Johanna Annola: Valkenee kaukainen ranta

Kansikuva kustantajan sivuilta. Kannen on suunnitellut Laura Noponen.

Hän oli hiutunut kangas, jonka loimilangat paistoivat.

Johanna Annolan historiallinen romaani Valkenee kaukainen ranta liikuttaa minua. Huomaan hengittäväni teoksen lopussa yhtä aikaa romaanin päähenkilön, rouva Ulrika Vuorisen kanssa.

Teos alkaa vuoden 1897 kesästä. Rouva Vuorinen, Ulrika tästä eteenpäin, on arvonsa tunteva ja eteenpäin pyrkivä perheenäiti. Puoliso Antti on kaupungin kassanhoitaja, mutta tehtävästään huolimatta jotenkin hukassa elämässään. Perheen poika, Väinö, opiskelee lyseossa. Tytär Helmi on kuollut pienenä, ja tyttären kuoleman suru on Ulrikan suurin murhe.

Ulrika ei romaanin alkupuolella ole kovin mukava ihminen läheisilleen tai edes itselleen. Ulrika tavoittelee parempaa yhteiskunnallista asemaa, joka näkyisi kutsuna Rouvasyhdistyksen jäseneksi. Hänen tavoitteistaan tulee koko perheen tavoitteita. Paremman tavoittelun Ulrika on oppinut äidiltään, jo edesmenneeltä Beata Lovisa Eskeliniltä. Ulrikan isä, joka on toiminut aiemmin lukkarina, ei tunnu suostuvan tyttärensä elämäntapaan.

Ulrikan elämä muuttuu yllättäen ja perusteellisesti. Hän joutuu muuttamaan ja aloittamaan aivan toisenlaisen elämän uudessa paikassa ja tehtävässä. Kirjalija Annola näyttää kahden erilaisen 1800-luvun lopun ajan naisen tien kautta hienosti ja yksityiskohtaisesti tuon ajan naisen paikan ja mahdollisuudet.

En halua sen kummemmin paljastaa Ulrikan muutoksen syytä. Jokainen teoksen lukeva voi kokea yllätyksen ja sen käänteet aivan itse. Ulrikasta paljastuu paljon uudessa tilanteessa, ja ainakin minä lukijana heräsin arvostamaan häntä. Sitkeä ja lopultaan viisas nainen! Ote teoksesta:

Hänellä oli tietoa, tummaa ja painavaa. Miten vaikea sitä oli ollut kantaa kaikki nämä vuodet, miten raskaaksi se olikaan tehnyt sydänalan niinä lukemattomina öinä, joina Ulrika oli turhaan odottanut unta.

Annola on rajannut teoksen taitavasti. Teos Valkenee kaukainen ranta herättää kysymyksiä naisen paikasta yhteiskunnassa ja hänen mahdollisuuksistaan 1800-luvun lopun Suomessa. Teos vastaa niihin aivan kuten romaani voi vastata; se valottaa yhden ihmisen kautta tien muutokseen ja omannäköiseen elämään. Teos sisältää paljon tietoa tuon ajan ihmisten elämästä.

Teos: Valkenee kaukainen ranta
Tekijä: Johanna Annola
Julkaisuvuosi: 2024
Kustantaja: Siltala

Anu Vähäaho: Niin kauan kuin voit rakastaa

Luin Anu Vähäahon esikoisromaanin En voi sua unhoittaa poies viime elokuussa. Näin hehkutin lukukokemustani IG:ssä:

Olen vasta kuuntelemassa tätä tarinaa, mutta olen aivan ❤️. Päähenkilö Emerentia Brant on voittanut minut puolelleen, mutta niin on kirjailija Anu Vähäahokin. Oulun seudulle sijoittuva historiallinen romaani on murretta myöten aivan loistava.

Koska ihastuin Vähäahon Oulujoen helmet -sarjan aloitukseen, odotin tietenkin seuraavaa teosta malttamattomasti.

 

Mieleenpainuvasta kannesta vastaa Emmi Kyytsönen.

