittuu Suomeen, toinen Irlantiin ja kolmas Israelin ja Palestiinan seudulle. Keskityn tekstissäni ensimmäiseen osaan, koska se on mielestäni kiinnostavin.

Sirkka Turkan runoteoksessa Sielun veli ääneen pääsee mies, joka on haikeissa tunnelmissa. Hän muistelee menneitä ihmisiä ja tapahtumia. Luonto on runon puhujaminälle tärkeä, hän on osa luontoa ja ymmärtää luonnon kiertokulun kautta myös oman kuolevaisuutensa. Turkka tuo luonnon lähelle lukijaakin. Runossa Syvällä metsässä nukkuu suuri hirvi runon puhujaminä on katoavainen otus:

- - / sumusta ojentuu oksa minua kohti: / puu on pysähtynyt ikkunani eteen. / Kun se tuli tuohon, olin lapsi, / se lähtee kanssani kun olen vanhus. - -

Sielun veli tuntuu julkaisuvuottaan (1993) vanhemmalta teokselta. Sanon tämän keski-ikäisenä lukijana, joka muistaa eläneensä 90-luvun alun. En muista lukeneeni vastaavaa runoteosta aivan äskettäin. Minulle Turkan teos sanoo, että on mahdollista ja jopa hyvää istua kivellä metsässä ja olla tekemättä yhtään mitään. Minua puhuttelee erityisesti ihmisen koko elämän tarkastelu ja elämän lyhyyden ja hetkellisyyden todistaminen teoksen säkeissä.

Bussissa turvavöissä

Ote runosta Kolhin itseäni kaksikymmentä vuotta ja sitten:

Että vielä on ilo kuin ainut tuikkiva tähti: / pudota läpi yön, väsyä, hajota, kiitää / kovaa vauhtia ilman turvavyötä / loppuelämänsä lyhyin matka, selkä edellä / kohti itseään, takasin omaan syntymäänsä.

Teos: Sielun veli
Tekijä: Sirkka Turkka
Julkaisuvuosi: 1993
Kustantaja: Tammi

Kaisa Happonen ja Joonas Utti: Piste

Kansikuva kustantajan sivuilta

Sain luettavakseni Kaisa Happosen kirjoittaman ja Joonas Utin kuvittaman lapsille tarkoitetun teoksen. Piste kiinnittää lukijan huomion hyvin pieneen ja usein unohdettuunkin tyyppiin. Suurennuslasilla lukija näkee aika sporttisen ja vahvasti tuntevan toimijan, jolla on muutamakin sana sanottavanaan.

Piste on vauhdikas tarina, joka sopii hyvin lapsille ääneen luettavaksi. Piste ei saa olla tarinan päähenkilönä kovin kauan, koska eräs tarina vaatii tulla kerrotuksi ja sen tarinan päähenkilö se vasta vauhdikas onkin. Tarina vilisee yllättäviä käänteitä ja viihdyttää lukijaansa alusta loppuun. Joonas Utin kuvitus ja Kaisa Happosen teksti yhdistyvät hyvin teoksessa ja tarinan vaihteleva rytmi ilahdutti minua toisella ja kolmannellakin lukukerralla.

Piste on kuvitettu tarina, jota voi lukea tai luetuttaa myös kouluikäisille lapsille ja nuorille. Teos toimii nimittäin myös tarinankerronnan puolustuspuheena ja innoittaa kirjoittamaan uusia tarinoita. Mitä tarinassa tapahtuu seuraavaksi, kun puistossa aloitetaan kuumailmapallokarnevaalin harjoitukset? Miten käy kirkkaanpunaiselle nappulalle, jota EI SAA PAINAA? Voiko tarinassa olla liikaa jännitystä? Itse käyttäisin Pistettä kirjoittajaryhmässä tarinan alkuna, josta jokainen voisi jatkaa haluamaansa suuntaan.

Helppoa kuin lätty, kakku ja nakki!

