Jussi Lehmusvesi: Vainikkala

- Oon, Toivo, miettinyt. Saat auton. Minä otan talon ja lapset.
- Mervi, sä oot hysteerinen.
- Munas on hysteerinen. Tänne soitti joku nainen, joka oli jonkun toisen tytön tai naisen isosisko, joku Pirjo, ja se ilmoitti, että sinä painat sitä pikkusiskoa ja se saa nyt loppua, koska sinä olet vanha ja hän on isosisko ja huolissaan.

Sain ennakkokappaleen Jussi Lehmusveden esikoisromaanista Vainikkala. Viime aikoina minun on ollut vaikea lukea tavoitteellisesti ja keskittyneesti. Henkisen sekasorron keskellä parhaiten olen saanut luettua hankkimaani Mary Wollstonecraftin klassikkoa Naisten oikeuksien puolustus. Lehmusveden romaani onkin sitten jotain ihan muuta.

Kansikuva kustantajan sivuilta

Takakansi kertoo, että teos on hauska ja että se on kirjoitettu tavalla, jossa on nähtävissä yhteyksiä niin Jari Tervoon kuin Kari Hotakaiseen. Jälkimmäistä lukeneena olen samaa mieltä. Lehmusvesi kirjoittaa yhtä aikaa tiiviisti ja vivahteikkaasti. Piruiluja satelee moneen suuntaan. Ote teoksesta:

Suomessa onnistunut [rock]lyriikka muistuttaa itsemurhakirjettä ja musiikillinen anti muodostuu kolmesta soinnusta, jotka ovat kaikki molleja.
Hevi ja Siionin virret kertovat samasta kansanluonteesta. Toinen mahdollisuus suomalaiseksi hittibiisiksi on huumorilaulunomainen jollotus, joka kertoo viinan juonnista, naisen vonkaamisesta tai mielellään molemmista. Kuten ne herkemmätkin kappaleet.

Vainikkalassa juodaan viinaa ja vongataan naisia. Rokkibändi Mysterio lähtee Venäjälle ja on teoksessa palaamassa junalla takaisin Suomeen. Tarinaa keritään auki niin bändin jäsenten kuin muiden paikalle hakeutuneiden tai sinne sattuneiden suulla. Bändillä on manageri, bändäri ja seuranaan vielä toimittaja, jonka on pakko tehdä juttu tästä häröilevästä porukasta. Yksi mielenkiintoisimmista henkilöistä on veturimies Simeon Varjokallio, joka kuuluttaa junamatkustajien iloksi uskonnollissävytteisiä viestejään.

Tätä kirjoittaessani tammikuun alkupuolella olen puolessa välissä Vainikkalaa. Lehmusvesi on pistänyt pakan sekaisin kunnolla, mutta luultavasti henkilöiden, tapahtumien ja paikkojen löytyy enenevässä määrin yhteyksiä tarinan edetessä. Vaikka risainen elämä puskeekin lukijan silmille, mukana on myös kiintymystä, toivetta rakkauteen ja ainakin yksinjäämisen pelkoa. Runoilija Uuno Kailas on merkityksellinen Mysterion laulajalle, Juhani Hurmalle, joka minun mielessäni on ulkomuodoltaan Ville Valon ja Arto Tuunelan risteytys. Olen yllättävän viihdytetty tästä kaikesta!

[Vähemmän luova tauko]

Blogitekstin valmiiksi kirjoittaminen jäi odottamaan suotuista hetkeä. Luin Vainikkalaa kaksisataa sivua, sitten väsähdin. Päätin lukea viimeiset neljäkymmentä sivua vähän samaan tapaan kuin nukkuisin osan junamatkasta humalaani pois. Herättyäni huomasin matkan päättyneen aivan yllättäen, loppu oli lukematta ja muisti oli mennyt. Muu elämä houkutti tai pakotti minut pois.  Tämä tarina oli minulle nyt liian pitkä, lyhempänä ja vielä tiiviimpänä se olisi ollut nautinnollisempi. Nyt on jo helmikuun alku, ja minä olen lukenut liian monta tekstiä tässä välissä saadakseni enää kiinni ajatuksestani Lehmusveden tarinan suhteen.

Annan Vainikkalan luettavaksi puolisolleni. Uskon, että tämä sopii hänelle minua paremmin.

Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta!

Teos: Vainikkala
Tekijä: Jussi Lehmusvesi
Kansi: Elina Salonen
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Aula & Co