perjantai 19. marraskuuta 2021

Laura Ertimo ja Mari Ahokoivu: Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus

 

Kansikuva kustantajan sivuilta

Lähdin tänään töistä kirjaston kautta. Ruoveden kirjastossa päädyin heti Finlandia-ehdokkaita esittelevän pöydän ääreen. Otin mukaan iltaluettavaksi tuoreen lastenkirjan, joka onkin ehdokkaana lasten- ja nuortenkirjojen sarjassa.

Kirja vaikuttaa jo kannen perusteella jotenkin tutulta ja selailulla ymmärränkin yhteyden. Olen selaillut ja osittain lukenut tekijöiden aiemman kirjan, Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu, lukiolaisten kanssa ilmastolukupiirissä. Lukiolaiset ihastelivat ilmastonmuutoksesta kertovien lastenkirjojen värikästä ulkoasua ja suurta tietomäärää.

Aika matka! tempaa minut mukaansa toisen aukeaman aikana. Lotta ja Kasper miettivät mehiläisten tilannetta ja päätyvät googlailemaan. Viisaat ja neuvokkaat lapset saavat avukseen Ilmastokeijun ja Fossiilimenninkäisen, jotka osaavat mm. aikamatkailla menneisyyteen. 

Maapallon, eliöiden ja ihmisen historiaa kuvataan vessapaperirullilla ja spagetilla. Vessapaperirulla on 359 miljoonaa vuotta. Spagetti puolestaan kuvaa lyhyempiä ajanjaksoja, joten yksi vessapaperirullan ruutu on spagettiaikajanalla 214 spagettia. Ooh! 

(Nyt muistan taas, kuinka ihanaa on lukea ja ihmetellä kirjoja yhdessä lasten kanssa. Mistä saan lukulapsen itselleni? Nuorimmaisenikin on jo täysi-ikäinen.)

Spagetti- ja vessapaperiaikajanat muistuttavat maapallon historian mittakaavasta. Suurissa kokonaisuuksissakin tapahtuu pieniä asioita, jotka vaikuttavat suuriin asioihin omalla laillaan. Kirjassa puhutaan niin evoluutiosta kuin sukupuutostakin.

Vierailu Eläinmuseossa ekologi Ilkka Hanskin luona tuo kirjan parissa viihtyville aikuisille lukuvinkin. Hanskin Tutkimusmatkoja saarille kertoo luonnon monimuotoisuudesta. Hymyilevä tieteentekijä ei ole enää keskuudessamme, mutta lastenkirjan sivulla hän kannustaa lapsia tutkimaan ihmisen puuhia.

Kurkkuani kuristaa, kun katson labyrinttiä, joka avautuu ruokakaupassa. Aukeamalla näytetään havainnollisesti, kuinka vaikeaa yksittäisten tuotteiden ympäristövaikutusten arvioiminen on. Missä sukat on tehty? Puuvillasukissa on elastaania, joka on muovia. Ympäristöystävällinen sukkien myyntipakkaus on vain osa sukkien ympäristövaikutuksia. 

Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus on hurjan laaja teos. Sivuja on 55 ja kun siihen liitetään etu- ja takakannen sisäpuolen aukeamat, sivuja on edelleen alle 60. Kirjan sivuilla ennätetään käydä kuitenkin läpi kivihiilikausi vessapaperirulla-ajanlaskun alusta, sikojen historia, Euroopan energiankulutus, jätteet ja vaikka mitä. Uteliaan lapsen kanssa jokainen aukeama synnyttää vähintään kymmenen kysymystä, joihin pitää ryhtyä etsimään vastauksia. Se on ehkä kirjan tekijöiden tarkoituskin. Teoksen laajuudella on myös suurempi mieli. Koska selvitettävä ja kuvattava ilmiö eli luontokato on laaja ja monimutkainen, sitä tulee myös käsitellä riittävän laajasti.

