Vuoden 2021 tärkeimmät luetut

Olen kirjoittanut blogiini vuonna 2021 45 postausta. Kun silmäilen tekstit läpi, kuusi lukukokemusta nousee ylitse muiden. Tässä ne ovat:

Helmikuussa luin Tommy Orangen Ei enää mitään. Taitava Orange on kirjoittanut teokseen upean rakenteen ja tekee vaikuttavia tyyliratkaisuja. Silti tarina on se, joka saa minut täysin antautumaan teoksen äärellä. Olen vaikuttunut ja pakahtumaisillani itkuun.

Teos: Ei enää mitään (There There)

Tekijä: Tommy Orange
Suomentaja: Jussi Korhonen
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Aula & Co

Itku ei lakkaa huhtikuussakaan. Ocean Vuongin Lyhyt maallinen loistomme on melkein liikaa minulle. Minäkertojan pitkä kirje lukutaidottomalle äidille on rakkaudentunnustus vailla vertaa. 

Teos: Lyhyt maallinen loistomme (On Earth We're Briefly Gorgeous)

Tekijä: Ocean Vuong
Suomentaja: Tero Valkonen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: S&S

Huhtikuussa sain nauttia vuoden vahvimmasta kotimaisesta lukukokemuksesta eli Anneli Kannon Rottien pyhimyksestä. Kanto kurottaa ja yltää kauneuden pyhyyteen teoksessaan, joka kertoo Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalareista 1500-luvun Suomessa. Romaani on maailma pienoiskoossa: ihmisten toiveet, Jumala, arkinen aherrus ja elämän koko kulku alusta loppuun.

Teos: Rottien pyhimys
Tekijä: Anneli Kanto
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Gummerus

Kesäkuussa vaikutuin Veera Salmen säeromaanista Olin niinku aurinko paistais. Nuori Gabriel on kiinnostava päähenkilö, jonka elämä ei ole pelkkää sinnittelyä. Ihastus valaisee koko elämän ainakin hetkeksi. Salmi käyttää taitavasti säeromaanin muotoa ja rytmiä. Pääsin vielä loppuvuodesta iloitsemaan Salmen taituruudesta; käytimme lyhyttä katkelmaa teoksesta ilmaisutaidon ryhmän lukuteatteriesityksessä.  

Teos: Olin niinku aurinko paistais
Tekijä: Veera Salmi
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Otava

Syyskuussa lohduttauduin Ville Rannan Kuinka valloitin Ranskan -sarjakuvateoksen äärellä. Elämä kaikkineen on yhtä kompurointia ja täynnä epävarmuutta.

Teos: Kuinka valloitin Ranskan

Tekijä: Ville Ranta

Julkaisuvuosi: 2021

Kustantaja: WSOY

Susanna Clarken Piranesi yllätti minut marraskuussa. Lumoava mysteeri on todella vaikuttava lukukokemus. 

Teos: Piranesi
Tekijä: Susanna Clarke
Suomentaja: Helene Bützow
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: WSOY

Luettuja ja blogiin asti päätyneitä kirjoja muistellessani kurkistan myös äänikirjatilannettani. Työmatkani on niin pitkä, että ennätän kuunnella ziljoona tuntia äänikirjoja vuodessa. Tämän vuoden saldo on reilu 80 äänikirjaa. Bridgertonit, Niina Meron Romanssin sankari ja ties kuinka mones kierros Kaari Utrion teoksia on viihdyttänyt minua autoillessani. Tänään jatkan palapelin kokoamista kuunnellen samalla Kazuo Ishiguron Klara ja aurinko -romaanin loppuun. 

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille blogin lukijoille!

Anniina Mikama: Myrrys

Päätin lopettaa kirjavuoteni 2021 kolmeen nuortenromaaniin. Yhden ostin ja kaksi hain kirjastosta. Tällä viikolla ennätin jo kirjoittaa Sini Helmisen Hurmeesta, Marja-Leena Tiaisen Hotelli Desperadosta ja nyt sitten on vuorossa kolmikon viimeinen teos, Mikaman Myrrys. Ovatpa teokset keskenään erilaisia, vaikka kaikki kolme on julkaistu samana vuonna. Loistavaa! Lukijoilla on mahdollista valita mieleisensä luettava.

Hirven sorkat tömistivät maata, ja samassa rytmissä tömistivät metsästäjät, ja heidän jalkojensa ääni kaikui Niilon korvissa kuin heillä olisi ollut yksi, yhteinen sydän, josta heidän elämänsä kumpusi. - - Tieto siitä eli jokaisen elävän olennon sisällä, ja se kiinnitti heidät kaikki maahan ja veteen, josta he olivat syntyneet ja eläneet ja johon he kuoltuaan jälleen palaisivat.

Aloitin Anniina Mikaman nuortenromaanin tänään ja luin se samoin tein. Olipa se hieno lukuahmaisu. Myrrys on kustantajan mukaan tarkoitettu noin 12-vuotiaille ja sitä vanhemmille lukijoille. Minun on tämän kirjan kohdalla todella vaikea ajatella suositusikää, koska kirjan maailma vertautuu mielessäni mm. Paula Havasteen teoksiin. Olen kirjoittanut Havasteen Tuulen vihat -romaanin olevan "täynnä ihmisen ja luonnon rinnakkaiseloa. Kansanuskomukset ja mystiikka ovat teoksen vankka runko." Saman voisin sanoa myös Mikaman romaanista. Mielestäni Mikaman kirja on myös viihdyttävä aikuisten romaani.

Minulle Myrrys oli hieno seikkailu. Neljätoistavuotias Niilo on orpo, joka on Kivihalmeen talossa hyvin alistetussa asemassa. Isäntä ja emäntä ylenkatsovat ja jopa vihaavat poikaa, joka yrittää olla mahdollisimman huomaamaton. Yllättävä onnettomuus käynnistää tapahtumien sarjan, ja Niilon tilanne muuttuu ratkaisevasti. Poika saa uuden alun uudessa ympäristössä. 

Teoksen tapahtumat sijoittuvat vanhaan aikaan, jolloin puukko ja tulukset olivat puhelinta mahtavampia. Niilo on oikein neuvokas nuori, kunhan saa riittävästi ruokaa, unta ja inhimillistä kohtelua. Teoksen nimi, myrrys, tarkoittaa tietäjää. Tietäjä onkin avain Niilon kukoistukseen ja myös osaltaan vaikuttaa tapahtumien vyöryyn. Melkoinen eläjä Niilon seuraksi löytyykin, kuten ote teoksesta kuvaa:

Vähän kerrallaan hän karisti itsestään metsänpedon aivan kuten oli pudottanut nahkansa, ja ihmisen luonto sai hänessä vallan. Hänen tummanpuhuva olemuksensa muuttui, kasvojen piirteet pehmenivät ja hän muisti taas, millaista oli käydä kahdella jalalla.

Minä olisin rakastanut Mikaman teosta nuorena lukijana. Toivottavasti vielä nyt löytyy riittävästi nuoria lukijoita, joita melkein 400 sivua fantasiaseikkailua innostaa.

Metsä tulee, kun sitä kutsutaan.

Teos: Myrrys
Tekijä: Anniina Mikama
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: WSOY

Marja-Leena Tiainen: Hotelli Desperado

Rahaa oli jäljellä enää kahdeksan euroa ja 20 senttiä. Ruokkisiko Heikki minut ensi viikolla? Daniel mietti. Uskaltaisiko siltä pyytää rahaa?

Heikin lähdettyä hän olisi taas omillaan. Inhon väristys ravisutti Danielia, kun hän ajatteli öistä puistoa, askelten rahinaa ja tuntematonta, joka istuisi hänen viereensä.

Minä en kestä tätä enää.

Marja-Leena Tiaisen nuortenromaani Hotelli Desperado kertoo syyrialaisen pojan, Danielin, pakomatkasta Syyriasta Suomeen. Romaani keskittyy erityisesti Danielin aikaan Ateenassa, missä hän tapaa suomalaisen perheenisän ja kirjailijan Heikki Siirlan. Kun Daniel keskustelee Siirlan kanssa, tutustuu hän myös perheen muihin jäseniin, Heikin puolisoon Hennaan ja tyttäreen Islaan. Kirjailijan motiivi Danielin haastatteluun on materiaalin kerääminen oman työn tueksi. 

Danielin ahdinko on hyvin konkreettista. Kuusitoistavuotias on yksin, rahattomana ja vailla turvaa vieraassa maassa. Hän ei voi palata kotimaahansa. Isoveli on päässyt Suomeen, jota Danielkin pitää päämääränään. Tiainen ei kaunistele Danielin kohtaloa, lukija pystyy päättelemään vaikeiden tilanteiden ikäviä ratkaisuja, joiden edessä turvaton nuori on kadulla.

Turvallisesta elämästä nauttinut Isla tapaa Danielin Ateenassa yhdessä vanhempiensa kanssa. Ero suomalaisen nuoren tavallisen elämän ja syyrialaisen sotaan pakenevan nuoren hädän välillä on suuri. Islalla on ystäväpiiri ja eräs tietty nuori mies, joka häntä erityisesti kiinnostaa. Lomamatkan jälkeen arki Suomessa jatkuu tavalliseen tapaan.