 

Niin kauan kuin voit rakastaa kertoo ainakin kolmen ihmisen elämän risteyskohdasta. Minulle tärkein teoksen keskeisistä henkilöistä on merikapteenin leski Salome Jaakson, joka asusti äitinsä ja tyttärensä kanssa. Salome on voimakas ja ennalta arvattava nainen, jonka elämän ratkaisut eivät vaikuta pelkästään hänen omaan arkeensa. Tytär Kerli tutkii ja selvittää arjen ihmetyksiä ja omalla toiminnallaan avaa äidilleenkin uusia mahdollisuuksia. Salome on nainen, joka unelmoi uudesta puolisosta, mutta omassa elinpiirissä todellisia mahdollisuuksia ei ole ollut tarjolla.

Eroksi Salomen elämään ja sen mahdollisuuksiin piirtyy teoksen toinen keskeinen naispäähenkilö, patruuna Andbergin nuorin tytär Ida. Neiti on varakas, rohkea ja erittäin kiinnostunut järjellä tutkittavista asioista. Ida haluaa opiskella, tietää ja kertoa tiedoistaan toisille. Perheen ja erityisesti isän tuki varmistaa nuoren naisen uskalluksen, hän voi tehdä tahtonsa mukaan ja valita haluamansa.

Teoksen kolmas henkilö on naimaton kapteeni Robert Stenmark, joka on hankkinut itsellensä Mäntykallion talon aivan leski Jaaksonin Mirjalan vierestä. Stenmarkilla on työ, varallisuus, talo ja miltei kaikki tarvittava. Nyt tarve on enää vaimosta ja omasta perheestä. Näistä asetelmista teoksen tarina alkaa.

 

Vähäahon teosta todellakin lukee ilokseen. Murre on rehevää, ja henkilöt piirtyvät selkeästi omanlaisinaan. Nautin Mirjalan naisten keskinäisestä dynamiikasta ja Salomen heräämisestä leskeyden unesta. Ote teoksesta:

Mies oli paljain päin, ja tuuli oli riepotellut tummat hiukset sekaisin. Eilisen päivän parrasta ei ollut tietoakaan. Mies oli siisti ja ryhdikäs ja tuoksuikin hyvälle. Kevään ensimmäinen perhonen heräsi lennolleen Salomen vatsassa.

Päädyin lukemaan kirjan osin paperikirjana ja osin äänikirjana. Vuoroluku onkin yllättävän paljastavaa, jotkut teoksen rakenneratkaisut jäävät minulta huomaamatta kuuntelussa. Olen tottunut historiallisten romaanien pitkiin lukuihin, mutta Vähäahon romaanin luvut ovat hämmästyttävän lyhyitä. Teoksessa on sivuja melkein 600 ja lukuja 94. Lukujen mitta rytmittää kerrontaa, ja mielestäni nyt tehty valinta ei ole onnistunein kerronnan kannalta.

Kaikenlaista ennättää tapahtua teoksen henkilöille kuudessasadassa sivussa. Lukijana upposin teoksen maailmaan ja koin huolta jokaisen päähenkilön sydämen ja tulevaisuuden puolesta. Vähäahon uusin romaani Niin kauan kuin voit rakastaa on ehdottomasti suositeltavaa luettavaa jokaiselle historiallisen romaanin ystävälle ja erityisesti heille, jotka kaipaavat tarinaa Oulun seudulta.

Teos: Niin kauan kuin voit rakastaa

Tekijä: Anu Vähäaho

Julkaisuvuosi: 2024

Kustantaja: S&S

Sophie Irwin: Seurapiirineidon opas onnenongintaan ja Seurapiirineidon opas skandaaleihin

Hän on niin kovin nuori, eikä hän ole se... joksi hän vielä saattaa muuttua.

Kuuntelin viime syksynä Sophie Irwinin historiallisen romaanin Seurapiirineidon opas onnenongintaan. Ihastuin teokseen kovin paljon. Näin kuvailin teosta ja lukukokemustani IG-postauksessani:

Kuuntelin äänikirjana Seurapiirineidon opas onnenongintaan -romaanin. Teoksen kirjoittanut Sophie Irwin on esikoiskirjailija, mutta ehdottoman lupaava ja seurattava historiallisen viihderomaanin taitaja.

