Piispansormus

Luin Milja Kauniston esikoisen Synnintekijän pari vuotta sitten ja pidin siitä kovin paljon. Trilogian kakkososan, Kalmantanssin, luin vuosi sitten. Molempien kirjojen kohdalla olen nauttinut kirjailijan tavasta kuvailla kaikkea sitä ihmisiä ympäröivää, jonka voi silmillä nähdä, korvilla kuulla ja nenällä haistaa. Kaunisto kirjoittaa historiallisia romaaneja omalla yksilöllisellä tavallaan. Trilogian päättää Piispansormus, joka on nyt luettuna. Ote kirjasta:

"Auringonnousu värjäsi Pariisin vaaleanpunaiseksi ja ilmassa leijui vielä yön viileys ja sen tuoma suloinen raikkaus. Pian lämpö herättäisi kärpäset lantakasoissa ja kerjäläiset klenkkaisivat ulos koloistaan roikkumaan ohikulkijain helmoissa. - - Pariisin tuhannet työläiset vaeltaisivat siltojen yli toimiinsa, torieukot rönkyisivät, lutkat nostelisivat hameitaan porvarisukoille ja sähisisivät toisilleen"

Kauniston kirjojen juoneen ja henkilöihin liittyy ainakin näissä kolmessa kirjassa sellaista yllätyksellisyyttä, joka tekee oman lukukokemuksen erittelyn ja kuvailun vaikeaksi. Tavoitteenani on kirjoittaa teksti, joka ei vie lukemisen iloa henkilöiltä, jotka eivät ole lukeneet vielä kirjaa. Piispansormus-romaanin päähenkilö on Olavi Maununpoika eli Olaus Magnus. Olaus on jo tullut tutuksi aiemmissa kirjoissa, mutta tällä kertaa minulla oli tässä miehessä kestämistä. Olaus vanhenee tarinan edetessä, ja ymmärrän sen. Ikä ja elämäntapahtumat kuitenkin heikentävät Olausta. Yliopistolla vaikuttava kirkonmies on arvostettu toisten silmissä, mutta sisältä Olaus on hyytelöä. Ote kirjasta:

"Edellisestä kerrastani naisen kanssa oli kulunut liian pitkä aika. Aisani alkoi jo muuttua vanhan miehen kaluksi, sillä se ei nostanut päätään edes kuvitellessani ylhäisen naisen kalpeaa vartaloa. - - Sieluni taakka oli omiaan veltostuttamaan elimeni."

Olaus kyllä seikkailee lihallisessa maailmassa kirkollisesta asemastaan huolimatta, mutta vähintäänkin yhtä olennaista - minusta kaikken olennaisinta - päähenkilössä on hänen sielunsa taakka. Tämä tuska korvensi minuakin lukijana niin, että välillä jo ärsytti. Kaunisto on kirjoittanut tarinaan loistavia henkilöitä, joista pidän Olausta enemmän. Pidän paljon Miraclesta, Johanneksesta ja muista toimen ihmisistä, joita päähenkilön ympärillä löytyy. Kuitenkin maailmaa katsotaan kirjassa juuri Olauksen silmin.

Oikea elämä asetteli esteitä lukemiseni tielle, ja pääsin kirjan loppuun poikkeuksellisen hitaasti ja kompuroiden. Oma lukukokemukseni muistuttaa minua kuitenkin kirjan päähenkilön etenemistä. Kaikki me kompuroimme. Ote kirjasta:

"Siemaisin maljan tyhjäksi kerrasta ja viittasin lisää. Halusin humaltua, halusin turtua, halusin unohtaa että olin pyöveli Perkeleen palveluksessa, Lemmon lihanleikkaaja, Saatanan salamurhaaja, Luciferin lunastaja. Palvelija täytti kalkkini ja tartuin siihen janoisena."

Piispansormuksen lopuksi omat ajatukseni palaavat trilogian ensimmäiseen osaan, josta pidin eniten. Piispansormus kuitenkin päättää Olavin tai Olauksen tarinan, joten olen iloinen, että luin kirjan loppuun. Piispansormus on mielestäni ihmisen sielun tutkielma. Vaikka päähenkilö kokee rakkautta ja kiintymystä niin ihmisiin kuin Jumalaan, on hän kuitenkin kaiken aikaa erityisesti suhteessa itseensä ja omien ajatustensa rajoittama.

Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.

Teos: Piispansormus
Kirjailija: Milja Kaunisto
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2015

Kalmantanssi viihdyttää kielellään

Kuva kustantajan sivuilta

Ihastuin Milja Kauniston esikoiskirjaan Synnintekijä vuosi sitten. Nyt sain käsiini kirjailijan uutuuden, joka jatkaa Olavi Maununpojan seikkailuja niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Jo kansi on kaunis, upean synkkä ja tumma sävyltään. Kalmantanssi on vajaan neljänsadan sivun herkku lukijalle, joka pitää verevästä historiallisesta romaanista, jossa on reipasta kielenkäyttöä ja lihan läiskettä.

Tarina tapahtuu 1400-luvun alkupuolella ja keskittyy pappi Olavin haparointiin ja harhailuun. Tämä kuulostaa lattealta, muttei sitä ole luettuna. Kaunisto taluttaa lukijaa kirkoissa ja kaupunkien kujilla hyvin määrätietoisesti ja haahuileva Olavi saa ainakin minulta paljon anteeksi, koska ympärillä tapahtuu kaikenlaista viihdyttävää. Kun famulana toimiva Fuska-muori tarkkanäköisenä kuittaa Olaville, että "Perkeles voitelee hunajalla toisten miesten vaimot", ymmärtää lukija sääliä pappiparkaa.

Olavin Jumala on koko ajan tarinassa mukana. Olavi tasapainottelee huonolla menestyksellä alhaisten halujensa ja ylevien unelmiensa ristiriidoissa. Olavi haluaa toimia Jumalan ohjeiden mukaan, mutta huomaa joutuvansa pimeyden voimien käsiin. Se, että Olavi on mies, on tarinassa merkityksellistä. Miesten ja naisten välille tehdään selvä jakolinja. Naiset tuntuvat olevan oma lajinsa miehiin verrattuna ja monin tavoin miestä perkeleellisempiä.

Varsinkin tarinan alku on lumoava. Neuvokkaan ja päättäväisen Beatrixin vaiheiden seuraaminen oli kiehtovaa. Nyt, koko tarinan luettuani, voisin hyvinkin palata alkuun ja lukea alun tapahtumat uudelleen, niin hyvärytmisesti Kaunisto vie Beatrixin matkaa eteenpäin. Olavin kanssa jäädään välillä räkä poskella juomaan juurikiljua ja surkuttelemaan heikkoa tilannetta. Mutta sekin ahdinko on tärkeä ja kertoo Olavista paljon. Lukiessa mielenkiintoni suuntautui Olavista jo takakannessa mainittuun Jeanne d'Arciin, joka onkin ajatuksia herättävä henkilö.

Hauskuutta Kalmantanssiin tuo värikäs kielenkäyttö. Miehiä nimitetään niin miesten kuin naisten toimesta ainakin rökkösiaksi, sontaturilaaksi, vuohipukiksi, siemenlingoksi, hönkäkarjuksi, aasinkakkaraksi ja perskirpuksi. Naisillekin keksitään monta hyvää nimitystä.

"En osannut aavistaa mitään. Laukkasin silloin kohtaloni perässä aivan kuin nuori metsäkauris loikkii emon jätettyä sen metsään villipetojen saaliiksi. Mutta ennen kuin huomasinkaan, kohtalo alkoikin ajaa minua takaa. Pakenin, ja pakoni syy oli nainen. Nainen, tuo hauras ja järjetön olento, jonka ei missään olosuhteissa kuulu sekaantua miehensä asiainhoitoon."

Kalmantanssi on viihdyttävä lukukokemus, joka pysyy hyvin kirjoittajansa hyppysissä. Pidän Kauniston harjoittamasta runsaasta kuvailusta, hajut tuntuvat edelleen nenässä kuvotukseen asti ja penkki tuntuu kovalta takapuolen alla. Lukiessani piinatusta Olavista ja hänen valmiiksi piirretystä kohtalontiestä mieleeni tulevat sekä Utrion ja Vuoren keskiaikaromaanit että Kallaksen Sudenmorsian. Kevään 2014 uutuuskirja Kalmantanssi oli minulle ehdottomasti lukemisen arvoinen!

Tämän romaanin sain pyynnöstäni arvostelukappaleena, kiitos kustantajalle.