Hotelli Desperado kertoo ajastamme ja maailman tilanteesta nuorille ja myös vanhemmille lukijoille. Minusta teoksen aihe on tärkeä ja toivon kirjan löytävän lukijansa. Tulevina vuosina voimme lukea suomalaisia romaaneja, jotka ovat Syyriassa syntyneiden kirjailijoiden kirjoittamia.

Hotelli Desperado sopii yläkouluikäiselle ja sitä vanhemmalle lukijalle. Oman kirjani hain luettavaksi tällä kertaa kirjastosta. Ilahduin teoksen paikoista Suomessa, koska Joensuussa syntyneenä sijoitin teoksen kuvitteellisen Puronsuun minulle tuttuun kaupunkiin. 

Tiainen on teoksellaan ehdolla Topelius-palkinnon saajaksi. Iloitsen ehdokkuudesta sekä Tiaisen että Icasoksen puolesta. Palkinto jaetaan 14.1.2022. 

Teoksen kansi on onnistunut.

Teos: Hotelli Desperado

Tekijä: Marja-Leena Tiainen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Icasos

Sini Helminen: Hurme

 

"Siis hetkonen? Sä haluat, että mä ajaisin ruumisautoaa? Eiks tommoiset yöhätätilanteet kuulu ambulanssille?"

Seppo katsoo minua kummastuneena.

"Eikän sitä nyt ambulansseilla oo lupaa kuolleita kärrätä. Ne on eläviä varten. Eiks isäs oo koskaan maininnut mitään?"

Sini Helmisen Hurme on viihdyttävä YA-romaani kuolemaa kaihtamattomasta Seela Kalmankarista. Hän on juuri muuttanut Helsinkiin opiskellakseen estetiikkaa yliopistossa. Asunto järjestyy hautaustoimistoa pyörittävän Seppo-enon kämppäkaverina.

Hurme alkaa vauhdikkaasti. Tinder-treffit suistuvat surkeuteen ja treffikaverista on vaikea päästä eroon. Uudet tuttavuudet yliopistolla ja enon tarjoamat keikkatyöt pitävät Seelan kiireisenä. Jo pelkästään asuminen hautaustoimiston yläkerrassa on hankalaa ja Seelan tapauksessa yllättävän ällöä.  

Helminen pitää hyvän rytmin tarinassa loppuun asti. Nautin kuolemakuvastosta ja takakannessakin mainitusta urbaanista fantasiasta. Kirja aloittaa Lujaverinen-sarjan, joten lisää on luvassa. Mielestäni Hurme sopii loistavasti nuorille aikuisille ja sitä vanhemmille. 

"Ollaanko me sitten joku vitun Ghostbusters?"

Teos: Hurme (Lujaverinen 1)

Tekijä: Sini Helminen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Myllylahti

Kirjabloggaajien joulukalenteri: luukku 22

Olet löytänyt tiesi Kirjabloggaajien joulukalenteriin 2021. Eilinen luukku avautui Tuijata-blogissa. Huominen luukku on Kirjapöllön huhuiluja -blogissa. Koko kalenteri löytyy Kirjamies-blogin postauksesta 1.12.2021.

Kuva: Niina Tolonen / Yöpöydän kirjat

Joulu on jo hyvin lähellä. Olen varannut itselleni lomalle luettavaksi sekä puolipakollisen että täysin vapaaehtoisen lukupinon. Molemmissa pinoissa on paljon itse valitsemiani uutuuskirjoja. Ilon vuoksi esittelen teille kolme vapaaehtoisen lukupinon teostani. Kaikki kolme ovat nuorten tai nuorten aikuisten kirjoja. 

Sini Helmisen Hurme (2021 Myllylahti) kertoo Seelasta, joka muuttaa opiskelujen vuoksi Helsinkiin ja päätyy opiskelujen ohella kalmapiireihin. (Tämä on siis tulkintani takakansitekstin perusteella.) Helmisen teos yhdistelee urbaania fantasiaa, kauhua ja romantiikkaa. Iih! Tämän ostin itselleni Tampereen kirjafestareilta.

Marja-Leena Tiaisen Hotelli Desperado (2021 Icasos) kertoo syyrialaisen Daniel-pojan ja suomalaisen Isla-tytön tarinan. Daniel toivoo pääsevänsä Suomeen, mutta jää olosuhteiden pakosta Ateenaan. Pidän paljon Tiaisen teoksista, joten aion ahmaista uutuuden lomallani. Tämän kirjan hain kirjastosta.

Anniina Mikaman Myrrys (2021 WSOY) on historiallinen seikkailu, jossa on maagisuutta. Mikaman teos meni minulta aluksi aivan ohi, mutta tähän teokseen ja kirjailijaan olen palannut useammankin kerran syksyn edetessä ja todennut, että paras tapa tutustua kirjailijaan on lukea hänen kirjansa. Tämänkin kirjan löysin kirjastosta.

Nautin itse paljon nuorten ja nuorten aikuisten kirjoista ja luen niitä viihtyäkseni ja löytääkseni uusia tapoja katsoa ympäröivää maailmaa. Vinkkailen hyviä ja kiinnostavia YA-kirjoja silloin tällöin lukiolaisille työssäni. Suosittelen nuortenkirjoja myös nuorten vanhemmille ja kaikille tässä maailmassa eläville aikuisille. 

Toivon joulukalenterin ja blogini lukijoille oikein hyvää ja lukurikasta joulua. 

Helen Macdonald: Iltalentoja

Nyrkkeilevät jänikset olivat uljas näky, mutta kun katsoin ottelevia hahmoja, mielessäni häivähti huoli, aavistus, että jänisten ja vuodenaikojen tapaisille asioille antamamme merkitykset istuvat niin lujassa vielä sittenkin, kun se, mihin nuo merkitykset perustuvat, on jo kadonnut, että joskus meidän on vaikea huomata jyrkkää muutosta asioissa, joita olemme luulleet ikuisiksi. 

Helen Macdonadin kirjoittama ja Irmeli Ruuskan suomentama Iltalentoja on ylistys luonnon moninaisuudelle ja hätähuuto sen säilyttämisen puolesta. Macdonald kirjoittaa esseissään havaintojaan luonnosta ja ihmisen toimista osana sitä. Teksti ei ole millään lailla vaikeaa tai hienostelevaa. Kirjoittaja huomaa pienet kiiltomadot ja nyrkkeilevät jänikset. Yksinkertaiset huomiot eläimistä ja kasveista kirjoittajan lapsuudesta aina tämän hetken elämään, jossa ihmisen toimet vaikuttavat koko ajan hyvin paljon luonnon tasapainoon, tekevät ainakin minut surulliseksi.

Viehätyin Helen Macdonadin tapaan kirjoittaa jo teoksen H niin kuin haukka kohdalla. Näissä teoksissa on paljon samaa, vaikka erojakin toki löytyy. Molempien tekstien katse on ympäröivässä luonnossa. Molemmissa teksteissä kertoja tai katsoja on ymmärtävä ja oivaltava ihminen, jolla on paljon tietoa luonnon hyvinvoinnista. Siinä missä aiempi teos oli yhtenäinen tarina haukankoulutuksesta osana surutyötä, on Iltalentoja kokoelma tarinoita, jotka kaikki voi palauttaa yhdeksi tarinaksi luonnosta. Muotonsa vuoksi Iltalentoja on edeltäjäänsä kevyempi luettava. Yhden esseen voi lukea vaivatta ja toisen esseen seuraavana päivänä. Esseet tosin jäävät sekä kielen kauneuden että sisällön painokkuuden ja merkityksen vuoksi pyörimään mielessä vielä pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen. Kirjoittaja todella tavoittaa teksteissään arjen jumalallisuuden, josta hän on yhden esseenkin teokseen kirjoittanut.

Omaksi suosikikseni päätyi essee Vankiloista huolimatta. Kirjoittaja yhdistää vähäeleisesti 1600- ja 1800-luvun kirjoittajien havaintoja hehkuvista kiiltomadoista omiinsa. Ote esseestä:

Elämme viihdyttävien, loputtomasti hohtavien ruutujen maailmassa, mutta silti noissa pikkuruisissa, tuikehtivissa majakoissa on oma viehätyksensä, joka houkuttelee väen paikalle niitä ihastelemaan. Näinä ekologisen rappion aikoina on vaikea löytää keinoja, joilla ihmiset saisi taas löytämään yhteyden luontoon, joka kohdataan nyt useammin televisiossa ja videolla kuin elävässä elämässä. Taianomaisinta näissä hohtavissa majakoissa, joita lähdetään ihmettelemään joukolla, on se, ettei niiden lumoa pysty vangitsemaan kunnolla filmille.

Kiitos arvostelukappaleesta kustantajalle.

