maanantai 21. heinäkuuta 2014

Vaimotesti

Kirjan nimenä Vaimotesti oli minulle luotaantyöntävä, mutta onneksi harasin vastaan ensireaktiotani. Aloitin Vaimotestin lukemisen jo jonkin aikaa sitten eräänä iltana, mutta sinä(kin) iltana pääni oli niin täynnä muita ajatuksia, ettei tarina lähtenyt vetämään. Uusi yritys toisena iltana tuotti toivotun tuloksen ja lukijana nielaisin syötin sivulla 21. Lukea hosotin Vaimotestin nopeasti loppuun, koska se oli niin hauska, keveä ja mielestäni viisas.

Kirjan päähenkilö on genetiikan apulaisprofessori Don Tillman, joka on omalaatuinen henkilö. Hänen erilaisuutensa on luonteeltaan pysyvää ja elämään laajasti vaikuttavaa, muttei missään tapauksessa pahantahtoista. Miehellä on arvostettu työ, kaikenlaisia mielenkiinnon kohteita, mutta vähänlaisesti ystäviä. Don ei ole eristäytyvä tai ihmisiä vieroksuva tyyppi, mutta muiden ihmisten kanssa oleminen ja toimiminen tuottaa hankaluuksia ja väärinymmärryksiä. Donille herää toive vaimosta, joten hän käynnistää projektin vaimon löytämiseksi. Kirjan nimi, Vaimotesti, kuvaa Donin tapaa lähestyä aihetta. Ote kirjasta:
"Kysymys 35: Syötkö munuaisia? Oikea vastaus on (c) silloin tällöin. Testaa ruokaongelmia. Jos kysyy suoraan ruokamieltymyksistä, naiset sanovat 'olen kaikkiruokainen', ja sitten käykin ilmi, että he ovat kasvissyöjiä."
Olen tietoinen siitä, että moni seikka puoltaa kasvissyöntiä. Mutta koska itse syön lihaa, tuumin, että olisi kätevämpää, mikäli kumppaninikin söisi. Näin varhaisessa vaiheessa tuntui loogiselta spesifioida ihannevaihtoehto ja muuttaa lomaketta myöhemmin tarpeen vaatiessa.
Vaivattomasti liihottelin kirjan läpi ja nautin (anteeksi, että nautin ja nauroin) Donin elämän hankaluudesta, mutta myös siitä kekseliäisyydestä, jolla hän kaikkeen suhtautui. On hienoa, että kirja on yhtä aikaa hauskan kepeä ja viisas. Vaimotesti kannustaa elämään rohkeasti ja tutustumaan uusiin ihmisiin.

(Ensimmäiset parikymmentä sivua olin lukijana vaivautunut, koska Donilla oli selvästi Aspergerin oireyhtymä. Mietin, pilaillaanko tässä ihmisillä, jotka eivät voi omalle käytökselleen mitään. Päädyin, että ei pilailla. Kirjailija kuvaa Donin arvostaen. Vaimotesti nauraa moneen suuntaan.)

Moni muukin kirjabloggari on pitänyt Vaimotestistä. Ainakin Järjellä ja tunteella, Lukutoukan kulttuuriblogi, Anna minun lukea enemmän ja Ajatuksia kirjamaasta ovat nauttineet kirjasta.

Teos: Vaimotesti (The Rosie Project)
Tekijä: Graeme Simsion
Suomentaja: Inka Parpola
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2013

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kassan kautta

Pauli Kohelo on minulle tuttu ajattelija aiemmasta irvailustaan, Ohessa tilinumero, jota olen saanut monet kerrat hihitellen lukea itsekseni ja ääneen. Tällä kertaa tyydyin lukemaan Kassan kautta aivan itsekseni myhäillen. Toivoisin metsuri Kohelon olevan täysin tuntematon suuruus, mutta epäilen hänen olevan kovinkin tuttu kirjailija, joka tuulettaa päätään näillä kirjoituksilla. Mutta ei anneta sen häiritä hupia.

