perjantai 25. kesäkuuta 2021

Susinukke Kosola: Turkoosi vyöhyke - tutkielma yksinäisyyden väriopista

Emmekä me ole erityisiä // mutta jos elämäänsä ei voi paeta se on romantisoitava / jotta sitä sietäisi elää / niin kuin kaikesta, mikä on tärkeää, on tehtävä kaunista / jotta sitä sietäisi katsoa // se on yksi luovuttamisen* muoto // ehkä yleisin //

*ja sinä olit luovuttanut, siksi kykenit ownaamaan olemuksesi, elämään kauniisti sen, mikä läpi minä räpiköin, mikä oli minussa rumaa ja poikki, joskus herään siihen, että peippo nokkii ikkunalautaa, kaikki halveksunta on luovuttanutta vihaa, tiileksi poltettua savea.


Kansikuva kustantajan sivuilta.

Ennakkotilasin Susinukke Kosolan Turkoosi vyöhyke -teoksen keväällä. Kun sain kirjan, luin sitä kevyesti loikkien. Pää ja sydän olivat vielä liian täynnä, joten en kyennyt keskittymään teokseen. Nyt loman rauhoittamana luin teoksen alusta loppuun. Turkoosi vyöhyke - tutkielma yksinäisyyden väriopista on paljas runoteos tästä ajasta.

Kansipaperin kääntöpuolella on lisää luettavaa ja ajateltavaa. Eräällä lukukerralla minulla oli sitruunasorbettia.

Turkoosissa vyöhykkeessä on puhuja, joka osoittaa sanansa runojen sinälle. Heissä kahdessa on paljon samaakin, mutta myös eroja. Ajattelen heidän olevan parisuhteessa. Parisuhde on vain yksi ulottuvuus teoksen runoissa, koska merkityksellistä on myös maailma, jossa he elävät. Mikä on mahdollista, kun kaikki on muutoksessa?

Turkoosi on hyvin näkyvissä teoksessa. Osa sanoista on korjattu turkoosilla fontilla alkuperäisen sanan viereen. Väri näkyy myös viimeisessä luvussa, jossa turkoosi kuu kasvaa miltei täydeksi. Teoksen nimi kertoo runoelman olevan tutkielma yksinäisyyden väriopista.

Nyt kun kirjoitan blogitekstiä, luen teoksen runoja uudelleen. Osa niistä on uponnut minuun fiktion sijaan totena, ja ne tuntuvat oikeilta muistoilta, mikä on hämmentävää. Se kuvaa runojen läheisyyttä ja suoruutta.

Minulle Turkoosi vyöhyke on kaunis teos rumasta maailmasta. Kosola katsoo ihmistä rakkaudella ja ilman taka-ajatuksia: "Kaamoksen aikana  / katumainokset ovat köyhien kirkasvalolamppuja". Kun luin Variston, ajattelin, etten voi luopua teoksesta. Nyt nostan Turkoosin vyöhykkeen runohyllyyni kesäksi ja vien syksyllä luettavaksi luokkaani, jossa säilytän Varistoa.

Teos: Turkoosi vyöhyke - tutkielma yksinäisyyden väriopista
Tekijä: Susinukke Kosola
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Sammakko

torstai 24. kesäkuuta 2021

Meri Luttinen: Myrskynsilmä

Yötuuli heilautti Tietiän harmaiden hiusten latvoja. Tietiän olalta olalle kulki ketju puisia kiekkoja, nuoren puun poikkileikkauksia, jotka oli kiillotettu niin, että vuosirenkaiden sisäkkäiset kehät näkyivät selvästi. Aurinko harasi aukeaa vaakasuorilla säteillään ja kosketti hopeaketjua Tietiän kaulalla. Se välkähti.

