tiistai 30. elokuuta 2022

Hanna Morre: Vastatuulen lohikäärme

"Tämä ei ole mikään vitsi, Heta", Helka jyrähti, ja hänen kätensä vapisivat nyt selvästi. "Tämä on sinun velvollisuutesi. Sinun veresi velvollisuus."

"Tämä on minun elämäni!" Heta kiljaisi. Ääni oli mennyt hysteeriseksi, ja hän inhosi sitä. Hysteria oli heikkoutta.

"Yksi elämä vuosisataisessa jatkumossa", Tekla sanoi kylmästi. "Sinun velvollisuutesi -"

Houkutteleva kansi on Karin Niemen käsialaa.

Hanna Morren urbaania fantasiaa edustava chick lit -romaani oli heti julkaisunsa jälkeen hankittavien kirjojen listallani. Kun sain kirjan käsiini, ihastelin aikani upeaa kantta. Sitten ryhdyin lukemaan tarinaa omapäisestä Heta Louhikosta. En hidastellut lainkaan, koska kirja oli niin vetävä lukukokemus.

Millainen äiti oli ollut lohikäärmekannalta katsoen?

Heta Louhikko on keskittynyt työhönsä Aurora Jewels -yrityksessä. Hän arvostaa isoäitiään Teklaa, joka osaa kyllä olla melkoisen jyräävä ainakin suhteessaan tyttärentyttäreensä. Tekla toivoo Hetan keskittyvän nyt yhteen erityisen tärkeään asiaan. Teklalla on Hetan elämästä ja tulevaisuudesta oma ajatuksensa, mutta Heta ei suostu edes kuuntelemaan. Aika pian naiset ajautuvat ylitsepääsemättömään ristiriitaan. Heta jatkaa kuitenkin asioiden selvittelyä omalla laillaan.

Kirjailija välittää hyvin päähenkilön vauhdin ja energian. Hetan elämässä on kaikenlaista meneillään: on salaperäinen Kristian ja käsistään kätevä Sigur. Tekla ei tyydy tarkkailemaan sivusta, vaan vaikuttaa asioiden kulkuun aktiivisesti. 

Viihdyin oikein mainiosti Vastatuulen lohikäärmeen maailmassa. Lohikäärmelittiä! Tätä lisää, kiitos!

Vastatuuli tuo nenääni lumoavan vivahduksen rikkiä ja rautaa. Nälkäni väistyy toisenlaisen nälän tieltä. Kurkusta nousee kurluttava kehräys. Huojutan kaulaani ja nostan siipiäni. Häntäni heilahtaa, ja tömisytän maata käpälilläni. Maa järkkyy. 
Se on uros. Haistan uroksen. Kirkaisen riemusta.
Teos: Vastatuulen lohikäärme
Tekijä: Hanna Morre
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: Nysalor

perjantai 26. elokuuta 2022

Lukublogin syksy ja loppuvuosi

Toukokuussa kirjoitin turhautumisestani. Lukeminen tuntui ärsyttävältä ja blogiin kirjoittaminen tympeältä pakolta. Päätin pitää kesätauon.

Kuinka kävi? Luin kirjoja. Muutamasta lukemastani bloggasinkin. Koin huonoa omaatuntoa kirjoista, joita en lukenut. Koin huonoa omaatuntoa myös niistä kirjoista, jotka päätyivät blogiin vastoin toukokuista julistustani.

Ilmeisesti vuonna 2022 minun pitää kokea tuskaa harrastuksestani ja ilostani.

Ajattelin kuitenkin yksinkertaistaa elämääni tämän harrastuksen osalta. Ajattelin vapauttaa itseni turhista paineista.

Kuva Firenzestä.

Helpoiten se käy, kun lopetan arvostelukappaleiden pyytämisen. Suomessa julkaistaan todella monta kirjaa joka vuosi. Toivon, että kaikille niille löytyy jatkossa ostaja. Olen ajatellut, että bloggarit auttavat kirjatietämyksen levittämisessä ja toitottavat lukemisen ilosanomaa. Minäkin olen oman osani tehnyt tärkeän asian eteen. Olen ollut erityisen huolissani nuortenkirjallisuuden ja sarjakuvan näkyvyydestä, joten olen kirjoittanut blogitekstejä niistä.  

Jatkossa luen mitä luen. Haen luettavat kirjastosta tai kirjakaupasta. Muutamia arvostelukappaleita minulle on vielä tullut. Pyrin lukemaan ne tämän vuoden puolella.

Jatkossa lukublogini hyvin todennäköisesti päivittyy harvakseltaan. Jos into kirjoittaa kirjoista päättyy kokonaan, lopetan bloginkin.

