tiistai 29. lokakuuta 2019

Sarjakuvaa ja suomen kieltä

Kuva kustantajan sivulta
Hankin Riika Ruottisen Porno sijainen - Sarjakuvia työelämästä Helsingin Kirjamessuilta viikonloppuna. Sarjakuvateosta minulle suositteli Twitter-tuttavani Avi Heikkinen. Olen ehdottomasti teoksen kohderyhmää elettyäni sijaispyörityksen läpi viimeisen viiden vuoden aikana. Omalta kohdaltani tuo elämänvaihe päättyi onnellisesti, sain vakituisen työn tänä syksynä.

Työttömyydessä, pätkätöissä, sijaisuuksissa ja TE-toimistojen kanssa toteutettavassa performanssissa on aste-eroja. Se, että itsellä asiat ovat joskus sattuneet menemään helposti ja vaivattomasti, ei kerro mitään siitä hullusta pyörityksestä, johon toinen vastaavassa tilanteessa oleva voi joutua. Teoksen aluksi minäkertoja kertoo olevansa "melkein ja vähän sairas, määrittelemättömästi osakyvytön ja rajoitteinen". Tämä jo asettaa tarinan raameihinsa, mitään söpöä höttöä ei ole tulossa. Pornosijainen-teoksen lukeminen on tuskallista ja lohduttavaa yhtä aikaa. Vaikka itse olen päässyt aika helpolla, tiedän ystävistäni ja tuttavistani paljon karumpiakin tarinoita siitä, miten vaikeaa on asettua opettajaksi valmistumisen jälkeen.

Nuorien, vastavalmistuneiden ja uusien opettajien hankaluuksista ja nöyryyttämisestä työtä hakiessa ja työpaikoilla puhutaan hyvin vähän. Siksi tämä Ruottisen teos on hieno ja merkityksellinen. Ehdotankin, että OAJ hankkii Ruottisen sarjakuvateosta 500 (tai vaikka 5000) kappaletta jaettavaksi jäsenistölle vertaistueksi. Jos tuntuu vaikealta jakaa pelkästään näin rankkaa viestiä työelämästä Suomessa 2010-luvulla, mukaan voisi ottaa sopivan novellikokoelman ja vaikkapa tietokirjan. Näistä vaihtoehdoista kesällä 2020 OAJ voisi lähettää vapaavalintaista kesälukemista kaikille opettajille, jotka joutuvat hakemaan Opettajien työttömyyskassasta työttömyyskorvausta 30.5.-10.8.2020.

Porno sijainen tarjoaa ilmaisen työkokeiluversion Bönäribingosta, jossa voi rastittaa omat oireensa. Valikossa tällä kertaa ovat ainakin hengenahdistus, muistin pätkiminen, möykky mahassa, yöhikoilu ja päänsärky. Montako rastia saat tällä viikolla? Teoksen kuvitus hyökyy henkilökohtaisia muistoja: purentakisko, nurin mennyt kuppi ja melkein tyhjä akku. Vaikka kuinka haluaisi tehdä töitä, yritykset kaatuvat mahdottomuuksiin. Sijaisuus lakkaa, tehdyn työn hyödyt valuvat toisille, joustoa vaaditaan aina ja yöt menevät töitä murehtiessa. Yksittäiselle opettajalle jää vain oikeus perua töihin tulo. Haettu ja saatu sijaisuus tuntuu jo etukäteen liian suurelta ja koulun alkaminen pelottaa keskellä kesää. Koulut ovat homeessa ja henki ei kulje. Teos päättyy elämään ilman töitä, mutta kuitenkin elossa ja jokseenkin toimintakykyisenä.

Kiitos Riika Ruottiselle todella tärkeästä ja koskettavasta teoksesta!