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Piste
Tekijät: Kaisa Happonen ja Joonas Utti
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: WSOY

Azar Nafisi: Lolita Teheranissa - Kirjalliset muistelmat

Olen yllättynyt keväisestä lukemattomuudestani. Luen paljon työssäni ja sen lukemisen olen onneksi onnistunut hoitamaan. Nyt työn pauhu on hiljentynyt muutamaksi viikoksi ja aivan henkilökohtaisimman lukemisen hiljaisuus on ahdistavaa. Olen lukenut koko elämäni ja se on osa minua. Olen selvinnyt lukemattomuuden ajasta Netflixin ja Yle Areenan avulla ja lukemalla vanhoja tuttuja lohtukirjoja. Olen odottanut itselle tutun lukuinnon palaamista. Kesäkuussa ennätin jo aloittaa useampaakin uutta kirjaa, mutta jokainen niistä jäi kesken. Tänä aamuna päätin Azar Nafisin Lolita Teheranissa - kirjalliset muistelmat. Onneksi olkoon, olen todistettavasti hengissä.

Alkusysäyksen kirjan lukemiselle sain neljä vuotta sitten luettuani Reader, why did I marry him? -blogin tekstin. Omppu Martin kehui kirjaa, hankin sen ja yritin muistaakseni lukea kirjan tuona kesänä. Aika ei ollut otollinen ja kirja jäi hyllyyn.

Teoksen kirjoittanut Azar Nafisi on kirjallisuudentutkija, joka kertoo elämästään ja työstään Iranissa. Hän on syntynyt vuonna 1948 ja toimi mm. Teheranin yliopistossa professorina. Kirja keskittyy 1980- ja 1990-lukujen tapahtumiin. Kun yhteiskunta ympärillä muuttui ja naisten asema huononi jätkyttävällä tavalla, Nafisin työskentely yliopistolla kävi mahdottomaksi. Hän perusti opintopiirin naisopiskelijoilleen ja itselleen, tavoitteena oli henkiinjääminen sanan laajassa merkityksessä. Iranin islamisaatioprosessia avataan hyvin teoksessa.

Teos on jaettu neljään osaan: Lolita, Gatsby, James ja Austen. Nafisi kietoo tapahtumat, henkilöt ja taustatarinat kirjailijoiden ja heidän klassikkoteostensa käsittelyyn opinto- tai lukupiirissä ja yliopistolla. Nafisin ja hänen sukunsa tarina, piiriin osallistuneiden naisten tarinat ja teosten fiktiivinen maailma sulautuvat kaikki koskettavaksi kertomukseksi omasta identiteetistä ja selviämisestä. Vaikka oma elämäni on helppoa ja elän jo syntymämaani ansiosta pehmoisessa pumpulipallossa, teos koskettaa minua henkilökohtaisella tasolla.

Teoksessa viitataan paljon toisiin teoksiin ja keskusteluihin. Ostin kirjan nettiantikvariaatista ja siinä oli edellisen lukijan alleviivauksia. Kuinka sopivaa, viittauksia ja puheenvuoroja vielä yksi kerros lisää! Merkinnät eivät haittaa minua teoksessa ja teen niitä itsekin. Eräs kohta, jonka merkitsin itselleni muistiin on lainaus Henry Jamesin romaanista The Ambassadors, jota ilmeisesti ei ole suomennettu. Romaanin sankari neuvoo nuorta henkilöä elämässä (alleviivaus on minun):

Elä kuin viimeistä päivää; on virhe olla tekemättä niin. On oikeastaan yhdentekevää, mitä sinä tarkkaan ottaen teet, kunhan sinulla on elämä. Jos sinulla ei ole sitä ollut, niin mitä sinulla sitten on ollut? - - Sen mitä menettää, menettää; siitä saat olla varma. Silti meillä on vapauden illuusio; joten älä, niin kuin minä nyt, elä ilman tuon illuusion muistoa. - - Elä, elä!

Teoksen naiset menettävät nykyhetkensä, tulevaisuutensa ja itsensäkin. Elämästä tulee räpiköintiä ja väistelyä. Kun lähimenneisyyttä kuvataan ja mukaan tuodaan 1800-luvun romaanin juoni ja päähenkilöiden elämäntapa, lopputulos on mielenkiintoinen ja kaikin puolin avartava lukukokemus. Teos elää moneen suuntaan ja onnistuu riepottelemaan lukijaa. Esimerkkinä teoksesta ote, jossa viitataan Austenin klassikkoon Ylpeys ja ennakkoluulo:

"On yleisesti tunnettu totuus, että muslimimies, varakas tai ei, tarvitsee välttämättä rinnalleen yhdeksänvuotiaan neitsytvaimon." Näin julisti Yasi, ilme peruslukemilla ja omalla erikoisella lievästi ironisella äänensävyllään, joka joskus harvoin, niin kuin tässä tapauksessa, hipoi parodiaa.

