lauantai 16. tammikuuta 2021

Terhi Ilosaari: Iloa etsimässä

Saan Suomesta tutun kysymyksen:
- Milloin palaat?
Miksi ärsyynnyn tästä kysymyksestä aina hieman? Elämä, josta lähdin, ei ole enää saatavilla. On vain palasia, mihin palata. Voisin toki rakentaa näköispatsaan ja elää näennäisesti elämää, josta lähdin, mutta silloin koko murheen rullan läpikäynti tuntuisi täysin turhalta. En lähtenyt palatakseni.
Tartuin Terhi Ilosaaren teokseen Iloa etsimässä - Matka mieleen & Bosniaan, Islantiin, Italiaan, Itävaltaan ja Grönlantiin. Ilosaaren kirja on kuvaus kriisin käynnistämästä elämänmuutoksesta. Kirjoittaja Ilosaari kuvaa omia tuntojaan ja ottaa lukijan mukaan pitkälle matkalleen. Ote kirjasta:
Muistelen koukeroisella kirjoituksella lapsuudessa kirjoittamiani ja saamiani kirjeitä. Kirjeet alkoivat aina sanoilla:
"Mitä sinulle kuuluu? Minulle kuuluu sekä hyvää että huonoa."
Nyt kirjoittaisin:
"Minulle kuuluu vain ja ainoastaan hyvää."
Mietin ihan vakavissani, että teenkö parhaillaan jotain rikollista. Käyn läpi kaiken virallisen ja epävirallisen, viallisenkin. En keksi mitään laitonta. Olen laillisesti laittoman onnellinen.
Ilosaari on teoksen alussa ahtaalla niin ammatillisesti kuin yksityiselämässäänkin. Yllättävä avioero keikauttaa selviämisen sisäiseksi kaaokseksi. Ratkaisuksi löytyy vapaaehtoistyö Bosniassa. Bosniasta Ilosaari jatkaa Islantiin ja muihin maihin.

Teoksen suurin anti minulle on vapaaehtoistyön kuvaaminen. Ilosaari on kokenut matkailija ja rohkea heittäytyjä. Minäkin lukijana pääsen mukaan hurjiin, väsyttäviin, ärsyttäviin, lumoaviin, yllättäviin ja ainutlaatuisiin tilanteisiin eri maissa uusien ihmisten kanssa. 

Ilosaari viittaa lukemiinsa teoksiin kirjassaan. Aivan kirjan alussa kerrotaan Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin -teoksesta, joka tuntuu aloituksensa puolesta hyvinkin samaistuttavalta kirjoittajalle. Viittaukset toisiin teoksiin ilahduttavat minua. 

Nautin erityisesti teoksen alkupuolesta. Isosaaren kuvaus Islannista sytytti minussa toiveen matkasta sinne joskus. Söisin oikein ison jäätelön ja pyrkisin juttusille paikallisten kanssa. Kirja toi joululomaani paljon iloa, kuvaukset lampaiden hoidosta olivat todella mielenkiintoisia.

Olen huono lukemaan elämäntaito-oppaita ja matkakirjoja. Tunnistin puutteeni jo ennen Ilosaaren kirjaan tarttumista. Ymmärrän kuitenkin, että toisten elämänvaiheista lukeminen ei pelkästään ole toisten elämään ja heidän ratkaisuihinsa perehtymistä. Huomasin kirjaa lukiessani miettiväni paljon omaa elämääni, tunteitani ja toiveitani. Lukija tuo tämänkaltaisen kirjan kohdalla lukukokemukseen oman sävynsä, joten jokaisen kirja on todellakin erilainen. Minun lukukokemukseni oli haikea ja hetkellisesti onnellinen.

Kiitos arvostelukappaleesta kirjailijalle!

Teos: Iloa etsimässä
Tekijä: Terhi Ilosaari
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Terhi Ilosaari

Lisää tietoa teoksesta: https://terhiilosaari.fi/