Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö

Äiti sanoo että se olisi mun omaksi parhaaksi, Susanna sanoi. Uskotko että se on niin? Että tärkeimmät päätökset tehdään nuorena.

Kohautin harteita. Mistä minä olisin sen tiennyt. Olin kolmetoista, vasta herännyt. En tajunnut mitään tulevaisuudesta.

Aino Kiven esikoisromaani Maailman kaunein tyttö on minulle tunteikas lukukokemus. Kun luen teosta sisarena tai äitinä, ahdistus on käsinkosketeltavaa. Opettajan tai psykiatrista hoitotyötä tehneen ammattilaisen katse ei ole sen helpompi. Romaani kertoo perheen tyttärien kautta ainakin nuoruuden kivusta ja vakavan mielenterveyden häiriön kehittymisestä. Ääneen pääsevät omalla laillaan Ada, Aliisa, Anni ja Alma.

Teos jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa perhe viettää kesää. Perheen vanhemmat tyttäret ovat murrosiässä, ja äidin toivoma täydellinen perhe ei oikein pysy sievästi järjestyksessä. Vaikka pinta on kaunista ja hallittua, tyttöjen sisällä loiskuaa paha olo, joka etsii poispääsyä.

Teoksen toisessa osassa ääneen pääsee nuorempi sisar Anni. Hän ajautuu omassa nuoruudessaan hurjaan syöksyyn, joka ahdistaa aikuista lukijaa todella paljon. Ote kirjasta:

Meitä ennen tyhjyys, meidän jälkeemme vedenpaisumus; olemme ensimmäinen ja viimeinen sukupolvi, niin kuin kaikki sukupolvet meitä ennen ja meidän jälkeemme; mutta juuri nyt emme ajattele sitä, koska olemme jumalia, olemme ikuisia ja vain nyt.

Teoksen viimeisessä osassa äänessä on Alma. Perheessä ei oikeastaan puhuta menneestä, joten perheen tytärten kokema kertautuu ja resonoi heidän omassa henkilökohtaisessa elämässään. Ote kirjasta:

Oletko sinä masentunut, hän kysyi.
En, minä sanoin.
Olin vain alkanut nähdä asiat kirkkaammin.

Romaanissa Maailman kaunein tyttö tapahtuu paljon. Tekemisen ja tapahtumien vastapainoksi asettuu oleminen, joka teoksen kertojille on usein tyhjää ja katoamista omaan mieleen. Suru, joka on tarinan tyttöjen pohjavire, on perintöä äidiltä. Sisäiset voimat voivat todella olla niin voimakkaita, että ihminen sairastuu kaikesta huolimatta vakavasti. Tulkitsen osan teoksen tapahtumista psykoottisuuden ilmentymäksi.

Teoksen nimi, Maailman kaunein tyttö, saa minut lukijana kavahtamaan, kun olen lukenut teoksen. Kauneus asettaa tytön vaaraan teoksen maailmassa. 

Kiitos lukukappaleesta kustantajalle ja kirjailijalle!

Teos: Maailman kaunein tyttö
Tekijä: Aino Kivi
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Into Kustannus

Janne Saarikivi: Rakkaat sanat

Kannen on suunnitellut Sanna-Reeta Meilahti.

Luin muutama vuosi sitten Janne Saarikiven tietokirjan Suomen kieli ja mieli ja pidin lukemastani paljon. Ostin uusimman Saarikiven tietokirjan itselleni joululahjaksi. Eilen sain teoksen luettua.

Rakkaat sanat on tietokirja suomen kielen sanoista ja niiden alkuperästä. Saarikivi on valinnut käsiteltävät sanat virkistävän vapaasti. Hän käsittelee sanoja Hitleristä jumalaan ja Tampereesta Manhattaniin. Teksti virtaa vapaasti, ja yhteen lukuun mahtuu paljon tietoa ja omaksuttavaa. Teoksen kirjastoluokitus on 88.2 eli suomen kieli, mutta lukija saa osansa kulttuurihistoriaa ja oikeastaan kaikkea mahdollista, mikä on hyvä asia.

Saarikiven teksti on hyvin omakohtaista. Saarikiven lapsuuden Helsinki, teoksen kirjoittamishetken lääkitys ja monet muut asiat kirjoittajasta löytyvät tekstistä. Kirjoittaja ei todellakaan säästä itseään tässä kirjassa.

Itse pidin eniten ensimmäisellä lukukerralla luvuista Kahvi (s. 237), Pyhä (s. 202), Sana (s. 9) ja Vanhurskas (s. 49). Käytän usein työssäni Saarikiven tekstejä aineistoina, joten näistäkin luvuista joku ehkä pääsee lukiolaisten luettavaksi äidinkielen ja kirjallisuuden tunneille.  

Saarikivi on suomen kielen puolustaja. Lukion äidinkielen opettajana elän työssäni suomen kielen ahdinkoa jokaisena työpäivänä. Moni lukiolainen käyttää ja kuluttaa englannin kieltä vapaa-ajallaan paljon enemmän kuin suomea. Siitä seuraa, että heidän äidinkielensä sanat tuntuvat käytössä jotenkin oudoilta ja vierailta. Lukiolaiset eivät välttämättä löydä synonyymejä sanoille. Myös sanojen taivutus voi olla vaikeaa ja sattumanvaraista. 

Teoksellaan Saarikivi ylistää kielten moninaisuutta. Meidän pitäisi kääntää katseemme vähemmistökieliin ja uhanalaisiin kieliin. Kieli kantaa kulttuurin traditioita, jotka menetetään kielen kadotessa. Saarikiven mukaan kielen oppiminen on elämän oppimista. Ote kirjasta:

Kieli perustuu metaforiin. Tämä ei ole totta ainoastaan runokielen ja kirjallisuuden vaan mitä suurimmassa määrin myös arkikielen suhteen. Kielen merkityksenmuutokset perustuvat ihmisen kykyyn siirtää merkityksiä kontekstista toiseen.

Luettuani teoksen muutama asia jää harmittamaan. Teoksessa on kuvia. Kuvat ovat mielestäni heikkolaatuisia. Erityisesti lopun tatuointikuvat ovat niin epätarkkoja, etten pysty lukemaan tatuointeja, vaikka se lienee mukaan otettujen kuvien ajatus. Ärsyttävää! Jään kaipaamaan myös sisällysluetteloa. Nyt teksteihin palaaminen on turhan työlästä. 

Teos: Rakkaat sanat
Tekijä: Janne Saarikivi
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: Teos

Tampereen Kirjafestarit 3.–4.12.2022

 

Lähden Tampereen Kirjafestareille kahden päivän taktiikalla. Tässä tärppini:

3.12.2022 lauantai

📚 Klo 13.00–14.00 Marisa Rasi-Koskinen, Taru Kumara-Moisio ja Katariina Romppainen: Elämää suuremmat teemat nuortenkirjallisuudessa

Haastattelijana Harri István Mäki. Paikka: Sopraano.

Nuortenkirjallisuus kiinnostaa minua hurjasti.

📚 Klo 14.00–14.30 Reetta-Vuokko Syrjänen ja Nadja Sokura: Spekulatiivisen fiktion esikoiset lavalla!

Haastattelijana Saara Henriksson. Paikka: Duetto 1.

Spekulatiivinen fiktio ja Osuuskumma, kyllä menen!

📚 Klo 15.30–16.00 Suvi Ermilä: Elämää vastaanottokeskuksessa

Haastattelijana Ville Pirinen. Paikka: Duetto 2.

Ermilän sarjakuvateos on lukulistallani.

4.12.2022 sunnuntai

📚 Klo 12.00–12.30 Pälvi Rantala: Valvojat

Haastattelijana Tiina Aalto. Paikka Riffi.

Rantalan tietokirja valvomisen ja unettomuuden kulttuurihistoriaan on ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos.

📚 Klo 16.30–17.30 Alex Schulman: Malman asema

Haastattelijoina Vilja-Tuulia Huotarinen ja Ville Blåfielt. Paikka: Aamulehtisali.

Luen Schulmanin teoksia noin viiden vuoden viiveellä. En hanki uusinta kirjaa vielä, mutta kuuntelisin kirjailijaa oikein mielelläni. Toivottavasti löydän istumapaikan, hän on niin suosittu!

📚 Klo 17.30–18.00 Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille 

Haastattelijana Johanna Forss. Paikka: Riffi.

Omaheimo puhuu viisaasti ilmiöstä, joka on hyvin monitasoinen.

Molempien päivien tarkka ohjelma löytyy tapahtuman verkkosivuilta. Kirjafestareiden ohjelma on kyllä hurjan monipuolinen ja laaja. Ajattelin ensin, että lauantain ohjelma on koko viikonloppua varten. Erityiskiitoksen saa kaikille avoimet haastattelut ja esiintymiset Tampere-talon pääaulassa. Ne löytyvät Aulaklubin kohdalta. 

Itse sain kirjabloggarina liput tilaisuuteen. Kiitos järjestäjille!

Hanna Gustavsson: Yölapsi

 

Hanna Gustavssonin Yölapsi on suora ja vilpitön tarina nuoresta Ingridistä. Sarjakuvateoksen on suomentanut Elias Lahtinen. Ostin teoksen itselleni kuun alussa Turun reissulta.

Gustavssonin piirrokset ovat yksinkertaisia ja kaunistelemattomia. Minulla meni aikaa totutella piirrosten realismin - jopa inhorealismin - ja tarinan koskettavuuden yhdistelmään. Itse asiassa teoksen muutama kuva on vieläkin silmissäni, vaikka sain kirjan luettua eilen. 

Gustavssonin Yölapsi kertoo 14-vuotiaasta Iggystä, jonka elämä on tavallisen kamalaa teini-ikäisen elämää. Suhteet toisiin ovat usein vaivaannuttavia ja särmikkäitä. Toiveet ja pelot vilahtelevat Iggyn katseessa ja ryhdissä. 

