tiistai 23. joulukuuta 2014

Puoliksi paha

Sally Greenin esikoiskirjaa Puoliksi paha mainostetaan kirjan kansissa "uudeksi Nälkäpeliksi". Kaikenlaiset ylisanat ja hypetykset ärsyttävät minua lukijana ennakkoon. Kirjan kansi tosin on todella hieno, oikea kaunokainen. Koska kirja on meille kotiin ostettu, otin sen luettavakseni. Nyt olen lukenut kirjan kaksi kertaa.

Puoliksi paha alkaa häkistä, jossa päähenkilö Nathan Byrn on vankina. Nathan on äitinsä puolelta valkea ja isänsä puolelta musta noita. Kohta täysi-ikäinen Nathan on elänyt valkeiden noitien joukossa ja ollut hyljeksitty mustan perimänsä vuoksi. Jo Nathanin ulkomuoto on herättänyt inhoa ja pelkoa jo pojan ollessa vauva. Ote kirjasta:
'Tämähän on pelkkä vauva', nainen rauhoittelee. Hän silittää lapsen paljasta käsivartta kämmenselällään.
Vauva havahtuu hereille ja avaa silmät.
'Hyvänen aika!' nainen henkäisee ja perääntyy kauemmas.
Hän käsittää, ettei hänen olisi pitänyt koskea niin hirvittävään olentoon, ja hän kiiruhtaa kylpyhuoneeseen pesemään kädet.
Katkelman vauva on Nathan. Kohta täysikäisenäkään Nathanilla ei tarinassa ole juuri kosketusta itseensä. Tämä on minusta kaikkein mielenkiintoisinta kirjassa. Nathan näyttäytyy kuorena, joka kantaa sisällään mysteeriä. Se mustuus, joka Nathanissa on, on yhtä outoa häntä ympäröiville valkeille noidille kuin se on hänelle itselleen.

Puoliksi paha on väkivaltainen tarina. Noitia kuolee ja päähenkilö saa höykytystä vähän väliä. Nathanin pahoinpitelylle on kirjassa syynsä, mutta silti minua lukijana ällöttää. Mielestäni Green aloittaa mielenkiintoisen tarinan, mutta ei saa ainakaan tässä ensimmäisessä kirjassa hyödynnettyä kaikkia mahdollisuuksiaan tarinan syventämisessä. Olisin mielelläni kuullut valkeiden ja mustien noitien maailmojen eroista enemmän. Luettuani kirjan ensimmäisen kerran olin innoissani, mutta toinen lukukerta laski tunnelmaa.

Teos: Puoliksi paha (Half Bad)
Kirjailija: Sally Green
Kannet: Tim Green
Suomentaja: Sari Kumpulainen
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2014

2 kommenttia:

  1. Tämä oli räväkkä fantasiakirja noidista, suosittelen nuorisolle ehkä 12v. ylöspäin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Mai Laakso. Olen samaa mieltä, tämä kirja ei ole aivan nuorille. Kotona kirjan luki kasiluokkalainen.

      Poista

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!