lauantai 13. joulukuuta 2014

Simpauttaja

Olen lukenut Heikki Turusen Simpauttajan nuorena tyttönä sen hetkisellä elämänkokemuksellani. Siinä on jo tarpeeksi syytä tarttua uudelleen klassikkoon, tällä kertaa äänikirjana. Lisäksi hyllyssä lonkottaa Antti Heikkisen Pihkatappi, jonka haluan lukea niin, että Simpauttaja on tuoreessa muistissa.

Kuuntelen äänikirjoja, kun ajan autoa yksin. Joulukuun pimeys ja maaseudun kapeat tiet loivat sointuvan ympäristön tälle kuuntelukokemukselleni. Eilisiltana pääsin äänikirjassa viimeiseen, yhdeksänteen levyyn. Sen kunniaksi pari hirveä juoksi tien poikki Maaningalla juuri autoni editse. Onneksi selvisimme kaikki pelkallä säikähdyksellä.

Heikki Turusen Simpauttaja, esikoisteos muuten, julkaistiin 1973. Se sijoittuu Pielisen rannalle pieneen kylään Pohjois-Karjalassa. Lieksa on lähin kaupunki. Ajallisesti teos kertoo 1970-luvun alusta. Nuoret ja vihmerät lähtevät pois ja muuttavat isompiin kaupunkeihin. Jouko Turkka vaikuttaa Joensuussa ja kylän hullut saavat hoitopaikan Paiholasta.

Simpauttaja alkaa nuoren itäsuomalaisen miehen, Impan, hiiltymisellä pellolla. Imppa haistattelee isälleen ja isä ajaa pojan pois kotoa. Impalla on ajatuksena lähteä Helsinkiin ja poika jää töihin kylän rikkaaseen taloon ansaitakseen matkarahat. Pirtamo on juuri palkannut toisenkin rengin, Simpauttajan. Kylällä, jossa kaikki tuntevat toisensa, Simpauttaja uutena ihmisenä saa ansaitsemansa huomion. Simpauttaja on sutki keski-ikäinen mies, joka tuntee oman arvonsa.

Minulle Simpauttaja on itäisen elämäntavan ja -asenteen ylistys. Se, että kirjan nimi on Simpauttaja, saa ainakin minun katseeni siirtymään juuri häneen. Simpauttajaa katsotaan nuoren kokemattoman miehen, Impan, silmin. En osaa ajatella Imppaa tarinan päähenkilöksi, en ehkä Simpauttajaakaan. Ehkä Simpauttajan päähenkilö on itäsuomalainen mies, jonkinlainen mosaiikki, jossa on osia Impasta, Simpauttajasta, Otosta, Jompasta, Kuunosta ja Hilpasta. Jokainen heistä on omanlaisensa, mutta he ovat kuitenkin myös keskenään hyvin samanlaisia. Herkkyys ja ailahtelevaisuus ilmenevät kussakin miehessä omalla laillaan.

Nautin Simpauttajan kielestä. Henkilöt puhuvat minulle hyvin tutulla ja kotoisalla murteella. Ote kirjasta:
Imppa nauroi. - Minkä tähe sie tunnut nyt olevan miun assiilla?
Simpauttajan silmä vilketti. - Siun assiillako? No millos mie en olis ollu?
- Kyllä sie out aika lipru mies. Siusta ei aina tiijä.
- No jaa. Mutta pikkusyntijä nää on ollu kun arvelloo. Sie kun tuut aikamieheksi niin sie naurat miulle ja näille touhuille ison hevosennaurun.
Äänikirjasta kirjoittaminen vaatii miltei aina varsinaisen kirjankin etsimistä. Sitaatteja on aika vaikea muistaa pelkän kuuntelun perusteella. Tämän kirjan kohdalla yksi sitaatti jäi kuitenkin kerralla mieleen: "Pijä turpas kiinni, kun miulle puhut."

Lukija Esa Saarion ääni ja puhetapa sopivat kirjan maailmaan oikein hyvin. Kuuntelukokemus oli nautinto.

Teos: Simpauttaja
Kirjailija: Heikki Turunen
Lukija: Esa Saario
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2010 (Kirja julkaistu 1975)

2 kommenttia:

  1. Olen katsellut tv-elokuvan tästä aiheesta ja sen perusteella olen aina ihmetellyt miten ihmiset vaikuttavat suhtautuvan niin myönteisesti elokuvan keskeiseen hahmoon, Simpauttajaan. Hänhän on isolta osin aiheuttamassa sen, että Otto joutuu syyttä ajojahdin kohteeksi. Minä koin Simpauttajan vaarallisena hahmona. Elokuvan perusteella itse tarina on hyvin suunniteltu ja henkii todentuntua. Ehkä kirjassa korostuu jokin sellainen, jota en elokuvasta ole tavoittanut, vaikka epäilen että ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, ketjukolaaja. Minunhan piti katsoa äänikirjan jälkeen myös tämä kyseinen tv-elokuva. Filmatisointi oli pettymys, Simpauttajasta tuli minulle myönteisempi kuva kirjan perusteella. Filmatisointi oli jättänyt tarinan kepeyden ja huumorin mielestäni liian vähälle. Jo äänikirjan kohdalla ja varsinkin filmatisoinnissa päässäni pyöri Ismo Alangon jossain haastattelussa kuvaama itäsuomalaisten ihmisten keskinäinen huumoripitoinen vi****lukulttuuri, joka ei aukea läntiselle ihmiselle. Simpauttajassahan mukavia ja kivoja miehiä ei juurikaan ole. Minusta Simpauttaja ihmisenä on ensisijaisesti vapaa, tämä vapaus tuottaa ongelmia sekä hänelle itselleen että hänen läheisilleen. Simpauttaja kuitenkin edustaa siinä kylässä iloa ja elämänriemua tavalla, joka tekee hänestä yhden mukavimmista miehistä tarinassa minulle vaarallisuudestaan huolimatta.

      Poista

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!