Teos: Porno sijainen - Sarjakuvia työelämästä
Tekijä: Riika Ruottinen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: POKUTO


Kuva kustantajan sivulta

Kävin Helsingin Kirjamessuilla S&S-kustantamon tilaisuudessa ja sieltä sain mukaani Ulla Donnerin sarjakuvateoksen Sontaa. Ensin vähän vierastin teoksen ulkonäköä ja kuvitusta, mutta Porno sijainen -teoksen nostattamissa kuohuissa luin Donnerin teoksen nopeasti, vaivattomasti ja samoissa kuohuissa jatkaen.

Sontaa kertoo nuorten kaupunkilaisten naisten työelämästä ja elämästä yleisemminkin. Työpaikasta tulee olla kiitollinen ja onnellinen, vaikka ei palkkaa saakaan. Se, että työkaveri, nuori mies, hehkuttaa työonneaan ja kertoo, että 4000€ kuukausipalkka on "vain bonus" motivoivassa työssä, alleviivaa viestiä. Tulosta tavoitteleva firma ottaa työntekijöistään kaiken irti ja sitten irtisanoo heidät.

Donnerin kuvat, tottumiseen tarvittavan ajan jälkeen, ovat mielenkiintoisia ja jään tarkastelemaan niitä pidemmäksikin aikaa. Työympyröistä siirrytään kotiin ja kokemukset kertautuvat. Kotisohvalla nuori nainen joutuu vakuuttelemaan ja varomaan. Kaikesta huolimatta hän päätyy rappuun piilottelemaan ja lopputuloksena on ainakin mustelmia.

Ajat ovat muuttuneet tai sitten eivät. Sontaa on hyvä lukupiiriteos. Uskoisin keskustelua syntyvän!

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Sontaa (alkuperäisteos: Skiten)
Tekijä: Ulla Donner
Suomentaja: Sinna Virtanen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Kustantamo S&S

Kuva kustantajan sivulta.

Luinpa tämänkin! Olin ostanut jo aikaa sitten itselleni Janne Saarikiven kirjoittaman Suomen kieli ja mieli. Nyt sain teoksen päätökseen. Kirja on täsmäluettavaa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajalle. Saarikivi käsittelee Suomen valtion, kansan ja erityisesti suomen kielen historiaa, nykypäivää ja tulevaisuutta. Asiat ovat hyvin suuria, jopa käsittämättömiä, mutta Saarikiven teksti soljuu ja viihdyttääkin lukijaa. Teosta lukiessa omaksuu ja oppii asioita vaivihkaa.

Eniten nautin osasta Suomen kieli - puhetta kuplastani. Siinä Saarikivi kertoo lapsuutensa ja nuoruutensa teksteistä ja kielistä. Saarikivi jatkaa teoksessaan suomen kielen puolustamista. Kiitos! Täysin kritiikitön englannin kielen tuppaaminen joka paikkaan on nyt riesanamme. Voihan Pasilan mälli!

Teos: Suomen kieli ja mieli
Tekijä: Janne Saarikivi
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Teos

1 kommentti:

Marjatta Mentula kirjoitti...

'Sontaa' löytyi kirjastostamme ja Riikoselta 'Keskenmenosaappaat', mutta ei tätä 'Porno sijainen' - teosta. Ehdotin tilaamista.
Olen seurannut huolissani sijaisten ahdinkoa siitä näkökulmasta, miten oppilaat kiusaavat heitä eli kiusaamista tulee monelta taholta. Palkkauksen kuopat ja sekä joidenkin opettajien että vanhempien epäluulo ovat raskaita kestää, kun vierellä on samassa työssä selvästi heikommin taidoin varustettu, joka näyttää vain lepäävän aiemmin hankkimansa karisman varassa. Tätä viimeksimainittua harmia ja oppilaiden "koettelua" joutuu kokemaan myös uusi vakinaisen paikan saanut opettaja.

'Suomen kieli ja mieli' on minulla hyllyssä, kun vain ehtisin lukea. Kirjojen kohdalla ehtimättömyys on myönteistä, koska se johtuu siitä, että on niin paljon kiinnostavaa luettavaa.