Kirjan sijoittuu vuoteen 1818 ja Lontoon seurapiireihin. Päähenkilö on nuori ja naimaton neiti Kitty Talbot. Hän on pahassa ahdingossa ja vaihtoehtoja tuntuu olevan vain yksi. Jostain on löydettävä rikas naimaton mies ja päästävä naimisiin. Tämän pitäisi tapahtua todella nopeasti tai viimeistään ihan kohta. 😉

Nautin kirjan juonenkäänteistä ja yritteliäästä päähenkilöstä. Teoksellaan Irwin kumartaa ainakin Jane Austenin suuntaan. Ihanalle kirjalle on suunniteltu kansi, joka ei herätä ihastustani.

Ote teoksesta:

Mies levitteli käsiään kuin kehottaen häntä katsomaan ympärilleen. Kitty ei katsonut. Hän tiesi, mitä näkisi, sillä hän oli seissyt tässä huoneessa elämänsä jokaisena päivänä. Kuluneet tuolit kyhjöttivät takan luona kuin lämpöön hakeutuen; aikoinaan niin tyylikäs takanedusmatto oli nyt koinsyömä ja nuhjuinen; hyllyn, joissa oli aiemmin ollut kirjoja, seisoivat tyhjillään.

Kansikuva kustantajan sivuilta.

Nyt kesäkuussa pääsin kuuntelemaan Irwinin uutuuden. Seurapiirineidon opas skandaaleihin alkaa päähenkilön, Lady Somersetin, kaivatuista kyynelistä testamentin lukutilaisuudessa. Takana on kymmenen vuotta avioliittoa vanhan ja kuivakkaan jaarlin kanssa ja edessä loppuelämä leskenä suvun palveluksessa ja rahoittajana.

Nuori leski joutuu ahdinkoon, johon hän ei jää. Uusi lordi Somerset on piikki lesken lihassa Jane Austenin Viisastelevan sydämen henkeen, mutta muitakin ratkaisuaan odottavia tilanteita tulee nuoren Elizan tielle.

Teos vie lukijansa muutoksen äärelle. Juonessa riittää käänteitä ja päähenkilö joutuu todella miettimään itseään, nykyistä elämäänsä ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Ote teoksesta: "Hän on niin kovin nuori, eikä hän ole se... joksi hän vielä saattaa muuttua."

Molemmat teokset todistavat minulle, että Sophie Irwin kirjoittaa viisaita teoksia historiallisista rakkausromaaneista innostuville lukijoille. Teoksissa on paljon ajankuvaa, mutta myös ajasta vapaata pohdintaa yhteiskunnan ja yhteisön rajoituksista. Innoistuin todella tämän uusimmankin teoksen äärellä.

Kansikuva kustantajan sivuilta.

Teos: Seurapiirineidon opas onnenongintaan
Tekijä: Sophie Irwin
Suomentaja: Jänis Louhivuori
Julkaisuvuosi: 2023
Kustantaja: Bazar

Teos: Seurapiirineidon opas skandaaleihin
Tekijä: Sophie Irwin
Suomentajat: Terhi Leskinen ja Sari Ristolainen
Julkaisuvuosi: 2024
Kustantaja: Bazar

Maggie O'Farrel: Lucrezian muotokuva

"Hyvästi, pikku Lucè, hyvästi", sanoo hoitaja. "Olkoon miehesi sinulle hyvä ja kiltti, sillä mitään vähempää et ansaitse. Älä milloinkaan unohda sitä."
- -
"Se on sinulle", Lucrezia saa sanottua ja työntää pikkuruisen maalauksen takaisin Sofian käteen. "Tein sen sinulle, omaksi."

Sofia nyökkää kiitokseksi, painaa poskensa Lucrezian poskea vasten, ikään kuin tahtoisi imeä itseensä tytön olemusta.

"Elä pitkä elämä", hän kuiskaa kiihkeästi Lucrezian hiuksiin, "ole onnellinen".

Kuva kustantajan sivuilta.

Maggie O'Farrelin romaani Lucrezian muotokuva on hallittu ja samalla hyvin kiihkeä tarina nuoresta aatelisneidosta, joka päätyy säätynsä mukaiseen avioliittoon. Historiallinen romaani sijoittuu pääasiassa 1550-luvun lopulle ja kertoo fiktiivisen tarinan todellisesta henkilöstä. Lucrezia di Cosimo de' Medici eli lapsuutensa Firenzessä ja päätyi naimisiin Ferraran herttuan Alfonso II d'Esten kanssa. Heti teoksen alussa kerrotaan, että 16-vuotias herttuatar kuoli oltuaan naimisissa vain vuoden.

