Rottien pyhimys Hämeenlinnan teatterissa

Kävin katsomassa eilen Hämeenlinnan teatterin uutuusnäytelmän Rottien pyhimys päivänäytöksessä. Lähtökohdat olivat erittäin suotuisat. Olen lukenut Anneli Kannon samannimisen romaanin keväällä 2021 ja lumoutunut teoksesta. Ostin liput esitykseen jo tammikuussa, joten intoa on piisannut. Kävellessäni seuralaiseni kanssa rautatieasemalta teatterille huomaan ihmisvirran vievän kohti teatteria. En ole innostukseni kanssa yksin. Näytös oli loppuunmyyty.

 

Näytelmä juhlistaa myös Hämeenlinnan teatterin juhlavuotta. Tänä vuonna teatteri on ollut toiminnassa 120 vuotta. Onneksi olkoon! Hämeenlinnan teatteri toimii kauniissa ja hyvin yleisöystävällisessä rakennuksessa. Päänäyttämön katsomon rivit nousevat jyrkästi, katsomme näytelmän kolmanneksi viimeiseltä riviltä. Näkymä lavalle on erittäin hyvä.

 

Näytelmän Rottien pyhimys on ohjannut Milko Lehto. Näytelmän dramatisoinnista vastaavat Milko Lehto ja Katja Krohn. Rooleissa ovat mm. Antti Virmavirta ja Mikko Nousiainen.

 

Näytelmä kertoo Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalauksesta 1500-luvulla. Kirkko maalattiin sisältä kuvittamaan Raamatun tapahtumia ja vahvistamaan lukutaidottoman kirkonkävijän uskoa Jumalaan ja kirkkoon organisaationa. Pieneen kylään tulevan maailmanmiehet, maalauksen suorittavat pictorit, herättävät ihmetystä ja ihailuakin. Onnettoman tapahtuman seurauksena myös paikallinen outolintu, orpo nuori nainen, saa mahdollisuuden osallistua suureen luomistyöhön.

 

Yhteisönsä syrjimä Pelliina on minulle näytelmän päähenkilö. Sonja Silvander-Valo esittää Pelliinaa voimalla ja herkkyydellä. Näytelmää seuratessani ennätän ajatella monta kertaa, kuinka alkuperäisessä tekstissä Kanto on kirjoittanut Pelliinan aktiiviseksi toimijaksi, joka ei jää toisten jalkoihin. Pelliina on myös katsojan (lukijan) väylä maalausten kauneuteen ja rakkauden mahdollisuuteen. Kiitos, Anneli Kanto, tästä kokemuksesta ja tunteesta. Sama välittyy myös näytelmässä, ja liikutun kyyneliin asti.

Näytelmä Rottien pyhimys on nautinto. Roolitus on hyvä, Andreas Pictor ja mestari Martinus ovat uskottavia. Paikallisyhteisön omat voimahahmot käyvät valtataisteluaan, mikä heijastuu myös kirkon seinien sisällä tapahtuvaan yhteiseen urakkaan.

Nautin lavastuksen ja puvustuksen tarjoamasta näkymästä koristeltavaan ja kuvitettavaan kirkkoon ja keskiaikaiseen suomalaiskylään. Erityisen onnistuneita ovat kirkon seiniin syntyvät maalaukset. Kiitokset lavastussuunnittelusta vastaavalle Juha Mäkipäälle, pukusuunnittelusta vastaavalle Anne Laatikaiselle ja valosuunnittelusta vastaavalle Jari Vuorelle.

Ilahduin väliajalla lämpiössä myynnissä olevista Pelliinan keramiikka-astioista. Keramiikkapaja Potier on valmistanut Kannon romaanin inspiroimana käyttöastioita suomalaisesta punasavesta. Ostin kaksi puurokuppia, jotka otan käyttöön välittömästi. Toivon tämänkaltaista kirjallisuuden ja laajemminkin taiteen inspiroimaa tuotantoa. Tiedän monen Kannon romaanista innostuneen lähteneen paikan päälle Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon. Toivon, että siellä myydään sekä romaania että keramiikka-astioita. Kirjamessuillakin hankkisin mielelläni kirjallisuuteen liittyviä tuotteita kirjojen kaveriksi.

Syksyni teema taitaa olla Anneli Kannon tuotanto. Olin kuuntelemassa häntä Työväen kirjallisuuden päivillä Tampereella elokuussa. Hänen uutuuskirjansa, Punaorvot, on juuri julkaistu. Nyt Hämeenlinnassa on katsottavana Rottien pyhimys ja lokakuussa pääsen kokemaan koskettavan Veriruusut Valkeakosken kaupunginteatteriin.

Oletko lukenut kaikki kirjahyllysi kirjat?

Tarvitsen kirjahyllyni kaikki kirjat puskuriksi minun ja maailman väliin.

Kohta pois muuttava kuopukseni kysyi minulta eilen, olenko lukenut kaikki kirjahyllyni kirjat. Vastasin kysymykseen, mutta aihe jäi pyörimään mieleeni. Aamulla valmistauduin tutkimaan asiaa tarkemmin.

Koko kuopuksen elämän ajan kotonamme on ollut kirjoja, paljon kirjoja. Viimeisimmässä muutossa pohjustin muuttomiesten tulevaa työmäärää kertomalla heille, että meillä on kirjoja pienen sivukirjaston verran. Ehkä liioittelin, mutta pelkään puhuneeni totta. Meillä on useampia kirjahyllyjä ja -pinoja, mutta aamun tutkimuksessa keskityin pääkirjahyllyymme, josta kuvassa on osa. Hyllyt on todella tungettu täyteen kirjoja.

Pyysin puolisoani valitsemaan yhden numeron annetuista (1–12) ja hän teki työtä käskettyä. Päädyin siis purkamaan seitsemännen hyllyn tai osion kirjat tarkempaan tarkasteluun.

 

Osa pääkirjahyllystä

Hyllyllä on 55 kirjaa. Mukaan oli eksynyt yksi lasten kuvakirja, jonka paikka on toisaalla, mutta nyt se pääsi mukaan laskentaan. Jaoin hyllyn kirjat kahteen pinoon: luettuihin ja lukemattomiin. Muutaman kirjan kohdalla jouduin miettimään tarkemmin. Kokoelmateosten kohdalla päädyin siihen, että katson kokonaisuutta. Näin Maiju Lassilan ja Aleksis Kiven kokoelmateokset joutuivat lukemattomien pinoon, koska olen lukenut heiltä vain osan kokoelmateoksen teksteistä. Hyllyltä löytyy myös Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, joka puolestaan päätyi jaossa luettujen pinoon. Toki Kiven kokoelmateoksesta löytyy myös Seitsemän veljestä, mutta on siinä muutakin. Luin Seitsemän veljestä viimeksi tänä keväänä. Loistava teos!