Kohelo parodioi ainakin Coelhoa, mutta onnistuu siinä sivussa tekemään pilaa yhdestä jos toisesta suomalaisen kulttuurin ilmiöstä ja perinteestä. Kassan kautta on edeltäjäänsä enemmän kiinni tässä päivässä, on Hjallista ja Veikkaa, marketin täplätuotetta ja teknistä alusasua. Nautin eniten Kohelon seikkailuista Lellikin rouhimana. Miesparka ruhjoo itsensä kirjallisella teoksella, mutta selviää neuvokkuutensa ja rakkauden siivittämänä takaisin elämään.
"Takaisin teemaan sanoi Teresan Äiti kun köyhään törmäsi."
Pidin paljon Kohelon tavasta yhdistää proosaa ja runoa, kooltaan pieneen teokseen mahtuu paljon kaikenlaista. Erityinen herkku olivat kaikki kirjailijoihin liittyvät viittaukset, mukana mm. runoilija Pentti Saarikoski. Kassan kautta sisälsi useita opetuksia lukijalle, eräs niistä oli, että arjella ei kannata päätänsä vaivata. Ote kirjasta:
"Niin kuin edellä jo alustin, minä avaan saunan oven, että te näkisitte järvelle. Minä otan keskimmäisen paikan, että te pääsisitte käytäväpaikalta paremmin kuselle. Minä aukaisen ladun, että te voitte lasketella rinneravintolaan.
Minä, minä, minä. Jotta sinä."

Teos: Kassan kautta
Tekijä: Pauli Kohelo
Kustantaja: Siltala
Julkaisuvuosi: 2014

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Onni on hyvä kirja odottamassa

Viime viikkoina olen kuluttanut aikani lähinnä gradun kirjoittamiseen, jalkapallon seuraamiseen ja perheen kanssa kuljailuun. Kun hupilukuaikaa on vähän, kirjan laatu on ratkaiseva. Pinoni alimmainen, Minna Canthin Ihmiskohtaloita liittyy lähilukukilvoitteluuni, joka on huonolla tolalla. Kirja on aloitettu, mutta ei edisty sitten millään. Seuraavana pinossa on minulle aivan vieras Sudenlaulu, jonka nappasin kirjakierrätyshyllystä Kuopiosta. Emmi Itärannan Teemestarin kirja odottaa elokuuta ja lukemisen vapautta.

Perjantaina kävin kirjastossa etsimässä sopivaa luettavaa viikonlopuksi, kevyttä ja vaivatonta. En löytänyt haluamaani. Koska yöpöydällä makasi tuo Sudenlaulu, oli vähintäänkin loogista ottaa mukaan Suden lupaus. Samaisella kirjastoreissulla mukaan tarttui vaikka mitä uusia lasten- ja nuortenkirjoja, mm. Paretskoin uusin Shell's Angles ja Kalajoen hiekat, joka on nyt sunnuntaina jo osan perhettä lukema. Kirjasta on puhuttu suu vaahdossa, ja minulle on spoilattu kirjan loppu. Pitää lukea sekin spoilauksesta huolimatta! Vaimotesti vaikuttaa vetävältä, mutta jotenkin vapaata kapasitettia tuntuu omassa päässä olevan todella vähän. Sekin siis kesken.

Lionel Shriver on yksi suosikkikirjailijoistani, vaikka olen lukenut häneltä vain yhden kirjan, Poikani Kevinin. Siinäpä sitä on ollutkin. Olen kiertänyt muita hänen kirjojaan kuin kissa kuumaa puuroa, odottaen sopivaa hetkeä altistaa itseni jollekin sellaiselle, mitä Poikani Kevin minulle lukijana teki. Sain kirjan Jonnekin pois bloggariystävältä ja se oli menoa samana päivänä. Olen yrittänyt lukea kirjaa pienen tirauksen joka ilta, vaikka olen tullut pelien takia myöhään nukkumaan. Teoksen aihe, vanhenevan pariskunnan elämä tavanomaisen kriisin keskellä, ei ole erityisen koukuttava, mutta käsittelytapa ja Shriverin tapa kirjoittaa ja kuvata henkilöitä on!