Hankin Meri Luttisen fantasiaromaanin Myrskynsilmä uteliaisuuttani ja kauniin kannen vuoksi. Ostin kirjan jo alkuvuodesta, mutta se jäi yöpöydälle odottamaan sopivaa hetkeä. Nyt kesäkuussa sopiva hetki tulikin. Vasta kirjan lukemisen aikana ymmärsin olleen myös lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana. Blogitekstin julkaisun jälkeen luin teoksen voittaneen Topelius-palkinnon. Aivan mahtavan upeaa!


Luttisen esikoisromaani kertoo nuoresta Kainusta, joka pääsee heti teoksen alussa muiden samanikäisten kanssa riittiin, joka kertoo oman paikan yhteisössä. Yhteisön tietäjä, Tietiä, ohjaa nuoret kulkemaan kehillä, joita on yhteensä kymmenen. Kehä kertoo oman osaamisen ja omat mahdollisuudet. Uloimmat kehät ovat käsityön, ruuan, emännyyden, äitiyden ja laulajien kehät. Sisemmät kehät ovat hyvin harvinaisia. Sisimpään kehään ei kukaan ole kulkenut viiteensataan vuoteen. Tietiän tehtävä yhteisössä on erityinen.

Myrskynsilmä on lempeä ja rauhallinen lukukokemus. Kainu on päähenkilönä sympaattinen. Hän tutkii itseään ja toivoo pääsevänsä yhteyteen muiden kanssa. Oma yhteisö kuitenkin hylkii ja kavahtaa Kainua, joka on omiensa keskellä erilainen. Kainu on avoin uudelle ja löytääkin itselleen merkityksellisiä ihmisiä.

Itseäni viehätti kirjassa eniten miljöö. Luttisen rakentama fantasiamaailma muistuttaa etäisesti  muinaissuomalaista maailmaa. Puulla on suuri merkitys varsinkin teoksen alkupuolella. Ihminen on vahvasti kiinni luonnossa ja sen kiertokulussa.

Myrskynsilmä sopii toki nuorille, mutta oikein hyvin myös aikuisille luettavaksi. Puolisoni lukee paljon fantasiaa, joten nyt luettuani kirjan siirrän sen hänen lukupinoonsa. Kirjoittaakohan Luttinen jatkoa teokseen? Kuvittelen Myrskynsilmän olevan trilogian ensimmäinen osa, vaikka missään ei kyllä sarjasta puhutakaan. Mielelläni kuulisin lisää Otavasta, Orasta ja Viimasta. 

Teos: Myrskynsilmä
Tekijä: Meri Luttinen
Kansi: Riikka Turkulainen
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: WSOY

Edit: Lisätty tieto Topelius-palkinnosta 24.6.2021. 

tiistai 22. kesäkuuta 2021

Veera Salmi: Olin niinku aurinko paistais

Meitsin perhe taisi olla rotkon pohjalla,
mutta asiantuntija vakuutti
että muu Suomi ja talous eivät olleet siellä. 

Eli me oltiin siellä yksin.

Kansi: Perttu Lämsä

Käsissäni on minulle asti ennättänyt ensimmäinen nuortenkirja, jossa käsitellään koronaa. Veera Salmen säeromaani Olin niinku aurinko paistais ei pyytele anteeksi ja hyvä niin. Päähenkilö Gabriel on ensimmäiseen koronakevääseen törmännyt nuori mies, jonka perhe tarvitsee enemmän kuin antaa. Äiti Sanni (Sunny) pelautuu teoksen alussa kokonaan vaihtopenkille. Gabriel jää selviämään yhdessä pikkusisarensa Meeriken kanssa. 

Gabrielin elämä täyttyy puhtaan sinnittelyn lisäksi rakkaudesta. Ihastus tuntuu kaikkialla, ihan lukijan iholla asti. Säeromaanissa Salmi hyödyntää hienosti typografian keinoja; fontteja ja sivujen tilaa käytetään rohkeasti. Gabrielin vaihtuvat ja vahvat tunteet välittyvät lukijalle. Teoksen kieli on elävää ja muuttuvaa puhekieltä. 


