Taimenenkalastus Amerikassa

Richard Brautiganin kirja Taimenenkalastus Amerikassa

Kun kuulen lupaavasta kirjasta, otan kirjan nimen ylös kännykkääni. Kirjastossa uuden luettavan hakemisen hätätilanteessa saan sitten puhelimestani jo yhden seulan läpäisseitä lukuvinkkejä. Liittyen johonkin "jännittäviä kirjailijoita Amerikasta viimeisen vajaan sadan vuoden ajalta" juttuun, olin laittanut tämän kirjan nimen ylös. Itse asiassa olen lukenut kirjan joskus nuorena tyttönä, mutta muistikuvani olivat niin hataria, että uusi lukeminen ei haitannut yhtään.

Kirja on varsinainen lirpake, pieni ja kevyt. Se oli myös yllättävän nopealukuinen. Lähdin parin päivän reissulle ja tämä matkakirja, jonka mukaani otin, loppui jo pari tuntia reissun alettua. Se olikin vallan järkyttävää. Onneksi hoidin asian kahdella pokkarihankinnalla: Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut ja Jeffrey Eugenideksen Middlesex.

Hipahtava Taimenenkalastus Amerikassa ei ole oikein romaani, muttei kyllä novellikokoelmakaan. Kirja koostuu pienistä tarinoista, mutta tarinat eivät ole irrallisia, vaan toisiinsa liittyviä. Tarinat ovat roiseja, ällöjäkin ja omituisia. Erityistä menestystä ei kenellekään kirjassa sada, vaan toinen toistaan kurjemmissa kohtaloissa tarinoissa eletään. Itseasiassa aika usein kuollaankin. Kirja olisi voinut ärsyttää kunnolla, mutta nyt mielentilani oli sellainen, että päätin viihtyä ja huvittua.

Kirjahan ei kerro kalastuksesta, vaikka kertookin. Itse Taimenenkalastus Amerikassa muuttuu eläväksi olennoksi, jolla voisi olla osoite ja puhelinnumero. Tarina on absurdia, kun Brautigan pistää parastaan:

Vauva pani sinisen kiven Taimenenkalastuksen Amerikassa paidantaskuun ja Taimenenkalastus Amerikassa sanoi: "Olen käynyt Great Fallsissa monta kertaa. Muistan intiaanit ja turkiskauppiaat. Muistan Lewisin ja Clarkin, mutta en minä muista nähneeni Great Fallsissa Deanna Durbinin elokuvaa".
- Brautigan, s. 111-112

Kirjassa puhuttaessa Taimenenkalastuksesta Amerikassa tarkoitetaan jotain menneisyydessä ollutta, joka on jotenkin osittain heijastuman kaltaisesti keskuudessamme tämän teoksen tarinan todellisuudessa. Moni sitä kaipaa, osa luulee siitä kaikenlaista tietävänsä. Sillä on oma rakentumisen tapansa ja logiikkansa, se on jollain tavalla olemassa. Olemassaolossaan se on hetkittäisesti tekemisissä jonkun kirjan henkilön kanssa. Hyvin filosofista ja hämärää.

Minulla on ystäviä, joiden kanssa keräämme hyviä muistosanoja ja -värssyjä. Ensi kerran tavatessamme minulla on heille esittää kaksi aika vahvaa muistovärssyä Brautiganin kirjasta:

Köyhillä vainajilla ei ollut koreita hautakiviä. Heidän hautojaan merkitsivät pienet laudat, jotka näyttivät kuivilta leivänkannikoilta:

 Uskollinen ja pruhju isämme

Rakas työn hengiltä kiusaama äitimme

- Brautigan, s. 29

Näköjään jatkan tällä vanhempien kirjojen linjalla. Autossakin raikaa äänikirjana Täällä Pohjantähden alla, osa 1. Kukkikaa uutuudet toisilla pelloilla! Täällä mennään nyt vanhaa polkua. Anteeksi kaikki te lukijat, jotka haluatte lukea uutuuksista.