Jonnekin pois alkaa keski-ikäisen miehen kotoa eräänä päivänä. Teoksen ensimmäinen lause: "Mitä on pakattava mukaan, kun lähtee loppuiäkseen?" aloittaa sellaisen tarinan miehestä ja hänen vaimostaan, että ainakin minä lukijana olen aivan haltioitunut. Tapahtumat ovat aivan tavallisia ja mielestäni myös tarinan henkilöt arkisia, mutta jotain erityistä teoksessa on. Minusta tuntuu, että Shriver on uuttanut jotain tiivistynyttä ihmisenä olemisesta näihin teoksiinsa, mutta hän tarjoilee tämän ihmeaineen tavallisena vetenä tekemättä itsestään tai työnsä jäljestä mitään numeroa.

Olen lukenut vasta yhden kolmasosan, teosta on vielä jäljellä jonkin verran ihanan paljon. Onni on yöpöydällä oleva hyvä kirja, joka on kesken luvun. Shriverin Jonnekin pois on onnea koko mitaltaan, vaikka pelkään, että joudun vielä suremaan tämän tarinan kanssa. Ote kirjasta:
"Glynisille matka päätöksestä tekoon oli kuin hyppy tulvivaan jokeen romahtaneen sillan raunioilta. Tosin sanottuna hänellä oli moottori, mutta sen käynnistyskytkin oli viallinen. Hän päätti tehdä jotakin, mutta mitään ei tapahtunut. Se oli synnynnäinen suunnitteluvirhe, jolle hän ei luultavasti voinut mitään."

Teos: Jonnekin pois (So Much for That)
Tekijä: Lionel Shriver
Kääntäjä: Seppo Raudaskoski
Kustantaja: Avain
Julkaisuvuosi: 2011 (alkuperäinen 2010)

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Paperinarujumala

Kävin hakemassa Paperinarujumalan luettavaksi kirjastosta, koska kirjaa suositeltiin luettavakseni. Hanna Hauru on minulle aivan uusi tuttavuus kirjailijana. Pienoisromaani onkin kaltaiselleni novelliaralle lukijalle heti innostusta herättävä, kun kirja silmämääräisesti osoittautuu niin lyhyeksi, että se voisi olla novellikokoelma. Huomasin kirjaston hyllyn äärellä, että häneltä on ilmestynyt useampikin kapeaselkäinen teos. Mielenkiintoista!

Nyt teoksen luettuani pidän Haurun tiiviistä ilmaisusta ja vähäeleisyydestä. Koko teos on kantta ja tekstinasettelua myöten pelkistetty, mutta juuri se luo hyvän taustan ja kontrastin päähenkilön sisäiseen myllerrykseen. Alle sadassa sivussa kerrotaan päähenkilö Laina Heinosen kohtalokas elämän rajuilma. Minä ajattelin sen psykoosiksi, joku toinen otsikoi tapahtumat toisin. Laina on töissä kaupungintalolla. Eräänä päivänä lapsuudesta tuttu viima palaa takaisin korviin ja Laina kuulee Jumalan puhuvan hänelle. Laina turvautuu sisareensa, Lianaan, jonka kanssa hän ryhtyy Jumalan työläiseksi. Lainan ja Lianan lapsuus kuplii teoksessa näkyviin koko ajan. Hauru saa ainakin minut lukijana kokemaan surua ja huolta sisarusten hyvinvoinnista. Ote kirjasta:
"Minun on vain rauhassa totuteltava elämään täällä. Joskushan minäkin kuitenkin kuolen ja pääsen täältä muistoista pois."
Lukekoon ken uskaltaa, Paperinarujumala on täräkkää tavaraa!

Teos: Paperinarujumala
Tekijä: Hanna Hauru
Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2013

torstai 3. heinäkuuta 2014

Julma maa

Hyllystäni löytyi Julma maa, joka on Moira Youngin kirjoittama nuortenkirja. Takakansi tietää teoksen aloittavan toiminnallisen trilogian. Ryhdyin lukemaan kirjaa täysin tietämättömänä kirjasta tai sen tekijästä, mikä on pelkästään hyvä. Lukeminen oli kuitenkin tyssätä heti alkuunsa.