Aloittassani blogitekstiä merkitsin teoksen romaaniksi, fiktiiviseksi tekstiksi. Nyt kirjoittamisen aikana tajusin, että teos on tietenkin tietokirja. Lolita Teheranissa on faktaa, vaikka minä luinkin sen ensisijaisesti romaanina.

Tänä kesänä käymme läpi kotimme tavarat. Muutamme syksyllä Tampereelle ja vaikka otamme mukaan pääkirjahyllymme, joudun tekemään pientä julmaa karsintaa kirjoista. Olen kantanut tai kannattanut lähikaupan kierrätyshyllyyn jo useita hyllymetrejä kirjoja, joita en ota mukaani. Ei huolta, kirjoja on vielä todella paljon jäljellä. Käsillä olevan Nafisin kirjan jätän kuitenkin hyllyyni ja jätän kotiini muistaakseni kirjallisuuden ja fiktion merkityksen.

Teos: Lolita Teheranissa - Kirjalliset muistelmat (Reading Lolita in Teheran)
Kirjoittaja: Azar Nafisi
Suomentaja: Hanna Tarkka
Julkaisuvuosi: 2005 (alkuperäinen 2003)
Kustantaja: WSOY

Lukukevät ja kituva blogi

On käsittämätöntä, että on huhtikuu ja kohta pääsiäinen. Olen lukenut säännöllisesti, mutta blogin puolella se ei ole näkynyt. Lukemiseni on ollut sekä arjesta pakenemista että velvollisuuksien suorittamista. Viimeisimmäksi olen lukenut Teemu Keskisarjan Saapasnahka-tornia. Kiven elämä ja teokset heräävät henkiin Keskisarjan tietokirjassa. Eilen kävin katsomassa lemppariteatteriryhmäni Red Nose Companyn Don Quijoten ja ostin Jyrki Lappi-Seppälän suomennoksen samaisesta klassikkoteoksesta. Olen lukenut Miguel de Cervantesin hauskaa romaania aikaisemminkin, mutta eilinen esitys innosti minut takaisin kirjan pariin illaksi.

Lukuajasta elämässäni kisaa elokuvien ja sarjojen suoratoistopalvelut. En voi edes syyttää kaikesta Netflixiä, koska Yle Areenakin houkuttelee minua toinen toistaan hienommilla sarjoilla. Yle Areenan AIKUISET ja M/S Romantic ovat ehdotonta huippua. Netflixin puolella olen Korea-putkessa, viimeisimmäksi olen katsonut kamalaa, mutta kiehtovaa Possessed-sarjaa ja suloista Romance is a Bonus Bookia.

En oikein jaksa edes potea huonoa omaatuntoa hiljaisesta blogista. Pääsiäisenä osallistun lukumaratoniin. Kesällä on vähemmän töitä, joten ehkäpä silloin jaksan kirjoittaa tänne lukemistani kirjoista. Aina on tietysti mahdollista laittaa blogi kokonaan uinumaan.

Agnès Martin-Lugand: Huolet pois, elämä on helppoa

Kuva kustantajan sivulta

Huolet pois, elämä on helppoa jatkaa Dianen tarinaa. Viime kesänä luin Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia -romaanin, joka kertoi puolisonsa ja lapsensa onnettomuudessa menettäneen ranskalaisnaisen paluusta elävien kirjoihin. Nyt tupakan ja kahvin suurkuluttaja on saanut elämänsä jonkinmoiseen tasapainoon. Kirjakauppa-kahvila ja riehakas sydänystävä Félix ovat naisen elämän kulmakivet. Irlannin reissulta mieleen jäi iki-ihana mörökölli Edward, joka tuntuu hävinneen Dianen elämästä kokonaan.

Martin-Lugandin kirjapari on selvästi viihdettä. Juonenkäänteitä, dramaattisia sivuhenkilöitä ja päähenkilö, joka onnistuu tekemään huonoja ratkaisuja. Onnettomuutta on paljon, välillä onni häivähtää ja lopussa moni asia loksahtaa kohdilleen. Romaani on kepeä, mutta sille on paikkansa. Luin romaanin pätkittäin pohtien samalla oman elämäni kiemuroita. Onneksi minun ja Dianen elämät eroavat niin paljon toisistaan, etten saanut romaanista vetoapua omaan elämäni hankaluuksiin. Kirjakauppa-kahvilan voisin silti ottaa!

