Rajalla eli mihin yhteiskunta tarvitsee ihmistä?

Kun kirjoitin aiemmin Nälkäpelistä, suosittelin Ally Condien Tarkoitettua (Matched). Condien trilogian kakkososa Rajalla (Crossed) tuli luettua viime yönä. Kolmatta osaa, Reached, odotellaan julkaistuksi tämän vuoden lopulla.

Condien romaanit ovat erityisesti nuorille suunnattuja mainostettuja, mutta se ei estä aikuisia nauttimasta hyvin kirjoitetusta kirjasta, joka on yhdistelmä dystopiaa ja nuoren ihmisen kehitystarinaa. Rajalla jatkaa Cassian ja häneen liittyvän kahden nuoren miehen, Xanderin ja Kyn, kertomusta.

"Kaikissa ihmisissä on jotain kaunista. --- Mutta rakkaus antaa luvan katsoa ja katsoa ja katsoa vielä. Silloin huomaa kämmenselän, pään asennon, sen miten toinen kävelee. Kun rakastaa ensimmäisen kerran, katsoo sokein silmin ja näkee kaiken loistokkaana, rakastettunsa kokonaisena tai kauniiden ominaisuuksien kauniina summana. Mutta kun rakastettunsa näkee osina, kysymyksinä - miksi hän kävelee noin, miksi hän sulkee silmänsä tuolla tavalla - silloin osiakin voi rakastaa, ja se rakkaus on monimutkaisempaa ja samalla kokonaisempaa."
Condie: Rajalla (s. 321-322)

Päähenkilö Cassialle sanoilla, runoilla ja kirjoitetulla tekstillä on suuri henkilökohtainen merkitys. Kirjoitettu kaunokirjallinen teksti kantaa merkityksiä, jotka liittyvät Cassiaan itseensä, hänen läheisiinsä ja Yhteiskuntaan. Tarina ottaa kantaa ihmisen olemassaolon tarkoitukseen.

Tarkoitettu kolahti minuun kovaa. Kakkososassa ei ollut mitään vikaa, mutta minulle se oli valmistelua tarinan päätökseen. Tarinan Yhteiskunnan (kannattanee tässä yhteydessä kirjoittaa isolla) historia, sen vallanpitäjien henkilöllisyys ja toiminnan motiivit pidetään kirjassa piilossa. Vihjeet, joita annetaan, ovat epämääräisiä. Se kertoo lukijalle ainakin Yhteiskunnan voimasta hallita kansalaisiaan.

Kirjailija Condiella on kotisivuillaan (http://allycondie.com/) linkit kirjatrailereihin, jotka eivät ainakaan vähennä kirjojen houkuttelevuutta. Tarkoitettu (http://www.youtube.com/watch?v=xaeNWL8rlBI) ja Rajalla (http://www.youtube.com/watch?v=Ovn8-Jp3ckM) näyttävät siltä, että elokuvaa pukkaa varmaan ihan kohta kirjojen perään. Mutta varsinkin tuo Tarkoitetun traileri on oikein kirjan hengen mukainen ja tyylikäs.

Usein lukiessani yhdistän kirjan jo lukemiini kirjoihin. Mikä kaksi kirjaa yhdistää mielessäni toisiinsa, on hämärä prosessi, johon riittää vaikkapa samanhenkinen päähenkilö tai kirjan tunnelma. Yhdistävät polut ovat monenkirjavat, mutta pysyvät. Minulle tuli mieleen kaksi kirjaa lukiessani Rajalla:
1) Margaret Atwoodin Orjattaresi, koska tunnelma molemmissa tarinoissa kontrolloivan yhteiskunnan silmien alla on yhtäaikaa painostava ja kepeän tietämätön. Se on outoa ja kiehtovaa. Tuo yhdistelmä kertonee jotain sekä kertojahenkilön luonteesta että ihmisen perusluonteesta. Mieli ei kestä jatkuvaa ahdistusta.
2) Sapphiren Precious, koska molemmissa tarinoissa uskotaan sanojen, kirjoitetun tekstin ja kirjojen voimaan.

Kenen orjattareksi sinusta olisi?

Klassikkoventissä tähän asti käsitellyt Kuolema Venetsiassa (12.7.12), Ukko Goriot (14.7.12) ja Itä, länsi (16&17.7.12) saavat  nelikkonsa täydentäjäksi Orjattaresi. Olen lukenut tätä settiäni toukokuusta, mutta kaikenlainen valvonta ja pakko näköjään siivittävät keskivertoihmisen toimia oikein mainiosti.

Ja siitähän tässä kirjassa on kyse. Pakosta ja valvonnasta. Margaret Atwood on julkaissut vuonna 1985 tarinan, joka on fiktiota, mutta joka voisi olla aivan totta. Orjattaresi on dystopia, jossa valta on länsimaisessa yhteiskunnassa uudelleen määritelty ja päähenkilö, perimmältään nimetön nainen, on synnytysnaisena. Nainen ja mies ovat tarinassa olennaisia määritteitä ihmisille. Toki molemmista sukupuolista saadaan jaettua vielä useita eri ryhmittymiä, joilla kaikilla on selvästi rajatut tehtävänsä.

Sujuvalukuinen, sisällöltään ahdistava tarina liikuttaa voimakkaasti minua lukijana. Kirjaa lukiessani muistan koko ajan, kuinka oma elämäni ja läheisteni elämä nykyisellään on. Ja ymmärrän, kuinka elämä voisi olla järjestetty. Kun totalitarismi saa vallan, kysymykset ja vastarinta vaikenevat. Ainakin joksikin aikaa.

Koska kirja on vaivaton lukea ja sen henkilöt (päähenkilö, hänen äitinsä, ystävänsä Moira) ovat helppoja samaistumisen kohteita, kirja tuntuu lukukokemuksena silityksiltä ja hyväilyiltä. Samaan aikaan kirja lyö lukijaansa kaikella tarinan pakolla, alistamisella ja näistä kokemuksista vaikenemisella.

Ja vastaus otsikon kysymykseen: sinusta olisi aivan kenen tahansa orjattareksi. Kaikista meistä olisi orjaksi. Aika monesta tulisi tarvittaessa hallitsija. Ihminen on pelottavan joustava.