Luin teoksen ainakin tyttönä, äitinä ja opettajana. Yölapsi on kaikista näistä positioista käsin tuskallista luettavaa. Miten tuosta myllerryksestä voi selvitä? Tämän ajan ahdistusta tuo omalta osaltaan netti ja sen anti. Ahdistuksen rinnalle tulee ymmärrys. Teos on myös vapauttava. Haluan kannustaa Iggyä jaksamaan ja jatkamaan. 

Gustavssonin esikoisteoksesta tulee mieleen ainakin Caitlin Moranin Näin minusta tuli tyttö. Moranin teoksen päähenkilö on 14-vuotias Johanna. Yölapsi saa minut myös muistamaan, että etsin elokuvan Tytöt tytöt tytöt katsottavakseni.

Vien Yölapsen lukiolaisille luettavaksi.

Teos: Yölapsi
Tekijä: Hanna Gustavsson
Suomentaja: Elias Lahtinen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Sammakko

Heli Laaksonen ja Aleksandrs Čaks: Poimit sydämeni kirjahyllystä

Viime kesänä kuuntelin Heli Laaksosen esitystä Annikin runofestivaaleilla Tampereella. Parinaan hänellä oli Harri Hertell. He esittivät latvialaisen klassikkorunoilija Aleksandrs Čaksin ja Laaksosen kirjoittamia runoja. Laaksonen kertoi lumoutuneensa Čaksin runoista ja suomentaneensa niitä. Kääntämisen jälkeen hän kirjoitti vanhoihin runoihin vastauksen runon muodossa. Miten innostava idea!

Teoksen Poimit sydämeni kirjahyllystä hankkiminen jäi sitten kesän kuumuudessa, mutta kylmä syksy muistutti innostuksestani hyvin konkreettisesti. Olin matkustamassa Riikaan ja etsin luettavaa matkalleni. Kävin kuuntelemassa Laaksosta Tampere-talossa runoillassa nyt lokakuussa. Siellä Laaksonen ilokseni kertoi teoksen kirjoittamisprosessista ja luki yhden runoparin. Kun menin kirjakojulle, sain ostettua viimeisen mukana olleen kirjan. Teos oli varmastikin minulle tarkoitettu!

Teoksen kansi

Aleksandrs Čaks (1901–1950) on tullut minulle tutuksi vasta Laaksosen kautta. On upeaa, että suomalaisen nykyrunoilijan kautta voin tutustua jo edesmenneen latvialaisen runoilijan tuotantoon. Čaksin runot ovat hyvin ilmaisuvoimaisia. Niissä on arvoituksellisuutta ja kauneutta. Runojen aiheena ovat ylevät tunteet ja hyvin arkiset asiat. Runot käsittelevät mm. kuollutta lehtimyyjämummoa, jäätelöä ja kaikkea tuskaa ja auvoa, joita voi eläessään kokea. 

Kuva osasta inspiraatiovitriiniä. Čaks kuvan keskellä. Kuva otettu Latvian kansallismuseossa lokakuussa 2022.

Laaksonen on valinnut teokseen viisitoista Čaksin runoa. Yhtä monella runolla hän vastaa keskustelukumppanilleen. Laaksonen avaa omilla runoillaan rohkeasti uusia suuntia, eikä vain jää vastaamaan jo olemassaolevaan. Runot liikuttavat minua, kun liityn lukijana ja kuulijana mukaan. Čaksin runossa kaivattu mummo, Laaksosen runossa äiti pilven reunalla ja minun vierelläni muistetut. Yllättäen meitä onkin aika monta. Ote runosta Äiti-piänel pilve reunal:

En koska sanonu ääne.

Et koska sanonu ääne.

Ei koska sanottu ääne.

Yks ja sama kivi se oli,

mikä meijä välil ain,

sää toispual, mää toispual.

Nyy kivi o sun rintas pääl.

Siit tul nätti,

siin o vanamo,

kevein kaikist,

olissit tykänny.

Heli Laaksonen esiintymässä runoillassa Tampere-talossa lokakuussa 2022.

Luin runokirjaa matkallani itsekseni ja ääneen matkakumppanilleni. Nytkin jään lukemaan runoja blogitekstiä kirjoittaessani. Laaksonen on myös maalannut teoksen jokaisesta runoparista. Kuvat on koottu pieneen taitettavaan julisteeseen, joka on teoksen etuliepeen taskussa. 

Laaksosen teos Poimit sydämeni kirjahyllystä ilahduttaa ja liikuttaa minua suuresti.  

Tekijät: Heli Laaksonen ja Aleksandrs Čaks
Teos: Poimit sydämeni kirjahyllystä
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Kynälä

Nick Cave ja Sean O'Hagan: Usko, toivo ja kuolema

Luulen siis, että tavallaan kaikki työmme pyytää, että tuo taakka, syyllisyytemme, otettaisiin harteiltamme. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Eikä vain meidän harteiltamme, vaan myös Arthurin. En ole varma mitä muuta pystyn sanomaan siitä juuri nyt.

Olen lukenut loppuun vajaassa viikossa kirjan, jonka ostin kirjakaupasta viime perjantaina. Olen iloinen, että olen pystynyt palaamaan välittömään lukemiseen edes tämän kirjan kohdalla. Edelleen kotona ympärilläni huojuu lukemattomien kirjojen pinoja, edelleen koen painetta lukemattomien kirjojen äärellä.

Kun kuulin Caven uutuuskirjasta, tiesin haluavani lukea kirjan. Optimistina ostin sen suoraan, vailla viivyttelyä. Ajattelin myös ystävääni, jolle aion antaa kirjan pitkään lainaan.

Kirja Usko, toivo ja kuolema on syntynyt muusikko Nick Caven ja hänen toimittajaystävänsä Sean O'Haganin tallennetuista keskusteluista pandemian aikaan. O'Hagan rohkenee kysyä Cavelta kysymyksiä, joita kaikki eivät ehkä tohtisi. Keskustelussa on mukana myös aika, osa aiheista otetaan puheeksi ensin ja sitten aiheeseen palataan myöhemmin, toisessa tunnetilassa. Välillä asioista puhutaan lyhyesti ja sulkevasti, mutta paljon enemmän on avaavaa ja pohtivaa keskustelua, joka soljuu eteenpäin.

Kirjan nimi paljastaa osan keskustelunaiheista. Caven pojan kuolema on yksi aihe, josta kirjassa keskustellaan. Yhtä lailla keskustellaan Caven musiikista, luovuudesta ja muistoista. Alun sitaatissa Cave puhuu kokemastaan katumuksesta ja toiveestaan anteeksiannosta. Hän kertoo omakohtaisesti vanhempien surusta nuoruusikäisen lapsen kuoleman jälkeen. 

Cave kertoo kirjassa myös The Red Hand Files -sivustostaan, jonka kautta Cave vastaa yleisön esittämiin kysymyksiin. Sivuston postaukset ovat koskettavia ja hyvin rehellisen oloisia. Ote kirjasta:

Kaipa minä yritän laulujeni ja The Red Hand Filesin kautta väittää, että elämämme ovat arvokkaampia kuin joskus ajattelemme tai mitä meille kerrotaan. Että elämillämme on valtavat seuraukset ja että tekomme värähtelevät tavoilla, joita tuskin tunnemme.  

Minulle kirja on hyvin dialoginen ja lohduttava. Koin ottavani osaa kirjoittajien väliseen keskusteluun tavalla, joka mahdollisti minulle omien surujeni seulomisen. Lumoava kirja!

Kuva Sara Hildenin taidemuseossa olevasta Thomas Houseagon WE-näyttelystä, jossa on esillä Nick Caven keramiikkahahmoja.

Tampereella Sara Hildenin taidemuseossa on avautunut syyskuussa taiteilija Thomas Houseagon näyttely. Hän on pyytänyt kahta ystäväänsä osallistumaan näyttelyyn omilla töillään. Houseagon lisäksi näyttelyssä nähdään Bratt Pittin ja Nick Caven töitä. Cave on tehnyt näyttelyyn sarjan The Devil - A Life, jossa paholaisen elämää kuvataan 17 keraamisen hahmon avulla. Kirjassa Cave viittaa näiden nyt näytteillä olevien töiden tekemiseen, mikä on erittäin mielenkiintoista.

Caven paholaissarja todellakin kuljettaa syntymästä kuolemaan. Tarinan keskitietämillä paholaisen ryhti on hyvä ja olemus voittoisa. Hän on palaamassa sodasta. Hevosen jaloissa on häviäjien pääkalloja. 

Kuva Sara Hildenin taidemuseossa olevasta Thomas Houseagon WE-näyttelystä, jossa on esillä Nick Caven keramiikkahahmoja. 

Aivan toisenlainen paholainen näkyy sarjan viimeissä hahmossa. Pieni poika koskettaa paholaista, joka saa anteeksi. Kuolema on vienyt pahasta kaiken pöyhkeyden ja ylpeyden. Mielestäni Cave kysyy sarjallaan, kenelle kuuluu anteeksianto. Jos paholainenkin saa anteeksi, niin emmekö mekin?

WE-näyttely on Sara Hildenin museossa 15.1.2023 asti. Suosittelen sekä kirjaa että näyttelyä.

Teos: Usko, toivo ja kuolema
Tekijät: Nick Cave ja Sean O'Hagan
Suomentajat: Ari Väntänen ja Sirje Niitepold
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: LIKE Kustannus

Näyttely: Thomas Houseago - WE

Paikka: Sara Hildenin taidemuseo, Tampere

Näyttelyaika: 18.9.2022–15.1.2023

Tuula Mäkelä: Rappuset

 

Kävin kesällä Annikin runofestivaaleilla ensimmäistä kertaa. Siellä oli Suuren Kurpitsan sarjakuvapöytä, josta ostin luettavaa. Pääni oli niin täynnä ajatuksia ja tunteita, ettei tilaa uudelle tuntunut olevan, joten muutaman selailukerran jälkeen jätin hankkimani sarjakuvat lukupinoon. Nyt tartuin Tuula Mäkelän sarjakuvateokseen Rappuset, joka maistuikin vahvasti lapsuuden muistoilta, rakkaudelta ja kaipaukselta.