Kiitos kaikille blogin lukijoille!

lauantai 20. elokuuta 2022

Tuija Takala: Sormus

Minä ymmärsin häntä,

mutta en ymmärtänyt,

mitä tämä oli ja millainen itse nyt olin.

Kansi on Jussi Jääskeläisen käsialaa.

Tuija Takalan Sormus on taitavasti kirjoitettu teos. Se on historiallinen selkoromaani, joka rakentuu neljästä tarinasta. Tarinat yhdistyvät toisiinsa monella tapaa. Tarinat kertovat neljästä naisesta, jotka löytyvät samasta sukupuusta.

Ensimmäinen tarina sijoittuu 1020-luvulle. Nuoren naisen on aika mennä miehelään, mutta vanhempien hyväksi näkemä mies ei tunnu oikealta. Rakastin tarinaa hiljaisesta Talvikista ja hänen tahtonsa löytymisestä.

Toinen tarina on virkistävän erilainen. Ääneen pääsee Maria, joka on torpan emäntä. Tarina sijoittuu 1870-luvulle. Marian ja Juhanin tytär on saanut tyttären ja elämän suuret kysymykset pyörivät Marian mielessä.

Kolmas tarina kuvaa Annan elämää sisällissodan jälkeen. Maailma ympärillä muuttuu hurjaa vauhtia. Mitä Anna haluaa elämältään? Mikä osa hänelle on varattu? 

Neljäs tarina on nykypäivän tarina. Emma turvaa isoäitiinsä.

Takala kertoo neljän tarinan kautta rakkaudesta, sen kaipuusta ja yhteisen elämän ihanuudesta. Elämä ei ole pelkkää onnea ja iloa, mutta tarinoiden perusvire on kuitenkin positiivinen. Nautin teoksesta paljon.

Selkoromaaniin on helppo tarttua. Sen voi lukea henkilö, joka vasta opettelee suomen kieltä tai jolla on vaikeuksia lukea monimutkaista tarinaa, jossa on pitkiä virkkeitä. Parhaat selkoromaanit sopivat kuitenkin kaikkien luettavaksi.

Sormus on ihanan valoisa ja täynnä rakkautta! Oman lukukappaleeni kävin hakemassa kirjastosta. 

Teos: Sormus
Tekijä: Tuija Takala
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: Avain

maanantai 1. elokuuta 2022

Haruki Murakami: Vieterilintukronikka

Miksi minä synnyin tähän maailmaan niiden pöhköjen vanhempien lapsena? - - Samanlaisia epäloogisia juttuja on paljon lisääkin. Esimerkiksi se, miksi kaikki ympärilläni alkoivat inhota minua. En tehnyt mitään erityisiä virheitä. Elin ihan normaalisti. Siitä huolimatta eräänä päivänä vain huomasin, ettei kukaan pitänyt minusta. En millään kyennyt ymmärtämään, miksi niin kävi.


Olen lukenut Murakamilta romaanit 1Q84 ja Pimeän jälkeen. Kun Vieterilintukronikka julkaistiin suomeksi Tammen Keltaisessa kirjastossa, tiesin haluavani lukea kirjan. En tohtinut pyytää siitä blogiin arvostelukappaletta, koska epäilin lukunopeuttani ja ehkä sinnikkyyttänikin. Olin oikeassa epäilyissäni, vaikka loppuun asti ryöminkin. Aloitin lukemisen vuoden alussa ja nyt kirja on luettu. Lukemisen aikana koin kaikenlaisia tunteita aina ihastuksesta vahvaan turhautumiseen asti.

Lukeminen alkoi lupaavissa tunnelmissa. Tässä IG-postaukseni aiheesta 24.1.2022:

Murakamin paksukaisen lukemiseen tarvitsen hyvän kynän, riittävästi muistiinpanopaperia, lukulasit ja kirjanmerkin. Toivon todella, että Vieterilintukronikka lähtee vaivatta liikkeelle. Sieluni kaipaisi nyt voimakasta tarinaa ja palavaa kirjatunnetta noin [tarkistaa sivumäärän] 870 sivun verran.

Helmikuussa olen ollut vielä ennen kaikkea innokas

Murakami on kyllä varsinainen taikuri. Ja varmasti myös suomentaja Antti Valkama toinen samanmoinen.

Melkein neljäsosan teoksesta Vieterilintukronikka lukeneena mietin, miksi ihmeessä luen tätä. Argh. Ja sitten, aivan Ulko-Mongolian puskista, tempaistaan hieno ajatus minuuden purkautumisen tunteesta ja olen jälleen täysin hereillä ja motivoitunut lukemaan tätä tiiliskiveä.

Sitten maailma painoi jarrua. Teos ei vetänyt, ei sitten yhtään. Katselin Murakamin paksukaista yöpöydälläni maaliskuusta alkaen ja jupisin itselleni, että luen kirjan sitten ihan kesän alussa. Heinäkuun toisena päivänä kirja on nyt luettu.