Teos: Iltalentoja
Tekijä: Helen Macdonald
Suomentaja: Irmeli Ruuska
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Gummerus

Tero Mielonen ja Mari Ahokoivu: Maailman tutkijat

Tero Mielosen ja Mari Ahokoivun teos Maailman tutkijat on ilahduttavaa luettavaa lapsille ja aikuisille. Teos sopii 4–7-vuotiaille lapsille luettavaksi yhdessä aikuisen kanssa, mutta käy mielestäni myös lukemaan oppineelle pienelle koululaiselle. Teoksessa on 52 sivua. Kuvia riittää jokaiselle sivulle. 

Lasten tietokirja Maailman tutkijat kertoo yhdentoista tutkijan tarinan aina lapsuuden kiinnostuksesta päätyen tutkijana työskentelyyn. Samalla värikäs tietokirja kertoo erilaisista tutkijoista ja tieteenaloista. Tähtitieteilijät tutkivat avaruutta kaukoputkilla, joita ohjataan tietokoneilla. Historiantutkijat puolestaan tekevät omaa tutkimustyötään esimerkiksi arkistoissa ja kirjastoissa lukemalla vanhoja tekstejä lukemalla ja katsomalla vanhoja kuvia. 

Maailman tutkijat tarjoaa tieteestä ja tutkijoista monipuolisen kuvan. Lapsi, joka on peloton seikkailija, voi päätyä tutkijaksi yhtä hyvin kuin kirjastossa viihtyvä kaverinsa. Keskittymiskyky, uteliaisuus ja näppärät sormet ovat hyödyllisiä taitoja tutkijalle. Tietokone tuntuu olevaan tärkeä työväline kaikille tutkijoille. Teoksen viesti on selkeä: kenestä tahansa voi tulla tutkija!

Puhelimella otettu kuva kirjan sivusta.

Lastenkirjat ovat mielenkiintoisia myös aikuisille. Luin kirjan ensin itse. Sitten sen luki perheemme kuopus, joka täyttää pian 19. Kirjan luettuamme keskustelimme ammatinvalinnasta ja tieteen merkityksestä yhteiskunnassamme. Suosittelen kaikille aikuisille seuraavalla kirjastokäynnillä piipahdusta lastenosastolle. Siellä voi tutustua suomalaisten lastenkirjojen upeaan tarjontaan. 

Maailman tutkijat taitaa olla ensimmäinen Ursan julkaisema kirja, jonka itse olen lukenut. Toivon todella, että Mielosen ja Ahokoivun innostava lastenkirja löytää lukijansa nyt joulun aikaan ja sen jälkeenkin. Kirjan voi tilata ainakin Ursan verkkokaupasta.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Maailman tutkijat
Tekijät: Tero Mielonen (teksti) ja Mari Ahokoivu (kuvitus)
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Ursa

Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu

Äiti kehotti minua usein etsimään johtolankoja.
"Mitä varten?" kysyin ensimmäisellä kerralla.
"Elämää. Niitä on piilossa joka puolella."
Olen etsinyt johtolankoja siitä lähtien, ja ne ovat opastaneet minut tänne, alukseen, jossa pysyn lopun ikääni.

Olen lukenut Charlotte McConaghyn romaania Viimeinen muuttolintu nyt perusteellisesti ja turhankin pitkän kaavan kautta. Olen päässyt kirjassa reilusti yli puolen välin, mutta nyt on aika lopettaa lukeminen ja todeta tähän asti luetun riittävän minulle.

Aluksi olin Viimeisen muuttolinnun suhteen hyvinkin innokas lukija. Minäkertoja Franny Stone ei ole kompromissien tekijä. Hän näyttäytyy aluksi särmikkäänä ja omapäisenä. Myöhemmin hänen menneisyydestään paljastuu asioita, jotka selittävät osin hänen tilannettaan ja ehdottomuuttaan.

Tarinan maailmassa lajikato on jo pitkällä. Franny työntyy kalastusaluksen kyytiin omista syistään. Hän vastustaa vahvasti kalastusta, mutta uskoo pääsevänsä sen mukana seuraamaan lapintiirojen viimeistä muuttoa. Vaihtoehtoja ei tunnu olevan.

Tarinan nykyhetkestä palataan Frannyn lapsuuteen, nuoruuteen ja aiempiin vuosiin. Hänen traumaattiset kokemuksensa alkavat painaa minua niin paljon, että lukunautinto hävisi kokonaan. Se on harmi, koska teoksen kieli on kaunista. Myös teoksen aihe, luonnon tila ja ihmisen toimet sen suhteen, kiinnostaa minua. Teos liusuu aiheestaan huolimatta koko ajan minäkertojan traumoihin ja niiden jättämiin haavoihin. Ehkä ymmärsin teoksen aiheen väärin. Joudun luovuttamaan.  

Ote teoksesta:

Maailmoja on kaksi. Toinen koostuu vedestä, mullasta, kallioperästä ja kivennäisaineista. Sen ydintä, vaippaa ja kuorta ympäröi ilma, jota voi hengittää.
Toinen koostuu pelosta.
Olen asunut molemmissa ja tiedän, että ne tuntuvat petollisella tavalla toistensa kaltaisilta.

Kiitos arvostelukappaleesta kustantajalle.

Tekijä: Charlotte McConaghy
Teos: Viimeinen muuttolintu
Suomentaja: Sari Karhulahti
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: WSOY

Laura Ertimo ja Mari Ahokoivu: Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus

 

Kansikuva kustantajan sivuilta

Lähdin tänään töistä kirjaston kautta. Ruoveden kirjastossa päädyin heti Finlandia-ehdokkaita esittelevän pöydän ääreen. Otin mukaan iltaluettavaksi tuoreen lastenkirjan, joka onkin ehdokkaana lasten- ja nuortenkirjojen sarjassa.

Kirja vaikuttaa jo kannen perusteella jotenkin tutulta ja selailulla ymmärränkin yhteyden. Olen selaillut ja osittain lukenut tekijöiden aiemman kirjan, Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu, lukiolaisten kanssa ilmastolukupiirissä. Lukiolaiset ihastelivat ilmastonmuutoksesta kertovien lastenkirjojen värikästä ulkoasua ja suurta tietomäärää.

Aika matka! tempaa minut mukaansa toisen aukeaman aikana. Lotta ja Kasper miettivät mehiläisten tilannetta ja päätyvät googlailemaan. Viisaat ja neuvokkaat lapset saavat avukseen Ilmastokeijun ja Fossiilimenninkäisen, jotka osaavat mm. aikamatkailla menneisyyteen. 

Maapallon, eliöiden ja ihmisen historiaa kuvataan vessapaperirullilla ja spagetilla. Vessapaperirulla on 359 miljoonaa vuotta. Spagetti puolestaan kuvaa lyhyempiä ajanjaksoja, joten yksi vessapaperirullan ruutu on spagettiaikajanalla 214 spagettia. Ooh! 

(Nyt muistan taas, kuinka ihanaa on lukea ja ihmetellä kirjoja yhdessä lasten kanssa. Mistä saan lukulapsen itselleni? Nuorimmaisenikin on jo täysi-ikäinen.)

Spagetti- ja vessapaperiaikajanat muistuttavat maapallon historian mittakaavasta. Suurissa kokonaisuuksissakin tapahtuu pieniä asioita, jotka vaikuttavat suuriin asioihin omalla laillaan. Kirjassa puhutaan niin evoluutiosta kuin sukupuutostakin.

Vierailu Eläinmuseossa ekologi Ilkka Hanskin luona tuo kirjan parissa viihtyville aikuisille lukuvinkin. Hanskin Tutkimusmatkoja saarille kertoo luonnon monimuotoisuudesta. Hymyilevä tieteentekijä ei ole enää keskuudessamme, mutta lastenkirjan sivulla hän kannustaa lapsia tutkimaan ihmisen puuhia.

Kurkkuani kuristaa, kun katson labyrinttiä, joka avautuu ruokakaupassa. Aukeamalla näytetään havainnollisesti, kuinka vaikeaa yksittäisten tuotteiden ympäristövaikutusten arvioiminen on. Missä sukat on tehty? Puuvillasukissa on elastaania, joka on muovia. Ympäristöystävällinen sukkien myyntipakkaus on vain osa sukkien ympäristövaikutuksia. 

Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus on hurjan laaja teos. Sivuja on 55 ja kun siihen liitetään etu- ja takakannen sisäpuolen aukeamat, sivuja on edelleen alle 60. Kirjan sivuilla ennätetään käydä kuitenkin läpi kivihiilikausi vessapaperirulla-ajanlaskun alusta, sikojen historia, Euroopan energiankulutus, jätteet ja vaikka mitä. Uteliaan lapsen kanssa jokainen aukeama synnyttää vähintään kymmenen kysymystä, joihin pitää ryhtyä etsimään vastauksia. Se on ehkä kirjan tekijöiden tarkoituskin. Teoksen laajuudella on myös suurempi mieli. Koska selvitettävä ja kuvattava ilmiö eli luontokato on laaja ja monimutkainen, sitä tulee myös käsitellä riittävän laajasti.