O'Farrel on rakentanut romaanin, joka on kuin herttuattaren arvokkain koru; teos on täynnä kauneutta aina pienistä yksityiskohdista kokonaisuuteen asti. Rakastan teoksen yksittäisiä sanavalintoja, lauseita ja virkkeitä. Kaikki on niin viehkeää ja voimallista samanaikaisesti. Kiitos kirjailijalle ja suomentaja Leena Ojalatvalle.

Teoksen päähenkilö Lucrezia saa alkunsa kuumana iltapäivänä karttahuoneessa, jossa Lucrezian vanhemmat toteuttavat yhteistä suunnitelmaansa. Tulevan Lucrezian Eleanora-äidin katse ja ajatus eksyy merkittävällä hetkellä karttoihin ja "taivaan tähtikuvioihin, kartoittamattomiin meriin, todellisiin ja kuviteluihin saariin, vuoriin, joiden huiput peittyvät ukkosmyrskyyn". Niin saa alkunsa levoton ja taipumaton Lucrezia. Hän on ihana ja omapäinen nuori nainen, jonka puolella olen lukijana koko teoksen ajan.

O'Farrel kertoo Lucrezian elämästä liikkuen edestakaisin lapsuuden, nuoruuden ja Lucrezian viimeisten kuukausien herttuattarena ja vihittynä vaimona välillä. Medicit olivat aikansa vaikutusvaltaisin suku varakkaassa Firenzessä, joten teoksen lapsuuden kuvauskin on todella mielenkiintoista. Perheen lapsilla on useita opettajia, hoitajia ja muita palvelijoita.

Lucrezian merkittävin taito on maalaamisen ja piirtämisen taito. Hän elää ja hengittää tuon taidon kautta ja kokee maailman ympärillään kuvien ja niiden tekemisen kautta. Perheen, suvun ja puolison silmin Lucrezian ainoa arvo on vaimona ja mahdollisena äitinä. Jos hän ei sinetöi naimisiin menollaan sukunsa liittolaisuutta toiseen arvosukuun ja uuteen sukuun liitettynä saa aikaan perillistä, hän on tarpeeton.

Teoksen lähetessä loppua lohduttomuuteni tiivistyy, koska kohtaloaan vastaan ei voi taistella. Armoton ja voimiensa tunnossa oleva herttua Alfonso ei neuvottele, vaan tietää kaikkien tottelevan häntä kyseenalaistamatta. O'Farrel päättää teoksen tavalla, joka yllättää minut. Koen vapautuvani jostain raskaasta ja ahdistavasta.

Botticellin Madonna Del Magnificat (noin 1483), kuvattu Firenzessä pari vuotta sitten. 

Kuuntelin teoksen äänikirjana (lukijana Tuija Kosonen), mutta nyt blogitekstiä kirjoittaessani latasin myös e-kirjan. Olen selaillut nyt perusteellisesti kirjaa, koska jatkuvasti oivallan uusia yhteyksiä ja viittauksia tekstistä ja nautin sen lauseista. O'Farrelin Lucrezian muotokuva on hyvin tiivis ja merkityksiä rakentava romaani. Ote teoksesta:

Hän kohottaa leukansa pystyyn, ottaa kynttilän Emilialta ja ojentaa käsivartensa pimeyteen. Hän ei pelkää, ei pelkää. Hänen sisällään asuu peto, ja sen on vanttera ja rohkea. Niin hän toistelee itselleen sydämensä jyskeen yli. Tämän huoneen nurkissa lymyävät henget saavat nähdä, minkä kanssa ovat tekemisissä: hän on Toscanan hallitsijan viides lapsi, hän on koskettanut naarasleijonan turkkia, hän on ylittänyt vuorijonon päästäkseen tänne. Mietipä sitä, pimeys.

Ihana, ihana kirja. Kuuntelin teoksen muutama päivä sitten, mutta huomaan edelleen ajattelevani tyttöä, joka kosketti naarasleijonan turkkia.

