perjantai 26. elokuuta 2022

Lukublogin syksy ja loppuvuosi

Toukokuussa kirjoitin turhautumisestani. Lukeminen tuntui ärsyttävältä ja blogiin kirjoittaminen tympeältä pakolta. Päätin pitää kesätauon.

Kuinka kävi? Luin kirjoja. Muutamasta lukemastani bloggasinkin. Koin huonoa omaatuntoa kirjoista, joita en lukenut. Koin huonoa omaatuntoa myös niistä kirjoista, jotka päätyivät blogiin vastoin toukokuista julistustani.

Ilmeisesti vuonna 2022 minun pitää kokea tuskaa harrastuksestani ja ilostani.

Ajattelin kuitenkin yksinkertaistaa elämääni tämän harrastuksen osalta. Ajattelin vapauttaa itseni turhista paineista.

Kuva Firenzestä.

Helpoiten se käy, kun lopetan arvostelukappaleiden pyytämisen. Suomessa julkaistaan todella monta kirjaa joka vuosi. Toivon, että kaikille niille löytyy jatkossa ostaja. Olen ajatellut, että bloggarit auttavat kirjatietämyksen levittämisessä ja toitottavat lukemisen ilosanomaa. Minäkin olen oman osani tehnyt tärkeän asian eteen. Olen ollut erityisen huolissani nuortenkirjallisuuden ja sarjakuvan näkyvyydestä, joten olen kirjoittanut blogitekstejä niistä.  

Jatkossa luen mitä luen. Haen luettavat kirjastosta tai kirjakaupasta. Muutamia arvostelukappaleita minulle on vielä tullut. Pyrin lukemaan ne tämän vuoden puolella.

Jatkossa lukublogini hyvin todennäköisesti päivittyy harvakseltaan. Jos into kirjoittaa kirjoista päättyy kokonaan, lopetan bloginkin.

Kiitos kaikille blogin lukijoille!

3 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

Kannattaa määritellä itse rajat omiin harrastuksiin, ja etenkin blogiin ja someen.

Itse olen päättänyt jo 15 vuotta sitten, että en ole internetissä "oikealla koko nimellä", en postaa kasvokuviani internetiin, enkä someen, enkä tietenkään perheen, en puhu työstäni, enkä naapureista. En arvostele yksityishenkilöitä, enkä levitä syrjivää materiaalia. Twitterissä en ota kantaa maamme ulkopuolella tapahtuviin asioihin.
Kirjablogeissa päätin jo heti, että en ota arvostelukappaleita, enkä mitään vastinetta. Tällöin ei ole kenellekään tilivelvollinen.
Ymmärrän kuitenkin, että näin kuten minä tekee vain 1/10.000 ja se on ok, mutta oma raja kannattaa kuitenkin pohtia, ja siirtää rajoja tarvittaessa.
Tauot ja hitaus kirjabloggauksessa on hyvä ja se kaikilla jossain vaiheessa edessä. Instagrammissa ihmettelen, että joku lukee 60 kirjaa kuussa, ja 5 päivässä. Se on kova tahti, jota on varmasti vaikea ylläpitää uupumatta.

Hyviä päätöksiä sinulla.

Mai Laakso kirjoitti...

Tsemppiä harrastuksiin :)
Mielestäni lukeminen ja siitä bloggaaminen on ihana harrastus. En ole koskaan pyytänyt arvostelukappaleita, mutta niitä alkoi jossakin vaiheessa tulemaan minulle. Osan luin, mutta huomasin, että ne eivät vastanneet lukumieltymyksiäni. Olen siis kieltäytynyt niistä ja laittanut meiliä kustantamoille, että en ota vastaan arvostelukappaleita. Lainaan mieluummin kirjat kirjastosta, sillä niin olen tehnyt aina.

Komppaan Jokkea ja saanon, että kannattaa pohtia omia rajoja ja jaksamista.

Kiva, että jaksat kaikesta huolimatta lukea kirjoja. Lukuiloa sinulle :)

Anki kirjoitti...

Minäkään en enää ota arvostelukappaleita. Tulee liikaa painetta ja käsittääkseni ne pitäisi vieläpä laittaa verotietoihin!

Ei kannata uuvuttaa itseään harrastuksella. :)