Hyllyn kirjoista olen lukenut 43 (78%), lukematta on 12 (22%). Eilen illalla päädyin selittämään kuopukselle, että kaikki kirjat hyllyissämme eivät ole minun, hyllyssä on myös hänen isänsä kirjoja. Luemme pääosin eri kirjoja. Puoliso vieressä selitti, että hänen kirjojaan hyllyssä on vähän. Pahkeinen, hän oli otoksen perusteella oikeassa. Vaikka hän on lukenut merkittävän osan kirjahyllymme kirjoista, miltei kaikki hyllyn kirjat ovat ensisijaisesti minun.

Esittelen hyllyn luettuja kirjoja kahden kuvan kautta:

 

Hyllyn luetuista kirjoista osa on todella paneutuen luettuja. Valitsin kuvaan näitä moneen kertaan luettuja teoksia. John Irving on ollut minulle rakas kirjailija erityisesti nuorena. En oikein uskalla palata Irvingin kirjoihin enää nyt, koska pelkään tunteen haalenneen. Silti voin suositella kaikkia kuvan kirjoja. John Irvingin tuotannosta pidän erityisesti romaaneista Ystäväni Owen Meany, Välisarjan avioliitto, Kaikki isäni hotellit ja Garpin maailma. Ken Folletin Taivaan pilarit ja Daniel Keyesin Kukkia Algernonille ovat myös todella hienoja lukukokemuksia.

 Näistä hyllyn luetuista löytyvät myös tarkemmat blogikirjoitukset:

• Olli Jalonen: Taivaanpallo
• Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (osa 1, osa 2 ja osa 3)
  
• Eino Santanen: rakas kapitalismi pilkku

Olin varma kuvaa ottaessani, että olen kirjoittanut sekä Abdulrazak Gurnahin Loppuelämät-romaanista että Haruki Murakamin 1Q84-kimpareesta. Enpä olekaan.

Lukemattomiakin löytyi, mikä ei yllätä minua lainkaan. Kerron hyllyn lukemattomista kolmen kirjan kautta: Yashar Kemalin Ohdakkeet palavat on ohdaketrilogian toinen osa. Olen lukenut ensimmäisen osan, Haukkani Memed, mutta sitä pidemmälle en ole ennättänyt. Kirja odottaa siis lukemista. Toisena kirjana kuvassa on klassikko, Geoffrey Chaucerin Canterburyn tarinoita. Olen ostanut kirjan luettavaksi ja hyödynnettäväksi opetuksessa. Olen suunnitellut kirjan lukemista hävyttömän pitkään. Jatkan suunnittelua. Kolmas on Peter Høegin Kertomuksia yöstä. Minulla ei ole mitään järkevää syytä, miksi kirja on edelleen lukematta, joten nostin sen nyt yöpöydälleni mahdollisten luettavien joukkoon.

Palaan minulle esitettyyn kysymykseen. Ensimmäinen vastaukseni on, etten halua olla tilanteessa, jossa kaikki kirjat olisivat jo luettuja. Tavoite on, että kirjahyllystäni löytyy luettuja hyviä kirjoja ja mahdollisesti hyviä lukemattomia kirjoja. Tarvitsen kirjahyllyni kaikki kirjat puskuriksi minun ja maailman väliin. Jos kolmen minuutin päästä minulle kerrottaisiin, etten voi hankkia elämässäni enää yhtään kirjaa ja minun tulisi selvitä loppuelämäni kotonani olevilla paperikirjoilla, selviäisin mainiosti. Selviäisin, vaikka eläisin pitkään ja lukisin vielä elämäni viimeisenä päivänä.

Toinen vastaukseni on, että tarvitsen kaikki kirjani. Luultavasti tarvitsen enemmän kuin minulla nyt on, mutta tarvitsen ainakin nämä. Osa hienoista kirjoista häviää kaupoista hyvin nopeasti. Koska haluan lukea tiettyjä kirjoja nyt ja tulevina vuosina, minun on viisasta ostaa ne itselleni. Jokunen vuosi sitten perheessämme riehui Ready Player One -polte, jonka seurauksena ostin meille riittävän monta kappaletta samaa kirjaa. Keskustelin kirjasta ja lukukokemuksesta viimeksi jälkikasvuni kanssa tänä vuonna, joten Clinen loistavaa romaania luetaan perheessämme vieläkin. Myös miltei kaikki Kaari Utrion kirjat ovat hyllyssäni pysyvästi, koska lukuhimo voi iskeä keskellä yötä ja/tai lumimyrskyä. Tällä viikolla lonkka juili ja piti minua yöllä hereillä, joten yöllinen lukuhalukin on tuoreessa muistissa. 

Kotikirjahyllyni on lohtuturvani, virkistykseni ja varastoni. Vaikka käytän sähköisiä lukuaikapalveluita ja kirjastoa, en luovu kirjahyllystäni ja paperikirjoistani. Saatan luopua osasta kirjojani ja olen niin tehnytkin useammankin kerran elämässäni. Mutta itse hyllystä ja sen lukuisista aarteista en koskaan.

Mikael J. Mäkinen: Päiväkirjani. #1 Kuinka kaikki alkoi

 

Kuvaan päätyi myös uusin numero Sarjainfoa, koska Mäkisen sarjakuva innosti minua tarttumaan kotiin tilattuun lehteen.

En ole lainkaan varma, kuinka päädyin lukemaan Mikael J. Mäkisen sarjakuvateosta Päiväkirjani. #1 Kuinka kaikki alkoi. Ehkä luin suosituksen tai maininnan teoksesta. Varasin ensin teoksen kirjastosta ja nyt teoksen luettuani päätin ostaa sen itselleni. Tein juuri tilauksen Musta Ritari kustannuksen -verkkokauppaan, vaikka Tampereen Makedonia onkin yksi Mustan Ritarin jälleenmyyjistä ja erittäin hyvä sarjakuvakauppa.

Olen pitänyt taukoa sarjakuvien lukemisesta, vaikka siihen ei ole yhtään hyvää syytä. Nyt käsillä oleva Mäkisen sarjakuvateos Päiväkirjani on todella virkistävä ja helposti lähestyttävä lukukokemus. Teos kutsuu lukemaan värikkyydellä, toistolla ja lempeällä lukijan opastuksella. 