Kustantajan sivuilla lasten tietokirjaa suositellaan 7-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Teos sopii tutkivalle alakoululaiselle yksin luettavaksi, mutta aivan loistavasti lapsen ja vanhemman yhteisiin luku- ja jutteluhetkiin. Tässä kirjassa on uutta tietoa maapallon tilasta hyvin monelle aikuisellekin. Ainakin minä opin paljon kirjan ääressä. Kiitos, Ertimo ja Ahokoivu! 

Teos: Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus
Tekijät: Laura Ertimo ja Mari Ahokoivu
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Into

Susanna Clarke: Piranesi

Hän laski kylmän, luisevan, kuihtuneen kätensä käteni ympärille ja nykäisi minut tiukasti lähelleen. Hän tuoksui paperilta ja musteelta, hienostuneelta parfyymilta, jossa on orvokkia ja anista, ja niiden tuoksujen taustalla tuntui heikko mutta selvästi erottuva häivähdys jotain likaista, melkeinpä ulostemaista. "Joku etsii sinua", hän sanoi.

Susanna Clarken uutuusromaani koukutti minut täydellisesti. En voinut lukea romaania liian nopeasti, koska ajattelin, että minulta voi jäädä jotain olennaista huomaamatta. Mysteerin voi kokea vain kerran. Tai sitten täytyy unohtaa jotain, jolloin kokemus on jälleen uusi.

Piranesin minäkertoja kulkee ja asuu oudossa paikassa, jota hän nimittää Taloksi. Teoksen alussa hän menee Yhdeksänteen Aulaan katsomaan kolmen Nousuveden sulautumista, joka tapahtuu hyvin harvoin. Ensimmäiset sata sivua kuljen lukijana päähenkilön jäljessä ihastellen ja oudoksuen kaikkea outoa ympärillämme. Päähenkilö Piranesi on varovainen ja kohtelias. Hän tuntee Talon ja kunnioittaa Toista, ainoaa elävää ihmistä hänen itsensä lisäksi. Piranesin maailmassa ja todellisuudessa on ollut todisteiden mukaan viisitoista ihmistä, joista miltei kaikista jäljellä ovat vain jäännökset, joista hän huolehtii.

Piranesin todellisuus on rakentunut hänen havainnoistaan, joita hän kirjaa ylös. Hän pitää itseään tiedemiehenä, vaikka monet sanatkin ovat hänelle outoja ja vailla merkitystä. Maailmaa sellaisena, kun me se tunnemme, ei ole hänelle olemassa. Piranesi tapaa Toisen kaksi kertaa viikossa antaakseen tälle tietoja, joita Toinen tarvitsee.

Asiat ovat hyvin pysähtyneessä tilassa, kunnes alkaa tapahtua. Tapahtumista lähtee liikkeelle muutosten vyöry. Clarke tekee taikansa hyvin pienin elein, vaikka on kyse todella merkittävistä asioista. Kuka saa hallita toista? Mikä on tärkeintä elämässä? 

Clarken Piranesi ei ole lainkaan raskaslukuinen teos. Se on aivan omanlaisensa mysteeri, joka lumoaa ja ihmettyttää. Teoksen visuaalisuus on huikeaa. Haluan jäädä näihin kuviin veistoksista ja saleista niiden ympärillä.

"Olkoot Polkusi turvallisia", minä vastasin, "Lattiasi ehjiä ja täyttäköön Talo silmäsi kauneudella."

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Piranesi
Tekijä: Susanna Clarke
Suomentaja: Helene Bützow
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: WSOY

Lucinda Riley: Oliivipuu

Me ihmiset emme juurikaan kehity sen paremmin ruumiillisesti kuin henkisestikään ensimmäisten maapallolla viettämiemme vuosien jälkeen. Muutumme vauvasta täysikasvuiseksi aikuiseksi silmänräpäyksessä. Sen jälkeen näytämme loppuelämämme jotakuinkin samalta , ja muutumme vain rupsahtaneemmiksi ja vähemmän viehättäviksi versioiksi itsestämme, kun geenit ja painovoima tekevät pahimpansa.

Suhtaudun ristiriitaisesti äskettäin edesmenneen kirjailija Lucinda Rileyn teoksiin. Olen kuunnellut melkein kaikki Seitsemän sisaren julkaistut teokset. Lähipiirini naiset pitävät tai rakastavat tuota sarjaa. Minun on ollut vaikea sietää sarjan ylettömän kauniita henkilöitä ja turhan perusteellisia menneiden aikojen kuopaisuja. Silti olen halunnut kuunnella Rileyn koukuttavat ja yllättävätkin rakkaustarinat.

Kun huomasin, että Bazar julkaisee Rileyn yksittäisteoksen, innostuin todella. Ajattelin, että nyt luen jotain, joka ei jatku miltei loputtomiin. Oliivipuu-romaanissa on melkein 600 sivua. Osan kirjasta kuuntelin ja osan luin kirjasta. Onneksi otin kirjan luettavaksi, tämä oli minulle korjaava kokemus.

Oliivipuu kertoo Helenasta ja hänen perheestään. Helena on entinen balettitanssija, joka on ollut jo vuosia naimisissa Williamin kanssa. Hän on hyvin perhekeskeinen ja lämmin ihminen. Perheessä on kolme lasta, joista kaksi nuorempaa ovat Helenan ja Williamin yhteisiä. Vanhin poika on persoonallinen Alex, jonka silmin myös perheen kesää Kyproksella katsellaan. Nuoremmat lapset, Immy ja Fred, ovat pieniä ja vailla suurempia murheita. Perheen kesä kuluu Pandora-huvilassa, jonka Helena on perinyt kummisedältään.

Paksun romaanin aikana ennättää tapahtua paljon. Huvilan ja siinä asuvan perheen kesä on täynnä vaihtuvia vieraita, kesken jääneitä keskusteluja, uusia rakkauksia, paljastuvia salaisuuksia ja vaikka mitä. Riley pyörittää huvilallista ihmisiä taitavasti pienestä katastrofista toiseen ja asiat mutkistuvat välillä miltei umpisolmuun. 

Alex on kiinnostava henkilö varhaiskypsänä ja vähän varautuneena nuorena. Hänellä on oma motivaationsa etsiä vastauksia äitiinsä liittyviin kysymyksiin. Minulle Alex on henkilönä uskottava, mikä on tarinan kannalta tärkeää.

Parasta teoksessa on, että tarina pysyy kesän tapahtumissa, huvilan henkilöiden menneisyydessä ja vain aivan pienen hetken ajan katse kiinnittyy aiempien sukupolvien tarinaan. Kiitos, nautin tästä rajauksesta. Rileyn Oliivipuu viihdyttää lukijaansa ja tuo valoa ja lämpöä pimeään aikaan. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Oliivipuu
Tekijä: Lucinda Riley
Suomentaja: Tuukka Pekkanen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Bazar

Annie Ernaux: Vuodet

 

Valitsin luettavaksi romaanin Vuodet pelkästään kauniin kannen takia, mikä on oikein hyvä syy lukea kirja. Minulla ei ollut ennakkoon erityistä tietoa kirjoittajasta tai teoksen sisällöstä. Kustantajan sivuilta käy ilmi, että Vuodet on muistelmateos sotienjälkeisestä Euroopasta. Sain kirjan elokuussa ja otin siitä jo valmiiksi valokuvankin. Kuvassa on vielä kesän valo, josta ei ole enää marraskuun kynnyksellä muistoakaan. Olen lukenut ranskalaiskirjailijan teosta pala kerrallaan ja tänään pääsin loppuun. Lukuvauhtini on ollut teoksen rakenteeseen turhan hidas, mutta olosuhteet olivat nyt tällaiset.  

Nautin Ernauxin pienen suurista muistoista. Vuodet-romaani on kaunista ja täsmällistä kieltä, mistä kiitos suomentaja Lotta Toivaselle. Yhdessä pitkässä virkkeessä Ernaux kertoo paljon ihmisestä ja häntä ympäröivästä yhteisöstä. Ote teoksesta:

Niin kuin kielet aina, tuo kieli asetti arvojärjestykseen ja tuomitsi laiskurit, holtittomat naiset, häntäheikit, vilauttelijat ja "toistaitoiset" lapset, se ylisti "työihmisiä" ja ahkeria tyttöjä, tunnisti fiinimmän väen ja isokenkäiset, nuhteli, kyllä elämä sinut vielä opettaa.

Ernaux aloittaa tarinan sodan jälkeisestä Ranskasta, niukkuudesta ja hyvin yhtenäisyyttä korostavasta maailmasta. Hän liukuu läpi vuosikymmenen ja teoksen lopussa lukija huomaa olevansa 2000-luvulla. Maalattian pölähdyksestä päädytään marketin tölkkiviiniin ja moottoritielle.

Nautin kirjasta avatessani satunnaisen aukeaman ja lukiessani sen. Kun alan lukemaan teosta alusta loppuun, romaanimaisesti, lukukokemus hajoaa ja etenemisestä tulee vaikeaa. Vaikka elämän hetkellisyys ja kaiken katoavaisuus pakahduttavat, Ernaux ei vello tunteessa tai puserra kyyneliä lukijasta. Olen miltei turta romaanin äärellä ja ajattelen, että niin on myös teoksessa hän-kertoja. Minulle Vuodet kertoo luopumisesta. 

