sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Johanna Aulén: Tšernobylin koirat

 

En ole kirjoittanut blogiin pitkään aikaan. Työ on vienyt kaiken kirjoitusenergiani ja Venäjän käynnistämä sota kaikki lukuhaluni. Uutisvirrasta näin kuitenkin tuoreen kuvan, jossa ukrainalaiset ostivat torilta käytettyjä kirjoja kaiken tämän pahuuden  ja julmuuden keskellä. Samana päivänä sain WSOYltä pyytämäni arvostelukappaleen Tšernobylin koirat. Päätin lukea sarjakuvateoksen välittömästi.

Kannen kuvassa koira juoksee poispäin räjähdyksestä. Teoksen tarina alkaa lokakuusta 2021, jolloin ryhmä vierailijoita saapuu Tšernobyliin. Oppaana heillä on onnettomuuden jälkiä aikanaan raivannut Volodymyr Olijnyk. Tšernobylin ydinvoimalan räjähdys tapahtui 26.4.1986. Auton lähestyessä ydinvoimalan aluetta vierailijoiden huomio kiinnittyy irrallaan juokseviin koiriin. Opas kertoo niiden olevan aikanaan alueella asuneiden koirien jälkeläisiä. Kun ihmiset evakuoitiin, lemmikkieläimet piti jättää kyydistä. Opas kertoo koirien syönneen ensin kananmunat pihoilta, sitten kanat. Kanojen jälkeen vuorossa olivat kissat ja pienet koirat. Nyt isojen koiralaumojen yksilöt ovat kookkaita ja paksuturkkisia.

Lähialueilla asuu myös tottelemattomia mummoja. Yksi sitkeistä mummoista kertoo, että Tšernobylin kylä on ollut olemassa vuodesta 1193. En voi olla ajattelematta ukrainalaisia nyt kotimaassaan. 

Teoksessa opas kertoo raivaustyöstä, johon on osallistunut 600 000 miestä ja naista. Nuoret vailla suojia ja tietoa säteilystä laitettiin tapahtuneen jälkeen kaivamaan ojia, pesemään talojen seiniä ja kääntämään maata. Sulaneiden reaktoreiden päälle rakennetut sarkofagit ovat olleet suurin ja vaativin suojaustehtävä alueella. Sarkofageista viimeisin on rakennettu 2016.

Aulénin teos on järkyttävän ajankohtainen. Suru tapahtuneesta kääntyy teosta lukiessa myös toivoksi ja elämänuskoksi. Ihminen on sitkeä! Erään mummon sanoin: "Tšernobyliin tottuu! Sitä paitsi Stalin oli pahempi... - - ja nälkä."

Kuva teoksen sivulta.

Aulénin teos Tšernobylin koirat on kuviltaan ja tekstiltään hyvin selkeä. Realistisuus helpotti ainakin minun lukukokemustani. Aiheensa puolesta teos on raskas ja ahdistava. Vuosi 1986 voi tuntua kaukaiselta monille. Itse olin silloin nuori ja muistan hyvin pelon onnettomuuden vaikutuksista. Nyt katseemme on kääntynyt Ukrainaan ja toivottavasti myös Valko-Venäjälle ja Venäjälle. Pelkoa ei voi ohittaa. Aulénin teos tarjoaa tietoa ja ymmärrystä Tšernobylin onnettomuudesta, sitä edeltäneistä tapahtumista, onnettomuuden jälkeisistä vuosikymmenistä ja ajastamme nyt. 

WSOYn sivuilta löytyy teoksen lukunäyte.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Tšernobylin koirat
Tekijä: Johanna Aulén
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: WSOY