Minäkertoja on toimelias ja utelias tyttö, joka on isänsä kanssa kotitalon pihamaalla. Isä on aika väsynyt ja nukahtelee keinuun. Tyttö tutkii pihapiiriä ja aittaa isän huomion herpaantuessa. Isä ja tytär päätyvät tekemään yhdessä arkisia kotipihan puuhia, pientä korjaamista aina löytyy. 

Hetki muuttuu mielessäni vuosiksi. Päähenkilö muistelee lapsuuden tapahtumia ja isä oman isänsä sotamuistoja. Arkinen tilanne kääntyy aivan joksikin toiseksi, ja lukija joutuu pyyhkimään poskiltaan kyyneleitä. Elämämme on vain hetki.

Nyt saat päästää irti, en tarvihe apua ennää.

Mäkelän teos on vaivaton lukea. Sivuilla on väljyyttä. Kuvat ovat selkeitä, tekstit osin kaunokirjoituksella kirjoitettuja. Erityisesti kaunokirjoitetuissa teksteissä kuuluu päähenkilön ääni. Kuvissa on miltei pelkästään vain tytär ja isä. Perheen äiti ja veli vilahtavat muutamassa kuvassa.

En ymmärtänyt sinä aurinkoisena kesäpäivänä, kuinka hienon sarjakuvateoksen hankin itselleni. Kiitos tekijälle! Vaikka Rappuset on vain pieni tarina tytöstä ja isästä, täyttää se sydämen kokonaan.

Miten joku voi kadota kokonaan? Että loppu voi olla niin loppu.

Teos: Rappuset
Tekijä: Tuula Mäkelä
Kustantaja: Suuri Kurpitsa
Julkaisuvuosi: 2022

Nita Prose: Huonesiivooja

Lopulta hän tuli ulos kääriytyneenä hotellin valkoiseen, pörröiseen kylpytakkiin. Olen aina miettinyt, miltä tuommoisessa kylpytakissa mahtaisi tuntua. Varmaan olo olisi kuin pilven sylissä. Hän oli kietaissut päähänsä pyyhkeen muhkeaksi turbaaniksi. Se oli kuin suosikkiherkkuni jäätelötötterö.

Ojensin nenäliinapakkausta häntä kohti: "Nessukkaa ressukalle."

Nita Prosen esikoisromaani Huonesiivooja on lukunautinto. Nimihenkilö, Molly Gray, työskentelee arvostetussa hotellissa huonesiivoojana ja antaa työlle kaikkensa. Hänen elämänsä on hyvin säännöllistä ja kaikin puolin maltillista. Yksityiselämän suurin suru on rakkaan isoäidin menetys lähimenneisyydessä. 

Molly on luonteeltaan hyvin pedantti ja perusteellinen. Työyhteisössä hän jakaa mielipiteitä; osa työkavereista tulee hänen kanssaan hyvin toimeen ja osa ihmettelee Mollyn reaktioita. Lukijakin ymmärtää, että Molly on omanlaisensa ja samalla hyvin viehättävä. Ote kirjasta:

"Kauanko olet ollut töissä Regency Grandissa?" hän kysyi.

"Noin neljä vuotta, kolmetoista viikkoa ja viisi päivää. Voi olla, että erehdyn vähän, mutta korkeintaan yhdellä päivällä. Voin kertoa täsmällisen määrän, jos teillä on kalenteri."

Heti teoksen alussa hotellin kanta-asiakas löytyy kuolleena. Molly ei ole taitava sosiaalisissa tilanteissa, joten hän joutuu tilanteeseen, joka yllättää ainakin hänet itsensä ja minut lukijana. Ihana Molly ja katala maailma!

Takakansi mainostaa teosta "suljetun paikan murhamysteeriksi". Minä nautin kirjani ihan vain vetävänä romaanina. Sain teoksen viime joulun aikoihin. Tarkoituksenani oli lukea kirja joululomalla, mutta se jäi silloin vain aikomukseksi. Nyt kirja on nauttien luettu.

Kiitos kustantajalle lukukappaleesta!

Teos: Huonesiivooja
Tekijä: Nita Prose
Suomentaja: Katariina Kallio
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: Bazar

Hanna Morre: Vastatuulen lohikäärme

"Tämä ei ole mikään vitsi, Heta", Helka jyrähti, ja hänen kätensä vapisivat nyt selvästi. "Tämä on sinun velvollisuutesi. Sinun veresi velvollisuus."

"Tämä on minun elämäni!" Heta kiljaisi. Ääni oli mennyt hysteeriseksi, ja hän inhosi sitä. Hysteria oli heikkoutta.

"Yksi elämä vuosisataisessa jatkumossa", Tekla sanoi kylmästi. "Sinun velvollisuutesi -"

Houkutteleva kansi on Karin Niemen käsialaa.

Hanna Morren urbaania fantasiaa edustava chick lit -romaani oli heti julkaisunsa jälkeen hankittavien kirjojen listallani. Kun sain kirjan käsiini, ihastelin aikani upeaa kantta. Sitten ryhdyin lukemaan tarinaa omapäisestä Heta Louhikosta. En hidastellut lainkaan, koska kirja oli niin vetävä lukukokemus.

Millainen äiti oli ollut lohikäärmekannalta katsoen?

Heta Louhikko on keskittynyt työhönsä Aurora Jewels -yrityksessä. Hän arvostaa isoäitiään Teklaa, joka osaa kyllä olla melkoisen jyräävä ainakin suhteessaan tyttärentyttäreensä. Tekla toivoo Hetan keskittyvän nyt yhteen erityisen tärkeään asiaan. Teklalla on Hetan elämästä ja tulevaisuudesta oma ajatuksensa, mutta Heta ei suostu edes kuuntelemaan. Aika pian naiset ajautuvat ylitsepääsemättömään ristiriitaan. Heta jatkaa kuitenkin asioiden selvittelyä omalla laillaan.

Kirjailija välittää hyvin päähenkilön vauhdin ja energian. Hetan elämässä on kaikenlaista meneillään: on salaperäinen Kristian ja käsistään kätevä Sigur. Tekla ei tyydy tarkkailemaan sivusta, vaan vaikuttaa asioiden kulkuun aktiivisesti. 

Viihdyin oikein mainiosti Vastatuulen lohikäärmeen maailmassa. Lohikäärmelittiä! Tätä lisää, kiitos!

Vastatuuli tuo nenääni lumoavan vivahduksen rikkiä ja rautaa. Nälkäni väistyy toisenlaisen nälän tieltä. Kurkusta nousee kurluttava kehräys. Huojutan kaulaani ja nostan siipiäni. Häntäni heilahtaa, ja tömisytän maata käpälilläni. Maa järkkyy. 

Se on uros. Haistan uroksen. Kirkaisen riemusta.

Teos: Vastatuulen lohikäärme
Tekijä: Hanna Morre
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: Nysalor

Lukublogin syksy ja loppuvuosi

Toukokuussa kirjoitin turhautumisestani. Lukeminen tuntui ärsyttävältä ja blogiin kirjoittaminen tympeältä pakolta. Päätin pitää kesätauon.

Kuinka kävi? Luin kirjoja. Muutamasta lukemastani bloggasinkin. Koin huonoa omaatuntoa kirjoista, joita en lukenut. Koin huonoa omaatuntoa myös niistä kirjoista, jotka päätyivät blogiin vastoin toukokuista julistustani.

Ilmeisesti vuonna 2022 minun pitää kokea tuskaa harrastuksestani ja ilostani.

Ajattelin kuitenkin yksinkertaistaa elämääni tämän harrastuksen osalta. Ajattelin vapauttaa itseni turhista paineista.

Kuva Firenzestä.

Helpoiten se käy, kun lopetan arvostelukappaleiden pyytämisen. Suomessa julkaistaan todella monta kirjaa joka vuosi. Toivon, että kaikille niille löytyy jatkossa ostaja. Olen ajatellut, että bloggarit auttavat kirjatietämyksen levittämisessä ja toitottavat lukemisen ilosanomaa. Minäkin olen oman osani tehnyt tärkeän asian eteen. Olen ollut erityisen huolissani nuortenkirjallisuuden ja sarjakuvan näkyvyydestä, joten olen kirjoittanut blogitekstejä niistä.  

Jatkossa luen mitä luen. Haen luettavat kirjastosta tai kirjakaupasta. Muutamia arvostelukappaleita minulle on vielä tullut. Pyrin lukemaan ne tämän vuoden puolella.

Jatkossa lukublogini hyvin todennäköisesti päivittyy harvakseltaan. Jos into kirjoittaa kirjoista päättyy kokonaan, lopetan bloginkin.

Kiitos kaikille blogin lukijoille!

Tuija Takala: Sormus

Minä ymmärsin häntä,

mutta en ymmärtänyt,

mitä tämä oli ja millainen itse nyt olin.

Kansi on Jussi Jääskeläisen käsialaa.

Tuija Takalan Sormus on taitavasti kirjoitettu teos. Se on historiallinen selkoromaani, joka rakentuu neljästä tarinasta. Tarinat yhdistyvät toisiinsa monella tapaa. Tarinat kertovat neljästä naisesta, jotka löytyvät samasta sukupuusta.

Ensimmäinen tarina sijoittuu 1020-luvulle. Nuoren naisen on aika mennä miehelään, mutta vanhempien hyväksi näkemä mies ei tunnu oikealta. Rakastin tarinaa hiljaisesta Talvikista ja hänen tahtonsa löytymisestä.

Toinen tarina on virkistävän erilainen. Ääneen pääsee Maria, joka on torpan emäntä. Tarina sijoittuu 1870-luvulle. Marian ja Juhanin tytär on saanut tyttären ja elämän suuret kysymykset pyörivät Marian mielessä.

Kolmas tarina kuvaa Annan elämää sisällissodan jälkeen. Maailma ympärillä muuttuu hurjaa vauhtia. Mitä Anna haluaa elämältään? Mikä osa hänelle on varattu? 

Neljäs tarina on nykypäivän tarina. Emma turvaa isoäitiinsä.

Takala kertoo neljän tarinan kautta rakkaudesta, sen kaipuusta ja yhteisen elämän ihanuudesta. Elämä ei ole pelkkää onnea ja iloa, mutta tarinoiden perusvire on kuitenkin positiivinen. Nautin teoksesta paljon.