Halusin antaa lukijoille vinkkejä sekä antaa heidän nauttia lukemisesta ja valita haluamansa laisia kirjoja joutumatta tuntemaan häpeää. Minulle oli yhdentekevää, halusivatko asiakkaat lukea kirjallisuuspalkittuja teoksia vai myyntimenestyksiä, sillä tärkeintä oli se, että he saivat lukea ilman, että tunsivat tulevansa tuomituiksi valintojensa perusteella. Minulle lukemisen oli aina ollut nautinto, ja halusin kahvilassa käyvien ihmisten tuntevan sen, löytävän saman itsekin.

Teos: Huolet pois, elämä on helppoa
Tekijä: Agnès Martin-Lugand
Suomentaja: Päivi Pouttu-Delière
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Bazar

Olli Jalonen: Taivaanpallo

Parhaimmat lukukokemukseni syntyvät suhteessa muihin lukijoihin ja aiemmin lukemiini kirjoihin. Tämän ilon ja nautinnon koin Olli Jalosen Taivaanpallon kanssa.

Ennen lukemista
Sain Taivaanpallo-romaanin arvontapalkintona ennen joulua. Kun mielessä on paljon kaikenlaista, en halua aloittaa kirjaa, jonka toivon vievän huomioni. Joulu meni ja kirja jökötti edelleen luettavien pinossa. Ystäväni sai Taivaanpallon joululahjaksi ja aloitti sen lukemisen. Sovimme lukupiirissä, että luemme maaliskuun alkuun Jalosen uusimman. Minun on siis luettava romaani.

Ystävä viestittelee minulle ongelmistaan kirjan lukemisen suhteen. Ajattelen, että minulle käy samoin: tulen lukemaan kirjan pakolla lukupiirin vuoksi. Voi itku! Vetkuttelen lukemisen aloittamista, koska koen olevani jotenkin myöhässä kirjan kanssa. Taivaanpallo on jo palkittu Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnolla.


Lukeminen
Lähden pienelle matkalle helmikuisena lauantaina. Otan mukaan vain Taivaanpallon luettavaksi. Mielessä pyörivät vielä ystäväni viestit lukemisen hankaluudesta. Mietin, mitä matkantekoni launtaina ja sunnuntaina tulee olemaan, jos lukeminen ei lähde kulkemaan. Nousen junaan, istun penkille ja aloitan lukemisen.

Jalosen kirja kertoo nuoresta, uteliaasta ja sinnikkäästä Anguksesta. Angus elää äitinsä, sisarensa, veljensä ja sisarensa pojan kanssa Saint Helenan saarella. Tarina alkaa vuodesta 1679.

Se on tehtävä, käsky, ohje ja opetus.

Nautin Jalosen sanoista ja lauseista. Anguksen ääni kuuluu selvänä ja pojan vahva sitoutuminen englantilaisen hienon herran antamiin tehtäviin liikuttaa minua. Kuukaudet ja vuodet kuluvat, Angus harjoittaa taitojaan tehtävissä. Äidin, sisaren ja paikallisen pastorin elämät risteävät ja ajan kanssa Angus oppii myös havainnoimaan ihmisiä. Mutta hän säilyy pitkään lapsena, luottavaisena ja käskettävänä.

Niin Angus se on näin että vähän yli sata vuotta on Jumalan ajassa aivan tavattoman pieni numero ja hetki. - - Näin me Saint Helenalla saamme elää yhä kaiken puhtaan alussa vaikka muualla aika on kulunut paljon pidemmälle. Jumala on päättänyt suuressa hyvyydessään jättää meille täällä kurkistusluukun auki maailman hamaan alkuun asti.

Paksu romaani on luettu kahdessa päivässä junamatkoilla, hotkaisen kirjan vaivatta. Nautin Jalosen tavasta kuvata lapsen uteliaisuutta. Nautin myös ajan ja uskon kuvauksista. Romaani ylistää tietoa ja sen hankintaa. Elävä luonto, kasvit ja elämet, hengittävät samaan tahtiin kanssani. Katson maailmaa lapsen silmin ja ihmettelen näkemääni.