Vuodet tulisi lukea ääneen yhden yön aikana rakkaalle, jota ei vielä tunne tai hänelle, jonka tietää näkevänsä viimeistä kertaa. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Vuodet
Tekijä: Annie Ernaux
Suomentaja: Lotta Toivanen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Gummerus

J.S. Meresmaa: Khimaira

Pelkoja on eri kokoja.

Jos pienen asettaa isomman viereen.

se ei tunnu enää voittamattomalta .

Se on perhonen lohikäärmeen varjossa.

Se kukistuu pelkällä puhalluksella.

Säeromaani on ihana tekstilaji. Se on helppo ja vaivaton, jopa kevyt muodoltaan. Muodon keveys ei kerro toki mitään sisällön painosta. 

Lukemiseni on ollut ärsyttävän työlästä tänä syksynä, joten jännitin vähän Khimairaakin. Syyslomalla luettavat tekstit sitten loksahtelivat kohdilleen, vaikka sitä ennen olin nyhertänyt yhtä sun toista. Päädyin lukemaan Meresmaan uutuusteosta luku kerrallaan lopusta alkuun. Sehän sujuikin mainiosti.

Khimairan päähenkilö on Sara, joka on irrottautumassa vanhempiensa vaikutuspiiristä. Irtautuminen on puolin ja toisin rajua, varsinkin Saran äiti on ehdoton mielipiteissään. Saran läheisimmät ovat Tuukka ja Iina, jotka molemmat välittävät Sarasta ja haluavat viettää aikaa hänen kanssaan. 

Loisteliaan kannen on tehnyt Karin Niemi.

Meresmaan uutuusteos kertoo rakkaudesta ja kiintymyksestä. Saraa, Tuukkaa ja Iinaa yhdistää keskinäinen rakkaus. Sara on ymmärtänyt olevansa lesbo.

Saran ja hänen lapsuudenperheensä elämäntapahtumat avaavat Saran odotuksia ja pelkoja aikuisuuden kynnyksellä. Teos onnistuu olemaan samalla arkisen uskottava ja kauniin merkityksellinen. Khimairassa on voimaannuttavaa symboliikkaa. 

Khimaira sopii nuorille, nuorille aikuisille ja aikuisille. Jos et ole lukenut säeromaania, nyt on hyvä hetki aloittaa. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Khimaira

Tekijä: J.S. Meresmaa

Julkaisuvuosi: 2021

Kustantaja: Myllylahti

Laura Suomela: Minä vastaan marraskuu

– Miks mun elämä on aina tällasta vitun vinksin vonksin -sekoilua? ulvon ja lysähdän rappukäytävän seinää vasten.
– Toi on vahinko, voi käydä kenelle tahansa, Sanni lohduttaa, mutta tiedän, että hänkin on sisäisesti aivan kypsä ja samaa mieltä siitä, että sählään aina ja kaikkialla.
Käsilaukku unohtuu sovituskoppiin, lähetän törkyviestin mummille (koska ennakoiva tekstinsyöttö), kassalla lompakon väliin eksynyt tamponi vierii liukuhihnaa pitkin kassatyöntekijän syliin, kuljen ympäri kaupunkia farkkujen vetoketju levällään ja ihmettelen, miksi kaikki hymyilevät jotenkin jännästi. Lista on loputon.

Pääsin lukemaan aivan tuoreeltaan uuden nuortenkirjan ja innostuin kovasti! Laura Suomelan Minä vastaan marraskuu kertoo 17-vuotiaasta Emmistä, joka muuttaa Tampereelle opiskelemaan ollakseen lähellä poikakaveriaan. Emmi opiskelee lähihoitajaksi ja on tällä hetkellä harjoittelemassa päiväkodissa. Marraskuu on alkamassa, mikä jännittää Emmiä, koska yleensä pimeä aika on hänelle hankalaa aikaa. Erityisen vaikeaksi tilanteen tekee yllättävä ero poikaystävästä. Emmi päättää kuitenkin kampittaa marraskuun.

En ole pitkään aikaan lukenut realistista nuortenromaania. Suomelan romaanissa on 31 lukua ja 184 sivua. Mielestäni kirja sopii vähän lukevalle nuorelle, joka opiskelee toisella asteella. Emmi ei ole virheetön, alun ote kirjasta todistaa sen. Hänellä on lämmin sydän, mikä näkyy yksityiselämässä ja opiskelussa. Nautin päiväkotikuvauksesta ja Emmin heittäytymisestä opiskeluissaan.

Eräs teema Suomelan teoksessa on yksinäisyyden kokemus. Muutto uudelle paikkakunnalle ja yksin asuminen voi olla vaikeaa, vaikka se onkin ihanaa ja unelmien täyttymys. Emmin vanhemmat miettivät omilla tahoillaan myös uuden alun mahdollisuutta, mikä vaikuttaa Emmiin ja hänen sisareensa Sanniin.

Tutustuin kirjailija Laura Suomelan tuotantoon. WSOY on julkaissut hänen lastenkirjojaan, mutta Karistolta löytyy nyt ilmestyneen teoksen lisäksi muitakin hänen kirjoittamiaan nuortenkirjoja. Ainakin esittelytekstin perusteella Ilmatilaloukkaus on kirjoitettu hyvin samankaltaiselle lukijakunnalle kuin nyt ilmestynyt Minä vastaan marraskuu. Toivottavasti ammattikouluilla on rahaa kirjahankintoihin ja mahdollisuuksia tarjota lukumahdollisuuksia opiskeluun liittyen.

Minä vastaan marraskuu on lempeä, hauska ja viihdyttävä. Toivon, että lukijat löytävät teoksen nuoresta lähihoitajaopiskelijasta. Teos sopii loistavasti peruskoulun päättäneelle nuorelle vaikka joululahjaksi. Kirjan voi toki antaa lahjaksi vanhempi, sukulainen tai kummi ilman jouluakin. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Minä vastaan marraskuu
Tekijä: Laura Suomela
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Karisto

Kenta Shinohara: Astra - Avaruuden haaksirikkoiset 1

 

Sain elokuussa luettavakseni uutta suomennettua mangaa. Kenta Shinoharan Astra - Avaruuden haaksirikkoiset 1 on scifiä ja kertoo nuorten seikkailuretkestä avaruudessa. Olen lukenut tämänkin sarjakuvan useampaan kertaan, ilmeisesti se on syksyn teemani. 

Tarina alkaa matkalle valmistautumisesta, pian ollaan jo lentokentällä. On vuosi 2063. Cairdin lukion ryhmä on lähdössä ilman opettajia planeettaleirille viideksi päiväksi. Kahdeksan nuorta saa mukaansa ylimääräisen matkustajan, josta heidän tulee huolehtia. Pienten vastoinkäymisten jälkeen vuorossa ovat todella isot ongelmat. 

Astra on hyvin viihdyttävä. Ryhmän jäsenillä on erityistaitoja, mutta myös särmikkyyttä omiksi tarpeiksi. Ryhmäläiset eivät varsinaisesti tunne toisiaan, mutta yhtenä joukkona toimiminen vaatii tutustumista ja yhteistä toimintatapaa. Erimielisyyksiltä ei vältytä tällä matkalla. 

Astra - Avaruuden haaksirikkoiset on viisiosainen mangasarja. Toinen osa julkaistaan 22.10. eli huomenna tänään ja kolmas osa vielä tämän vuoden puolella. Ilahdun näin lyhyestä sarjasta, koska uskon saavani viisiosaisen sarjan jopa luettua. Kannen ikäsuosituksen mukaan teos sopii 11-vuotiaasta eteenpäin. Näin varmasti onkin, ainakin ensimmäisen kirjan perusteella. 

Kiitos arvostelukappaleesta, Sangatsu Manga!

Teos: Astra - avaruuden haaksirikkoiset 1
Tekijä: Kenta Shinohara
Suomentaja: Kim Sariola
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Sangatsu Manga

Edit: Blogiteksti on julkaistu on 22.10., joka on myös toisen osan julkaisupäivä.

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 5

 

Kun sain käsiini Riad Sattoufin sarjakuvateoksen Tulevaisuuden arabi 5, olin välittömästi kiinni tarinassa. Minäkertoja Riadin perhe ja suku on tullut aikaisemmissa teoksissa hyvin tutuksi. Olemme jo osassa viisi. Monet itkut on itketty. Huokaan, haluaisin halata Riadin äitiä, joka on selvinnyt järkyttävistä vaiheista avioliitossaan Riadin isän kanssa. Murtuminen on kuitenkin käsillä. 

Viime osassa mielenkiintoni ja myötätuntoni oli erityisesti Riadin äidissä. Nyt teen lukijana käännöksen joko ohjattuna tai muista syistä ja kiinnostun Riadista. Riad on teoksen tarinan alussa 14-vuotias koululainen läntisessä Ranskassa. Hän asuu äitinsä ja veljensä kanssa. Riadin isä on siepannut perheen nuorimman pojan Fadin ja lähtenyt hänen kanssaan Syyriaan. Koko pieni perhe ja Riadin ranskalaiset isovanhemmat ovat aivan järkyttyneitä isän ratkaisusta.