Selkoromaaniin on helppo tarttua. Sen voi lukea henkilö, joka vasta opettelee suomen kieltä tai jolla on vaikeuksia lukea monimutkaista tarinaa, jossa on pitkiä virkkeitä. Parhaat selkoromaanit sopivat kuitenkin kaikkien luettavaksi.

Sormus on ihanan valoisa ja täynnä rakkautta! Oman lukukappaleeni kävin hakemassa kirjastosta. 

Teos: Sormus
Tekijä: Tuija Takala
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: Avain

Haruki Murakami: Vieterilintukronikka

Miksi minä synnyin tähän maailmaan niiden pöhköjen vanhempien lapsena? - - Samanlaisia epäloogisia juttuja on paljon lisääkin. Esimerkiksi se, miksi kaikki ympärilläni alkoivat inhota minua. En tehnyt mitään erityisiä virheitä. Elin ihan normaalisti. Siitä huolimatta eräänä päivänä vain huomasin, ettei kukaan pitänyt minusta. En millään kyennyt ymmärtämään, miksi niin kävi.

Olen lukenut Murakamilta romaanit 1Q84 ja Pimeän jälkeen. Kun Vieterilintukronikka julkaistiin suomeksi Tammen Keltaisessa kirjastossa, tiesin haluavani lukea kirjan. En tohtinut pyytää siitä blogiin arvostelukappaletta, koska epäilin lukunopeuttani ja ehkä sinnikkyyttänikin. Olin oikeassa epäilyissäni, vaikka loppuun asti ryöminkin. Aloitin lukemisen vuoden alussa ja nyt kirja on luettu. Lukemisen aikana koin kaikenlaisia tunteita aina ihastuksesta vahvaan turhautumiseen asti.

Lukeminen alkoi lupaavissa tunnelmissa. Tässä IG-postaukseni aiheesta 24.1.2022:

Murakamin paksukaisen lukemiseen tarvitsen hyvän kynän, riittävästi muistiinpanopaperia, lukulasit ja kirjanmerkin. Toivon todella, että Vieterilintukronikka lähtee vaivatta liikkeelle. Sieluni kaipaisi nyt voimakasta tarinaa ja palavaa kirjatunnetta noin [tarkistaa sivumäärän] 870 sivun verran.

Helmikuussa olen ollut vielä ennen kaikkea innokas: 

Murakami on kyllä varsinainen taikuri. Ja varmasti myös suomentaja Antti Valkama toinen samanmoinen.

Melkein neljäsosan teoksesta Vieterilintukronikka lukeneena mietin, miksi ihmeessä luen tätä. Argh. Ja sitten, aivan Ulko-Mongolian puskista, tempaistaan hieno ajatus minuuden purkautumisen tunteesta ja olen jälleen täysin hereillä ja motivoitunut lukemaan tätä tiiliskiveä.

Sitten maailma painoi jarrua. Teos ei vetänyt, ei sitten yhtään. Katselin Murakamin paksukaista yöpöydälläni maaliskuusta alkaen ja jupisin itselleni, että luen kirjan sitten ihan kesän alussa. Heinäkuun toisena päivänä kirja on nyt luettu.

Jouduin palamaan lopuksi muistiinpanoihini, koska teos on niin täynnä kaikkea, etten voi palauttaa mieleeni keskeisimpiäkään paikkoja tai tapahtumia. Henkilöitä muistan ehkä muutaman. Onneksi tein muistiinpanot kirjasta. Hämärästi muistan, että samanlainen lukukokemus minulle oli sekä Murakamin 1Q84 että Miki Liukkosen O.

Teoksen keskeinen henkilö on Toru Okada. Mies on naimisissa, mutta tilanne avioliitossa ei ole kovin auvoisa. Mies kokee vaimonsa olevan etäinen. Murhetta tuotta myös pariskunnan kissa, joka on kadonnut. Vaimon, Kumiko Okadan, veli on julkisuuden henkilö ja vetovoimainen taloustieteen asiantuntija Noboru Wataya. Arvostetun aseman lisäksi veli kuvataan hyvin ikävänä ihmisenä, jonkinlaisena öykkärinä. Pariskunta on nimennyt kissansa tämän spesialistiöykkärin mukaan. Teoksessa on näiden jo mainittujen lisäksi paljon muitakin henkilöitä, joista osasta kerrotaan laajastikin romaanin aikana. Melkein 900 sivun aikana ennätetään aika paljon.

Teoksen tapahtumapaikkoja ovat mm. pariskunnan talo, eläintarha sodan aikaan ja kuivunut kaivo. Kaivo näyttäytyi minulle mystisenä meditaatiopaikkana, johon henkisesti ja sosiaalisesti eksynyt mies voi eksyä hyvin konkreettisestikin. Ymmärtääkseni tarinan nykyhetki on lähimenneisyydessä. Välillä teoksessa kerrotaan toisen maailmansodan tapahtumista, välillä ollaan tarkemmin määrittelemättömässä hotellihuoneessa. Teoksessa on salaperäisiä naisia, tikkaita, kuolemaa, ahdistusta, baseball-maila, odottelua ja oman ulkomuodon muutoksien ihmettelyä. Jos seuraan konkreettisesti tapahtumia, läkähdyn lukijana. Minun täytyy katsoa tätä kauempaa. Ote kirjasta: 

Kuule, Vieterilintu. Minä uskon, että se laikku on antanut sinulle jotain merkittävää. Mutta samalla se on riistänyt sinulta jotakin. Kuin hintana. Ja jos kaikki riistävät sinulta jotakin samalla lailla, aikanaan sinä saatat kulua pois.

Teoksessa mainitaan vieterilinnut monta kertaa, aivan teoksen nimeä myöten. Ne ääntelevät puissa aivan kuin vietereitä virittäen. Niiden poissaoloa ihmetellään ja niitä kaivataan. Linnuilla on tehtävänä virittää maailman vieterit, joten ilman niitä maailma ei toimi ja pysy liikkeessä. Murakamin teoksen maailmassa on selkeästi ainakin kaksi tasoa. On tämä meille tuttu todellinen maailma, jonka lainalaisuudet kuvittelemme ymmärtävämme. Sitten on unenomainen taso, jossa tapahtuu asioita, jotka eivät voi tapahtua reaalimaailmassa. Usein ihastelen lukijana tuota unitasoa, joka irtoaa tosimaailmasta. Mutta jossain kohdassa en enää jaksa pidellä kaikkea sitä ihmeellistä ja outoa mielessäni ja koko rakennelma romahtaa. Niin kävi minulle muutamia kertoja Vieterilintukronikan kanssa. Loppu painui tuskalliseksi, joten päädyn nimittelemään tviitissäni kirjaa ärsyttäväksi möhkyräksi. 

Kuten jo tiedättekin, tämä on verenhajuinen ja väkivaltainen maailma. On tultava vahvaksi, jotta selviäisi hengissä. Mutta samaan aikaan on todella tärkeää terästää kuuloaan niin, että havaitsee pienimmätkin äänet. Ymmärrättekö? Hyvät uutiset kerrotaan usein hiljaisella äänellä.

Ehkä Murakamin teoksia ei tarvitse ymmärtää tai edes muistaa. Ehkä niissä kellutaan ja uidaan läpi uskomattomien näkymien. Teoksen oudot kuvat eivät aina ole ihania tai kauniita, mutta ei ole elämäkään tai maailma. Minulle Vieterilintukronikan viesti on lohdullinen: Et voi paeta tai väistää. Kaikki mikä on sinulle tarkoitettu, tulee ja osuu. Ole aivan rauhassa. Ihmettele. Olet pieni ja mitätön.

Teos: Vieterilintukronikka
Tekijä: Haruki Murakami
Suomentaja: Antti Valkama
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Tammi

Kaari Utrio: Oppinut neiti

 

Kirjabloggari Mai Laakso kutsui blogissaan Kirjasähkökäyrä kaikki bloggaamaan Kaari Urion kirjoista hänen syntymäpäivänään 28.7.2022. Ihana idea, kiitos paljon lukuhaasteesta.

Olen julistautunut Kaari Utrio -faniksi monta kertaa blogiteksteissäni. Blogitekstissäni Kirja on leipää kerron tästä ihailustani.

Tässä linkkejä teksteihini Kaari Utrion teoksista. Osasta kerron hyvin lyhyesti, valtaosasta sitten enemmän:

Pirita, Karjalan tytär (1972)

Pirkkalan pyhät pihlajat (1976)

Rakas Henrietta (1977)

Karjalan kruunu (1978)

Neidontanssi (1980)

Haukka, minun rakkaani (1990)

Seuraneiti (2013)

Sunneva (julkaistu kirjailijan uudistamana laitoksena 2013)

Yksisarvinen (julkaistu kirjailijan uudistamana laitoksena 2014)

Paperiprinssi (julkaistu 2015)

Hupsu rakkaus (julkaistu 2017)

Kansi on Lauri Linnilän käsialaa.

Kotiopettajatar kuului lapsiin kuten metsästyskoira mieheen. Ei sitä huomannut ennen kuin se teki jotain sopimatonta. 

Haasteeseen luin ties monennenko kerran romaanin Oppinut neiti. Teos on julkaistu 2011. 

Teoksen päähenkilö Sofia Malm on teoksen nimen mukaisesti kouluja käynyt ja tietoa suosiva neiti. Kotiopettajatar Malmin elämä on työntekoa vuoden ympäri. Aatelisneidin työskentely herättää omassa säädyssä mm. ihmettelyä ja paheksuntaa. Toisaalta ihmisen pitää elääkin. Teoksen alussa neiti saa yllättäviä uutisia; äiti pyytää tytärtään luokseen Lappiin viimeiselle vierailulle.

Neiti Malm tapaa oppineen herran, vapaaherra Christian Hackfelt af Silvan, aivan teoksen alussa Pietarissa. Tapaaminen ei ole ensimmäinen, mutta ei jää viimeiseksikään. Vaalea paroni Hackfelt herättää ihastusta ainakin Sofia Malmissa. Harmillisesti tunne ei ole molemminpuolinen. Ote teoksesta:

Todella, heitä vastaan asteli ylväänä itse arkkienkeli Mikael tummassa frakissa, vaaleissa housuissa ja raidallisissa liiveissä, päässä musta silinterihattu ja kädessä kävelykeppi. Sofia ei olisi hämmästynyt, jos paroni Christian Hackfelt olisi kasvattanut siivet siinä käydessään, niin häikäisevä mies Sofian silmissä oli.