Teoksessa minäkertoja-piirtäjän arkinen aamu saa pian maagisen käänteen, mikä viihdytti ainakin tätä lukijaa. Hän on hyvin tietoinen itsestään tarinassa, joten tarina on metafiktiivinen. Minäkertojan itseironisuus hymyilyttää myös. Ennen kuin huomaankaan, hauska teos on lopussa. Kertoja on toki varoitellut tarinan päättymisestä puolessa välissä tekstiä ja senkin jälkeen, mutta yllätys loppu on joka tapauksessa. Kirjepalstankin luen, mutta teksti ADHD ja minä on ainakin minulle erityisen tärkeä osa kokonaisteosta.

Pidän erityisesti piirroksista, niiden selkeydestä ja vauhdikkuudesta. Musta Ritari kustannuksen sivuilta voi tutustua teoksen lukunäytteeseen. Nautin postmodernista otteesta, joka on toteutettu lukijaystävällisesti eli riittävän helposti. Nyt jään sitten kädet ristissä odottamaan seuraavia osia Mäkisen päiväkirjaan. Toivottavasti niitä on tulossa. Verkkosivuilta ymmärsin, että kakkososaa on ollut jo kaupan.

Teos: Päiväkirjani. #1 Kuinka kaikki alkoi
Tekijä: Mikael J. Mäkinen
Julkaisuvuosi: 2023
Julkaisija: Mikael J. Mäkinen ja Musta Ritari -kustannus

Margaret Atwood: Kipeästi

Kävin huhtikuussa Vinhan kirjakaupassa Ruovedellä. Mukaani sieltä tarttui Margaret Atwoodin runoteos Kipeästi. Vasta kotona ymmärsin, että teos on uusi, julkaistu tänä vuonna helmikuussa. 

Rakastan Margaret Atwoodin kirjallista tuotantoa, vaikka en ole kaikkea häneltä lukenut. Jo Orjattaresi on niin merkittävä teos, että se riittäisi yhden ihmisen koko tuotannoksi. Olen lukenut vuosia hänen runoteostaan Myös sinun nimesi, josta olen kirjoittanut blogiini aikoja sitten.

Teoksen Kipeästi runot on ryhmitelty viiteen kokonaisuuteen. Esipuheessa Atwood kertoo teoksen runojen syntyneen vuosien 2008–2019 välillä. Olen lukenut teosta nyt alusta loppuun, lopusta alkuun, keskeltä, osio kerrallaan ja aivan hyppien. Otin runoteoksen mukaan matkalleni Prahaan ja luin sitä lukemasta päästyäni. Luin ja rakastin. Saavutan vaivatta saman tunnelman kuin aiemmin lukemani teoksen aikana. Aivan kuin olisin rauhallisessa paikassa rakkaan ystäväni kanssa. Ystävä on viisas, minua vanhempi ja kokeneempi. Hän kertoo ja kertomansa kautta antaa minun katsoa maailmaa toisen silmin.

Runoteos Kipeästi on minulle runoja ikääntymisestä, luopumisesta ja kuolemasta. Runon puhujaminä näkee kuolemaa ympärillään ja todistaa sitä monin harkituin sanoin ja säkein. Puhujaminä ei katso vain ihmistä. Hän kääntää katseensa myös ympäröivään luontoon ja koko ekosysteemiin. Hän todistaa runoissaan myös kasvi- ja eläinkunnan ahdinkoa ja tuhoa.

Kipeästi on monella lailla surullinen ja ahdistava teos. Niin saa ollakin. Luontotuho on vahvasti esillä runossa Voi lapset. Puhujaminä pohtii, onko tulevaisuuden maailmassa lintuja, astereita tai simpukoita. Runossa Velhon oppipoika ihmiskunta on ottanut helpon sanan käyttöön, mutta ei osaa käyttää vaikeaa. Osaamme käskyn käynnisty, mutta lopeta on meille mahdoton, käyttöohjeet ovat kadonneet ja velho on kuollut. 

Eniten minua koskettavat runot luopumisesta, menettämisestä ja kuoleman lähestymisestä. Jos aiemmassa runokokoelmassa piti luopua äidistä, nyt lähtevä on aivan vieressä tai katsoo peilistä aamuisin. Kaikki tiivistyy mielestäni runossa Jonakin päivänä, jossa runon puhujaminä elää elämänsä nuoruudesta vanhuuteen ja kohtaa lopuksi kuoleman. Puhujaminän seurana ovat kolme kohtalotarta, jotka laulavat kuorossa, ikään kuin antiikin ajan teatteriesityksissä vahvistaen viestiä. Aluksi runossa on riemua ja rytmikästä tanssia. Lopuksi on kuisketta, keppiin nojailua, kuihtuneita kuunliljoja ja pelargonian juuria. Runon viimeinen säe:

Tökkäät kepillä:
pelkkää multaa ja juuria. Kivi.
Ehkä se on ovi, sanot.
Jee, jee, he kuiskaavat.
Mutta lukkoa ei ole. Ei se ole
vaikeaa. Ei ole koskaan ollutkaan.
Avaat vain.
Ja kävelet alas.

En ehkä koskaan luovu tästä kirjasta. Kiitos Margaret Atwood. Kiitos suomentaja Hilkka Pekkanen ja kustantaja Otava. Onneksi on olemassa runoutta!

Teos: Kipeästi (Dearly)
Tekijä: Margaret Atwood
Suomentaja: Hilkka Pekkanen
Julkaisuvuosi: 2023
Kustantaja: Otava

Niko Hallikainen: Suuri märkä salaisuus

Mä tiedän jo nyt liikaa mun kokooni nähden vaan en ymmärrä mistään suuremmasta tarpeeksi.

Kansikuva kustantajan sivulta. Kannen kuva on Michael Salernon teos Untitled (2016).

Hankin itselleni Niko Hallikaisen romaanin Suuri märkä salaisuus, koska rakastin Kanjonia. Nyt joudun turvautumaan IG-postaukseeni maaliskuussa 2021, koska muistan vain tunteen, en sisältöä. Silloin kirjoitin näin:

Aloitin kuuntelemaan Niko Hallikaisen Kanjoni-esikoisromaania. Teoksen alkupuoli saa minut levottomaksi ja ihastuneeksi. Koen kirjan olevan juuri oikea minulle, vaikka luulenkin monen kirjaystäväni kavahtavan Kanjonin aihetta ja käsittelytapaa. Seksiä sivutolkulla, päähenkilön rakkauden kinuamista mahdolliselta poikakaverilta. Nuoren miehen muistot nuoruuden häpeästä, kiusatuksi tulemisesta ja sosiaalisesta näkymättömyydestä kolahtavat minuun kovaa.