Teos: Lucrezian muotokuva
Tekijä: Maggie O'Farrel
Suomentaja: Leena Ojalatva
Julkaisuvuosi: 2023
Kustantaja: S&S

Riikka Szalai: Paratiisi on täällä ettekö te näe

Ruusujen takana kasvoi ihmepensas Klonk, klonk. Sen kukat olivat sinisestä sokerista. Pensaasta satoi marsipaanisuudelmia. Ne loistivat kuin värikkäät lyhdyt. Valtava jäätelötötterön näköinen kukka alkoi soida hiljaa, kun sitä kosketti. Kukasta pursui hedelmiä, persikoita, viikunoita, aprikooseja.

Kannen kuva on Kätsyn.

 

Sain luettavakseni Riikka Szalain romaanin Paratiisi on täällä ettekö te näe. Viime yönä luin romaanin loppuun. Teos on runollinen ja fragmentaarinen tarina nuoresta parista, jonka elämä on muuttumassa. Välillä romaani avautuu unenomaiseksi maagisen realismin suuntaan, mikä on mielenkiintoista. Ote teoksesta:

Kaadoin maitoa kattilaan ja annoin sen lämmetä hellalla ihonlämpöiseksi. Pikkuinen ikkuna-aukko oli muuttunut kokoaan suuremmaksi. Siitä kai johtui, että taikina paisui niin valtavaksi, ettei se mahtunut enää ämpäriin vaan alkoi juosta ulos ruusutarhaan, aukeamistaan odottavien kukkien keskelle. Naiset tulivat ja repivät taikinaa ruusunoksista ja veivät omaan kotiinsa paistumaan.

Szalain romaani kertoo minäkertojan ja hänen puolisonsa Mikin elämästä Unkarin maaseudulla. Kertoja, suomalainen nainen, on raskaana. Miki on ollut työn vuoksi Suomessa, ja siellä pari on tavannutkin alun perin. Mikin jo edesmennyt äiti oli myös suomalainen. Teoksessa on useita muitakin henkilöitä: Mikin sisar Mariska, hänen puolisonsa Tamás, heidän poikansa Tibi ja Tivi, majatalon keittäjä Aranka ja hänen miehensä Ödon.

Ruoka on teoksessa merkittävässä asemassa. Naapurin Aranka oli auttanut Mikin äitiä laittamaan unkarilaista ruokaa pojalleen. Minäkertoja puolestaan oli alkanut pitää ruuasta vasta Unkarissa. Savuhillo, täytetyt paprikat, pullollinen Pálinkaa (hedelmäviina) ja kuumennettu tomaatti-paprikapurkki kananmunilla ja dipatulla leivällä jäivät ainakin mieleeni teoksesta.

Teos koostuu pääosin lyhyistä tarinoista talossa, puutarhassa, metsässä ja rannalla. Välillä kerrotaan tapahtumista vuonna 1994 ja 1995. Pääosin teos kuitenkin sijoittuu määrittelemättömään aikaan, jonka ajattelen olevan noita vuosia myöhemmin.

Nautin romaanista eniten teoksen keskitietämillä. Silloin teoksen luvut pitenevät, ja pääsen hyvin lukemisen vauhtiin. Toisaalta Szalain romaanin runolliset kuvat ovat kauniita ja tunnelmaltaan vahvoja.

Suojassa ihmisten katseilta muurin rakoon hypännyt kaskas päästi sahaavia, sykkiviä ääniä. Ne loppuivat äkkiä. Sypressikuja odotti selät kääntyneinä. Puut mumisivat omaa käsittämätöntä kieltään.

Miki harppoi ulos kellarista.

Ai täälläkö sinä olet, hän sanoi. Hän oli muurannut kasvonsa umpeen.

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Paratiisi on täällä ettekö te näe
Tekijä: Riikka Szalai
Julkaisuvuosi: 2023
Kustantaja: Basam Books

Minna Rytisalo: Jenny Hill

 - - , ja Jenny tajuaa, että näissä kysymyksissä hän saa levätä, tätäkin on toisen ihmisen huolenpito ja ystävyys. - - Että vaikka joskus on siltä tuntunut, ei ihminen ole yksin.

Ville Laihosen tekemä kansi sopii täydellisesti teokseen.