Jouduin palamaan lopuksi muistiinpanoihini, koska teos on niin täynnä kaikkea, etten voi palauttaa mieleeni keskeisimpiäkään paikkoja tai tapahtumia. Henkilöitä muistan ehkä muutaman. Onneksi tein muistiinpanot kirjasta. Hämärästi muistan, että samanlainen lukukokemus minulle oli sekä Murakamin 1Q84 että Miki Liukkosen O.

Teoksen keskeinen henkilö on Toru Okada. Mies on naimisissa, mutta tilanne avioliitossa ei ole kovin auvoisa. Mies kokee vaimonsa olevan etäinen. Murhetta tuotta myös pariskunnan kissa, joka on kadonnut. Vaimon, Kumiko Okadan, veli on julkisuuden henkilö ja vetovoimainen taloustieteen asiantuntija Noboru Wataya. Arvostetun aseman lisäksi veli kuvataan hyvin ikävänä ihmisenä, jonkinlaisena öykkärinä. Pariskunta on nimennyt kissansa tämän spesialistiöykkärin mukaan. Teoksessa on näiden jo mainittujen lisäksi paljon muitakin henkilöitä, joista osasta kerrotaan laajastikin romaanin aikana. Melkein 900 sivun aikana ennätetään aika paljon.

Teoksen tapahtumapaikkoja ovat mm. pariskunnan talo, eläintarha sodan aikaan ja kuivunut kaivo. Kaivo näyttäytyi minulle mystisenä meditaatiopaikkana, johon henkisesti ja sosiaalisesti eksynyt mies voi eksyä hyvin konkreettisestikin. Ymmärtääkseni tarinan nykyhetki on lähimenneisyydessä. Välillä teoksessa kerrotaan toisen maailmansodan tapahtumista, välillä ollaan tarkemmin määrittelemättömässä hotellihuoneessa. Teoksessa on salaperäisiä naisia, tikkaita, kuolemaa, ahdistusta, baseball-maila, odottelua ja oman ulkomuodon muutoksien ihmettelyä. Jos seuraan konkreettisesti tapahtumia, läkähdyn lukijana. Minun täytyy katsoa tätä kauempaa. Ote kirjasta: 

Kuule, Vieterilintu. Minä uskon, että se laikku on antanut sinulle jotain merkittävää. Mutta samalla se on riistänyt sinulta jotakin. Kuin hintana. Ja jos kaikki riistävät sinulta jotakin samalla lailla, aikanaan sinä saatat kulua pois.

Teoksessa mainitaan vieterilinnut monta kertaa, aivan teoksen nimeä myöten. Ne ääntelevät puissa aivan kuin vietereitä virittäen. Niiden poissaoloa ihmetellään ja niitä kaivataan. Linnuilla on tehtävänä virittää maailman vieterit, joten ilman niitä maailma ei toimi ja pysy liikkeessä. Murakamin teoksen maailmassa on selkeästi ainakin kaksi tasoa. On tämä meille tuttu todellinen maailma, jonka lainalaisuudet kuvittelemme ymmärtävämme. Sitten on unenomainen taso, jossa tapahtuu asioita, jotka eivät voi tapahtua reaalimaailmassa. Usein ihastelen lukijana tuota unitasoa, joka irtoaa tosimaailmasta. Mutta jossain kohdassa en enää jaksa pidellä kaikkea sitä ihmeellistä ja outoa mielessäni ja koko rakennelma romahtaa. Niin kävi minulle muutamia kertoja Vieterilintukronikan kanssa. Loppu painui tuskalliseksi, joten päädyn nimittelemään tviitissäni kirjaa ärsyttäväksi möhkyräksi

Kuten jo tiedättekin, tämä on verenhajuinen ja väkivaltainen maailma. On tultava vahvaksi, jotta selviäisi hengissä. Mutta samaan aikaan on todella tärkeää terästää kuuloaan niin, että havaitsee pienimmätkin äänet. Ymmärrättekö? Hyvät uutiset kerrotaan usein hiljaisella äänellä.

Ehkä Murakamin teoksia ei tarvitse ymmärtää tai edes muistaa. Ehkä niissä kellutaan ja uidaan läpi uskomattomien näkymien. Teoksen oudot kuvat eivät aina ole ihania tai kauniita, mutta ei ole elämäkään tai maailma. Minulle Vieterilintukronikan viesti on lohdullinen: Et voi paeta tai väistää. Kaikki mikä on sinulle tarkoitettu, tulee ja osuu. Ole aivan rauhassa. Ihmettele. Olet pieni ja mitätön.

Teos: Vieterilintukronikka
Tekijä: Haruki Murakami
Suomentaja: Antti Valkama
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Tammi