Lukemisen jälkeen
Luettuani romaanin käyn kylässä ystäväni ja hänen puolisonsa luona. Keskustelemme romaanista ja sen vetovoimasta. Päädyn lukemaan romaanin erään katkelman ääneen kahvipöydässä. Jalosen miljöökuvaus on lumonnut minut.

Polttopuun ohuenkarvas savu ja hiilen raskas katku leijailee ympärillä vaikka savupatsaat näyttävät nousevan kylmässä melkein pystysuoraan taivasta kohti. Aurinko on harson läpi vaalea ja vihertävänkeltainen ja taivas on talven taivas. Kaikki on muuta kuin kotona on koskaan ollut. Minä olen tässä kaiken keskellä. Minä olen Angus ja Angus on minä ja Minä-joka-on Kuolleenpuun-Angus on matkalla lumisille vuorille.

Jalosen Taivaanpallo palkitaan Blogistanian Finlandialla. Ensi viikolla pääsen keskustelemaan lukemastani lukupiirin kanssa Kimingissä Karstulassa. Uskon, että Taivaanpallo jakaa mielipiteitä.

Teos: Taivaanpallo
Tekijä: Olli Jalonen
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Otava

Kei Sanbe: Poissa 2 (Erased)

Olen iloinen, että siusta ja kaikista muista tuli ystäviäni. Kiitos tästä päivästä.

Lokakuussa luin Kei Sanben Poissa-sarjan ensimmäisen osan ja pidin paljon lukemastani. Kaikki aloitusosasta kirjoittamani pätee myös sarjan toiseen osaan, jonka sain ennen joulua. Luin kakkososan välittömästi kotiin palattuani ensimmäisenä iltana. Nyt levättyäni ryhdyin lukemaan saamaani teosta muka ensimmäistä kertaa, mutta se tuntui ihmeen tutulta. Luin kuitenkin ja ajattelin, että ehkä olen katsonut jo kakkososan Netflixin samannimisestä sarjasta (jakso 3). En kuitenkaan, teoksen aivan lopusta löysin kirjanmerkkini! Olin siis äärettömän väsyneenä lukenut kirjan, mutta se oli hautautunut jonnekin mieleeni pääosin upoksiin. Onneksi olen levännyt ja nyt pystyn miltei järjissäni jotain lukemastani kirjoittamaan.

Sanben Poissa 2 (Erased) jatkaa suoraan siitä, mihin Poissa 1 jää. Joten jos ensimmäinen osa on lukematta ja saat käsiisi toisen osan, yritä etsiä itsellesi myös ensimmäinen osa ja aloita siitä. Päähenkilö, aikuinen Satoru, joutuu tempaistuksi omaan lapsuuteensa. Hänen elämässään on tapahtunut hyvin surullisia asioita, joihin hän ei ole voinut vaikuttaa. Kun hän nyt pääsee aikuisen tiedoilla palaamaan lapsuuteensa, muutos on ainakin teoriassa mahdollinen. Voiko yksi ihminen muuttaa tapahtumien kulkua? Mitkä kaikki asiat muuttuvat, jos yrittää muuttaa yhden keskustelun tai illan tapahtunut?

Kansikuva kertoo aika paljon asetelmasta. Satoru suojelee vierellään olevaa luokkakaveria Hinazukia, jolla ei muita ystäviä ole. Kuvassa joku paha on tulossa ovesta. Tytön jaloissa on mustelmia, ne huomaavat sekä Satoru että opettaja. Joku pahoinpitelee tyttöä, joka on hyvin hiljainen ja vähään tyytyväinen.

Luettuani mangan Poissa 2 käyn katsomassa Netflixistä sarjan Erased kolmannen osan. Sarja on uskollinen sarjakuvalle. Tunnelma on molemmissa painostavan ahdistava ja pohjattoman surullinen. Sanben mangassa suru iskeytyy vasten lukijan kasvoja ja saa ainakin minut itkemään. Ikäsuositus 14-vuotiaasta eteenpäin tuntuu perustellulta. Ote tekstistä:

Mikä onnen hetki. Tällasiakin on siis ollut. Unohdinko ne? Ei... En vain huomannut niitä. Sen kummemmin mitään tuntematta... ne virtasivat ohitseni. Minä... ...hukkasin nämä hetket.