Olen lukenut Rytisaloni, jopa kirjoittanutkin blogitekstin sekä Lempistä että Rouva C:stä. Kävin myös katsomassa Lahden kaupunginteatterin Rouva C:n ja pidin näkemästäni todella paljon.

Kirjakatalogista bongaamani Jenny Hill tuntuu jopa liian tarkasti juuri minulle sopivalta luettavalta. Jos romaani kertoo naisen keski-iästä, vaihdevuosista ja vanhenemisesta, olen ehdottomasti kohderyhmää.

Aloitin lukemisen aivan ryytyneenä ja päätin teoksen muutamaa päivää myöhemmin vieläkin väsyneenä ja henkisesti ruttuisena. Vaikka uskon kirjallisuuden voimaan, en voi vaatia romaanin tai edes kirjapinon elvyttävän minua työvuoden päätteeksi. Mutta ajateltavaa Rytisalon uutuus kyllä antoi. Ystävä, joka luki toisella puolen Suomea samaa kirjaa, lisäsi kuvitteellista painetta kertomalla Jenny Hillin tekstin tuovan mieleen minut.

Nimihenkilö Jenni Mäki on teoksen alussa keski-ikäinen ja keskiluokkainen nainen, joka elää syvällä eroprosessissaan. Hän ei koe itseään enää ensijaisesti vaimoksi tai äidiksi. Puolisoa ei ole, ja lapset ovat aikuistuneet.

Jenni Mäki ei ole yksin. Hänen elämäänsä tarkkailevat ja kommentoivat muun lähipiirin lisäksi Ajattaret. Näihin voimanaisiin kuuluvat mm. Punahilkka, Lumikki ja Tähkäpää. Satujen tytöt ja naistet tuovat teokseen omat tarinansa.

Jenni Mäki muuttuu teoksen aikana. Uusi muoto, uusi nimi. Ote teoksesta:

Jenny ei halunnut näyttää pahaa oloaan kenellekään, hänellähän oli kaikki hyvin, kaunis koti, suloiset lapset ja jollain lailla mielekästä joskaan ei aina tyydyttävää tekemistä jokaisen päivän jokaiselle tunnille, eikä hän ymmärtänyt silloin eikä ihan ymmärrä vieläkään, että kaikkea ei voi hallita ja elämä on kaottista ja ongelmallista, vaikka kuinka tekisi parhaansa.

Jenny Hill sisältää niin paljon kaikkea. Kiinnostun paljon päähenkilön ahdingosta, koska se antaa minulle mahdollisuuden pohtia oman elämäni ahdinkoja ja tietämieni naisten elämän puserruksia ja painoa. Pidän paljon siitä, kuinka teos on kirjoitettu. Se hengittää, on tekstinä kevyt ja liikkuva. Päähenkilö kirjoittaa terapeuttinsa suosituksesta kirjeitä. Kirjeiden vastaanottaja on Ranskan presidentin puoliso Brigitte Macron. Niissä kirjeissä on ehkä sen pitämäni keveyden ydin, vaikka kirjeet sinänsä eivät ole höttöä tai hymyä. Ote teoksesta ja kirjeestä:

Tällainen minusta tuli. Katkera, väsynyt nainen.

Olenko minä tällainen?

Onko minussa tällaista vihaa?

Tämä on hyvin hämmentävää, Brigitte.

Tässä tekstissä saan lukijana levätä. Kiitos, Minna Rytisalo.

Teos: Jenny Hill
Tekijä: Minna Rytisalo
Kansi: Ville Laihonen
Julkaisuvuosi: 2023
Kustantaja: WSOY

Ilona Tomi: Tapahtukoon sinulle sinä

Ihastuin ensin Ilona Tomin runoteoksen nimeen ja sitten kansikuvaan. Päätin ennakkotilata Tapahtukoon sinulle sinä -kirjan itselleni. Työt vyöryivät arjessa ja jättivät tuoreen runoteoksen odottamaan kirjapinoon. Luin kyllä jo runon sieltä, toisen täältä ja olin innoissani yksittäisistä runoista. Lähtiessäni viikonloppumatkalle Helsinkiin otin kirjan mukaan. Nyt Tomin teos on luettu ensimmäistä kertaa.