Gabriel on kiinnostava päähenkilö. Hänessä on jotain samaa elämänvoimaa kuin Nadja Sumasen Rambossa. Kiintymys ei riipu rahasta, ja elämän hankaluuksista voi selvitä tosi monella lailla. Kirja sopii hienosti yläkoulaiselle ja sitä vanhemmalle lukijalle ja lukijaksi pyrkivälle. Jos ostat kirjan lahjaksi nuorelle, lue se itse ensin. Tai osta kaksi ja jätä toinen itsellesi luettavaksi. Säeromaani on ihana tekstilaji, ja Veera Salmi kruisailee lajissa taiturimaisesti.

Innostuin loppukeväästä lukudraamasta ja ajattelin kokeilla sitä syksyllä lukiossa jonkun ryhmän kanssa. Lukudraamassa ryhmä lukijoita lukee tekstin tai katkelman siitä vuorotellen ja/tai yhteen ääneen. Mitään ei tarvitse opetella ulkoa, koska tekstit ovat lukijoiden ja esittäjien käytössä esityksen aikana. Salmen teoksen luettuani tiesin löytäneeni sopivan tekstin. Kiitos, Veera Salmi!

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Olin niinku aurinko paistais
Tekijä: Veera Salmi
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Otava

perjantai 18. kesäkuuta 2021

Irene Vallejo: Papyrus - Kirjan katkeamaton tarina

 


Kuva kustantajan sivuilta. 

[Aleksandrian] Museioinin oppineet saattoivat vertailla [saman teoksen] eri versioita ja todeta, että niiden välillä oli hälyttäviä eroavaisuuksia, että moninkertainen kopiointi muutti kaikessa hiljaisuudessa kirjallisten teosten sisältöä. Oivaltaessaan ongelman laajuuden he ymmärsivät, että vuosisatojen mittaan tekstit murenisivat ihmisen hiljaisen erehtyväisyyden vuoksi - siinä missä kalliotkin aaltojen niitä lakkaamatta huuhtoessa - ja tarinat muuttuisivat yhä vaikeaselkoisemmiksi kunnes ne kadottaisivat merkityksensä.

Irene Vallejon runsaassa tietokirjassa kirjoittaminen, kirjat ja kirjallisuus pääsevät kunniapaikalle. Teos väittää, että juuri kirjoittaminen ja kirjat ovat mahdollistaneet ihmisen henkisen kehityksen ja kukoistamisen. Tällaisen kirjaa ylistävän teoksen lukeminen on kirjaintoilijalle miltei uskonnollinen kokemus. Papyrus - Kirjan katkeamaton tarina rakastaa ihmisen halua muistaa ja luoda.

Irene Vallejo on espanjalainen romaanikirjailija. Hänen tietokirjansa viihdyttää lukijaa romaanin lailla. Teoksessa kuvataan historiallisia tapahtumia ja henkilöitä, jotka ovat omalta osaltaan mahdollistaneet kirjoitetun tiedon siirtymisen ja kasautumisen sukupolvi sukupolvelta. Teos alkaa antiiin Kreikasta ja jatkaa Roomaan. 

Luin teosta intensiivisesti kaksi kolmasosaa. Papyrus on tuhti tapaus, varsinaista tekstiä teoksessa on noin 600 sivua. Viimeisen kolmanneksen kohdalla ryhdyin lukemaan ääneen teosta kotijoukoille. Minun pitää vielä syventyä viimeisiin sivuihin, mutta silti voin suositella teosta luettavaksi. Vallejon teos sopisikin muutaman sivun katkelmissa loistavasti iltatarinoiksi aikuisille. Uskon Papyruksen olevan erityisen hyvä lahjaksi valmistuvalle ylioppilaalle tai vaikka maisterille. Toivon myös monen äidinkielen ja historian opettajan löytävän Vallejon teoksen.