Ilahduin teoksesta. Rakastan kirjaa nyt viisikymppisenä. Tiedän, että olisin rakastanut kirjaa myös alle parikymppisenä. Se tuntuu harvinaiselta ja arvokkaalta.

Palloilen teoksen läpi vuorotellen äänikirjaa ja paperiversiota.

"Sain pidellä jotain, mitä en saanut pitää. Mitä sanoja sellaiselle on?"

Luin romaanin Suuri märkä salaisuus monien vaihtuvien tunteiden vallassa. Koin ainakin ahdistusta, väsymystä toistosta, iloa ja ihmetystä. 

 

Minun on vaikea lukea lasten kärsimyksistä. Romaanin minäkertoja on ahdingossa, moni ikävä asia ei ratkea lainkaan. Elämä tuntuu vaikealta. Romaani välittää loistavasti pienen lapsen tuskan ja myöhemmin kasvavan nuoren hämmennyksen. Oma elämä on tässä ja nyt, on vaikeaa astua hetkeksikään syrjään omasta kokemuksestaan ilman ulkopuolisen apua.

 

Teos on ymmärrettävästi toisteinen. Lapsen elämä on kaiken muutoksen ja kehityksen keskellä myös muuttumatonta. Päähenkilö elää kahdestaan äitinsä kanssa. Äiti on paljon poissa, pääasiassa töissä. Päähenkilö, teoksen alussa seitsemän vuotta vanha poika, joutuu selviämään yksin monena iltana. Avuksi annetaan herkkuja ja elokuvia. Ote teoksesta:

Mä inhoan olla lapsi. Mut on määrätty näin keskeneräiseksi, uskomaan mitä vain mua isompaa. Kumpa putoaisin näiden avuttomien ääriviivojeni yli. Vilkaisen taakseni enkä näe enää kotiin.

Minulle teoksen pääsävy on tumma. Kaiken sen keskellä on kuitenkin myös hetkellisesti iloa. Ihmetykseni ja ihailuni kohdistuu Hallikaisen käyttämään kieleen ja erityisesti lauseiden kauneuteen. Hänen kirjoittamansa teksti on ilmavaa ja yllättävää. Rakastan. Ote teoksesta:

Katson olkani yli, ja perheen koira nukkuu siellä. Ruudulla päälaki kolahtaa lohkareeseen ja koko ruho ponnahtaa hirvittävämpään vauhtiin. Kuvataiteilijan poika sanoo, niskat nurin. Hän pelaa kuulemma kaiken aikansa. Mä rakastan enemmän videopelejä, joissa edetään kaksiulotteisesti oikealle joka tasolle. Elämät loppuvat ja kaikki alkaa taas alusta vasemmalta.

 

Mä haluan päästä kaiken läpi.

Toinen ote:

Sielu odottaa pääsevänsä kunnolla näkyviin, se on lähetetty kehoon kuin lukematon tekstiviesti tai bensiinillä rasvattu timantti.

 

Mä pilkistän tuonpuoleiseen joka sanalla.

 

Tuonpuoleinen on matkalla tähän nimenomaiseen kohtaan, maksamaan moninkertaisesti takaisin sen, mitä mulle ollaan velkaa.

Minulle Niko Hallikaisen romaani Suuri märkä salaisuus on ihan Finlandia-kamaa. Suosittelen uppoamaan tähän kieleen ja maailmaan. Pidin, pidin todella paljon.

Teos: Suuri märkä salaisuus

Tekijä: Niko Hallikainen

Julkaisuvuosi: 2023

Kustantaja: Otava

Susanna Suomela: Uupuneet - rakkaudentunnustus hauraille merkkihenkilöille

Ystäville saa ruikuttaa ja epäonnistuneita tekeleitä rusikoida, kunhan muistaa, että työtä kannattaa jatkaa niin pitkään kuin sivellin tai kamera tai tietokoneen hiiri tai muu työväline pysyy näpeissä. Koskaan ei näet voi etukäteen tietää, vaikka tavoitteet ja unelmat ja suuret projektit sittenkin toteutuisivat. Joskus ne toteutuvat vasta kalkkiviivoilla, mutta toteutuvat kuitenkin.

Kaunis kansi on Sanna-Reeta Meilahden tekemä.

Palasin tänään lomamatkalta, joka tarjosi kaipaamaani lepoa. Seuranani minulla oli puolisoni lisäksi hyvä tietokirja. Luin Susanna Suomelan omakohtaisuutta hyödyntävää tietokirjaa Uupuneet - rakkaudentunnustus hauraille merkkihenkilöille erityisesti iltaisin ennen nukkumaan menoa.

Nautin lukemastani paljon. Suomelan tietokirja merkittävien henkilöiden väsymyksestä ja heidän saavutuksistaan antoi minulle mahdollisuuden tarkastella itseäni, odotuksiani ja yleisiä vaatimuksia. Miten elämä pitääkään elää? Mikä on riittävästi?

Suomelan teoksen kansi paljastaa jo jotain sisällöstä. Kannen kuvissa ovat kirjailija Virginia Woolf (1882–1941), Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy (1917–1963) ja luonnontieteilijä Charles Darwin (1809–1882). Kaikkia heitä käsitellään teoksessa, joka kertoo hyvin monen merkittävän henkilön uupumuksesta ja sairauksista.

Teoksen lähestymistapa on liikuttava, jo teoksen nimi kertoo sen. Suomela aloittaa itsestään. Hän nimittää itseään "hypotyreoosiväsymyksellä viritetyksi puolihämäläiseksi introvertiksi" ja kääntää sitten katseensa näihin merkkihenkilöihin, joiden elämänvaihteisiin hän on perehtynyt. Tietokirjailijan katse on hyvin ymmärtävä ja rakastava. Samalla lämmöllä teoksen kirjoittajaminä katsoo lopulta myös itseään. Lukijana tunteeseen on helppo liittyä. Saisinko minäkin olla joskus uupunut ja hauras?

Suomela kertoo merkkihenkilöistä viitaten heihin etunimellä. Hän perustelee ratkaisunsa, ja joudun sen tässä hyväksymään. Ote teoksesta:

Siinä missä 1900-luvun Marcel [Proust] koki tarpeelliseksi vuorata yhdistetyn makuu- ja työhuoneensa seinät korkilla naapureista ja kaupungilta kantautuvan melun vaimentamiseksi, 2000-luvun Marcel todennnäköisesti hankkisi itselleen ensiluokkaiset vastamelukuulokkeet. 

