sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Kesä, lukeminen ja blogi

 


Tämän vuoden alku on ollut lukemisen suhteen surkea. Vuoden 2022 kirjatarjontaa en voi ahdingostani syyttää. Minulla ei ole ollut pulaa hyvästä luettavasta. Yöpöytä pursuilee hienoja kirjoja, jotka olen huolella valinnut luettavaksi. Luen jotain illalla tai yöllä ennen nukkumaan menoa, mutta lukeminen ei sieppaa minua mukaansa.

Olenko unohtanut miten luetaan? En, työssäni lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana luen ja kirjoitan joka päivä. Lukemisen halun ja himon odotan palaavan kesäkuussa loman myötä.

Olen tiristänyt pakolla blogiini muutaman tekstin: maaliskuussa yhden, huhtikuussa kaksi ja toukokuussa yhden. Sisäinen himolukijani toteaa tilanteen olevan onneton. Koronan ja työn hiuduttama keski-ikäinen ihminen nyökkää ymmärtävästi. Harrastusta ja hupia ei tarvitse pakolla vääntää.

Aion levätä blogin suhteen. Kirjoitan Instagramiin, jos jostain kesäluettavasta on aivan pakko jotain sanoa. Lukemisen ja blogikirjoittamisen lepotila jatkuu syksyyn. Tarkastelen blogin tilannetta ja omaa intoani silloin uudelleen.

Hyvää lukukesää kaikille!

maanantai 16. toukokuuta 2022

Matt Haig: Syitä pysytellä hengissä

 


Ostin Matt Haigin Syitä pysytellä hengissä kevyin perustein, olin nimittäin hankkimassa saman tekijän toista kirjaa. Se ei silmääni sattunut, joten ostin sitten Haigin saatavilla olevan teoksen, joka tuntui nimensä perusteella kiinnostavalta. Kun sain kirjan, päätin selailla sitä ja lukea sitten myöhemmin. Selailu johti lukemiseen ja alun lukeminen kirjan saattamiseen aivan loppuun asti.

Lukemiseni jälkeen olen esitellyt kirjaa innokkaasti perheenjäsenilleni ja työkavereilleni. Syitä pysytellä hengissä on nimittäin helppo ja vaivaton kirja vaikeasta ja raskaasta asiasta. Koen kirjan voimistaneen ja rauhoittaneen minua.

Kirjoittaja Matt Haigin ääni kuuluu vahvana läpi teoksen. Kirjan aluksi kirjoittaja kertoo sairastaneensa masennusta jo vuosia. Masennus oli ollut liki Haigia jo aiemmin, mutta 24-vuotiaana hän koki tilanteen muuttuvan merkittävän paljon pahemmaksi. Hankalin aika kesti noin vuoden. 

Mietin, mikä tiivistää Haigin kokemuksen vakavasta psyykkisestä sairaudesta. Teoksessa Haig kertoo, että hän keräsi rohkeutta kuolla ja sitten hän keräsi rohkeutta elää. Haig kuvaa mielen ja kehon yhteyttä. Vaikka masennus on mielen sairaus, se tuntuu kehossa. 

Haig kuvaa teoksessa myös lukemiaan kirjoja ja sitä, mitä ne ovat hänelle merkinneet. Kirjoihin ja moneen muuhun koettavaan asiaan hän liittää tunteet, joiden tunteminen on tärkeää. Haig kertoo uskovansa masennuksen tehneen hänestä sen, joka hän nyt on. Hän sanoo: "Jos masennuksesta kärsiminen on hinta, joka minun on maksettava siitä, että tunnen elämän, se kannattaa aina maksaa." Lukeminen on hänelle matkustamissa ajassa. Kirjoittaminen on ajan tuntemista. Haig onnistuu kirjoittamaan laajasti ja syvän omakohtaisesti elämisestä ja kuolemisesta.

Haigin Syitä pysytellä hengissä on rehellisyydessään lohduttava. En tiennyt, että tarvitsen tätä kirjaa. Minulle kirja on muutakin kuin kuvaus masennuksesta ja siitä toipumisesta. Ihmisenä olemiseen liittyy kipua ja tuskaa. Haig sanoittaa sitä kokemusta hyvin. Viimeinen sitaatti vie jo pitkälle:
"Jos masennus on taivaalla liikkuva synkkä pilvi, saman vertauksen perusteella sinä olet itse taivas. Sinä olit ennen masennusta. Eikä pilveä voi olla olemassa ilman taivasta, mutta taivas voi olla olemassa ilman pilveä."

