keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Jayne Anne Phillips: Kiuru ja Termiitti

Kansikuva kustantajan sivuilta
Hän kuulee kivun, se liikkuu ja siirtyilee kuin iso eläin jossakin lähellä. Hän tietää, että häneen on sattunut pahasti, ja pysyttelee aloillaan, tuijottaa kiinteästi puhtaaseen valkeuteen. Kipu painaa, puristaa, liukuu lähelle ja väistyy, ja hän ajelehtii puolitajuissaan ja odottaa että se löytää hänet. - - Vuorilla on talvi ja pilvet ovat lunta, kinostunutta, syvää, kauhistuttavan valkoista, mutta silti hän ei tunne vilua. Hän ei tunne mitään mutta näkee miten kuu laskee rosoisia huippuja seuraten vaaleana, pulleana, pyöreänä kuin appelsiini, kunnes se laskeutuu kauempana, painuu reunavuoria vasten. Hän kuulee huudon ja nyt maa liikkuu, etsii asentoa, venyy.
Otin hyllystäni Jayne Anne Phillpsin romaanin Kiuru ja Termiitti mukaan maanantaina päivän reissulle. Päädyin lukemaan kirjaa sydän tuskasta kippurassa, niin ahdistava teos on minulle. Päätin kuitenkin lukea teoksen loppuun.

Kiuru ja Termiitti kertoo muutaman kesäpäivän kautta kokonaisia elämäntarinoita. Yhdysvaltalainen sotilas Robert Leavitt on Etelä-Koreassa kesällä 1950, neuvokas nuori Kiuru ja hänen vammautunut velipuolensa Termiitti elävät tätinsä Nonnin hoivissa Länsi-Virginiassa yhdeksän vuotta myöhemmin. Leavittin, Kiurun, Nonnin ja omalla laillaan Termiitin ajatuksiin ja havaintoihin päästään. Jokainen kertoo elämästä omasta näkökulmastaan. Kerran ääneen pääsee Lola, Leavittin rakastettu, Kiurun ja Termiitin äiti ja Nonnin sisar. Menetys, sen uhka ja suru on teoksen henkilöiden maailmassa läsnä koko ajan.

Phillipsin upeasti kirjoittama ja Kersti Juvan taitavasti suomentama kirja oli kielensä puolesta houkutteleva lukukokemus. Teoksen tarina oli minulle raskas kirjan käsittelemien teemojen vuoksi. Luin teoksessa paljon sotaan suoraan ja välillisesti liittyvää surua ja luopumista. Lapset eivät pääse tutustumaan vanhempiinsa ja he joutuvat elämään ilman vanhempiensa apua ja tukea. Elämä on monella tavalla vaikeaa.

Jayne Anne Phillipsistä tulee tämä teoksen perusteella mieleen Toni Morrison. Molempien teoksia haluan lukea ja arvostan heitä kirjailijoina. Lukiessani mietin kuitenkin, että koen henkistä kipua tarinan henkilöiden äärellä ja haluaisin lopettaa ennen aikojani. Tällä lukukerralla kannoin eniten huolta toimeliaasta ja lämminsydämisestä Kiurusta, jonka kohtaloa pelkäsin melkein koko teoksen ajan. Teos herätti minussa taas kerran äidin, mutta aika usein lukiessani toivon voivani unohtaa sen puolen itsessäni.
Nonni sanoo, että kun nainen haluaa sellaista mitä ei pysty itse hankkimaan, mies haistaa sen. Älä koskaan ota miestä sisääsi, ettet halua että se pysyy maisemissa ikuisesti, Nonni sanoo, sen jälkeen miehestä ei nimittäin pääse eroon, riippumatta siitä kuinka monta kertaa se jättää sinut tai sinä jätät sen.
Phillipsin Kiuru ja Termiitti on luettu ainakin blogeissa Lumiomena ja Kirjasähkökäyrä.

Teos: Kiuru ja Termiitti (alunperin: Lark and Termite)
Tekijä: Jayne Anne Phillips
Suomentaja: Kersti Juva
Julkaisuvuosi: 2009 (2009)
Kustantaja: Tammi

2 kommenttia:

  1. Kiitos Mari <3
    Olet ollut jännityksen äärellä, kun luit tämän kirjan. Loistava teos, mutta täynnä ahdistusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Mai! Usein yritän väistää ahdistavia tarinoita, mutta tällä kertaa menin suoraan kohti.

      Poista

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!