Kustantajan sivuilla lasten tietokirjaa suositellaan 7-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Teos sopii tutkivalle alakoululaiselle yksin luettavaksi, mutta aivan loistavasti lapsen ja vanhemman yhteisiin luku- ja jutteluhetkiin. Tässä kirjassa on uutta tietoa maapallon tilasta hyvin monelle aikuisellekin. Ainakin minä opin paljon kirjan ääressä. Kiitos, Ertimo ja Ahokoivu! 

Teos: Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus
Tekijät: Laura Ertimo ja Mari Ahokoivu
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Into

lauantai 13. marraskuuta 2021

Susanna Clarke: Piranesi

Hän laski kylmän, luisevan, kuihtuneen kätensä käteni ympärille ja nykäisi minut tiukasti lähelleen. Hän tuoksui paperilta ja musteelta, hienostuneelta parfyymilta, jossa on orvokkia ja anista, ja niiden tuoksujen taustalla tuntui heikko mutta selvästi erottuva häivähdys jotain likaista, melkeinpä ulostemaista. "Joku etsii sinua", hän sanoi.


Susanna Clarken uutuusromaani koukutti minut täydellisesti. En voinut lukea romaania liian nopeasti, koska ajattelin, että minulta voi jäädä jotain olennaista huomaamatta. Mysteerin voi kokea vain kerran. Tai sitten täytyy unohtaa jotain, jolloin kokemus on jälleen uusi.

Piranesin minäkertoja kulkee ja asuu oudossa paikassa, jota hän nimittää Taloksi. Teoksen alussa hän menee Yhdeksänteen Aulaan katsomaan kolmen Nousuveden sulautumista, joka tapahtuu hyvin harvoin. Ensimmäiset sata sivua kuljen lukijana päähenkilön jäljessä ihastellen ja oudoksuen kaikkea outoa ympärillämme. Päähenkilö Piranesi on varovainen ja kohtelias. Hän tuntee Talon ja kunnioittaa Toista, ainoaa elävää ihmistä hänen itsensä lisäksi. Piranesin maailmassa ja todellisuudessa on ollut todisteiden mukaan viisitoista ihmistä, joista miltei kaikista jäljellä ovat vain jäännökset, joista hän huolehtii.

Piranesin todellisuus on rakentunut hänen havainnoistaan, joita hän kirjaa ylös. Hän pitää itseään tiedemiehenä, vaikka monet sanatkin ovat hänelle outoja ja vailla merkitystä. Maailmaa sellaisena, kun me se tunnemme, ei ole hänelle olemassa. Piranesi tapaa Toisen kaksi kertaa viikossa antaakseen tälle tietoja, joita Toinen tarvitsee.

Asiat ovat hyvin pysähtyneessä tilassa, kunnes alkaa tapahtua. Tapahtumista lähtee liikkeelle muutosten vyöry. Clarke tekee taikansa hyvin pienin elein, vaikka on kyse todella merkittävistä asioista. Kuka saa hallita toista? Mikä on tärkeintä elämässä? 

Clarken Piranesi ei ole lainkaan raskaslukuinen teos. Se on aivan omanlaisensa mysteeri, joka lumoaa ja ihmettyttää. Teoksen visuaalisuus on huikeaa. Haluan jäädä näihin kuviin veistoksista ja saleista niiden ympärillä.
"Olkoot Polkusi turvallisia", minä vastasin, "Lattiasi ehjiä ja täyttäköön Talo silmäsi kauneudella."
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Piranesi
Tekijä: Susanna Clarke
Suomentaja: Helene Bützow
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: WSOY

perjantai 5. marraskuuta 2021

Lucinda Riley: Oliivipuu

Me ihmiset emme juurikaan kehity sen paremmin ruumiillisesti kuin henkisestikään ensimmäisten maapallolla viettämiemme vuosien jälkeen. Muutumme vauvasta täysikasvuiseksi aikuiseksi silmänräpäyksessä. Sen jälkeen näytämme loppuelämämme jotakuinkin samalta , ja muutumme vain rupsahtaneemmiksi ja vähemmän viehättäviksi versioiksi itsestämme, kun geenit ja painovoima tekevät pahimpansa.