Toisessa otteessa tarkastelun kohteena on neiti Malm:

Christian ei pystynyt tyrmistykseltään sanomaan mitään. Säätyläisnainen on aina riippuvainen jostakin miehestä, se kuului asemaan, ja juuri se teki hienosta hienon. Kalastajaeukot ansaitsivat oman leipänsä, eivät upseerintyttäret. 

Kaunis Charlotta Palmcrona, Sofia Malmin serkku, odottaa Solbergan kartanossa omaa tähtihetkeään, tulevaa sesonkia ja astumistaan seurapiireihin. Hänen ja Christian Hackfeltin naimisiinmenosta on sovittu sukujen isoäitien kesken. Neiti Palmcronan muistoissa paroni Hackfelt on murjottaja, ylimielinen ja ikivanha. Neidin isällä on suuria rahaongemia, jotka vaikuttavat perheen ja Charlotan tilanteeseen hyvin monella tavalla. 

Rajaylitarkastaja Jacob Roos asustaa pohjoisessa. Lähipiirissä on tieto, että yhteistä tulevaisuutta on suunniteltu alustavasti neiti Malmin ja serkku Roosin varalle.

Oppinut neiti on taattua Kaari Utrio -laatua. Aikakausi on kuvattuja yhteiskuntaluokkien edustajia, vaatteita ja ruokia myöten tarkka ja hallittu. Päähenkilö on yleensä aina viisas, mutta jotenkin ahtaalla elämässään. Tässä tapauksessa älykkään Sofia Malmin ongelmana on köyhyys ja oman yhteiskuntaluokan henkilöiden asenteet, jotka kaventavat hänen mahdollisuuksiaan. Utrion teoksissa on tavallisesti paljon henkilöitä, niin tässäkin. Jokaisen edellä mainitun keskeisen henkilön lähipiirissä on useita henkilöitä, joilla jokaisella tuntuu olevan oma toive tulevalle. Kun nämä toiveet eivät asetu samansuuntaisiksi, syntyy ristiriitoja.

Nautin suuresti teoksen lukemisesta. Utrion epookkiromaanit ovat mielestäni salaviisaita, kirjailija onnistuu sanomaan tekstissään enemmän kuin sanojen pinta antaisi odottaa. Jokaisessa henkilössä on särö, joka tekee hänestä kiinnostavan. Ote kirjasta:

Sofia piti itseään harvinaisen järkevänä naisihmisenä. Vain saduissa prinssi rakastui kerjäläistyttöön, ja jos rakastuikin, ei ainakaan mennyt naimisiin. Mutta myös kerjäläistytöllä oli oikeus rakastaa. Se oikeus kuului jokaiselle. Kunhan ymmärsi vaieta rakkaudestaan.

Säilytän Utrion kirjat hyllyssäni seuraavaa lukukertaa varten!

Teos: Oppinut neiti
Tekijä: Kaari Utrio
Kansi: Lauri Linnilä
Julkaisuvuosi: 2011
Kustantaja: Amanita

Annukka Salama: Ripley - Nopea yhteys

"Auts, perhanan botoxi. Tää golemi heitti nyt henkensä", Anton sanoo. "Lepää rauhassa."

"Katso kaaoksen kätten töitä ja vapise!" virnistän. 

"Hyvä Isla!" Olivia nauraa. Hän on tullut seuraamaan peliämme. "Ootko sä pistellyt siltä hautaan jo noin monta golemia?"

"Joo, siihen ei paljon vaadita. Niiden rautakengät on suossa jumissa."

Annukka Salaman uusin nuortenromaani Ripley - Nopea yhteys sieppasi minut otteeseensa ja luin sen putkeen. 

Upean kannen suunnittelija on itse kirjailija. 

Kuluva vuosi on ollut lukemisen suhteen yhtä tuskaa. Nyt kesällä olen palautunut noin suunnilleen lukevaksi ihmiseksi, joten tartuin lukupinoni erääseen houkuttelevaan nuortenromaaniin. Annukka Salama on minulle tuttu kirjailija todella vetävän Faunoidit-trilogian (Käärmeenlumooja, Piraijakuiskaaja ja Harakanloukku) vuoksi.

Ripley - Nopea yhteys kertoo Islasta, joka asuu Tampereella perheensä ja käy lukiota. Isla on hyvin tavoitteellinen ja aktiivinen nuori. Hän pelaa paljon, on mukana vapaaehtoistoiminnassa ja hoitaa pikkusiskoaan auttaakseen isäänsä, joka on tyttöjen yksinhuoltaja. Isla on särmikäs ja ihana tyyppi, joten lukijana olen välittömästi hänen puolellaan. 

Islalla on peli- ja keskustelukaverina Damien, jonka oikeaa henkilöllisyyttä Isla ei tiedä. Keskustelut verkossa ovat intensiivisiä. Keskinäistä vetovoimaa tuntuu olevan paljonkin. Isla, jonka nikki on Ripley, haluaa kuitenkin pitää toistaiseksi Damienin erossa tosielämästään. Se saattaa olla viisautta, koska Damienhan voi olla kuka vain.  

Reaalimaailmassa Islan ryhmään tulee kaksi uutta opiskelijaa. Toinen heistä herättää huomiota ryhmässä jo ensimmäisenä koulupäivänä. Ote kirjasta:

Ei ole todellista. Tekeekö se tuon tahallaan? Siis haroo tukkaansa päälaelle niin että olen melko varma jonkun itkevän jo takarivissa ääneen. Ja sitten tämä: kuluneet farkut roikkuvat niin alhaalla, että kaistale ihoa paljastuu, kun hän kohottaa kättään ja paidanhelma nousee. Liike saa luokan mimmit (ja parikymmentä prosenttia muistakin sukupuolista) vetämään yhtä aikaa henkeä ja sen jälkeen pidättelemään sitä.

Anton paljastuu ärsyttäväksi, ja Isla onnistuu ottamaan yhteen tulokkaan kanssa monta kertaa. Koska Isla on täpäkkä luonnoltaan ja heitä molempia kiinnostaa pelaaminen ja ohjelmointi, he joutuvat paljon tekemisiin toistensa kanssa koulussa ja vapaa-ajalla.

Kun reaalimaailman tapahtumat seuraavat toisiaan, Isla joutuu jakamaan huomionsa Damienin ja Antonin kesken. Yhteys Damieniin häviää välillä kokonaan. Suhde Damieniin on kuitenkin merkittävä, he ovat pelanneet ja keskustelleet paljon viimeisen vuoden aikana. Anton puolestaan on hengittävä ihminen IRL. En halua kertoa tätä enempää teoksen tapahtumista, koska haluan lukijan kokevan teokseen sukeltamisen riemun ihan itse.

Salama on kirjoittanut niin kiihkeän romaanin, etten päässyt siitä irti kuin lukemalla. Vangitsevan romaanin ainainen ongelma on lukijan tyhjyys romaanin jälkeen. Lukeako kirja uudelleen? Voisin hyvinkin. Sivuja on 269 ja teksti on sujuvaa. 

Olen pelannut niin vähän, että voin vain arvailla teoksen viittauksia ja syvyyttä heille, joille pelimaailma on ominta. Pelaaminen, tietokoneet, ohjelmointi ja hakkerointi ovat Ripleyn maailmaa. Yhtä lailla teoksen ydintä ovat luottamus, yhteys toiseen ihmiseen, rakkaus ja hellyys.

Ihmettelen, miksi aikuiset eivät lue nuortenkirjoja. Hyvin kirjoitettu nuortenkirja on hyvin kirjoitettu kirja. Annukka Salaman Ripley - Nopea yhteys sopii kahdeksasluokkalaiselle tai peruskoulua päättävälle nuorelle. Se sopii nuorelle, joka opiskelee amiksessa tai lukiossa. Kirja sopii myös loistavasti kaltaiselleni keski-ikäiselle, joka kirjaa lukiessaan muistaa ensisuudelman tunnun.

Ovi kolahtaa ja olemme taas kahden.

"Voi luoja", kuiskaan. Pystyn kuulemaan, miten sydän takoo korvissani. Ilma tuntuu erilaiselta. Kuin hengittäisin hitto musikaaleja ja ystävänpäivärunoja, joita pidin ennen imelinä, mutta nyt niissä kaikissa on ihan eksakti ja järkeenkäypä pointti. "Tee tuo uudelleen."

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Ripley - Nopea yhteys
Tekijä: Annukka Salama
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: WSOY

Simona Ahrnstedt: Panoksena sydän

Viihdyn hyvin Simona Ahrnstedtin teosten parissa. Erityisesti pidän hänen historiallisista romaaneistaan, josta kahdesta olen kirjoittanut (Sitoumuksia ja Skandaalinkäryä). Historiallisten romaanien lisäksi hän on kirjoittanut useita nyky-Ruotsiin sijoittuvia viihderomaaneja, joissa on rakkauden lisäksi jännitystä. Vain yksi yö, Vain yksi salaisuus ja Vain yksi mahdollisuus ovat itsenäisiä romaaneja, jotka ovat mielestäni oikein viihdyttäviä. Kaikki tai ei mitään ja Vielä vähän lisää on myös luettu, vaikka niistä en niin paljon innostunutkaan. (Tätä kirjoittaessani ajattelen, että minun pitäisi lukea uudelleen Kaikki tai ei mitään. Voi olla, etten muista sitä riittävän hyvin.)

Uutuus Panoksena sydän solahtaa samaan nyky-Ruotsiin ja erityisesti Tukholmaan sijoittuvaan maailmaan. Ahrnstedtilla tarinassa on tavallisesti ainakin yksi hyvin varakas henkilö, joten ylellisyyden ja luksuksen maailma on jo kaltaiselleni sitoutuneelle lukijalle tuttu aiemmista teoksista. Tämä tarkoittaa kauniita kattohuoneistoja, upeita ravintolailtoja ja rajoittamattomia resursseja elämänkriisienkin keskellä. Eskapismia! Sopii minulle!

