Minna Canth: Salakari

"Armas, pikku Almani, elämä on viheliäistä, parasta ettei ajattele eteen eikä taakse, nauttii vaan onneaan, niin kauvan kuin sitä kestää."
Tartuin Minna Canthin Salakari-pienoisromaaniin hetken huumassa. Romaani on sivuiltaan vähäinen, yhdeksän lukua ja noin sata sivua. Kirjahyllyni on aivan sekaisin muuton jäljiltä ja tiedän, että minulla on tästä romaanista useampikin nide hyllyssäni. Nyt käteeni sattui SKS:n 1996 painattama pokkariversio, josta löytyvät Liisi Huhtalan esipuhe ja aikalaisarviointeja. Keskityin lukemisessani itse romaaniin.

Teoksen alussa rouva Alma Karell nauttii lapsestaan ja äitiydestään. Ensimmäisen luvun tunnelma on valoisa ja lukijana ainakin minä kadehdin Alman kepeää asennetta. Kaunis ja iloinen Alma herättää ihailua puolisossaan ja vieraissaan. Tunnelma muuttuu kuitenkin pian.
Sillä onnellista hetkeä ei hänellä enää elämässä olisi. Kaikki oli muuttunut, ja niin äkkiä, kuin yhdessä iskulla. Linnut visertelivät puussa ja lasten iloiset äänet kuuluivat rannasta, mutta hänen korvissaan eivät ne enää soineet niinkuin ennen.
Vieraiden kanssa Karellit keskustelevat kirjallisuudesta ja Ibsen ja Zola mainitaan. Alman puoliso uskoo Alman taitoon vastustaa houkutuksia ja kykyyn nähdä ilmiöt laajemmin. Tuttavapiirissä oleileva houkuttelija ottaa Alman kohteekseen. Alma antautuu kaikille mahdollisuuksille, koska ei taida osata toimia toisin. Mikä raapaisee yhteen naarmun, rikkoo toisen kokonaan.

Teos: Salakari
Tekijä: Minna Canth
Julkaisuvuosi: 1996 (teos julkaistu alunperin 1887)
Kustantaja: SKS

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Taija Tuominen: Kuningaskobra

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2019: 7. luukku

Ray Bradbury: Fahrenheit 451