Teos: Syitä pysytellä hengissä (Reasons to stay alive)
Tekijä: Matt Haig
Suomennos: Jaakko Heinimäki
Julkaisuvuosi: 2021 (2015)
Kustantaja: Aula & Co

maanantai 18. huhtikuuta 2022

Säeromaani, äänikirja, lukemisen ilo ja Dess Terentjevan Ihana

 

Kansikuva kustantajan sivuilta. Kannen on suunnitellut Riikka Turkulainen.

Dess Terentjevan Ihana on täynnä elämää ja tunnetta. Ihana Ihana!

Joskus kirjan matka luetuksi on yllättävän pitkä. Minun piti lukea Terentjevan teos tuoreeltaan, mutta sitten tuli kaikenlaista ja lukeminen jäi. Säeromaani lajina kuitenkin houkutteli niin, että ostin kirjan itselleni. En toki aloittanut kirjaa ostettuani sen. Eilen lähdin kävelylle Tampereen Pyynikille ja aloitin äänikirjan kuuntelun. Illalla vaihdoin äänkirjasta paperikirjaan ja hyppäsin monta askelta taaksepäin nauttiakseni. Nyt aamulla luin kirjan loppuun.

Äänikirjaan epäilevästi suhtautuvat pohtivat, onko kirjan kuuntelu lukemista. Monella heistä ei ole tottumusta kirjan kuunteluun. Joillekin kirjan kuunteleminen vaikuttaa olevan liian helppo ja vaivaton tapa lukea kirja. Oikeaan lukemiseen saatetaan liittää paperikirjan äärelle rauhoittuminen. Hurmoksellinen ahmiminen ei tunnu sopivan kuvaan.

Kuuntelen paljon äänikirjoja. Suurin syy siihen on pitkien työmatkojen vuoksi yksin autossa vietetyt tunnit. Olen sisäisesti malttamaton, joten kuuntelen äänikirjat nopeutettuina (1,2–1,5). Olen myös nopea lukija, joten luen paperikirjatkin melkoista vauhtia. Osaan lukea myös hitaasti ja tarkasti. Tietyt kirjat luen muistiinpanoja tehden, tällä hetkellä Haruki Murakamin Vieterilintukronikka etenee kynän ja paperin kanssa. Uskon saavani kirjan luettua kesän alussa.

Minulle kirjan lukemiseksi käy paperikirjan tai e-kirjan lukemisen lisäksi myös äänikirjan kuuntelu. Mielestäni nykyiset äänikirjapalvelut tuovat kirjallisuuden uudella lailla nuorten ulottuville ja lisäävät lukemisen tasa-arvoa. Ensimmäisenä koronakeväänä lukiomme sai monen muut oppilaitoksen lailla BookBeatilta lahjoituksena opiskelijoille tunnukset palveluun pariksi kuukaudeksi. Moni nuori kertoi minulle, että kuunteli sinä keväänä äänikirjoja yli pakollisten kurssivaatimusten.  

Terentjevan Ihanan äänikirjalukemisessa epäilin vain teoksen muotoa. Tulisiko äänikirjassa riittävän hyvin esiin säeromaanin vapaus ja vaihtelevuus? Lukija Elina Leeve tekee äänikirjassa upeaa työtä, Ihana on hieno äänikirjakokemus. 

Äänikirjat jäävät mieleeni paikkoina ja kuvina. Sapkowskin Noituri on mielessäni Tampereen Suomensaaressa, Teräksen Amiraali hiljaisessa Särkänniemessä matkalla Sara Hildénin taidemuseolle ja Woolfin Tunnit Joensuun ja Siilinjärven välillä. Ihana on Pyynikin maisemissa. 

Illalla aloin pohtia, miltä Ihana näyttää paperikirjana. Tekstin asettelu ja fonttiratkaisut ovat tärkeitä aina, mutta varsinkin säeromaanissa. Hienoltahan teos näyttää, joten Leeven luennalla on selkeä yhteys teoksen muotoon. 

Säeromaanit ovat nopealukuisia, miltei puolirunoja. Terentjevan Ihana todella hengittää ja houkuttelee lukemaan. Aion tarjota kirjaa jollekin lukemista kaipaavalle lukiolaiselle. Pohdin myös teoksen katkelman käyttämistä lukuteatteriesityksessä ensi lukuvuonna.

Ihanan kansi on houkutteleva ja kaunis. Oman paperikirjani välistä löytyi irtopaperilla teksti, jossa kannen suunnitellut Riikka Turkulainen kertoo työprosessistaan. Sama teksti kuvineen löytyy Kirjansuunnittelijoiden killan IG-tililtä.