Teoksen kansikuva kustantajan sivuilta.

Panoksena sydän -romaanin päähenkilöt ovat Sam Amini ja Desirée "Dessie" Dickson. Sam on omalla työllään rikastunut hotelliketjun omistaja. Sam on yksinhuoltajaäitinsä kanssa Iranista Ruotsiin lapsena muuttanut. Dessie on turva-asiantuntija, joka työskentelee operaattorina Tom Lexingtonin yrityksessä. (Lexington nimenä saattaa soitella joitakin kelloja, jos on lukenut aiempia Ahrnstedtin romaaneja. Hän ei ole ainoa tuttu teoksessa.) Dessien perhe on ylempää keskiluokkaa ja edustaa korkeaa yhteiskunnallista statusta.

Sam ja Dessie ovat seurustelleet nuoruudessaan, mutta suhde on päättynyt traumaattiseen tilanteeseen, joka on jäänyt selvittämättä. Nyt molemmat ovat aikuisia ja menestyneitä ammattilaisia omilla aloillaan. Sam tarvitsee Lexingtonin yrityksen turvapalveluja, koska häntä ja hänen läheisiään on uhkailtu. 

Sekä Samia että Dessietä yhdistää sitoutuminen työhön. Molemmilla on myös vaikeita kokemuksia työhön ja yksityiselämään liittyen. Hyvin pian tapaamisen jälkeen ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa myös keskinäinen voimakas kiinnostus herää. Ote teoksesta:

Sam vilkaisi Dessietä nyt. Tässä tämä istui, monta vuotta myöhemmin, selkä suorana, hänen ravintolassaan, hänen saavutustensa keskellä.
Heidän katseensa kohtasivat.
"Mitä?" Dessien ääni oli valpas. Dessiellä oli pisamia koko vartalollaan, Sam muisti. Hän oli kerran jäljittänyt niitä sormillaan. Laskenut niitä. Suudellut niitä. Silloin Dessie ei ollut ollut varuillaan vaan luottavainen, halusta hehkuva.
Sam nyökäytti vastapäistä tuolia kohti. "Voitko tulla lähemmäs?"
Tietenkin Dessie seisoi. Nainen oli itsepäinen kuin vuohi. Oli aina ollut.

Ahrnstedt tuo henkilöidensä kautta teoksen maailmaan myös syrjinnän, rasismin, ennakkoluulot ja suoranaisen vainon. Teos kuvaa myös vaikeutta luottaa toisiin pettymysten jälkeen. Nämä syventävät keskeisiä henkilöitä ja tuovat lisää uskottavuutta heidän tunteisiinsa ja valintoihinsa. Ote kirjasta:

Samin ei tarvinnut kysyä [äidiltään], mitä iltaa hän tarkoitti.
"He haukkuivat minut. Huusivat, että me olimme roskaväkeä."
"Ja sinä sanoit, ettei ruotsalaisten tyttöjen kanssa kannata seurustella", Sam muisteli. Äiti oli sanonut, että ruotsalaisten tyttöjen kanssa piti olla varovainen. Ettei heihin voinut luottaa.

Panoksena sydän on viihdyttävä rakkaustarina, joka on välillä hyvinkin tummasävyinen. Oikein sopivaa lomalukemista!

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.

Teos: Panoksena sydän (alkuteos: Med hjärtat som insats)
Tekijä: Simona Ahrnstedt
Suomentaja: Virpi Vainikainen
Julkaisuvuosi: 2022 (alkuteos julkaistu 2020)
Kustantaja: WSOY

Marja Kangas: Miehiä ja mielenrauhaa

 

"Muna on aina vaan muna. Sun täytyy miettiä myös miehen henkisiä arvoja!"

Marja Kankaan Miehiä ja mielenrauhaa on matka hikiseen Barcelonaan, miehen kylkeen ja erityisesti oman pään sisälle. Olipa hurja ja ihana matka!

Nelikymppinen kuvataiteen lehtori Tuuli Hukkanen on ahdistunut elämässään. Rehtori tylyttää ja kaikki ympärillä tuntuu aivan mitättömän turhalta. Tuuli repäisee itsensä tavallisesta arjesta ja lähtee etsimään teoksen nimen mukaisesti vapautta, miehiä ja mielenrauhaa. Kesän Barcelonassa pitäisi korjata ainakin miespuutteen. 

Miehiä ja mielenrauhaa -romaanin genre on chick lit. Osaan odottaa övereitä ja ne saankin täysmääräisinä. Kangas tykittää angstia ja himoa vuorotellen. Huokailen, ihailen ja vähän kauhistelenkin minäkertojan vaihtuvia tilanteita ja viihdyn vallan mainiosti fiktioliemessä.

Guru selitti, että buddhalaisuudessa mutaa verrataan ihmisen mieleen. Pitäisi olla paikallaan, jotta lieju ei nousisi pintaan, mutta kaikenlaista paskaa tässä näyttää lilluvan vastaan, vaikka miten pysähdyn ja katson omaa mieltäni.

Teos on jaettu chakroihin. Punaisesta juurichakrasta, joka voi olla harmittavan supussa, päädytään violettiin kruunuchakraan, joka on antautumisen chakra. Luen teoksesta myös kritiikkiä aikamme elämäntapoja ja tavoitteita kohtaan.  Nautin romaanin alkupuolesta, mutta varsinainen ilo minua odottaa teoksen lopussa. Rakastin lopun tunnelmaa.

Miehiä ja mielenrauhaa on Marja Kankaan toinen romaani. Ensimmäinen romaani Miestä näkyvissä löytyy ainakin kirjastosta, mutta toivottavasti myös kirjakaupasta. Tänä kesänä Kankaan esikoisesta voi myös nauttia teatterilavalla Naantalissa. Viimeiset esitykset ovat elokuussa. Kävin katsomassa Emma-teatterin esityksen tällä viikolla. Teatteriesitys säilyttää alkuperäisteoksen vauhdin ja energian, mikä on loistavaa.

Kiitos kirjailijalle! Kiitos lukukappaleesta!

Teos: Miehiä ja mielenrauhaa
Tekijä: Marja Kangas
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: WSOY

Kesä, lukeminen ja blogi

 

Tämän vuoden alku on ollut lukemisen suhteen surkea. Vuoden 2022 kirjatarjontaa en voi ahdingostani syyttää. Minulla ei ole ollut pulaa hyvästä luettavasta. Yöpöytä pursuilee hienoja kirjoja, jotka olen huolella valinnut luettavaksi. Luen jotain illalla tai yöllä ennen nukkumaan menoa, mutta lukeminen ei sieppaa minua mukaansa.

Olenko unohtanut miten luetaan? En, työssäni lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana luen ja kirjoitan joka päivä. Lukemisen halun ja himon odotan palaavan kesäkuussa loman myötä.

Olen tiristänyt pakolla blogiini muutaman tekstin: maaliskuussa yhden, huhtikuussa kaksi ja toukokuussa yhden. Sisäinen himolukijani toteaa tilanteen olevan onneton. Koronan ja työn hiuduttama keski-ikäinen ihminen nyökkää ymmärtävästi. Harrastusta ja hupia ei tarvitse pakolla vääntää.

Aion levätä blogin suhteen. Kirjoitan Instagramiin, jos jostain kesäluettavasta on aivan pakko jotain sanoa. Lukemisen ja blogikirjoittamisen lepotila jatkuu syksyyn. Tarkastelen blogin tilannetta ja omaa intoani silloin uudelleen.

Hyvää lukukesää kaikille!

Matt Haig: Syitä pysytellä hengissä

 

Ostin Matt Haigin Syitä pysytellä hengissä kevyin perustein, olin nimittäin hankkimassa saman tekijän toista kirjaa. Se ei silmääni sattunut, joten ostin sitten Haigin saatavilla olevan teoksen, joka tuntui nimensä perusteella kiinnostavalta. Kun sain kirjan, päätin selailla sitä ja lukea sitten myöhemmin. Selailu johti lukemiseen ja alun lukeminen kirjan saattamiseen aivan loppuun asti.

Lukemiseni jälkeen olen esitellyt kirjaa innokkaasti perheenjäsenilleni ja työkavereilleni. Syitä pysytellä hengissä on nimittäin helppo ja vaivaton kirja vaikeasta ja raskaasta asiasta. Koen kirjan voimistaneen ja rauhoittaneen minua.

Kirjoittaja Matt Haigin ääni kuuluu vahvana läpi teoksen. Kirjan aluksi kirjoittaja kertoo sairastaneensa masennusta jo vuosia. Masennus oli ollut liki Haigia jo aiemmin, mutta 24-vuotiaana hän koki tilanteen muuttuvan merkittävän paljon pahemmaksi. Hankalin aika kesti noin vuoden. 

Mietin, mikä tiivistää Haigin kokemuksen vakavasta psyykkisestä sairaudesta. Teoksessa Haig kertoo, että hän keräsi rohkeutta kuolla ja sitten hän keräsi rohkeutta elää. Haig kuvaa mielen ja kehon yhteyttä. Vaikka masennus on mielen sairaus, se tuntuu kehossa. 

Haig kuvaa teoksessa myös lukemiaan kirjoja ja sitä, mitä ne ovat hänelle merkinneet. Kirjoihin ja moneen muuhun koettavaan asiaan hän liittää tunteet, joiden tunteminen on tärkeää. Haig kertoo uskovansa masennuksen tehneen hänestä sen, joka hän nyt on. Hän sanoo: "Jos masennuksesta kärsiminen on hinta, joka minun on maksettava siitä, että tunnen elämän, se kannattaa aina maksaa." Lukeminen on hänelle matkustamissa ajassa. Kirjoittaminen on ajan tuntemista. Haig onnistuu kirjoittamaan laajasti ja syvän omakohtaisesti elämisestä ja kuolemisesta.