Uskomattominta kaikessa [Herodotoksen Historiateoksessa] on se, että Herodotos ei edes kirjaa muistiin kreikkalaisten versiota vaan ainoastaan persialaisten ja foinikialaisten. Länsimainen historia syntyy siis selittämällä vieraan ihmisen ja vihollisen näkökulmaa. Se on minusta syvän vallankumouksellinen lähestymistapa vielä kaksi tuhatta vuotta myöhemminkin. Meidän on tunnettava kaukaisia ja erilaisia kulttuureja, sillä niiden kautta hahmottuu myös peilikuva omastamme: ymmärrämme oman identiteettimme vain asettaessamme sen rinnakkain muiden identiteettien kanssa. Toinen ihminen kertoo minun tarinani, hän kertoo minulle, kuka minä olen. 

Kiitokset arvostelukappaleesta kustantajalle.

Teos: Papyrus - Kirjan katkeamaton tarina
Tekijä: Irene Vallejo
Suomentaja: Taina Helkamo
Kansi: Fredrik Bäck
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: S&S

torstai 17. kesäkuuta 2021

Jacqueline Woodson: Ruskea tyttö unelmoi

 


Säeromaanissaan Ruskea tyttö unelmoi Jacqueline Woodson kertoo oman perheensä tarinan. Samalla Woodson kertoo Yhdysvaltojen historiasta erityisesti mustien amerikkalaisten näkökulmasta. Kirjailija itse on syntynyt 1963 Ohiossa.

Teos jakautuu viiteen osaan keskittyen kertojan lapsuuteen ja nuoruuteen. Äiti Mary lähtee kolmen lapsensa kanssa pois Jacquelinen Jack-isän luota. Perhe hajoaa. Ohion aikaa seuraa aika Etelä-Carolinessa äidin vanhempien luona.

Säeromaanissa Woodsonin ja Laaksosen kieli soljuu. Tarinan sanat ovat kauniita, vaikka sanojen alla on paljon vaikeita tunteita. Rakastan säeromaania tekstilajina. Se tuntuu tihentävän ilmaisua ja sopivan erityisen hyvin kuvaamaan vaikeita tunteita. Välillä jään säkeisiin ja luen niitä uudelleen. Ruskea tyttö uneksii ei ole kevyt tai hetken huuma. Teoksessa on melkein 300 sivua, joten luettavaa, omaksuttavaa ja ajateltavaa riittää. Ote teoksen runosta Etelä-Carolina on sodassa: "Etelä-Carolina on sodassa ja silloinkin kun me leikimme / ja istutamme kasveja ja käymme saarnaamassa ja  / nukumme, olemme mukana. // Te olette ruskeita, isoisä sanoo. / Ja aivan yhtä hyviä ja fiksuja ja kauniita ja vapaita / kuin muutkin. / Eivätkä Etelän ruskeat ihmiset lopeta, sanoo isoisä, / ennen kuin kaikki tajuavat miten asiat ovat. //

Minäkertoja aloittaa tarinansa jo vauvana, itse asiassa uutena vauvana. Ilmaus osoittaa, että vauvoja voi tulla vielä lisääkin. Varsinkin teoksen alussa lukija pidetään tiukasti otteessa. Rakastan minäkertojan pitkää, komeaa ja lempeää Gunnar-isoisää, josta tulee lasten puheissa isukki

Woodsonin teoksen vahva juonne on sanojen ja kirjoittamisen merkitys. Minäkertoja saa sisareltaan lupauksen loppumattomista sanoista, mikä avaa nuorelle kirjainten ja sanojen rakastajalle äärettömyyden. Ruskea tyttö unelmoi on ehdottomasti tarina kirjoittamisen voimasta. 

Teos sopii yläkouluikäiselle ja sitä vanhemmalle. Viisikymppinen lukija nautti teoksesta täysin siemauksin.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Ruskea tyttö unelmoi (alkuperäinen: Brown Girl Dreaming)
Tekijä: Jacqueline Woodson
Suomentaja: Katja Laaksonen
Julkaisuvuosi: 2021 (alkuperäinen 2014)
Kustantaja: S&S