keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Pyövelin ote on vahva

"Pyöveli tekee sen, mitä tuomarit eivät osaa mutta minkä hän taitaa paremmin kuin kukaan muu. Pyöveli osaa kuoleman, ja se tekee hänestä mahtavan miehen."
Kun aloin lukemaan Pyöveliä, huokailin itsekseni. Aihe tuntui hieman etäiseltä ja kiinnostukseni oli vähäinen, vaikka olin pyytänyt kirjaa kustantajalta. Kaksi sivua luettuani olin jo kiinnnostunut, viidenkymmenen sivun jälkeen luin innokkaana katkelmia kirjasta perheenjäsenille. Aamuyöstä heräsin lukemaan kirjaa, aamulla kirja oli luettu. Olipahan tarina. Kiitos Anneli Kanto!

Pyöveli kertoo kolmen kolmen miehen elämäntarinan kautta ajasta, jolloin Suomessa pyöveli oli osa yhteiskunnan valvontaa ja voimankäyttöä. Yksi kolmesta kertojaäänestä on pyövelin pojan, Johannin, jonka tulevaisuus on jo syntymässä määrätty. Toinen kertojaääni on tuomarin, joka saa pidettyä lain ja järjestyksen kotinsa ulkopuolella mallikkaasti, mutta kotona himo vääristää periaatteet ja elämästä tulee kärsimystä. Kolmas kertojanääni kuuluu lähtökohdiltaan huonoimman alun saaneelle nuorelle pojalle, jota ajaa halu rikkauteen ja arvostettuun asemaan yhteisössä. Kun vuosia kuluu ja pojat kasvavat miehiksi ja ammatinharjoittajiksi, nämä kolme miestä löytävät itsensä Vaasan kaupungista. Kanto kertoo merkittävän tarinan oikeuden toteutumisesta ja yksilön vastuusta.

Minulle Pyöveli oli vastustamaton lukukokemus. Minua ahdisti, itketti ja kuvotti. Naurua kirja tarjosi aika vähän, mutta se on aivan ymmärrettävää. Kanto asettelee sanansa taitavasti ja kolme kertojaa vievät jokainen omanäänisesti tarinaa kohti väistämätöntä turmiota. Pyövelin henkilöihin liittyy paljon toiveita ja haluja, mutta kaiken yllä leijuu alusta alkaen epäonnen ja tuomion tunne. Ote kirjasta:
"Minulla on rehellisen ja yksinkertaisen ihmisen katse. Kun ihmiset katsovat silmiini, he haluavat oitis kertoa salaisuutensa ja uskovat, etten kerro niitä eteenpäin. Herttaiset silmäni saavat ihmiset uskomaan, että olen hyväntahtoinen ja tyhmä ja että minua on helppo pettää. Siitä on minulle paljon etua. Ihmiset käyvät varomattomiksi eivätkä viitsi käyttää järkeään, kun uskovat, että vastapuolella on typerys."

Päällimmäiseksi omassa lukukokemuksessa asettuu pyövelin tarina. Kirjassa kerrotaan seikkaperäisesti pyövelin koulutus, johon kuuluu varsinaista mestausta, erilaisia raajojen katkaisuja, kidutusta ja paljon muuta. Tämä osa tarinaa on kuvottava, paska haisee ja mätä tirskuu. Rankaisuun yhdistetään tuomitseminen, joten rikoksia ja rikollisia kuvataan yksityiskohtaisesti. Rikoksia on laidasta laitaan, karskeista murhamiehistä nuoriin raiskattuihin naisiin, jotka tappavat saamansa lapsen. Kaikkeen konkreettiseen tekemiseen tarinassa kudotaan juuri Johannin kautta oikeutus rangaistukseen, velvollisuus toimia ja yhteiskunnan järjestys.

Pyövelin kuvaus keskiaikaisesta Suomesta vie lukijan mukanaan. Vaikka kuningas Kristofferin maan- ja kaupunginlain lähtökohta on maallinen oikeus, kirkkoa ei voi ohittaa. Pahuus halutaan nähdä usein juuri noituutena ja kirkonmiehet pääsevät tuomareiden kanssa tutkimaan noidiksi epäiltyjä naisia. Tarinassa helvetti pääsee irti hyvinkin konkreettisesti ja onnettomuudet seuraavat toisiaan. Pyöveli ei päästä lukijaa helpolla. Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ote kirjasta:
"En voinut nukkua. En voinut maata enkä seistä. - - En uskaltanut helpotuksekseni juoda viinaa, koska silloin olisin tullut hulluksi ja polttanut talon ja sen asukkaat. Kävelin."

Kiitos kustantajalle saamastani arvostelukappaleesta!

Teos: Pyöveli
Kirjailija: Anneli Kanto
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2015

4 kommenttia:

  1. Kauhistelin itseni, sillä ohitin nuo eritteet, olen ahertanut viime vuodet niin keskiajassa, että olen immuuni ja turtunut hautoihin, kuolemiin, kirkon tapoihin ym. Enemmän voivuin hetkittäin Ikuisuusvuonon profeetassa. Kiva, että pidit kirjasta, sillä minäkin pidin siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Ulla. Eritteiden ohittaminen tuntuu hyvältä toimintastrategialta!

      Poista
  2. Tämä oli todella mielenkiintoinen kirja! Pidin Kannon tavasta kirjoittaa. Pyövelin tehtäviä käsiteltiin yllättävän yksityiskohtaisesti, mutta kuitenkaan niillä mässäilemättä.

    Kehuit tuota henkilöiden omaäänisyyttä, minulle kolmikko pyöveli-tuomari-apteekkari tuntui kovin samankuuloiselta ja kaipasin hieman enemmän omaäänisyyttä, hauskaa kuinka lukukokemukset poikkeavat toisistaan :)

    Minä en kokenut lukiessani kovin suuria tunneryöppyjä, juoni eteni melko tasaisesti. Kun aihe on mielenkiintoinen ja kirjoitustapa sujuva en edes kaivannut juoneen isompia huippuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Villis! Tämän olen huomannut monta kertaa. Toiselle jännä on toiselle lattea jne. Ajattelin huolestuneena Pyöveliä aloittaessani, että miten tunnistan eri kertojat. Mutta siinä ei nyt ollutkaan sitten mitään ongelmaa.

      Poista

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!