Haigin Syitä pysytellä hengissä on rehellisyydessään lohduttava. En tiennyt, että tarvitsen tätä kirjaa. Minulle kirja on muutakin kuin kuvaus masennuksesta ja siitä toipumisesta. Ihmisenä olemiseen liittyy kipua ja tuskaa. Haig sanoittaa sitä kokemusta hyvin. Viimeinen sitaatti vie jo pitkälle:

"Jos masennus on taivaalla liikkuva synkkä pilvi, saman vertauksen perusteella sinä olet itse taivas. Sinä olit ennen masennusta. Eikä pilveä voi olla olemassa ilman taivasta, mutta taivas voi olla olemassa ilman pilveä."

Teos: Syitä pysytellä hengissä (Reasons to stay alive)

Tekijä: Matt Haig

Suomennos: Jaakko Heinimäki

Julkaisuvuosi: 2021 (2015)

Kustantaja: Aula & Co

Säeromaani, äänikirja, lukemisen ilo ja Dess Terentjevan Ihana

 

Kansikuva kustantajan sivuilta. Kannen on suunnitellut Riikka Turkulainen.

Dess Terentjevan Ihana on täynnä elämää ja tunnetta. Ihana Ihana!

Joskus kirjan matka luetuksi on yllättävän pitkä. Minun piti lukea Terentjevan teos tuoreeltaan, mutta sitten tuli kaikenlaista ja lukeminen jäi. Säeromaani lajina kuitenkin houkutteli niin, että ostin kirjan itselleni. En toki aloittanut kirjaa ostettuani sen. Eilen lähdin kävelylle Tampereen Pyynikille ja aloitin äänikirjan kuuntelun. Illalla vaihdoin äänkirjasta paperikirjaan ja hyppäsin monta askelta taaksepäin nauttiakseni. Nyt aamulla luin kirjan loppuun.

Äänikirjaan epäilevästi suhtautuvat pohtivat, onko kirjan kuuntelu lukemista. Monella heistä ei ole tottumusta kirjan kuunteluun. Joillekin kirjan kuunteleminen vaikuttaa olevan liian helppo ja vaivaton tapa lukea kirja. Oikeaan lukemiseen saatetaan liittää paperikirjan äärelle rauhoittuminen. Hurmoksellinen ahmiminen ei tunnu sopivan kuvaan.

Kuuntelen paljon äänikirjoja. Suurin syy siihen on pitkien työmatkojen vuoksi yksin autossa vietetyt tunnit. Olen sisäisesti malttamaton, joten kuuntelen äänikirjat nopeutettuina (1,2–1,5). Olen myös nopea lukija, joten luen paperikirjatkin melkoista vauhtia. Osaan lukea myös hitaasti ja tarkasti. Tietyt kirjat luen muistiinpanoja tehden, tällä hetkellä Haruki Murakamin Vieterilintukronikka etenee kynän ja paperin kanssa. Uskon saavani kirjan luettua kesän alussa.

Minulle kirjan lukemiseksi käy paperikirjan tai e-kirjan lukemisen lisäksi myös äänikirjan kuuntelu. Mielestäni nykyiset äänikirjapalvelut tuovat kirjallisuuden uudella lailla nuorten ulottuville ja lisäävät lukemisen tasa-arvoa. Ensimmäisenä koronakeväänä lukiomme sai monen muut oppilaitoksen lailla BookBeatilta lahjoituksena opiskelijoille tunnukset palveluun pariksi kuukaudeksi. Moni nuori kertoi minulle, että kuunteli sinä keväänä äänikirjoja yli pakollisten kurssivaatimusten.  

Terentjevan Ihanan äänikirjalukemisessa epäilin vain teoksen muotoa. Tulisiko äänikirjassa riittävän hyvin esiin säeromaanin vapaus ja vaihtelevuus? Lukija Elina Leeve tekee äänikirjassa upeaa työtä, Ihana on hieno äänikirjakokemus. 

Äänikirjat jäävät mieleeni paikkoina ja kuvina. Sapkowskin Noituri on mielessäni Tampereen Suomensaaressa, Teräksen Amiraali hiljaisessa Särkänniemessä matkalla Sara Hildénin taidemuseolle ja Woolfin Tunnit Joensuun ja Siilinjärven välillä. Ihana on Pyynikin maisemissa. 

Illalla aloin pohtia, miltä Ihana näyttää paperikirjana. Tekstin asettelu ja fonttiratkaisut ovat tärkeitä aina, mutta varsinkin säeromaanissa. Hienoltahan teos näyttää, joten Leeven luennalla on selkeä yhteys teoksen muotoon. 

Säeromaanit ovat nopealukuisia, miltei puolirunoja. Terentjevan Ihana todella hengittää ja houkuttelee lukemaan. Aion tarjota kirjaa jollekin lukemista kaipaavalle lukiolaiselle. Pohdin myös teoksen katkelman käyttämistä lukuteatteriesityksessä ensi lukuvuonna.

Ihanan kansi on houkutteleva ja kaunis. Oman paperikirjani välistä löytyi irtopaperilla teksti, jossa kannen suunnitellut Riikka Turkulainen kertoo työprosessistaan. Sama teksti kuvineen löytyy Kirjansuunnittelijoiden killan IG-tililtä.

Ihanan minäkertoja on yhdeksäsluokkainen Lilja, joka elää yhdessä isänsä kanssa. Takakansi kertoo, että Lilja on krooninen ihastuja. Virkeä ja nopeasti syttyvä Lilja on ihastunut ja nimennyt ihastuksensa Ihanaksi. Takakansi paljastaa paljon juonesta, joten onneksi luin sen vasta kirjan lukemisen jälkeen. Ihanan ja Liljan elämät kietoutuvat yhteen ja kaikenlaista selvitettävää riittää. Teos keskittyy viisaasti Liljan ajatuksiin ja kokemuksiin, joten Ihana säilyy kompaktina lukukokemuksena. Koko maailmaa ei tarvitse ahtaa yhteen tarinaan.

Ihana kertoo samalla paljon nuorten elämästä ja maailmankuvasta. Kuinka puhua omastaan tunkeutumatta toisten elämään ja valintoihin? Ote kirjasta:

Jos et koskaan ole lukenut säeromaania, kustantajan sivuilta löytyy lukunäyte teoksesta.

Viaton kirjapostaus paisui lomapäivän kunniaksi äänikirjapohdinnaksi, lukuprosessin kuvaukseksi ja säeromaanin ylistykseksi. Blogissani on ollut pitkään hiljaista, joten on hienoa vaihteeksi kirjoittaa ja julkaista kirjoittamansa.

Helmet-lukuhaaste 2022: 31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää.

(Teen Helmet-lukuhaastetta yhdessä puolisoni kanssa. Yritän vähentää kaikkea suorittamista, joten uskon selviäväni helpolla näin. Himolukijan kanssa jaettu lukuhaaste on vaivaton.)

Teos: Ihana
Tekijä: Dess Terentjeva
Kannen suunnittelija: Riikka Turkulainen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: WSOY

Äänikirjan kuuntelin BookBeatin palvelusta.
Äänikirjan lukija: Elena Leeve
Äänikirja julkaistu: 1.10.2021
Äänikirjan kesto: 1h 45 min

Edit 18.4.2022: Korjasin kahden virkkeen sanavalintoja selkeyttääkseni sanomaani.

Patricia Lockwood: Kukaan ei puhu tästä

Miten niin olette vakoilleet minua? hän ajatteli - kuumissaan, ymmällään ja pöllämystyneenä vessanpöntöllä. Miten niin olette vakoilleet minua tällä kädessäni olevalla vekottimella, joka on silmä?

Henkilökohtainen lukemiseni on ollut hyvin vaikeaa tänä vuonna. Maailma nokitti koronan Euroopan sodalla, yleinen ja yhteinen tuska huokuu jokaisella sisäänhengityksellä ihmisten välisessä arjessa ja kaikki omat pulmani ovat tässä mittakaavassa mitättömiä. Pääsiäinen tarjosi minulle mahdollisuuden olla kotona ja levätä. Minulla on ollut koko alkuvuoden luettavien kirjojen pino, joka ei ole pienentynyt lainkaan. Vaikka pinon kirjat huutavat tulla luetuiksi, lähdin liikeelle paradoksaalisesti kirjaston kautta. Ruoveden kirjastosta hain Patricia Lockwoodin romaanin Kukaan ei puhu tästä. Teoksen kansi on jo vanginnut huomioni somessa.

Nyt kirja on luettu. Olipa se kokemus! Kaksi kolmasosaa kirjasta ajattelin, ettei kirjan ole minua varten ja että maailmamme on kamala paikka. Yhden kuudesosan ajattelin kirjan olevan todella outo ja outoudessaan hieno. Yhden jumalaisen kuudesosan ajattelin, että tämä kirja ansaitsee tulla luetuksi ja että Lockwood on Kurt Vonnegutin henkinen sukulainen. Ote kirjasta:

"Tiedämme niin vähän ____________:sta!"

Lockwoodin esikoisromaani, jonka Einari Aaltonen on taitavasti suomentanut, jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on silppua maailmasta ja ihmisestä internetin ja puhelimien jatkeena. Teoksessa tuo rakennettu maailma, jossa synnytään ja ollaan olemassa katsomalla, reagoimalla ja postaamalla, on portaali. Toinen osa on mielestäni lukijalle helpompi, tarinaa on helpompi seurata kuin katkelmia. Tuska, jota koin ensimmäisen osan äärellä, nollautuu teoksen loppupuolella. Tilalle tulee toisenlainen suru.

Kukaan ei puhu tästä kertoo nykyihmisen merkityksestä maailmassa ja niistä merkityksistä, joita ihmiset toisilleen ja elämänsä tapahtumille antavat. Yhden ihmisen elämä ja sen rajallisuus yhdistävät perhettä ja sukua. Järkytys ja suru pysäyttävät, vaikka maailma ympärillä ei pysähty. Lockwoodin romaani palkitsee lukijansa, vaikka itkemisessä ja maailmantuskassa ei oikeasti liene mitään palkintoa. Ote kirjasta:

Se oli myös joskus ollut paikka, jossa ihminen kuulosti itseltään. Vähitellen siitä oli kehkeytynyt syöveri, jossa tuuli ja vesi rouhivat kiveä hauraampaa minuuttamme niin, että kuulostimme nyt toisiltamme.