Riadin koulunkäynti ei ole enää pelkkää kamaluutta. Kaveripiirissä syyrialaisuus tuo Riadiin tiettyä mystisyyttä. Lisäksi koulussa on tyttö, joka arvostaa Riadia piirtäjänä. Anaïck on pitkä, isojalkainen ja tuoksuu hielle ja laventelipyykkipulverilta. Riad on kaiken ihanuuden äärellä aivan pyörällä päästään. 

Perhe toivoo saavansa Fadin pian kotiin. Kaikenlaisia keinoja tilanteen selvittämiseen kokeillaan. Samalla Riadin elämä avautuu aivan uudella lailla. Riad on joskus lukenut Tintti-sarjakuvia, mutta nyt hän saa käsiinsä sarjakuvia, jotka innostavat häntä taiteellisiin kokeiluihin.

Tulevaisuuden arabi 5 on silkkaa nuoruutta. Riad ahdistuu erilaisuudestaan ja kaikki ympärillä ärsyttää. Äiti on outo, ja Riad päätyy väistelemään veljeään koulunpihalla. Olen lukijana onnellinen Riadin puolesta, vaikka ymmärrän samalla, että moni asia on ihan pielessä. 

Teoksen Tulevaisuuden arabi 5 näyte löytyy WSOY:n sivuilta.

Linkit aiempiin teksteihini:

Tulevaisuuden arabi 1

Tulevaisuuden arabi 2

Tulevaisuuden arabi 3 ja 4

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Tulevaisuuden arabi 5
Tekijä: Riad Sattouf
Suomentaja: Saara Pääkkönen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: WSOY

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt

 Sori, mutta mä todellakin olen aivan kuten kaikki muut tytöt.

Kannesta vastaa Emmi Kyytsönen.

Olen lukenut ja miettinyt Riina Tanskasen sarjakuvateosta Tympeät tytöt - Aikuistumisriittejä varmaan koko syksyn. Lähtökohtanani oli kiinnostus ja innostus aiheeseen. Teos kertoo tämän ajan tytöistä ja heidän elämästään. Tanskasen teos on vahvasti poliittinen alusta asti.

Tympeiden tyttöjen lukeminen on ollut minulle hyvin työlästä. Se ei ole lainkaan huono asia. Aiemmilla lukukerroilla olen miettinyt paljon itseäni, menneisyyttäni, nykyistä maailmanmenoa ja tämän ajan ihmisiä. Olen kokenut, ettei minulla ole paljon yhteistä teoksen tyttöjen kanssa, mutta se ei edes pidä paikkaansa. Tämän aamun lukeminen kolahti taas niin kovaa, etten voi ulkoistaa teosta ja sen sanomaa pois itsestäni.

Tanskasen Tympeät tytöt alkaa omistuskirjoituksella ja päättyy kirjeeseen vähättelijöille. Jo pelkästään nuo kaksi tekstiä kannattaa lukea huolella. Teoksen sarjakuvakertomuksissa käsitellään mm. naiseksi kasvamista, kehon kontrollointia ja naisen työtä. Viimeinen kertomus, Niin kuin muut tytöt, meni todella syvälle muistoihini.

Tympeät tytöt löytyy myös Instagramista. Tanskasen piirrosjälki on mielestäni vaihtelevan kiinnostavaa. Osa kuvista tuntuu jäävän vain alustaksi tekstille. Kääntäen voin todeta tekstien vievän kiinnostuksen lähes kokonaan, koska niissä on paljon pohdittavaa. Sitten toisaalta huomaan jääväni katsomaan yksittäisiä kuvia ja niiden vahvaa tunnelmaa. Varsinkin koko sivun kollaasikuvat ovat kiehtovia.

Tanskasen Tympeät tytöt on raastava ja vaikea, mutta juuri siksi aivan loistava. Toivon, että mahdollisimman moni lukija löytää tämän pohdinnan joko teoksen muodossa tai sitten IG:stä. Itse voisin hankkia Tanskasen sarjakuvateoksen arvoja ja asenteita pohtivalle nuorelle tai nuorelle aikuiselle.

Kiitos tekijälle, teoksesi on merkittävä! 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Tympeät tytöt - Aikuistumisriittejä
Tekijä: Riina Tanskanen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Into

Helsingin kirjamessut 28.–31.10.2021

 

Helsingin kirjamessut lähenevät. Maski kasvoilla, käsihuuhdepullo taskussa ja kaikki muut messupäivään tarvittava perussälä ulottuvillani tulen muiden kirjanystävien lailla messuille pitkästä aikaa. Maskin takaa ei välttämättä näy, mutta kasvoillani on leveä hymy.

Tällä kertaa pääsen paikalle lauantaiksi. Tässä vinkkini toiseksi viimeiselle messupäivälle:

Lauantai 30.10.2021

Klo 10.30 Paolo Giordano Olen lukenut Alkulukujen yksinäisyyden. Giordanon Jopa taivas on meidän on lukulistalla, mutta ainakin voin käydä hakemassa lukuintoa tästä haastattelusta. 

Klo 14.30 Viisi maailmanloppua J. Sakari Salonen kertoo menneisyyden joukkotuhoista ja kääntää katseensa tulevaisuuden uhkiin. Salosta haastattelee Juha Roiha. 

Klo 16 Khimaira Kirjakallion nuoret haastattelevat J.S. Meresmaata uudesta säeromaanista Khimaira. Minulla on Meresmaan uutuus yöpöydälläni, joten menen innolla kuuntelemaan kirjailijan pohdintoja.

Klo 17 Runoilijat kohtaavat: Kaija Rantakari ja Susinukke Kosola Rantakarin ja Kosolan kanssa keskustelua runoudesta käy Nuori Voima -lehden päätoimittaja Taija Roiha. Susinukke Kosolan Turkoosi vyöhyke - tutkielma yksinäisyyden väriopista hehkuu mielessäni edelleen.

Klo 17.30 Isetin solmu En vielä tiedä miten kipitän runoista fantasiamaailmoihin, mutta pyrin kiirehtimään Magdalena Hain haastattelun ääreen Kallion lavan läheisyyteen. Isetin solmu kiinnostaa paljon. Aiempi Kolmas sisar teki minuun suuren vaikutuksen.

Kiitos Helsingin kirjamessuille messulipusta!

Ville Tietäväinen ja Iiro Küttner: Harvennus

Aikaa ei enää ole. Vedenpaisumus alkaa nyt.

Teoksen kansi on vaikuttava.

Olen niin onnellinen hyvän sarjakuvan äärellä! Osa lukijoista karttaa sarjakuvaa lajina ja pitää sitä jotenkin lapsellisena. Ville Tietäväisen ja Iiro Küttnerin uutuus Harvennus osoittaa, että sarjakuva taipuu moneen. Aiheina teoksessa ovat mm.tarina Nooan arkista ja tieteen ahdinko nykyajassa.

Tietäväisen & Küttnerin komea sarjakuvateos Harvennus tapahtuu kolmessa ajassa. Vanhimpaan aikaan tapahtuvassa tarinassa Nooa saa Jumalalta käskyn rakentaa arkin ihmisten ja eläinten suojaksi. Nooa on patriarkka, joka ottaa työnsä tosissaan. Jumala todella puhuu hänelle. Toinen tarina sijoittuu aikaan ennen ajanlaskumme alkua. Juutalainen papisto ja kylänvanhimmat pitävät hallussaan esi-isiltä perittyjä pyhiä kirjoituksia. Esra, Persian kuninkaan luottomies, saa tehtäväkseen Jehudin alueen loiston palauttamisen. Laajennetun temppelin Tooran tulee olla yhtenäinen, vaikka eri sukujen pyhät kirjoitukset eivät sitä olekaan. Yhtenäistyäkö ja menettää jotain omastaan vai säilyttääkö moninaiset tarinat ja kenties jatkaa epäyhtenäisenä joukkona? Kolmas tarina sijoittuu nykyaikaan, tehokkaiden tiedeyhteisöjen maailmaan. Teoksen päähenkilö, kielitieteilijä Elke Greiss, lähtee hyvin epäviralliselle tutkimusmatkalle Ararat-vuorelle etsimään muinaista Mehidan kääröä. Kenellä on valta päättää tutkimuskohteet yliopistolla? Mitä rahalla saa?

Harvennus alkaa nykyhetkestä. Siirtymät toisiin tarinalinjoihin ovat sulavia, ja lukija pysyy hyvin mukana. Teos on jännitystarina, unohdan lukevani fiktiota ja pidän hengitystäni tiukissa paikoissa. Tietäväisen ja Küttnerin teos on juhlava kanttaan myöten. Kaksikko on minulle tuttu mm. Puiden tarinoita -sarjasta (Puuseppä, Ritari ja Merenkulkija). 