Välillä olen aivan hurmioitunut teoksen yksityiskohtaisista tiedoista ja jo aikaisemmin tietämieni asioiden uudelleen kehystämisestä tai yhdistelystä. Suomela on perehtynyt esittelemiensä merkkihenkilöiden elämänkulkuun, tuotantoon ja erityisesti sairaushistoriaan todella tarkasti. Erityisesti nautin jo mainitsemastani Virginia Woolfista, Sylvia Plathista, Marcel Proustista, Claude Monetista ja suomalaisesta Rafael Wardista. Kirjailijat ja kuvataiteilijat ovat siis tällä kertaa minulle kaikkein mielenkiintoisimpia. Silti lisään omaan suosikkilistaani vielä yllättävän omalaatuisen Darwinin.

Suomelan Uupuneet tarjoaa paljon tietoa sairauksista ja niiden hoidosta menneinä aikoina. Moni merkkihenkilö joutui tasapainottelemaan läpi elämänsä hyvin rajallisten voimien kanssa. Silti nämä henkilöt saivat aikaan toinen toistaan upeampia asioita. Suomelan teos oli lohduttavaa ja inspiroivaa matkaseuraa minulle.

Teos: Uupuneet - rakkaudentunnustus hauraille merkkihenkilöille
Tekijä : Susanna Suomela
Julkaisuvuosi: 2023
Kustantaja: WSOY

Minna Rytisalo: Jenny Hill

 - - , ja Jenny tajuaa, että näissä kysymyksissä hän saa levätä, tätäkin on toisen ihmisen huolenpito ja ystävyys. - - Että vaikka joskus on siltä tuntunut, ei ihminen ole yksin.

Ville Laihosen tekemä kansi sopii täydellisesti teokseen.

Olen lukenut Rytisaloni, jopa kirjoittanutkin blogitekstin sekä Lempistä että Rouva C:stä. Kävin myös katsomassa Lahden kaupunginteatterin Rouva C:n ja pidin näkemästäni todella paljon.

Kirjakatalogista bongaamani Jenny Hill tuntuu jopa liian tarkasti juuri minulle sopivalta luettavalta. Jos romaani kertoo naisen keski-iästä, vaihdevuosista ja vanhenemisesta, olen ehdottomasti kohderyhmää.

Aloitin lukemisen aivan ryytyneenä ja päätin teoksen muutamaa päivää myöhemmin vieläkin väsyneenä ja henkisesti ruttuisena. Vaikka uskon kirjallisuuden voimaan, en voi vaatia romaanin tai edes kirjapinon elvyttävän minua työvuoden päätteeksi. Mutta ajateltavaa Rytisalon uutuus kyllä antoi. Ystävä, joka luki toisella puolen Suomea samaa kirjaa, lisäsi kuvitteellista painetta kertomalla Jenny Hillin tekstin tuovan mieleen minut.

Nimihenkilö Jenni Mäki on teoksen alussa keski-ikäinen ja keskiluokkainen nainen, joka elää syvällä eroprosessissaan. Hän ei koe itseään enää ensijaisesti vaimoksi tai äidiksi. Puolisoa ei ole, ja lapset ovat aikuistuneet.

Jenni Mäki ei ole yksin. Hänen elämäänsä tarkkailevat ja kommentoivat muun lähipiirin lisäksi Ajattaret. Näihin voimanaisiin kuuluvat mm. Punahilkka, Lumikki ja Tähkäpää. Satujen tytöt ja naistet tuovat teokseen omat tarinansa.

Jenni Mäki muuttuu teoksen aikana. Uusi muoto, uusi nimi. Ote teoksesta:

Jenny ei halunnut näyttää pahaa oloaan kenellekään, hänellähän oli kaikki hyvin, kaunis koti, suloiset lapset ja jollain lailla mielekästä joskaan ei aina tyydyttävää tekemistä jokaisen päivän jokaiselle tunnille, eikä hän ymmärtänyt silloin eikä ihan ymmärrä vieläkään, että kaikkea ei voi hallita ja elämä on kaottista ja ongelmallista, vaikka kuinka tekisi parhaansa.

Jenny Hill sisältää niin paljon kaikkea. Kiinnostun paljon päähenkilön ahdingosta, koska se antaa minulle mahdollisuuden pohtia oman elämäni ahdinkoja ja tietämieni naisten elämän puserruksia ja painoa. Pidän paljon siitä, kuinka teos on kirjoitettu. Se hengittää, on tekstinä kevyt ja liikkuva. Päähenkilö kirjoittaa terapeuttinsa suosituksesta kirjeitä. Kirjeiden vastaanottaja on Ranskan presidentin puoliso Brigitte Macron. Niissä kirjeissä on ehkä sen pitämäni keveyden ydin, vaikka kirjeet sinänsä eivät ole höttöä tai hymyä. Ote teoksesta ja kirjeestä:

Tällainen minusta tuli. Katkera, väsynyt nainen.

Olenko minä tällainen?

Onko minussa tällaista vihaa?

Tämä on hyvin hämmentävää, Brigitte.

Tässä tekstissä saan lukijana levätä. Kiitos, Minna Rytisalo.

Teos: Jenny Hill
Tekijä: Minna Rytisalo
Kansi: Ville Laihonen
Julkaisuvuosi: 2023
Kustantaja: WSOY

Matt Haig: Huomioita neuroottiselta planeetalta

Vaikka tuntuisi siltä, ettet ole saanut tarpeeksi aikaan,

se ei tarkoita, ettet ole saanut tarpeeksi aikaan.

Kansikuva kustantajan sivuilta.

Vuosi sitten luin Matt Haigin teoksen Syitä pysytellä hengissä. Pidin siitä hyvin paljon. Kirja, jota silloin etsin käsiini, oli saman kirjoittajan Huomioita neuroottiselta planeeteetalta. Tänä keväänä kaipaamani teos piti sitten ostaa. Henkilökohtainen tarpeeni lukea rauhoittava tietokirja tärkeästä aihesta oli kasvanut melkoiseksi. 

Alun sitaatti Haigin teoksesta on ollut työpöydälläni näppäimistön vieressä vuoden päivät. Sitaatti on tuota pidempi, mutta minulle blogitekstiin lainaamani virke kertoo kaiken olennaisen.