Ihanan minäkertoja on yhdeksäsluokkainen Lilja, joka elää yhdessä isänsä kanssa. Takakansi kertoo, että Lilja on krooninen ihastuja. Virkeä ja nopeasti syttyvä Lilja on ihastunut ja nimennyt ihastuksensa Ihanaksi. Takakansi paljastaa paljon juonesta, joten onneksi luin sen vasta kirjan lukemisen jälkeen. Ihanan ja Liljan elämät kietoutuvat yhteen ja kaikenlaista selvitettävää riittää. Teos keskittyy viisaasti Liljan ajatuksiin ja kokemuksiin, joten Ihana säilyy kompaktina lukukokemuksena. Koko maailmaa ei tarvitse ahtaa yhteen tarinaan.

Ihana kertoo samalla paljon nuorten elämästä ja maailmankuvasta. Kuinka puhua omastaan tunkeutumatta toisten elämään ja valintoihin? Ote kirjasta:

Jos et koskaan ole lukenut säeromaania, kustantajan sivuilta löytyy lukunäyte teoksesta.

Viaton kirjapostaus paisui lomapäivän kunniaksi äänikirjapohdinnaksi, lukuprosessin kuvaukseksi ja säeromaanin ylistykseksi. Blogissani on ollut pitkään hiljaista, joten on hienoa vaihteeksi kirjoittaa ja julkaista kirjoittamansa.


Helmet-lukuhaaste 2022: 31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää.

(Teen Helmet-lukuhaastetta yhdessä puolisoni kanssa. Yritän vähentää kaikkea suorittamista, joten uskon selviäväni helpolla näin. Himolukijan kanssa jaettu lukuhaaste on vaivaton.)


Teos: Ihana
Tekijä: Dess Terentjeva
Kannen suunnittelija: Riikka Turkulainen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: WSOY

Äänikirjan kuuntelin BookBeatin palvelusta.
Äänikirjan lukija: Elena Leeve
Äänikirja julkaistu: 1.10.2021
Äänikirjan kesto: 1h 45 min

Edit 18.4.2022: Korjasin kahden virkkeen sanavalintoja selkeyttääkseni sanomaani.

lauantai 16. huhtikuuta 2022

Patricia Lockwood: Kukaan ei puhu tästä

Miten niin olette vakoilleet minua? hän ajatteli - kuumissaan, ymmällään ja pöllämystyneenä vessanpöntöllä. Miten niin olette vakoilleet minua tällä kädessäni olevalla vekottimella, joka on silmä?


Henkilökohtainen lukemiseni on ollut hyvin vaikeaa tänä vuonna. Maailma nokitti koronan Euroopan sodalla, yleinen ja yhteinen tuska huokuu jokaisella sisäänhengityksellä ihmisten välisessä arjessa ja kaikki omat pulmani ovat tässä mittakaavassa mitättömiä. Pääsiäinen tarjosi minulle mahdollisuuden olla kotona ja levätä. Minulla on ollut koko alkuvuoden luettavien kirjojen pino, joka ei ole pienentynyt lainkaan. Vaikka pinon kirjat huutavat tulla luetuiksi, lähdin liikeelle paradoksaalisesti kirjaston kautta. Ruoveden kirjastosta hain Patricia Lockwoodin romaanin Kukaan ei puhu tästä. Teoksen kansi on jo vanginnut huomioni somessa.

Nyt kirja on luettu. Olipa se kokemus! Kaksi kolmasosaa kirjasta ajattelin, ettei kirjan ole minua varten ja että maailmamme on kamala paikka. Yhden kuudesosan ajattelin kirjan olevan todella outo ja outoudessaan hieno. Yhden jumalaisen kuudesosan ajattelin, että tämä kirja ansaitsee tulla luetuksi ja että Lockwood on Kurt Vonnegutin henkinen sukulainen. Ote kirjasta:
"Tiedämme niin vähän ____________:sta!"
Lockwoodin esikoisromaani, jonka Einari Aaltonen on taitavasti suomentanut, jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on silppua maailmasta ja ihmisestä internetin ja puhelimien jatkeena. Teoksessa tuo rakennettu maailma, jossa synnytään ja ollaan olemassa katsomalla, reagoimalla ja postaamalla, on portaali. Toinen osa on mielestäni lukijalle helpompi, tarinaa on helpompi seurata kuin katkelmia. Tuska, jota koin ensimmäisen osan äärellä, nollautuu teoksen loppupuolella. Tilalle tulee toisenlainen suru.

