Sirkka Turkka: Sielun veli

Tällä blogitekstillä osallistun Ylen Tanssiva karhu -runokilpailun 25-vuotisjuhlallisuuksiin Ylen ja bloggaajien yhteistyön kautta. Huomenna julkistetaan tämän vuoden Tanssiva karhu -kilvan voittaja. Ehdokkaat löytyvät Ylen Tanssiva karhu -sivuilta.


Vuonna 1994 Tanssiva karhu -runouspalkinnon voitti Sirkka Turkka teoksellaan Sielun veli. Turkan runoteos oli mukanani menossa koko myrskyisen toukokuun. En lukenut teosta, vaan vein sen takaisin kirjastoon. Lainasin runoteoksen uudelleen kesäkuun lopulla. Henkilökohtaiset myllerrykset eivät olleet loiventuneet, mutta aikataulu asetti omat vaatimukset lukemiselle. Kirjoitan tätä prosallisesti Onnibussissa matkalla Tampereelle. Luin kirjan bussissa ja se onnistui osin tunkeutumaan pyörteiseen mieleeni.

Sielun veli -teoksen kansi tosin jättää minut aivan kylmäksi. Ilman tätä tehtävää olisin jättänyt teoksen lukematta kannen vuoksi. Ilmeisesti kansikuvassa on koiran kasvot epäselvässä ja venytetyssä kuvassa. Takakannen perustella Turkalla on koira. Teoksen luettuani uskon teoksen nimen viittaavan juuri koiraan.

Teos itsessään on kantta parempi. Teos jakautuu mielestäni kolmeen osaan. Ensimmäinen osa sijoittuu Suomeen, toinen Irlantiin ja kolmas Israelin ja Palestiinan seudulle. Keskityn tekstissäni ensimmäiseen osaan, koska se on mielestäni kiinnostavin.

Sirkka Turkan runoteoksessa Sielun veli ääneen pääsee mies, joka on haikeissa tunnelmissa. Hän muistelee menneitä ihmisiä ja tapahtumia. Luonto on runon puhujaminälle tärkeä, hän on osa luontoa ja ymmärtää luonnon kiertokulun kautta myös oman kuolevaisuutensa. Turkka tuo luonnon lähelle lukijaakin. Runossa Syvällä metsässä nukkuu suuri hirvi runon puhujaminä on katoavainen otus:
- - / sumusta ojentuu oksa minua kohti: / puu on pysähtynyt ikkunani eteen. / Kun se tuli tuohon, olin lapsi, / se lähtee kanssani kun olen vanhus. - -

Sielun veli tuntuu julkaisuvuottaan (1993) vanhemmalta teokselta. Sanon tämän keski-ikäisenä lukijana, joka muistaa eläneensä 90-luvun alun. En muista lukeneeni vastaavaa runoteosta aivan äskettäin. Minulle Turkan teos sanoo, että on mahdollista ja jopa hyvää istua kivellä metsässä ja olla tekemättä yhtään mitään. Minua puhuttelee erityisesti ihmisen koko elämän tarkastelu ja elämän lyhyyden ja hetkellisyyden todistaminen teoksen säkeissä.

Bussissa turvavöissä
Ote runosta Kolhin itseäni kaksikymmentä vuotta ja sitten:
Että vielä on ilo kuin ainut tuikkiva tähti: / pudota läpi yön, väsyä, hajota, kiitää / kovaa vauhtia ilman turvavyötä / loppuelämänsä lyhyin matka, selkä edellä / kohti itseään, takasin omaan syntymäänsä.

Teos: Sielun veli
Tekijä: Sirkka Turkka
Julkaisuvuosi: 1993
Kustantaja: Tammi

Kommentit