lauantai 28. joulukuuta 2013

Habibi

Vihdoinkin! Niin pitkään olen Thompsonin Habibia kaivannut luettavakseni. Syksyn kirjamessuilla oli jo lähellä, mutta nyt kauan kaivattu löytyi kirjastosta. Kirjan ulkoasu on jo kunnioitusta herättävä, sivuja yli kuusisataa ja upea kultakoristeinen kansi. Takakansi kertoo sarjakuvakirjan tai -romaanin olevan Dodolan ja Zamin tarina. Etukannessa nuori tyttö halaa poikalasta, takakannessa mies halaa naista. Tässä vaiheessa kantta ihastelessani puhuin kotona kirjan varmastikin sopivan myös muille perheemme jäsenille, mm. 13-vuotiaalle tyttärelleni. Noh, asiaa kannattaa vielä miettiä.

Habibi koostuu yhdeksästä luvusta. Luvuilla, kirjoitusmerkeillä, sanoilla, lukemisella ja kertomisella on monia merkityksiä tarinassa. Alussa Dodola on tyttö, joka myydään lapsena vaimoksi kirjanoppineelle miehelle. Tarinassa tapahtuu koko ajan hyviä ja pahoja asioita limittäin. Hyvää on, että mies opettaa Dodolan lukemaan ja kirjoittamaan. Huonon arvaattekin, Dodola joutuu miehensä raiskaamaksi. Erinäisten tapahtumien kautta Dodola tapaa pojan, jonka hän nimeää Zamiksi. Habibi on kauniiden ja runsaiden kuvien vyörytystä, Thompson yhdistää tekstin ja kuvan taitavasti. Lukijana nautin siitä intensiteetistä, jolla tarina houkutteli minut pysymään luonaan. Thompson on tehnyt Habibia pitkään, neljä vuotta. Vaiva kannatti, kirja on upea ja tarina hyytävä.

Sana habibi tarkoittaa rakastettuni. Ymmärrän, että Habibin voi lukea rakkaustarinana ja inhimillisyyden voittona. Oli se sitäkin. Mutta tarina sai minut niin surulliseksi ja ahdistuneeksi, että lukemiseen usein liittyvä vapautuminen ja ilo jäi todella kaukaiseksi. Minulle Habibin tarina oli tarina elämän epätasa-arvoisuudesta, elämän mittaisen tuskan ja heikkouden todistamista kahden ihmisen elämän kautta. Jos hyvin käy, ihmisen tuskan keskellä on pieni hetki onnea ja sitten taas se on poissa. Se, että itse luin Habibia suomalaisen yhteiskunnan sylissä joulun yltäkylläisyyden keskellä, on absurdia.

Habibi on täyttä totta, vaikka kirjan aluksi voi lukea kirjan olevan fiktiivinen ja yhteyksien oikeisiin tapahtumiin ja ihmisiin olevan sattumanvaraisia. Tarinassa voimakkaat ja valtaa saaneet ihmiset käyttävät toisia ihmisiä häikäilemättömästi hyväkseen. Lapsia ja aikuisia raiskataan ja alistetaan tarpeen mukaan. Yksittäisellä ihmisellä on vain itsensä, muistonsa ja tämä hetki. Habibi on hyvin poliittinen teos ja on koko ajan vahvasti heikomman puolella.

Habibin loppupuolella sarjakuvataiteilija Thompson tekee mielenkiintoisen ratkaisun, erään henkilön vaikealla hetkellä kuvat hylätään ja sivut täyttyvät yhdeksän ruudun ruudukosta, joissa on vain tekstiä:
" Kunpa sydämeni voisi räjähtää ja romahduttaa tämän padon.
Repiä rikki tämän muurin, vapauttaa joen, köyhdyttää valtakunnan ja ruokkia slummeja alhaalla."
Suosittelen Habibia kaikille aikuisille, jotka kaipaavat suhteellisuudentajua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!