Kuva parvekkeeltani.

Tomin runot ovat vaivattomia lukea. Niissä ei ole lainkaan hienostelua tai vaikeutta, vaan ne tuntuvat olevan riittävän yksinkertaisia ja helposti ymmärrettäviä. Teos jakautuu osiin, joiden nimistä muodostuu mielessäni runo, joka sisältää toivotuksen tai loitsun:

Olkoon sinulla kaikki tila ja hiljaisuus muuntua

Tulkoon sinusta sinä: murru, harhaile, eksy

Tapahtukoot sinulle muut elävät olennot

Olkoot kaikki kolme maailmaa sinun

Tapahtukoon se mikä on totta

Sillä sinulla on voimaa

Teoksen toivotus tuntuu luettuna hyvin voimakkaalta ja liikuttavan todelta.

Kuva Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta.

Tomin runot kertovat elämästä: arjesta, pienistä ilon hetkistä, rutiineista ja väsymyksestä. Mieleeni piirtyy runon puhuja, joka saattaa olla ikäiseni nainen. Hänen kertomansa kokemukset ja ajatukset tuntuvat hyvin tutuilta. Runon puhuja ei kuitenkaan jää pelkästään ihmisiin ja heidän kokemuksiinsa. Hän kuvaa myös luontoa, eläimiä ja niiden kokemuksia. 

Kuva Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta.

Luin teoksen Tapahtukoon sinulle sinä vuorokaudessa. Välillä kävin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa, josta miltei kaikki blogitekstin kuvat ovat. Tavoitteenani puutarhavierailulla oli ottaa rauhassa, hengitellä ja istua penkeillä. Teoksen tunnelma eli minussa koko vierailun ajan. Vieraat ihmiset tuntuivat jopa lohduttavilta puutarhan käytävillä, me jouduimme väistelemään toisiamme ja ottamaan muut kulkijat ja penkeillä istujat huomioon. Puutarha on ihana vierailupaikka, ja siellä oli käyntini aikaan paljon lapsiperheitä. 

Kuva Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta.

Tomin teoksen äärellä huomaan ajattelevani ystäviäni. Haluan kertoa lukemastani heille. Haluan näyttää, että tältä minusta tuntuu ja kysyä, mitä he runoista ajattelevat. Erään runon viimeinen säe on: "Vanha nainen syntyy hitaasti". Jo pelkästään tuo yksi säe puhuttelee minua voimakkaasti.

Entäpä sitten kokonainen runo:

Jalat kuulevat ritinän

Ei ole eroa minun ja mäntyjen välillä

Lampi jäätyy rannoiltaan

ja kaikki on kaunista ja totta ja hyvää sellaisena kuin on

On vaikeaa löytää runoteos, joka innostaa jo ensimmäisellä lukukerralla. Ilona Tomin Tapahtukoon sinulle sinä onnistuu siinä. Se koskettaa minua ja luo toivoa. Mitä teoksen osan nimi toivottaakaan? Tulkoon sinusta sinä: murru, harhaile, eksy. Aion jatkaa teoksen lukemista, koska kokemukseni mukaan ehkä kolmannella tai neljännellä lukukerralla runoteoksesta avautuu vielä uusi puoli, joka liittyy usein teokseen kokonaisuutena. Odotan malttamattomana, mitä ajattelen teoksesta myöhemmin.

Teos sopii loistavaksi luettavaksi itselle tai lahjaksi rakkaalle ihmiselle.

Teos: Tapahtukoon sinulle sinä

Tekijä: Ilona Tomi

Julkaisuvuosi: 2023

Kustantamo: Warelia

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha

Osoite: Kaisaniemenranta 2, Helsinki

Museoon pääsee mm. Museokortilla.

Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö

Äiti sanoo että se olisi mun omaksi parhaaksi, Susanna sanoi. Uskotko että se on niin? Että tärkeimmät päätökset tehdään nuorena.

Kohautin harteita. Mistä minä olisin sen tiennyt. Olin kolmetoista, vasta herännyt. En tajunnut mitään tulevaisuudesta.