Suhtaudun ristiriitaisesti äskettäin edesmenneen kirjailija Lucinda Rileyn teoksiin. Olen kuunnellut melkein kaikki Seitsemän sisaren julkaistut teokset. Lähipiirini naiset pitävät tai rakastavat tuota sarjaa. Minun on ollut vaikea sietää sarjan ylettömän kauniita henkilöitä ja turhan perusteellisia menneiden aikojen kuopaisuja. Silti olen halunnut kuunnella Rileyn koukuttavat ja yllättävätkin rakkaustarinat.

Kun huomasin, että Bazar julkaisee Rileyn yksittäisteoksen, innostuin todella. Ajattelin, että nyt luen jotain, joka ei jatku miltei loputtomiin. Oliivipuu-romaanissa on melkein 600 sivua. Osan kirjasta kuuntelin ja osan luin kirjasta. Onneksi otin kirjan luettavaksi, tämä oli minulle korjaava kokemus.

Oliivipuu kertoo Helenasta ja hänen perheestään. Helena on entinen balettitanssija, joka on ollut jo vuosia naimisissa Williamin kanssa. Hän on hyvin perhekeskeinen ja lämmin ihminen. Perheessä on kolme lasta, joista kaksi nuorempaa ovat Helenan ja Williamin yhteisiä. Vanhin poika on persoonallinen Alex, jonka silmin myös perheen kesää Kyproksella katsellaan. Nuoremmat lapset, Immy ja Fred, ovat pieniä ja vailla suurempia murheita. Perheen kesä kuluu Pandora-huvilassa, jonka Helena on perinyt kummisedältään.

Paksun romaanin aikana ennättää tapahtua paljon. Huvilan ja siinä asuvan perheen kesä on täynnä vaihtuvia vieraita, kesken jääneitä keskusteluja, uusia rakkauksia, paljastuvia salaisuuksia ja vaikka mitä. Riley pyörittää huvilallista ihmisiä taitavasti pienestä katastrofista toiseen ja asiat mutkistuvat välillä miltei umpisolmuun. 

Alex on kiinnostava henkilö varhaiskypsänä ja vähän varautuneena nuorena. Hänellä on oma motivaationsa etsiä vastauksia äitiinsä liittyviin kysymyksiin. Minulle Alex on henkilönä uskottava, mikä on tarinan kannalta tärkeää.

Parasta teoksessa on, että tarina pysyy kesän tapahtumissa, huvilan henkilöiden menneisyydessä ja vain aivan pienen hetken ajan katse kiinnittyy aiempien sukupolvien tarinaan. Kiitos, nautin tästä rajauksesta. Rileyn Oliivipuu viihdyttää lukijaansa ja tuo valoa ja lämpöä pimeään aikaan. 



Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Oliivipuu
Tekijä: Lucinda Riley
Suomentaja: Tuukka Pekkanen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Bazar

sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Annie Ernaux: Vuodet

 

Valitsin luettavaksi romaanin Vuodet pelkästään kauniin kannen takia, mikä on oikein hyvä syy lukea kirja. Minulla ei ollut ennakkoon erityistä tietoa kirjoittajasta tai teoksen sisällöstä. Kustantajan sivuilta käy ilmi, että Vuodet on muistelmateos sotienjälkeisestä Euroopasta. Sain kirjan elokuussa ja otin siitä jo valmiiksi valokuvankin. Kuvassa on vielä kesän valo, josta ei ole enää marraskuun kynnyksellä muistoakaan. Olen lukenut ranskalaiskirjailijan teosta pala kerrallaan ja tänään pääsin loppuun. Lukuvauhtini on ollut teoksen rakenteeseen turhan hidas, mutta olosuhteet olivat nyt tällaiset.  

