sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Simona Ahrnstedt: Panoksena sydän

Viihdyn hyvin Simona Ahrnstedtin teosten parissa. Erityisesti pidän hänen historiallisista romaaneistaan, josta kahdesta olen kirjoittanut (Sitoumuksia ja Skandaalinkäryä). Historiallisten romaanien lisäksi hän on kirjoittanut useita nyky-Ruotsiin sijoittuvia viihderomaaneja, joissa on rakkauden lisäksi jännitystä. Vain yksi yöVain yksi salaisuus ja Vain yksi mahdollisuus ovat itsenäisiä romaaneja, jotka ovat mielestäni oikein viihdyttäviä. Kaikki tai ei mitään ja Vielä vähän lisää on myös luettu, vaikka niistä en niin paljon innostunutkaan. (Tätä kirjoittaessani ajattelen, että minun pitäisi lukea uudelleen Kaikki tai ei mitään. Voi olla, etten muista sitä riittävän hyvin.)

Uutuus Panoksena sydän solahtaa samaan nyky-Ruotsiin ja erityisesti Tukholmaan sijoittuvaan maailmaan. Ahrnstedtilla tarinassa on tavallisesti ainakin yksi hyvin varakas henkilö, joten ylellisyyden ja luksuksen maailma on jo kaltaiselleni sitoutuneelle lukijalle tuttu aiemmista teoksista. Tämä tarkoittaa kauniita kattohuoneistoja, upeita ravintolailtoja ja rajoittamattomia resursseja elämänkriisienkin keskellä. Eskapismia! Sopii minulle!

Teoksen kansikuva kustantajan sivuilta.

Panoksena sydän -romaanin päähenkilöt ovat Sam Amini ja Desirée "Dessie" Dickson. Sam on omalla työllään rikastunut hotelliketjun omistaja. Sam on yksinhuoltajaäitinsä kanssa Iranista Ruotsiin lapsena muuttanut. Dessie on turva-asiantuntija, joka työskentelee operaattorina Tom Lexingtonin yrityksessä. (Lexington nimenä saattaa soitella joitakin kelloja, jos on lukenut aiempia Ahrnstedtin romaaneja. Hän ei ole ainoa tuttu teoksessa.) Dessien perhe on ylempää keskiluokkaa ja edustaa korkeaa yhteiskunnallista statusta.

Sam ja Dessie ovat seurustelleet nuoruudessaan, mutta suhde on päättynyt traumaattiseen tilanteeseen, joka on jäänyt selvittämättä. Nyt molemmat ovat aikuisia ja menestyneitä ammattilaisia omilla aloillaan. Sam tarvitsee Lexingtonin yrityksen turvapalveluja, koska häntä ja hänen läheisiään on uhkailtu. 

Sekä Samia että Dessietä yhdistää sitoutuminen työhön. Molemmilla on myös vaikeita kokemuksia työhön ja yksityiselämään liittyen. Hyvin pian tapaamisen jälkeen ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa myös keskinäinen voimakas kiinnostus herää. Ote teoksesta:

Sam vilkaisi Dessietä nyt. Tässä tämä istui, monta vuotta myöhemmin, selkä suorana, hänen ravintolassaan, hänen saavutustensa keskellä.
Heidän katseensa kohtasivat.
"Mitä?" Dessien ääni oli valpas. Dessiellä oli pisamia koko vartalollaan, Sam muisti. Hän oli kerran jäljittänyt niitä sormillaan. Laskenut niitä. Suudellut niitä. Silloin Dessie ei ollut ollut varuillaan vaan luottavainen, halusta hehkuva.
Sam nyökäytti vastapäistä tuolia kohti. "Voitko tulla lähemmäs?"
Tietenkin Dessie seisoi. Nainen oli itsepäinen kuin vuohi. Oli aina ollut.