Luin Haigin tietokirjan parissa päivässä. Se toimi minulle kuin avanto, pitkä rentoutus tai viikonloppu hyvien ystävien kanssa. Järki ja suhteellisuudentaju palasivat päähäni. Tiedän vaikutuksen olevan rajallinen. Nyt minulla on kuitenkin kirja ja hylly, johon kirjan voi laittaa odottamaan seuraavaa epäuskon ja väsymyksen aikaa.

Huomioita neuroottiselta planeetalta kertoo länsimaisen ihmisen hektisestä ja stressaavasta elämäntavasta, joka on elämänvalintojen ja olosuhteiden yhdistelmä. Matt Haig kertoo aiheen olevan hänelle tärkeä ja hyvin henkilökohtainen. Haig myös käsittelee ilmiötä itsensä kautta, hän ei säästele itseään teoksessa.

Haigin tietokirja iskee minuun varsinkin teoksen alkupuolella kovaa. Haig onnistuu sanallistamaan omia kokemuksiani ja tunteitani. Merkitsen luvun Tavoitteita muistiin. Koko lyhyt luku muodostuu sitku-elämän lauseista. Onnellisuus on aina yhden askeleen päässä ja vaatii omaa ponnistelua. Ajattelin luetuttaa luvun lukiolaisilla sopivassa tilanteessa.

Nykyään tuntuu yleisesti siltä, että jokainen vuosi on pahempi kuin edeltävä. Meidän on hyvä pitää mielessä, että se, miltä meistä tuntuu, on todella osaksi pelkkää tunnetta.

Yllä oleva lyhyt katkelma Haigin teoksesta saa minut nyökkäilemään. Kuinka ollakaan, Haigin kirja on kirjoitettu ennen Covid-pandemiaa ja ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Jokainen vuosi todellakin tuntuu olevan aiempia pahempi. Haig muistuttaa kuitenkin, että kokemamme pelko ja erimielisyys keräytyvät haitaksi meille itsellemme, yhteisöllemme ja koko demokraattisesti rakentuneelle yhteiskunnalle.

Huomioita neuroottiselta planeetalta -teoksen lukeminen rauhoittaa minua välittämästi. Kaksi sivuakin jo auttaa, mutta koko annos eli 311 sivua silottaa muutaman otsarypyn ja tyynnyttää hengityksen. Näin Haig tiivistää tämän ajan vaikeuden ja raskauden:

Meitä kannusteltaan olemaan tyytymättömiä ja tuntemaan, että mikään ei koskaan riitä, ja nämä tunteet hallitsevat meitä.

Tässäkin on jo tarpeeksi, mutta ei, Haig käsittelee lukemista teoksen loppupuolella. Tässä vaiheessa olen jo aivan Matt Haigin puolella, vaikka hän ei sitä erityisesti odotakaan. Haigin mukaan lukeminen auttaa lukijaa näkemään toiset. Lukeminen avaa mahdollisuuden kokea ja elää toisenlaisten ihmisten elämänkokemuksia iloineen ja pettymyksineen. Haigin mukaan "lukeminen ruokkii unelmia, myötätuntoa, ymmärrystä ja selviytymistä." Nyt olen jo kyyneleet silmissä, mutta hän haluaa vielä nimetä lukemisen olevan rakkautta itse teossa.

Matt Haigin kirja Huomioita neuroottiselta planeetalta on tärkeä tietokirja aikamme ihmisille. Suosittelen sitä peruskoulun viimeisellä luokalla oleville ja kaikille sitä iäkkäämmille.

Teos: Huomioita neuroottiselta planeetalta
Tekijä: Matt Haig
Suomentaja: Sarianna Silvonen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Aula & Co

Ilona Tomi: Tapahtukoon sinulle sinä

Ihastuin ensin Ilona Tomin runoteoksen nimeen ja sitten kansikuvaan. Päätin ennakkotilata Tapahtukoon sinulle sinä -kirjan itselleni. Työt vyöryivät arjessa ja jättivät tuoreen runoteoksen odottamaan kirjapinoon. Luin kyllä jo runon sieltä, toisen täältä ja olin innoissani yksittäisistä runoista. Lähtiessäni viikonloppumatkalle Helsinkiin otin kirjan mukaan. Nyt Tomin teos on luettu ensimmäistä kertaa.

Kuva parvekkeeltani.

Tomin runot ovat vaivattomia lukea. Niissä ei ole lainkaan hienostelua tai vaikeutta, vaan ne tuntuvat olevan riittävän yksinkertaisia ja helposti ymmärrettäviä. Teos jakautuu osiin, joiden nimistä muodostuu mielessäni runo, joka sisältää toivotuksen tai loitsun:

Olkoon sinulla kaikki tila ja hiljaisuus muuntua

Tulkoon sinusta sinä: murru, harhaile, eksy

Tapahtukoot sinulle muut elävät olennot

Olkoot kaikki kolme maailmaa sinun

Tapahtukoon se mikä on totta

Sillä sinulla on voimaa

Teoksen toivotus tuntuu luettuna hyvin voimakkaalta ja liikuttavan todelta.

Kuva Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta.

Tomin runot kertovat elämästä: arjesta, pienistä ilon hetkistä, rutiineista ja väsymyksestä. Mieleeni piirtyy runon puhuja, joka saattaa olla ikäiseni nainen. Hänen kertomansa kokemukset ja ajatukset tuntuvat hyvin tutuilta. Runon puhuja ei kuitenkaan jää pelkästään ihmisiin ja heidän kokemuksiinsa. Hän kuvaa myös luontoa, eläimiä ja niiden kokemuksia. 

Kuva Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta.

Luin teoksen Tapahtukoon sinulle sinä vuorokaudessa. Välillä kävin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa, josta miltei kaikki blogitekstin kuvat ovat. Tavoitteenani puutarhavierailulla oli ottaa rauhassa, hengitellä ja istua penkeillä. Teoksen tunnelma eli minussa koko vierailun ajan. Vieraat ihmiset tuntuivat jopa lohduttavilta puutarhan käytävillä, me jouduimme väistelemään toisiamme ja ottamaan muut kulkijat ja penkeillä istujat huomioon. Puutarha on ihana vierailupaikka, ja siellä oli käyntini aikaan paljon lapsiperheitä. 

Kuva Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta.

Tomin teoksen äärellä huomaan ajattelevani ystäviäni. Haluan kertoa lukemastani heille. Haluan näyttää, että tältä minusta tuntuu ja kysyä, mitä he runoista ajattelevat. Erään runon viimeinen säe on: "Vanha nainen syntyy hitaasti". Jo pelkästään tuo yksi säe puhuttelee minua voimakkaasti.