Nautin Ernauxin pienen suurista muistoista. Vuodet-romaani on kaunista ja täsmällistä kieltä, mistä kiitos suomentaja Lotta Toivaselle. Yhdessä pitkässä virkkeessä Ernaux kertoo paljon ihmisestä ja häntä ympäröivästä yhteisöstä. Ote teoksesta:
Niin kuin kielet aina, tuo kieli asetti arvojärjestykseen ja tuomitsi laiskurit, holtittomat naiset, häntäheikit, vilauttelijat ja "toistaitoiset" lapset, se ylisti "työihmisiä" ja ahkeria tyttöjä, tunnisti fiinimmän väen ja isokenkäiset, nuhteli, kyllä elämä sinut vielä opettaa.
Ernaux aloittaa tarinan sodan jälkeisestä Ranskasta, niukkuudesta ja hyvin yhtenäisyyttä korostavasta maailmasta. Hän liukuu läpi vuosikymmenen ja teoksen lopussa lukija huomaa olevansa 2000-luvulla. Maalattian pölähdyksestä päädytään marketin tölkkiviiniin ja moottoritielle.

Nautin kirjasta avatessani satunnaisen aukeaman ja lukiessani sen. Kun alan lukemaan teosta alusta loppuun, romaanimaisesti, lukukokemus hajoaa ja etenemisestä tulee vaikeaa. Vaikka elämän hetkellisyys ja kaiken katoavaisuus pakahduttavat, Ernaux ei vello tunteessa tai puserra kyyneliä lukijasta. Olen miltei turta romaanin äärellä ja ajattelen, että niin on myös teoksessa hän-kertoja. Minulle Vuodet kertoo luopumisesta. 

Vuodet tulisi lukea ääneen yhden yön aikana rakkaalle, jota ei vielä tunne tai hänelle, jonka tietää näkevänsä viimeistä kertaa. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Vuodet
Tekijä: Annie Ernaux
Suomentaja: Lotta Toivanen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Gummerus

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

J.S. Meresmaa: Khimaira

Pelkoja on eri kokoja.
Jos pienen asettaa isomman viereen.
se ei tunnu enää voittamattomalta .
Se on perhonen lohikäärmeen varjossa.
Se kukistuu pelkällä puhalluksella.

Säeromaani on ihana tekstilaji. Se on helppo ja vaivaton, jopa kevyt muodoltaan. Muodon keveys ei kerro toki mitään sisällön painosta. 

Lukemiseni on ollut ärsyttävän työlästä tänä syksynä, joten jännitin vähän Khimairaakin. Syyslomalla luettavat tekstit sitten loksahtelivat kohdilleen, vaikka sitä ennen olin nyhertänyt yhtä sun toista. Päädyin lukemaan Meresmaan uutuusteosta luku kerrallaan lopusta alkuun. Sehän sujuikin mainiosti.

Khimairan päähenkilö on Sara, joka on irrottautumassa vanhempiensa vaikutuspiiristä. Irtautuminen on puolin ja toisin rajua, varsinkin Saran äiti on ehdoton mielipiteissään. Saran läheisimmät ovat Tuukka ja Iina, jotka molemmat välittävät Sarasta ja haluavat viettää aikaa hänen kanssaan. 

Loisteliaan kannen on tehnyt Karin Niemi.

Meresmaan uutuusteos kertoo rakkaudesta ja kiintymyksestä. Saraa, Tuukkaa ja Iinaa yhdistää keskinäinen rakkaus. Sara on ymmärtänyt olevansa lesbo.

Saran ja hänen lapsuudenperheensä elämäntapahtumat avaavat Saran odotuksia ja pelkoja aikuisuuden kynnyksellä. Teos onnistuu olemaan samalla arkisen uskottava ja kauniin merkityksellinen. Khimairassa on voimaannuttavaa symboliikkaa. 

Khimaira sopii nuorille, nuorille aikuisille ja aikuisille. Jos et ole lukenut säeromaania, nyt on hyvä hetki aloittaa. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Khimaira
Tekijä: J.S. Meresmaa
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Myllylahti