Teos: Kukaan ei puhu tästä (No One is Talking About This)

Tekijä: Patricia Lockwood
Suomentaja: Einari Aaltonen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Tammi

Johanna Aulén: Tšernobylin koirat

 

En ole kirjoittanut blogiin pitkään aikaan. Työ on vienyt kaiken kirjoitusenergiani ja Venäjän käynnistämä sota kaikki lukuhaluni. Uutisvirrasta näin kuitenkin tuoreen kuvan, jossa ukrainalaiset ostivat torilta käytettyjä kirjoja kaiken tämän pahuuden  ja julmuuden keskellä. Samana päivänä sain WSOYltä pyytämäni arvostelukappaleen Tšernobylin koirat. Päätin lukea sarjakuvateoksen välittömästi.

Kannen kuvassa koira juoksee poispäin räjähdyksestä. Teoksen tarina alkaa lokakuusta 2021, jolloin ryhmä vierailijoita saapuu Tšernobyliin. Oppaana heillä on onnettomuuden jälkiä aikanaan raivannut Volodymyr Olijnyk. Tšernobylin ydinvoimalan räjähdys tapahtui 26.4.1986. Auton lähestyessä ydinvoimalan aluetta vierailijoiden huomio kiinnittyy irrallaan juokseviin koiriin. Opas kertoo niiden olevan aikanaan alueella asuneiden koirien jälkeläisiä. Kun ihmiset evakuoitiin, lemmikkieläimet piti jättää kyydistä. Opas kertoo koirien syönneen ensin kananmunat pihoilta, sitten kanat. Kanojen jälkeen vuorossa olivat kissat ja pienet koirat. Nyt isojen koiralaumojen yksilöt ovat kookkaita ja paksuturkkisia.

Lähialueilla asuu myös tottelemattomia mummoja. Yksi sitkeistä mummoista kertoo, että Tšernobylin kylä on ollut olemassa vuodesta 1193. En voi olla ajattelematta ukrainalaisia nyt kotimaassaan. 

Teoksessa opas kertoo raivaustyöstä, johon on osallistunut 600 000 miestä ja naista. Nuoret vailla suojia ja tietoa säteilystä laitettiin tapahtuneen jälkeen kaivamaan ojia, pesemään talojen seiniä ja kääntämään maata. Sulaneiden reaktoreiden päälle rakennetut sarkofagit ovat olleet suurin ja vaativin suojaustehtävä alueella. Sarkofageista viimeisin on rakennettu 2016.

Aulénin teos on järkyttävän ajankohtainen. Suru tapahtuneesta kääntyy teosta lukiessa myös toivoksi ja elämänuskoksi. Ihminen on sitkeä! Erään mummon sanoin: "Tšernobyliin tottuu! Sitä paitsi Stalin oli pahempi... - - ja nälkä."

Kuva teoksen sivulta.

Aulénin teos Tšernobylin koirat on kuviltaan ja tekstiltään hyvin selkeä. Realistisuus helpotti ainakin minun lukukokemustani. Aiheensa puolesta teos on raskas ja ahdistava. Vuosi 1986 voi tuntua kaukaiselta monille. Itse olin silloin nuori ja muistan hyvin pelon onnettomuuden vaikutuksista. Nyt katseemme on kääntynyt Ukrainaan ja toivottavasti myös Valko-Venäjälle ja Venäjälle. Pelkoa ei voi ohittaa. Aulénin teos tarjoaa tietoa ja ymmärrystä Tšernobylin onnettomuudesta, sitä edeltäneistä tapahtumista, onnettomuuden jälkeisistä vuosikymmenistä ja ajastamme nyt. 

WSOYn sivuilta löytyy teoksen lukunäyte.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Tšernobylin koirat
Tekijä: Johanna Aulén
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: WSOY

Merja Mäki: Ennen lintuja

Linnut olivat ehtineet Karjalaan ennen kotiinpaluutamme, ja ne varmasti lähtisivätkin ennen paluutamme. Kevät ja syksy toisensa jälkeen, aina ennen.

Merja Mäen romaani Ennen lintuja tuli postissa ennakkokappaleena. Kun selailin teosta ja luin kirjan takakansitekstin, ihastuin jo teoksen maailmaan. Isän puolelta sukuni on luovutetusta Karjalasta. Isäni, joka kuoli vuosi sitten, syntyi Impilahdella Laatokan äärellä. Teoksen luettuani ajattelin, että Mäki on kirjoittanut sen juuri minulle.

Kuva kustantajan sivuilta.

Romaanin minäkertoja on nuori ja innokas Alli, joka on lähetetty parantajan oppiin buabon luo. Alli palaa takaisin kotiin, koska kaipaa Laatokkaa ja haluaa jatkaa isän työtä kalastajana. Talvisota sotkee kuitenkin kaiken. Allin ja hänen perheensä elämä muuttuu; uusi koti tulee rakentaa Pohjanmaalle. Matka uudelle seudulle on raskas, varsinkin kun Alliin jää kaipaus Laatokkaan. Ote teoksesta:

Olen nähnyt, miten vedelle hyräily sai Laatokan liikkumaan. Perättäiset aallonharjat värähtelivät kuin kanteleen kielet, jotka oli jätetty soimaan. Silloin alkoi värähdellä vesi myös minun sisälläni. Siinä me soimme samaa kieltä, minä ja Laatokka.

Allin perheenjäsenillä on suuri merkitys hänen elämässään. Erityisesti suhde äitiin on raastava. Tuntuu, ettei Alli voi tehdä mitään äidilleen mieliksi. Veli Tuomas on hyvin erilainen kuin Alli ja vanhemmat tuntuvat näkevän Tuomaksen arvon. Tuomaksen elämä lomittuu Allin elämään koskettavalla tavalla.

Lukukokemukseni Mäen teoksesta oli hyvin tunteellinen. Sanatkin ovat tuttuja: mummo puhui tsajusta ja Mäki käyttää saijua tarkoittamaan teetä. Suren ja iloitsen Allin mukana. Sisukas Alli tarttuu todella hetkeen ja olen siitä onnellinen. Ote teoksesta:

"Vesi muistaa meidät. Sillä on kuvajaisemmekin", sanoin. "Tai ainakin oli kotona. Tämä vesi on erilainen. Sillä on aina kiire röyhähtää pois." 

Isäntä selvästi pohti asiaa ja oli hiljaa.

"Se sinun Laatokkasi kannattelee sinua, mutta joella on toinen tapa auttaa. Virta huuhtoo pois sen, mikä on huonosti."

Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta.

Teos: Ennen lintuja
Tekijä: Merja Mäki
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: Gummerus

Kaari Utrio: Neidontanssi

Naiset lauloivat murhettansa, kun nyt vähäinen impi vietiin vieraalle kartanolle. Katarinaa alkoi väkisin hymyilyttää. 

– Sofia, niin kauniisti laulavat. Rouva äiti pitäisi tästä.

Se hillitsi Sofia Gudmundintyttären. Hän ei oikein voinut osoittaa pahaa sisuaan yljän huovien edessä. Katarina rauhoittui kuuntelemaan. Morsianta neuvottiin olemaan ahkera ja tottelemaan appivanhempia.

Kaari Utrion trilogia Pirkkalan pyhät pihlajat, Karjalan kruunu ja Neidontanssi on nyt luettu melko lailla putkeen. Tehtävä osoittautui yllättävän raskaaksi. Teosten maailma on synkähkö, mutta varmasti hyvin lähellä totuutta. 1300-luvun alussa suku on ylitse muiden, sairaus lannistaa varakkaankin ja naiset tekevät miesten tahdon mukaan.  

Ritari Halvast Haukka oli aiemman teoksen lopulla lähtenyt puolisonsa ja koko taloutensa kanssa itään  Soilaan kartanoon asumaan. Ritari ei ollut aiemmin taipunut uskoon, mutta tiettyjen tapahtumien jälkeen jumalanpelko oli löytynyt. Ritarin ja hurskaan Anna-rouvan lapset, Tuomas ja Katarina, ovat tämän itsenäisen teoksen päähenkilöitä ainakin minulle. Jo alun henkilölistassa näitä perheen lapsia luonnehditaan "elämälle vieraaksi" ja "nöyräksi ja velvollisuudentuntoiseksi", mikä ennustaa tapahtumien kulkua.

Varakkaan ihmisen usko kääntyy teoksessa järjettömäksi ja elämää vieroksuvaksi hurskaudeksi. Katarina kärsii monella tapaa, mutta säilyy pääosin tottelevaisena. Kovin pienet ovat naisten ilot tässä tarinan ajassa. Lyhyen hurmion jälkeen syntisen elämä ja sovituksen taakka pusertaa naista, joka muutenkin joutuu elämään niin ahtaassa raossa sosiaalisessa yhteisössään.

– Seuraavaksi olen ajatellut kertoa heille Pyhästä kaupungista Roomasta ja Espanjan Santiago de Compostellasta, pater [isä] Johannes ehdotti. – Lapsille tekee hyvää kuulla pyhistä paikoista.

Ritari Halvast tutki tyttöjä vakavasti. – –

Halvast Haukka ravisti päätään. Ei, hän sanoi lopulta, – en usko että neidoille kannattaa kertoa oudoista paikoista. He hämmentyvät ja heidän heikot ajatuksensa sekoavat. Teidän tulee opettaa mahdollisimman yksinkertaisia asioita, isä.

Arvostan valtavasti Kaari Utrion työtään kirjailijana ja hänen teoksiaan. Tämän teoksen ennakkotyö on varmasti ollut mittava. Se näkyy teoksen maailmassa ja sen henkilöissä. Jälkisanoissa Utrio kertoo keskiajan maailman ja sen ajan ihmisen ajattelutavan olevan nykyihmiselle vieras ja jopa mahdoton ymmärtää. Sen ihmetyksen äärellä olenkin nyt teokset luettuani. 

Teos: Neidontanssi
Tekijä: Kaari Utrio
Julkaisuvuosi: 1980
Kustantaja: Tammi