Entäpä sitten kokonainen runo:

Jalat kuulevat ritinän

Ei ole eroa minun ja mäntyjen välillä

Lampi jäätyy rannoiltaan

ja kaikki on kaunista ja totta ja hyvää sellaisena kuin on

On vaikeaa löytää runoteos, joka innostaa jo ensimmäisellä lukukerralla. Ilona Tomin Tapahtukoon sinulle sinä onnistuu siinä. Se koskettaa minua ja luo toivoa. Mitä teoksen osan nimi toivottaakaan? Tulkoon sinusta sinä: murru, harhaile, eksy. Aion jatkaa teoksen lukemista, koska kokemukseni mukaan ehkä kolmannella tai neljännellä lukukerralla runoteoksesta avautuu vielä uusi puoli, joka liittyy usein teokseen kokonaisuutena. Odotan malttamattomana, mitä ajattelen teoksesta myöhemmin.

Teos sopii loistavaksi luettavaksi itselle tai lahjaksi rakkaalle ihmiselle.

Teos: Tapahtukoon sinulle sinä

Tekijä: Ilona Tomi

Julkaisuvuosi: 2023

Kustantamo: Warelia

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha

Osoite: Kaisaniemenranta 2, Helsinki

Museoon pääsee mm. Museokortilla.

Terhi Tarkiainen: Emily, eli kuinka sukua jatketaan

"Taivaallinen tuli", Emily lausui kohtalonomaisesti. "Elektrisiteetistä käytetty nimi on helppo ymmärtää, kun näkee tyhjiön vangiksi jääneen aineen ylimaallisen hehkun."

"Hämmästyttävää", huokaisi herra Thornsby. "Näyttää aivan siltä kuin te loitsisitte tuon pallon eloon omilla käsillänne. Te olette velhotar, lady Levin!"

Terhi Tarkiaisen Emily, eli kuinka sukua jatketaan oli minulle tunteiden myllerrystä. Asetuin tarinaan aivan täysin ja pelkäsin omien suosikkieni puolesta ihmeen paljon. Loistava lukukokemus siis!

Olen aiemmin lukenut Tarkiaiselta Vallattomat viettelijät -sarjan ensimmäisen osan: Kitty eli kuinka mies tuhotaan. Vallattomat viettelijät on itsenäinen sarja teoksia, joita yhdistää ainakin aikakausi ja toimelias nainen päähenkilönä. Olen myös ahminut aivan ihanan ja täyshilpeän nykyaikaan sijoittuvan Pure mua. Tiesin siis odottaa hyvää. Sain kuitenkin aivan parasta.

Teoksen nimihenkilö on lady Emily, joka emännöi Pennymoor-kartanoa. Paroni Levin, joka on kartanon isäntä ja ladyn rakastava aviomies, on metsästysretkellä. Kartanoon saapuu vieraaksi Levinin sukulaismies, herra Drake. Epämääräisen etäinen pikkuserkku jää palvelijansa kanssa kartannon odottamaan isännän paluuta.

Isäntäparin suurin ongelma on jälkeläisen puute. Lapsia pariskunnalle ei ole siunaantunut, ja tämä hiertää Emilyä koko ajan. Myös suku on kiinnostunut kartanon tulevaisuudesta. 

Ihastun Tarkiaisen tapaan kertoa Emilyn tarinaa. Ladyn elämä kaikkinensa kiertyy lukijalle näkyviin vähän kerrassaan. Loppua kohti vauhti kiihtyy melkoisesti. Teos on jaettu osiin, jotka kuvaavat tarinan kulkua: Kitka, Kipinä, Tuli ja Taivas. 

Taivaallinen tai nestemäinen tuli on merkittävä osa Pennymoor-kartanoa. Sähkö on 1760-luvulla vielä mysteeri, jonka joukko herrasmiestutkijoita haluaa selvittää. Levin kuuluu heihin, ja hänen kauttaan myös hänen puolisonsa.

En oikeastaan voi kertoa teoksen tapahtumista tai juonen kulusta sen enempää. Teos on täynnä yllätyksiä ja juonenkäänteitä. Emily, eli kuinka sukua jatketaan on kirpeän kierteinen tarina tärkeistä asioista ja niihin kurottamisen vaaroista.

Kuuntelin Emilyn äänikirjana. BookBeat-palvelussa teoksen lukee Maija Lang. Emilyn luettuani siirryin sarjan viimeisimpään, Maggie, eli kuinka jano tyydytetään. Pure mua saa jatkoa aivan kohta. Peto irti ilmestyy heinäkuussa. Kumarran kiitollisena kirjailija Tarkiaisen suuntaan.

Teos: Emily, eli kuinka sukua jatketaan
Tekijä: Terhi Tarkiainen
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: Tammi

Anu Kaaja: Rusetti

 

Jos hetkeksikään pysähdyn, jokin synkkä ja inhottava luikertelee esiin niin, että nukun huonosti ja sydämeni lyö niin kovaa, että otan lääkkeen, joka laskee sykkeeni, ja sitten nukun ja herään uuteen päivään ja kaikki on taas hyvin, kunnes kaikki on taas huonosti. Sen voisi diagnosoida ja niin on välillä tehtykin, mutta joskus ajattelen, että tässä, juuri tässä auringonpaisteessa, kakkujen marmoroidun suklaakuvioinnin keskellä on ihanuuden lisäksi myös jotain pahaa ja synkkää. Että jokin on peruuttamattomasti vialla.

Anu Kaajan Rusetti on houkutteleva lukukokemus. Se vie kauneuden äärelle ja pakottaa katsomaan uudelleen ja tarkkaan.

Oma lukemiseni on ollut vakavassa kriisissä. Pidän itseäni lukijana, mutta tänä vuonna olen kuluttanut kaiken lukuaikani työssä. Olen lukenut edelleen myös vapaa-aikana, mutta pakolla ja lähinnä äänikirjoja. Minulle notkahdus on ollut merkittävä.

Siksi on merkittävää, että olen lukenut Kaajan uusimman. Pidin paljon Kaajan Ledasta. Blogitekstin lukeminen kuuden vuoden takaa on melkein tuskallista. Teksti hehkuu lukemisen nautintoa. Nyt jouduin raahautumaan romaanin läpi. Syy ei ole kuitenkaan Kaajan. Syy on heikon lukukuntoni.

Rusetti on lumoava. Romaanissa ollaan ainakin kahvilassa, museossa ja teknoklubilla. Siinä keskustellaan esineiden kanssa ja pohditaan niiden olemusta kepeästi ja analyyttisesti. Nautin minäkertojan asenteesta. Romaani kääntyy miltei esseekokoelmaksi, mikä viehättää minua läpi teoksen.