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Poissa 2 (Erased)
Tekijä: Kei Sanbe
Suomentaja: Taavi Suhonen
Julkaisuvuosi: 2018
Julkaisja: Punainen Jättiläinen (Tammi)

Anne Muhonen: Kesä, jona opin soittamaan ukulelea

Sain Anne Muhoselta luettavaksi hänen uusimman sarjakuvateoksensa, Kesä, jona opin soittamaan ukulelea. Muistan lukeneeni Muhoselta aiemmin Universumin avain -teoksen, jonka ensisijaisena kohderyhmänä ovat lapset ja varhaisnuoret.

Kesä, jona opin soittamaan ukulelea kertoo Odesta, joka tarinan alussa löytää itsensä kesäjuhlista. Juhlamieltä ei oikein löydy ja hän onkin tekemässä lähtöä.Hän tulee kuitenkin kuvatuksi ja jää juhliin. Kuvaaja on juhlien epävirallinen tapahtumakuvaaja, joka katsoo maailmaa hieman toisella lailla ja saa hymyn Oden huulille. Syntyy kahden ihmisen välinen yhteys.

Muhosen sarjakuvateos on ihanan kepeä sekä kooltaan että tunnelmaltaan. Nuoren ihmisen elämää käsitellään lempeästi ja iloisesti. Surullisimmissakin hetkissä on lopultaan hyvä tunnelma läsnä. Nautin Muhosen tavasta viedä tarinaa eteenpäin.

Jossain vaiheessa lukemistani ymmärsin Oden olevan Onni eli siis mies. Siihen saakka olin lukenut Oden naiseksi. Luin sitten teoksen muutamaan otteeseen. Taidan pitää enemmän siitä tarinalinjasta, jossa näen Oden naisena, joka haikailee kesältään suuhygienistiä.

Kiitos arvostelukappaleesta!


Teos: Kesä, jona opin soittamaan ukulelea
Tekijä: Anne Muhonen
Julkaisuvuosi: 2018

Heidi Pyykkönen ja Niilo Rantala: Aina

Päädyin lukemaan Heidi Pyykkösen ja Niilo Rantalan yhteisteoksen Aina. Se on tekijöidensä mukaan rakkausrunoelma, joka terminä käy minulle oikein mainiosti. Tätä tekstiä aloittaessani kävin Käsite-kustantamon FB-sivuilla, joilta löytyy musiikillinen adventtikalenteri. Mielenkiintoista! Ja hyvin samassa linjassa yllätyksellisen runoteoksen kanssa.

Olen lukenut nyt runoelman muutamaan kertaan. Teoksessa on niin paljon kaikkea, että joka kerta lukiessani hairahdan jonnekin. Runoelma koostuu prologista, kolmesta osasta ja epilogista. Runot ovat muodoltaan vaihtelevia, mukana on hyvinkin perinteisiä runoja loppusointuineen, proosarunoja ja runoja, joille minulla ei ole nimeä. Osa runoista tai aforismeista on ripoteltu sivulta toiselle yksittäisinä sanoina. Vaikka muoto vaihtelee, aihe säilyy samana. Runot käsittelevät rakkautta.

Monissa runoissa on hyvin paljon intertekstuaalisuutta, jopa häiritsevyyteen asti. Huomaan liikuttuvani eniten runoista, joissa ei ole selviä viittauksia toisiin teksteihin tai viittaukset ovat sellaisia, jotka jäävät minulta huomaamatta. Kirjoittaessani tätä ryhdyn taas selaamaan runoja ja häkellyn jälleen, tässä teoksessa on hyvin paljon kaikkea rakkauden ja erityisesti ihastumisen tunteesta. En tunnu pääsevän selvyyteen tästä teoksesta ja se voi olla runoelman kohdalla oikein hyvä lopputulos. Näin päättyy runo Taluttajat:

Ei se epävarmuutta ole 
kauan pimeässä kulkeneena 
aurinko vain häikäisee
kattaen kaiken

Me olemme sokaisseet minut
Me olemme sokaisseet sinut
ja nyt meidän tulee ikuisesti taluttaa toisiamme.

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Aina
Tekijät: Heidi Pyykkönen ja Niilo Rantala
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Käsite