Harvennus on vaikuttava teos. Se kertoo monille tutun suuren vedenpaisumuksen tarinan uudelleen. Yhteydet aikaamme ja ihmiskunnan kovapäisyyteen ovat ilmeiset. Toisaalta teos tarjoaa myös toivoa. Yksittäiset ihmiset voivat tehdä toisin, ja muutos on mahdollinen. Tänä viikonloppuna olen miettinyt paljon ihmisen vastuuta toimistaan yksittäisenä henkilönä ja toisaalta ryhmänsä jäsenenä. Tästä teoksesta minulle jäävät mieleen Nooan ja Elke Greissin katseet heidän seuratessaan ihmisten toimia. 

Harvennuksen kirjatraileri tarjoaa kurkistuksia teokseen.

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Harvennus

Käsikirjoitus: Iiro Küttner
Sarjakuva: Ville Tietäväinen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: WSOY

Anne Muhonen: Älä unohda minua

 

Olen lukenut Anne Muhosen sarjakuvaromaanin Älä unohda minua nyt todella monta kertaa. Tarina on koruton ja vailla ylisanoja. Muhonen on teoksellaan ihmiselämän ytimessä. Kenelle minä olen tärkeä? Älä unohda minua!

Tarinan päähenkilö Hilla on yksinasuva nainen, joka on töissä kukkakaupassa. Hän pelastaa pinteestä tarinan alussa kauan etäisyyttä pitäneen ystävänsä, jonka pitää etsiä oppilaalle harjoittelupaikka. Nuori mies nimeltä Eero tulee seuraavana aamuna Selman kukkaan.

Tarinassa on nykyisten tapahtumien taso, jossa nuori on kukkakaupassa ja häntä ohjaava aikuinen opastaa ja neuvoo nuorelle kaikenlaista tärkeää. Menneisyyden tapahtumat kuultavat kuitenkin henkilöiden reaktioissa ja tunteissa tuoden tarinaan paljon merkityksiä.

Muhosen kynänjälki on pelkistettu ja selkeä. Erityisesti kansi on kaunis ja avautuu uudella lailla tarinan lukemisen jälkeen. Teos palkitsee lukijan viittauksillaan ja tarinan syvyydellä. Suunnitelmat muuttuvat, ja kaikki unelmat eivät toteudu.

Älä unohda minua sopii mainiosti nuorelle ja sitä vanhemmalle lukijalle.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Älä unohda minua
Tekijä: Anne Muhonen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Avain

Ville Ranta: Kuinka valloitin Ranskan

Blogini on ollut hävyttömän hiljainen jo jonkun aikaa. Aloin saada syksyn uutuuksia ja samalla työt pyörähtivät vauhdilla käyntiin. Kirjoittamattomuuden kupla puhkesi eilen lukemallani sarjakuvateoksella. Kokemani häpeä sopii hyvin aiheeseen. Asiat ovat yhteydessä toisiinsa.

Ville Rannan uutuusteos Kuinka valloitin Ranskan on satiirinen teos polttavasta halusta onnistua ja elämän realiteeteista. Teoksen minäkertoja, sarjakuvataiteilija Ville Rannan oloinen mies, tahtoo menestyä taiteilijana Ranskassa. Se vaatii sarjakuvateosten julkaisua, ehkäpä oikeilla kustantajilla ja julkisuuden ja arvostuksen ylitsevuotavaista virtaa.

Sarjakuvateos Kuinka valloitin Ranskan keikkuu muutoksessa ja sen suotuisan muutoksen odottelussa. Tarinan aluksi Ranta on nuori ja innostunut, teoksen lopussa paljon yrittänyt ja väsynyt keski-ikäinen. Rannan kontaktit Ranskassa antavat taiteilijalle toivoa onnistumisesta ja läpimurrosta, mutta kohta taas pettymys valtaa mielen ja on aika palata Suomeen.

  

Taiteilijan elämän vastapainoksi asettuu arkinen elämä, jossa parisuhde, lasten saanti, jokapäiväiset puuhat ja levollisetkin hetket ovat menestymistä ja julkisuutta tärkeämpiä. Yhden asian valitseminen sulkee muita pois. Samaan aikaan ei voi olla perheen kanssa kotona ja uuden teoksen mainoskiertueella Ranskassa. 

Vapautta on hetkittäin, mutta sen vastapainona on paljon yksinäisyyttä, epävarmuuta, odottelua ja pelkoa. Teoksessa välähtelee häpeä ja riittämättömyyden tunne. Sen ainakin luulisin helähtelevän monen lukijankin suuntaan. Teinkö oikeita ratkaisuja? Miksi valitsin monta kertaa väärin?

 

Ville Rannan teos on paljas ja lohduttava. Taiteilijaelämä on epävarmuutta ja kompurointia, mutta ehkä se pätee myös koko elämään. Tarinaa on helppo seurata, nautin Rannan kynänjäljestä. 

Olen lukenut monta Rannan teosta, vaikka blogissani olen kirjoittanut vain sarjakuvateoksesta Kyllä eikä ei. Kerrassaan nautittava on Yle Areenasta löytyvä Sivullinen, jossa Miki Liukkonen haastattelee Ville Rantaa.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Kuinka valloitin Ranskan

Tekijä: Ville Ranta

Julkaisuvuosi: 2021

Kustantaja: WSOY

Nadja Sumanen: Sade on kaikille sama

Kissasta vielä: kutsun sitä välillä Kaihoksi, välillä Toivoksi, välillä Murheeksi. Se on kummallinen olento, jotenkin yliluonnollinen, ihan kuin se ymmärtäisi puhetta ja osaisi lukea ajatuksai. Kun se on sängyn jalkopäässä, olen saanut paremmin nukahdeltua.

Kirkkaan ja kauniin kannen on suunnitellut Emmi Kyytsönen.

Nadja Sumasen novellikokoelmassa Sade on kaikille sama on liikkeellä hyvin monenlaista nuorta ja vähän vanhempaa ihmistä. Hupsahdin lukiessani teosta keskelle Sumasen fiktiivisten henkilöiden ja tapahtumien kirjoa ja yllätyin kokemastani ilosta vähän outojen tarinoiden äärellä. Sinänsä novellien maailma on mielestäni realistinen ja muistuttaa nyky-Suomea. 

Nuorille tarkoitetut novellit ovat pääosin lyhyitä ja siinä mielessä helppolukuisia. Kaikkea ei kirjoiteta auki, joten pohdittavaa ja tulkittavaa riittää. Muutama novelli on henkilöiltään yhteydessä toisiinsa. Välillä häkellyin, välillä yllätyin iloisesti ja aika usein sain uutta ajateltavaa.

Niminovellissa Sade on kaikille sama Aysha nauttii sateesta ja valitsemastaan soittolistasta. Hän tapaa sateen keskellä vieraan ihmisen, jonka seurauksena syntyy jotain yhteistä. Novellissa Pyörätuolipaikka nuori päähenkilö on hankkinut lipun konserttiin, mutta huomaakin ostaneensa pyörätuolipaikan tilaisuuteen, vaikka ei liikukaan pyörätuolilla. Voiko sinne mennä laisinkaan? Itse pidin erityisesti lyhyestä ja tehokkaasta Huomioo-novellista. Avioliitto-novellin käännekohdassa kiljaisin ääneen yllätettynä!

Sumasen novellit eivät ole turhan sovinnaisia tai siloiteltuja. Rakastan Sumasen novellien rosoja ja hämäriä kohtia. Valitsen jonkun novellin kokoelmasta ja luemme sen lukion ykkösten kanssa äikässä heti elokuussa.

Sumasen aiemmista teoksista kirjoitin niiden ilmestyttyä. Rambosta olen kirjoittanut usemmankin kerran, mutta tässä kaksi tärkeintä marraskuulta 2015: ensimmäinen ja toinen. Terveisin Seepra -teoksen luin myös tuoreeltaan, lokakuussa 2017.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Sade on kaikille sama
Tekijä: Nadja Sumanen

Kansi: Emmi Kyytsönen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Otava

Natsumi Ando: Valssin aika 1

Salitanssissa pärjää kohtalaisen hyvin jo sillä että mies on hyvä viemään.

Luin pitkästä aikaa mangaa, vieläpä tuoretta. Natsumi Andon kolmiosaisen sarjan Valssin aika ensimmäinen osa on julkaistu. Seuraavat kaksi osaa julkaistaan tämän vuoden puolella (syyskuussa ja marraskuussa). 

Nimensä mukaisesti teos sijoittuu paritanssin maailmaan. Tanssikoulu Minamissa uurastaa Tango Minami, koulun omistajan poika. Hän on keskittynyt opettamaan tanssia, vaikka hän voisi loistaa myös kilpailuissa. Tanssikoulun ykköspari kilpailuissa on Yuusei Sudoo ja Sumire Shiraishi. He ovat Tangon ikätovereita. 

Hime Makimura on tyttö, jota kukaan ei tunnu huomaavan. Vaikka hänen nimensä tarkoittaa prinsessaa, hänestä tehtiin päiväkodin näytelmässä neljäs hiiri. Hime päätyy kuitenkin tanssitunnille tutustumaan paritansseihin. Opettajakseen hän saa Tangon. 

