sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Kesällä kerran

Sain ystävältäni keväällä Anne Svärdin kirjan Kesällä kerran saatesanoilla "Lue ja kerro, mitä pidit! En halua kirjaa takaisin, laita se eteenpäin.". Kun siivosin toukokuussa kirjahyllyni, huomasin, että olin ostanut kaksi kappaletta Svärdin kirjaa Viimeiseen hengenvetoon. Tänään uimaan lähtiessäni näin kirjat nököttämässä yhden hyllyn päädyssä, jonne olin ne toisista kirjoista eristänyt jostain kummallisesta syystä. Päätin aloittaa ystäväni antaman tehtävän suorittamisen juuri tänään. Lisäksi päätin antaa hänelle vastalahjaksi jomman kumman Viimeisistä hengenvedoista. Tunnen ystäväni sen verran hyvin, että arvaan hänen inhonneen kirjaa, jonka saan luettavaksi moisilla saatesanoilla.

Syvään huokaisten uintireissun jälkeen menin riippukeinuun ja avasin kirjan. Tarina alkaa Kristianin saapumisesta lapsuudenkotiinsa hoitamaan aikuista sisartaan, jota ei voi jättää yksin äidin ja veljen kolmen viikon loman ajaksi. Kaj-sisar esitetään hillittömänä ja holtittomana outona tyyppinä, joka on ainakin vaaraksi itselleen ja todennäköisesti myös muille. Kirjassa perheenjäsenet pääsevät vuorotellen ääneen ja tarina etenee eri henkilöiden näkökulmasta kuvaten. Edellä mainitun perheen ytimen lisäksi perheeseen voidaan laskea Jens-veljen perhe ja aikuisten lasten isä Jack, joka esitetäänkin varsin hankalana tyyppinä sitoutumattomuutensa vuoksi.

Olen lukenut tänään kirjaa ensimmäisen kolmanneksen. Mitäkö kirjasta pidän? Ensiksikin pidän siitä nyt nelikymppisenä huomattavasti vähemmän kuin olisin pitänyt parikymppisenä. Nuori minäni piti kirjoista, joissa kerrottiin vaikeista suhteista, vinksahtaneista perheistä ja ihmisenä olemisen tuskasta. Nykyään, kiitos yksityiselämäni ja työelämäni, tiedän, että ihmisten oikea todellinen elämä on usein tuskallista, vaikeaa ja monin verroin oudompaa kuin mikään, mitä fiktiossa ihmiset päässänsä sommittelevat ja kirjoina julkaisevat.

Toiseksi minua ärsyttää suuresti se, mitä fiktiossa ja myös tämän kirjan liepeessä nimitetään rakkaudeksi. Suora lainaus takakannesta:
"Viimeiseen hengenvetoon -romaanin kirjoittajan esikoinen on kiihkeä kertomus rakkauden painon alla pirstaloituvasta perheestä"
Katsoin toisen ystäväni kanssa eräänä iltana elokuvan Norwegian wood. En ole Murakamin kirjaa lukenut, mutta olen lukenut sitä ylistäviä arvosteluja monia. Ryhdyimme katsomaan rakkauselokuvaa, jonka huomasimme olevan sairauskertomus. Tyhmä sinnikkyytemme sai meidät katsomaan elokuvan surkeaan loppuun saakka. En tiedä, oliko elokuva uskollinen kirjalle. Sen tiedän, että ennen elokuvan unohtamista en tule tarttumaan kirjaan. Tämä rakkaus kirjassa Kesällä kerran on hyvin samankaltainen kuin kokemukseni rakkaudesta kyseisessä elokuvassa. Kirjan henkilöt ovat monella tapaa haavoitettuja, uupuneita ja neuvottomiakin. He ratkaisevat tilanteita seksillä ja nämä ratkaisut vain hankaloittavat heidän keskinäisiä suhteitaan. Mielestäni se ei ole rakkautta.

Aion jatkaa jo mainitulla sinnikkyydellä Kesällä kerran loppuun saakka. Kirja on nopea lukea. Tässä vaiheessa tiedän jo, ettei loppu tule olemaan vapauttavan onnellinen. Kerron teille, jos minut yllätetään.

Lopuksi ote kirjasta:
" Kesä on paise. Siitä olisi pidettävä kun sen näkee levittävän lämpöään ja muodotonta vihreyttään, mutta odotan vain että se rehevöityy ja halkeaa itsekseeen. Ja unohdus - mikäli sitä lainkaan on - ei ole muisto joka lakkaa olemasta, ennemminkin se on pussi joka avataan ja johon muistot pudotetaan. Jotkin asiat ovat niin raskaita että ne putoavat suoraan läpi.  Pohja vain irtoaa, ne eivät tunnu koskaan lakkaavan putoamasta."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!