Tarina alkaa lyhyiden lakonisten lauseiden tykityksellä. Ensimmäiset sivut eivät tekstiä tulvehdi. Aivan kuin kertoja ei kertoisi mielellään monisanaisesti, vaan olisi miltei pakotettu tiristämään ääneen vain sen pakollisen. Teos on jaettu lukuihin, joiden nimistä päätellen paikka ainakin vaihtuu tarinan edetessä. Aluksi ollaan Hopeajärvellä ja lopuksi Vapaustantereella.

Luhg ja Saba ovat kaksosia, mutta Saba-kertojan mukaan hyvin erilaisia. Saba katsoo veljeään Lughia yläviistoon ja pikkusisko Emmiä alaviistoon. Perheeseen kuuluu myös isä, perheen äiti on kuollut Emmin syntymässä. Tarinassa kaikki on ankeaa ja ahdistavaa muuttuen aina vain ahdistavammaksi. Kirjan alkuperäinen nimi, Blood Red Road, kertoo aika hyvin kirjan sisällön ja tunnelman. Väkivaltaa, taisteluita, kulkemista paikasta toiseen. Olin jo lopettamassa lukuleikin kesken, mutta sitten tuli jotain, jota en voinut vastustaa. Tähänkin saakka tarina veti kyllä, mutta minusta tuntui, etten jaksa tappelua. Tarinaan kuitenin ilmestyi mielenkiintoinen henkilö, joka toi lohtua ja järkeä mukaan niin, että päätin jatkaa. Jack ja se kaikki, mitä häneen liittyi, pelastivat tämän lukukokemuksen minulle.

Dystopia Julma maa on pääasiassa armottoman maailman laitamilla kasvaneen Saban tarina. Toisiin liittyminen ja oman toiminnan perusteet jäävät aika heppoisesti motivoiduiksi. Jo aluksi kerrotaan, että kaikki elämässä on jo lyöty lukkoon ja kohtalo määrää tapahtumien kulun. Syvemmät motiivit Saban ja kaikkien muiden toiminnalle joko selitetään seuraavissa teoksissa tai jäävät kokonaan selittämättä. Synkkyyden keskellä kaikki hupi on tervetullutta ainakin minulle lukijana ja aina välillä sitä Young tarjoilikin. Ote kirjasta:
"Ojennan mun käden Ikelle ravistettavaksi, mutta se tarttuu siihen, nostaa sen suulle ja moiskauttaa siihen ison, märän suukon.
Tule mulle vaimoksi, se sanoo. Mulla on vielä kaikki omat hampaat tallella, peseydyn kaksi kertaa vuodessa, ja sä saat puolet mun liiketoimista täällä.
Mun poskia polttelee. Kiitos ei, sanon. Yritän kiskaista käden pois, mutta Ike pitää sitä tiukasti sen rintaa vasten.
Ehkä ei nyt ihan heti, se sanoo, mutta sitten kun me on opittu tuntemaan toisemme. Vaikkapa viikon päästä. Ei haittaa, vaikka joudun odottamaan vähän. Kunhan sä vaan et hiillosta mua liian kauan, sydänkäpynen."
Lauseet pitenivät, sivut täyttyivät, juttua riitti ja luin lopuksi kirjaa yötä myöten. Saban korppi Nero tuo tarinaan omalta osaltaan mystisyyttä ja hyppii konkreettisesti kirjan sivuilla varjokuvana. Vaikka luettavaa riittää vajaat neljäsataa sivua, Julma maa on nopea lukea. Kirjan sisällön vuoksi kirja voisi olla omiaan 15-vuotiaille ja sitä vanhemmalle. Kuten nyt vaikka ihan aikuiselle, joka arvostaa reipasta menoa. Sitä riittää.

Julma maa on luettu ainakin blogeissa Tarinoiden syvyydet, Lukunurkka, Lukuholistin maistiaiset ja Kirjaneidon tornihuone.

Teos: Julma maa (Blood Red Road)
Tekijä: Moira Young
Kääntäjä: Tarja Kontro
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2013 (2011)