Luin Rusetista erikoispainosta. Teoksesta on tehty numeroitu ja signeerattu neliväripainettu editio. Siinä on kuvia teoksista, joita tekstissä käsitellään. Lisäksi teoksessa on Kaajan maalaamia kuvia. Rakastan erikoispainosta ja sen lisäarvoa lukijalle. Kiitos kustantajalle, joka tohti toteuttaa moisen erikoisuuden.

Rusetti on runsas lukukokemus. Minäkertoja pohtii esineiden lisäksi itseään ja suhdettaan toisiin ihmisiin. Tunteeni vaihtelevat tekstin äärellä. Välillä jokin huomio tuntuu todella tärkeältä ja keskeiseltä. Välillä teoksen pohdinnat tuntuvat irrallisilta ja katseeni lähtee harhateille. Lopuksi ajattelen konkreettisen ja abstraktin sulautuvan ja asettuvan rinnakkain. 

Teos: Rusetti
Tekijä: Anu Kaaja
Julkaisuvuosi: 2023
Kustantaja: Kustantamo S&S

Cyril Pedrosa ja Roxanne Moreil: Kulta-aika

Cyril Pedrosan ja Roxanne Moreilin sarjakuvateos Kulta-aika on lumoava taru ihmisen ahneudesta ja sen seurauksista. Pidin Pedrosan Portugalista, joten Kulta-aika pääsi lukulistalleni suoraan. Ostin kirjan itselleni syksyllä ja unohdin sen hyllyyn. Nyt lomalla löysin teoksen ja luin sen eräänä iltana ennen nukkumaanmenoa.

Kansikuva kustantajan sivuilta.

Kulta-aika teoksen nimenä saa merkityksensä tarinan edetessä. Teos alkaa metsästä, vaikka pian tarina pääseekin kuninkaanlinnan saleihin ja makuukamareihin. Kruununprinsessa Tilda ja hänen veljensä ovat uuden edessä kuninkaan kuoltua. Vallanhalu saa kuitenkin osan ihmisistä hylkäämään kunniallisuuden, minkä seurauksena elämä hovissa muuttuu pakomatkaksi.

Lumoudun Pedrosan piirroksista ja tavasta kuljettaa tarinaa. Kulta-aika on kovakantinen A4-kokoinen teos, jossa on yli neljäsataa sivua. Välillä aukeamalla on yksitoista ruutua, jotka vievät tarinaa eteenpäin piirrosten ja puhekuplien avulla. Välillä puolestaan aukeamalla on yksi iso kuva, jossa tapahtuu asioita peräjälkeen. Voin lukijana seurata katseellani aukeamalla etenevää seuruetta, joka kommentoi tilannetta matkan kuluessa. Eniten sydämeni huokaa ihastuksesta aukeamissa, joissa realistiset tapahtumat muuttuvat näyksi, painajaiseksi tai muistoksi ja fiktiivisen tarinan "tosi" on hetken vielä vähemmän toden puolella.

Kulta-ajan tarina etenee vääjäämättä kohti ratkaisua ja loppuaan. Teoksessa on monenlaista ahneutta. Halu valtaan ja voimakas tahto päästä itse asettamaansa päämäärään voivat tuhota ihmisen, jos hänellä ei ole mahdollisuutta päästää irti halustaan ja suojella itseään. Mikä elämässä on lopulta tärkeää? Pedrosan ja Moreilin sarjakuvateos on hieno satu tai fantasiatarina aikuisille ja nuorille. 

Kustantajan sivuilla on näyte teoksesta.

Teos: Kulta-aika
Tekijät: Cyril Pedrosa ja Roxanne Moreil
Suomentaja: Saara Pääkkönen
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: WSOY

Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen

suunnitelmani on tämä: hakeudun kerran viikossa kahville itseni kanssa ja kysyn itseltäni noina tuokioina, mitä minulle todella kuuluu

suunnitelmani on se, että vietän aikaa sen ystäväni kanssa, joka saa puheeni helmeilemään suustani tavallista nopeammin

kätevää se on siinäkin mielessä, että hän on suurijalkainen ja voimme olla suurijalkaiset yhdessä

Kuva kustantajan sivuilta. Kansi on Jussi Karjalaisen tekemä.

Kun Finlandia-ehdokkaat julkistettiin, ostin itselleni mieleisen kolmikon: Vaivan arvoista, Mehän vaan mennään siitä ohi ja Sivistynyt ja miellyttävä ihminen. Olen Ville-Juhani Sutisen hienossa esseeteoksessa jo pitkällä, mutta Eeva Turusen romaanin luin aika lailla putkeen muutamassa päivässä.

Turusen Sivistynyt ja miellyttävä ihminen kertoo nimensä mukaisesti erään sivistyneen ja miellyttävän ihmisen elämästä. Miellyttävyys on tosin katsojan silmässä. Minäkertoja on arkkitehti ja hyvin sitoutunut työhönsä. Hän elää parisuhteessa, jossa on jotain häntä hiertävää. Minäkertoja vierailee heikkenevän isoisänsä luona hoitopaikassa, tallentaa hänen muistojaan ja käy läpi hänen kotitalonsa lukuisia tavaroita. Minäkertojaa ja isoisää yhdistää ammatin lisäksi viehtymys vanhahtavaan puhetapaan ja pedantti luonteenlaatu.

Teos rakentuu vuoropuheluista, moninaisista listoista, viesteistä ja minäkertojan tilityksestä. Kirja voisi olla vaikea ja jättää lukijan kylmäksi, mutta ei, niin ei käy. Välillä ihmettelen minäkertojaa, välillä koen häntä kohtaan suurta kiintymystä. Välillä tunnistan itseni, välillä jonkun toisen elämäni henkilön. Ote kirjasta:

annan kummilapselle lahjaksi kehittävän sanaristikon

ristikon myötä juurrutan häneen kielemme käyttökelpoisia sanoja ja sanontoja, jotka suotta ovat joutuneet epäsuosioon

aloitan omilla suosikeillani, joihin lukeutuvat hipiä, tiehyt, hapsi ja tappura

keskiriville muodostuu sana kjfyleö

ei se mitään

kjfyleö on yhtä hyvä vaihtoehto kuin moni muu

Tässä vaiheessa nauran ääneen. Turusen romaani on uskomattoman kiehtova ja oudon virkistävä. 

Teos: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen
Tekijä: Eeva Turunen
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: Siltala