Ahrnstedt tuo henkilöidensä kautta teoksen maailmaan myös syrjinnän, rasismin, ennakkoluulot ja suoranaisen vainon. Teos kuvaa myös vaikeutta luottaa toisiin pettymysten jälkeen. Nämä syventävät keskeisiä henkilöitä ja tuovat lisää uskottavuutta heidän tunteisiinsa ja valintoihinsa. Ote kirjasta:

Samin ei tarvinnut kysyä [äidiltään], mitä iltaa hän tarkoitti.
"He haukkuivat minut. Huusivat, että me olimme roskaväkeä."
"Ja sinä sanoit, ettei ruotsalaisten tyttöjen kanssa kannata seurustella", Sam muisteli. Äiti oli sanonut, että ruotsalaisten tyttöjen kanssa piti olla varovainen. Ettei heihin voinut luottaa.

Panoksena sydän on viihdyttävä rakkaustarina, joka on välillä hyvinkin tummasävyinen. Oikein sopivaa lomalukemista!

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.

Teos: Panoksena sydän (alkuteos: Med hjärtat som insats)
Tekijä: Simona Ahrnstedt
Suomentaja: Virpi Vainikainen
Julkaisuvuosi: 2022 (alkuteos julkaistu 2020)
Kustantaja: WSOY

lauantai 18. kesäkuuta 2022

Marja Kangas: Miehiä ja mielenrauhaa

 

"Muna on aina vaan muna. Sun täytyy miettiä myös miehen henkisiä arvoja!"



Marja Kankaan Miehiä ja mielenrauhaa on matka hikiseen Barcelonaan, miehen kylkeen ja erityisesti oman pään sisälle. Olipa hurja ja ihana matka!

Nelikymppinen kuvataiteen lehtori Tuuli Hukkanen on ahdistunut elämässään. Rehtori tylyttää ja kaikki ympärillä tuntuu aivan mitättömän turhalta. Tuuli repäisee itsensä tavallisesta arjesta ja lähtee etsimään teoksen nimen mukaisesti vapautta, miehiä ja mielenrauhaa. Kesän Barcelonassa pitäisi korjata ainakin miespuutteen. 

Miehiä ja mielenrauhaa -romaanin genre on chick lit. Osaan odottaa övereitä ja ne saankin täysmääräisinä. Kangas tykittää angstia ja himoa vuorotellen. Huokailen, ihailen ja vähän kauhistelenkin minäkertojan vaihtuvia tilanteita ja viihdyn vallan mainiosti fiktioliemessä.

Guru selitti, että buddhalaisuudessa mutaa verrataan ihmisen mieleen. Pitäisi olla paikallaan, jotta lieju ei nousisi pintaan, mutta kaikenlaista paskaa tässä näyttää lilluvan vastaan, vaikka miten pysähdyn ja katson omaa mieltäni.

Teos on jaettu chakroihin. Punaisesta juurichakrasta, joka voi olla harmittavan supussa, päädytään violettiin kruunuchakraan, joka on antautumisen chakra. Luen teoksesta myös kritiikkiä aikamme elämäntapoja ja tavoitteita kohtaan.  Nautin romaanin alkupuolesta, mutta varsinainen ilo minua odottaa teoksen lopussa. Rakastin lopun tunnelmaa.

Miehiä ja mielenrauhaa on Marja Kankaan toinen romaani. Ensimmäinen romaani Miestä näkyvissä löytyy ainakin kirjastosta, mutta toivottavasti myös kirjakaupasta. Tänä kesänä Kankaan esikoisesta voi myös nauttia teatterilavalla Naantalissa. Viimeiset esitykset ovat elokuussa. Kävin katsomassa Emma-teatterin esityksen tällä viikolla. Teatteriesitys säilyttää alkuperäisteoksen vauhdin ja energian, mikä on loistavaa.

Kiitos kirjailijalle! Kiitos lukukappaleesta!


Teos: Miehiä ja mielenrauhaa
Tekijä: Marja Kangas
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: WSOY