Kukaan ei puhu tästä kertoo nykyihmisen merkityksestä maailmassa ja niistä merkityksistä, joita ihmiset toisilleen ja elämänsä tapahtumille antavat. Yhden ihmisen elämä ja sen rajallisuus yhdistävät perhettä ja sukua. Järkytys ja suru pysäyttävät, vaikka maailma ympärillä ei pysähty. Lockwoodin romaani palkitsee lukijansa, vaikka itkemisessä ja maailmantuskassa ei oikeasti liene mitään palkintoa. Ote kirjasta:
Se oli myös joskus ollut paikka, jossa ihminen kuulosti itseltään. Vähitellen siitä oli kehkeytynyt syöveri, jossa tuuli ja vesi rouhivat kiveä hauraampaa minuuttamme niin, että kuulostimme nyt toisiltamme.
Teos: Kukaan ei puhu tästä (No One is Talking About This)
Tekijä: Patricia Lockwood
Suomentaja: Einari Aaltonen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Tammi

sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Johanna Aulén: Tšernobylin koirat

 

En ole kirjoittanut blogiin pitkään aikaan. Työ on vienyt kaiken kirjoitusenergiani ja Venäjän käynnistämä sota kaikki lukuhaluni. Uutisvirrasta näin kuitenkin tuoreen kuvan, jossa ukrainalaiset ostivat torilta käytettyjä kirjoja kaiken tämän pahuuden  ja julmuuden keskellä. Samana päivänä sain WSOYltä pyytämäni arvostelukappaleen Tšernobylin koirat. Päätin lukea sarjakuvateoksen välittömästi.

Kannen kuvassa koira juoksee poispäin räjähdyksestä. Teoksen tarina alkaa lokakuusta 2021, jolloin ryhmä vierailijoita saapuu Tšernobyliin. Oppaana heillä on onnettomuuden jälkiä aikanaan raivannut Volodymyr Olijnyk. Tšernobylin ydinvoimalan räjähdys tapahtui 26.4.1986. Auton lähestyessä ydinvoimalan aluetta vierailijoiden huomio kiinnittyy irrallaan juokseviin koiriin. Opas kertoo niiden olevan aikanaan alueella asuneiden koirien jälkeläisiä. Kun ihmiset evakuoitiin, lemmikkieläimet piti jättää kyydistä. Opas kertoo koirien syönneen ensin kananmunat pihoilta, sitten kanat. Kanojen jälkeen vuorossa olivat kissat ja pienet koirat. Nyt isojen koiralaumojen yksilöt ovat kookkaita ja paksuturkkisia.

Lähialueilla asuu myös tottelemattomia mummoja. Yksi sitkeistä mummoista kertoo, että Tšernobylin kylä on ollut olemassa vuodesta 1193. En voi olla ajattelematta ukrainalaisia nyt kotimaassaan. 

Teoksessa opas kertoo raivaustyöstä, johon on osallistunut 600 000 miestä ja naista. Nuoret vailla suojia ja tietoa säteilystä laitettiin tapahtuneen jälkeen kaivamaan ojia, pesemään talojen seiniä ja kääntämään maata. Sulaneiden reaktoreiden päälle rakennetut sarkofagit ovat olleet suurin ja vaativin suojaustehtävä alueella. Sarkofageista viimeisin on rakennettu 2016.

Aulénin teos on järkyttävän ajankohtainen. Suru tapahtuneesta kääntyy teosta lukiessa myös toivoksi ja elämänuskoksi. Ihminen on sitkeä! Erään mummon sanoin: "Tšernobyliin tottuu! Sitä paitsi Stalin oli pahempi... - - ja nälkä."

Kuva teoksen sivulta.

Aulénin teos Tšernobylin koirat on kuviltaan ja tekstiltään hyvin selkeä. Realistisuus helpotti ainakin minun lukukokemustani. Aiheensa puolesta teos on raskas ja ahdistava. Vuosi 1986 voi tuntua kaukaiselta monille. Itse olin silloin nuori ja muistan hyvin pelon onnettomuuden vaikutuksista. Nyt katseemme on kääntynyt Ukrainaan ja toivottavasti myös Valko-Venäjälle ja Venäjälle. Pelkoa ei voi ohittaa. Aulénin teos tarjoaa tietoa ja ymmärrystä Tšernobylin onnettomuudesta, sitä edeltäneistä tapahtumista, onnettomuuden jälkeisistä vuosikymmenistä ja ajastamme nyt. 

WSOYn sivuilta löytyy teoksen lukunäyte.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Tšernobylin koirat
Tekijä: Johanna Aulén
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: WSOY