Valssin aika 1 on ihanan romanttinen, kevyt ja höpsö. Pysyn tarinassa vaivattomasti mukana ja viihdyn yllättävän hyvin. Kuvat ja tekstit sopivat hyvin yhteen ollen yhtä keveitä ja helppoja. Tunteikkaasta tarinasta löytyy syvempiäkin merkityksiä, joihin varmasti palataan seuraavissa kahdessa teoksessa. Ainakin Himen ja Tangon vanhemmat lataavat lapsiinsa suuria odotuksia. Hime haluaa muuttua. Tango puolestaan joutuu salailemaan koulussa tanssikoulua ja tekemisiään siellä. Kesken loppunut kilpatanssiharrastus tuntuu olevan kipeä asia Tangolle. 

Valssin aika 1 korostaa tanssimisen iloa ja sen erityistä vetovoimaa palkitsevuutta. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Valssin aika 1 (Waltz No Ojikan 1)
Tekijä: Natsumi Ando
Suomentaja: Kim Sariola
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Sangantsu Manga

Donna Freitas: Rose Napolitanon yhdeksän elämää

"Olen iloinen että pääsin käymään." Äiti tarttui takapenkin halki käteeni ja laittoi sormensa minun sormieni lomaan. "Tätä varten äidit ovat olemassa."

Rose Napolitanon yhdeksän elämää on romaani vaihtohtoisista elämänkuluista. Jos koet olevasi helposti äärimmäinen ja ehdoton ajatuksissasi, ehkä juuri Donna Freitasin uutuusromaani auttaa näkemään elämän monia sävyjä ja mahdollisten elämien kauneuden.

Rose Napolitanon yhdeksän elämää kuvaa naisen elämää ja hänen valintojaan. Rosa Napolitano on sosiologian alalta väitellyt tutkija, jolle työ ja ura ovat ymmärrettävästi hyvin tärkeitä. Hän ei halua tulla raskaaksi ja saada lasta. Tarina alkaa Rosan ja hänen aviopuolisonsa Luken välisestä tilanteesta eräänä elokuun päivänä 2006. Yhden tarinan tai elämän kiivas ja repivä riita kehkeytyy tai muuntuu toisessa elämässä joksikin muuksi. 

Teoksen keskeiseksi aiheeksi Rosan ja Luken välillä muodostuu lapsen saamisen tavoittelu. Mitä tarkoittaa parille ehkäisyn lopettaminen? Mitä se tarkoittaa miehelle? Entä naiselle? Voiko perhe muodostua kahdesta aikuisesta ihmisestä ja heidän parisuhteestaan? Mitä toiselta voi vaatia? Mitä joustamisesta, suostumisesta tai kompromissista voikaan seurata?

Romaanin nimen mukaisesti Freitas kertoo yhdeksän mahdollisuutta naimisissa olevan naisen elämänkuluksi. Ainakin yhdessä elämässä Rosa tulee raskaaksi. Alun rakkaus Luken ja Rosan välillä muuntuu tapahtumien myötä: katkeruuden ja ymmärtämisen polut erkanevat omikseen, vaikka lähtöpiste on sama. Rakkaus, välinpitämättömyys, viha, kaipaus, pelko ja luottamus toiseen ovat kaikki olemassa Freitasin romaanissa. Se on hienoa!

Romaani on rakennettu hyvin selkeästi. Jokainen luku alkaa päiväyksellä ja Rosan elämän numerolla. Välillä luku on kertomus useammasta elämästä, huimimmillaan kaikista yhdeksästä. Kaikkia yhdeksää elämää ei repäistä näkyviin heti alussa. Kokonaisuudessaan teoksen tapahtumat kattavat pisimmillään noin kaksikymmentä vuotta.

Minulla oli teoksen alussa lukutekniikkaan liittyvä ongelma. Otin kirjan muodon liian tosissani ja ryhdyin tekemään muistiinpanoja taulukkoon elämä kerrallaan jäsenneltynä. Lopetin turhan vakavan lukutavan luettuani ensimmäisen kolmanneksen. Vasta muistiinpanoista luovuttuani vapauduin kokemaan parin tunnelmia, mikä teki hyvää lukukokemukselle. 

Rosa on henkilönä uskottava. Hän on voimakastahtoinen ja haluaa olla uskollinen omille ajatuksilleen. Teoksen lähtökohta on heteropari. Mies ja nainen miettivät yhteistä elämäänsä erityisesti oman biologisen lapsen mahdollisuuden kautta ja elävät sitä sitten päätöstensä ja sattumien mukaan. Teos ei mielestäni erityisesti suosittele tiettyä ratkaisua. Rose Napolitanon yhdeksän elämää on leikki tai peli mahdollisuuksista ja seurauksista. 

Tekstini alussa ehdotin kirjan sopivan henkilölle, joka haluaisi ajatuksiinsa elämästä lisää sävyjä. Minulla niitä riittää välillä vaivoiksi asti, joten ajattelen, ettei Freitasin romaani ole ehkä laisinkaan minua varten. Lisäksi aihe ei ole minulle ajankohtainen, mikä keventää lukukokemustani. En lukisi romaania raskaana ollessani.

Rose Napolitanon yhdeksän elämää kuitenkin liikutti minua. Emme lainkaan tiedä tarkoitustamme ja niitä merkityksiä, joita olemassaolomme, sanamme, katseemme ja tekomme antavat muille ihmisille. Lapset, vanhemmat ja isovanhemmat ovat monella lailla yhteydessä toistensa elämissä. Kaikki ne rakkauden alut ja loput puhuttelivat minua. Kuinka monimutkaista elämä onkaan!

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Rose Napolitanon yhdeksän elämää (The Nine Lives of Rose Napolitano)

Tekijä: Donna Freitas
Suomentaja: Riie Heikkilä
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Otava

Susinukke Kosola: Turkoosi vyöhyke - tutkielma yksinäisyyden väriopista

Emmekä me ole erityisiä // mutta jos elämäänsä ei voi paeta se on romantisoitava / jotta sitä sietäisi elää / niin kuin kaikesta, mikä on tärkeää, on tehtävä kaunista / jotta sitä sietäisi katsoa // se on yksi luovuttamisen* muoto // ehkä yleisin //

*ja sinä olit luovuttanut, siksi kykenit ownaamaan olemuksesi, elämään kauniisti sen, mikä läpi minä räpiköin, mikä oli minussa rumaa ja poikki, joskus herään siihen, että peippo nokkii ikkunalautaa, kaikki halveksunta on luovuttanutta vihaa, tiileksi poltettua savea.

Kansikuva kustantajan sivuilta.

Ennakkotilasin Susinukke Kosolan Turkoosi vyöhyke -teoksen keväällä. Kun sain kirjan, luin sitä kevyesti loikkien. Pää ja sydän olivat vielä liian täynnä, joten en kyennyt keskittymään teokseen. Nyt loman rauhoittamana luin teoksen alusta loppuun. Turkoosi vyöhyke - tutkielma yksinäisyyden väriopista on paljas runoteos tästä ajasta.

Kansipaperin kääntöpuolella on lisää luettavaa ja ajateltavaa. Eräällä lukukerralla minulla oli sitruunasorbettia.

Turkoosissa vyöhykkeessä on puhuja, joka osoittaa sanansa runojen sinälle. Heissä kahdessa on paljon samaakin, mutta myös eroja. Ajattelen heidän olevan parisuhteessa. Parisuhde on vain yksi ulottuvuus teoksen runoissa, koska merkityksellistä on myös maailma, jossa he elävät. Mikä on mahdollista, kun kaikki on muutoksessa?

Turkoosi on hyvin näkyvissä teoksessa. Osa sanoista on korjattu turkoosilla fontilla alkuperäisen sanan viereen. Väri näkyy myös viimeisessä luvussa, jossa turkoosi kuu kasvaa miltei täydeksi. Teoksen nimi kertoo runoelman olevan tutkielma yksinäisyyden väriopista.

Nyt kun kirjoitan blogitekstiä, luen teoksen runoja uudelleen. Osa niistä on uponnut minuun fiktion sijaan totena, ja ne tuntuvat oikeilta muistoilta, mikä on hämmentävää. Se kuvaa runojen läheisyyttä ja suoruutta.

Minulle Turkoosi vyöhyke on kaunis teos rumasta maailmasta. Kosola katsoo ihmistä rakkaudella ja ilman taka-ajatuksia: "Kaamoksen aikana  / katumainokset ovat köyhien kirkasvalolamppuja". Kun luin Variston, ajattelin, etten voi luopua teoksesta. Nyt nostan Turkoosin vyöhykkeen runohyllyyni kesäksi ja vien syksyllä luettavaksi luokkaani, jossa säilytän Varistoa.

Teos: Turkoosi vyöhyke - tutkielma yksinäisyyden väriopista

Tekijä: Susinukke Kosola

Julkaisuvuosi: 2021

Kustantaja: Sammakko