Aino Kiven esikoisromaani Maailman kaunein tyttö on minulle tunteikas lukukokemus. Kun luen teosta sisarena tai äitinä, ahdistus on käsinkosketeltavaa. Opettajan tai psykiatrista hoitotyötä tehneen ammattilaisen katse ei ole sen helpompi. Romaani kertoo perheen tyttärien kautta ainakin nuoruuden kivusta ja vakavan mielenterveyden häiriön kehittymisestä. Ääneen pääsevät omalla laillaan Ada, Aliisa, Anni ja Alma.

Teos jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa perhe viettää kesää. Perheen vanhemmat tyttäret ovat murrosiässä, ja äidin toivoma täydellinen perhe ei oikein pysy sievästi järjestyksessä. Vaikka pinta on kaunista ja hallittua, tyttöjen sisällä loiskuaa paha olo, joka etsii poispääsyä.

Teoksen toisessa osassa ääneen pääsee nuorempi sisar Anni. Hän ajautuu omassa nuoruudessaan hurjaan syöksyyn, joka ahdistaa aikuista lukijaa todella paljon. Ote kirjasta:

Meitä ennen tyhjyys, meidän jälkeemme vedenpaisumus; olemme ensimmäinen ja viimeinen sukupolvi, niin kuin kaikki sukupolvet meitä ennen ja meidän jälkeemme; mutta juuri nyt emme ajattele sitä, koska olemme jumalia, olemme ikuisia ja vain nyt.

Teoksen viimeisessä osassa äänessä on Alma. Perheessä ei oikeastaan puhuta menneestä, joten perheen tytärten kokema kertautuu ja resonoi heidän omassa henkilökohtaisessa elämässään. Ote kirjasta:

Oletko sinä masentunut, hän kysyi.
En, minä sanoin.
Olin vain alkanut nähdä asiat kirkkaammin.

Romaanissa Maailman kaunein tyttö tapahtuu paljon. Tekemisen ja tapahtumien vastapainoksi asettuu oleminen, joka teoksen kertojille on usein tyhjää ja katoamista omaan mieleen. Suru, joka on tarinan tyttöjen pohjavire, on perintöä äidiltä. Sisäiset voimat voivat todella olla niin voimakkaita, että ihminen sairastuu kaikesta huolimatta vakavasti. Tulkitsen osan teoksen tapahtumista psykoottisuuden ilmentymäksi.

Teoksen nimi, Maailman kaunein tyttö, saa minut lukijana kavahtamaan, kun olen lukenut teoksen. Kauneus asettaa tytön vaaraan teoksen maailmassa. 

Kiitos lukukappaleesta kustantajalle ja kirjailijalle!

Teos: Maailman kaunein tyttö
Tekijä: Aino Kivi
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Into Kustannus

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt

 Sori, mutta mä todellakin olen aivan kuten kaikki muut tytöt.

Kannesta vastaa Emmi Kyytsönen.

Olen lukenut ja miettinyt Riina Tanskasen sarjakuvateosta Tympeät tytöt - Aikuistumisriittejä varmaan koko syksyn. Lähtökohtanani oli kiinnostus ja innostus aiheeseen. Teos kertoo tämän ajan tytöistä ja heidän elämästään. Tanskasen teos on vahvasti poliittinen alusta asti.

Tympeiden tyttöjen lukeminen on ollut minulle hyvin työlästä. Se ei ole lainkaan huono asia. Aiemmilla lukukerroilla olen miettinyt paljon itseäni, menneisyyttäni, nykyistä maailmanmenoa ja tämän ajan ihmisiä. Olen kokenut, ettei minulla ole paljon yhteistä teoksen tyttöjen kanssa, mutta se ei edes pidä paikkaansa. Tämän aamun lukeminen kolahti taas niin kovaa, etten voi ulkoistaa teosta ja sen sanomaa pois itsestäni.

Tanskasen Tympeät tytöt alkaa omistuskirjoituksella ja päättyy kirjeeseen vähättelijöille. Jo pelkästään nuo kaksi tekstiä kannattaa lukea huolella. Teoksen sarjakuvakertomuksissa käsitellään mm. naiseksi kasvamista, kehon kontrollointia ja naisen työtä. Viimeinen kertomus, Niin kuin muut tytöt, meni todella syvälle muistoihini.

Tympeät tytöt löytyy myös Instagramista. Tanskasen piirrosjälki on mielestäni vaihtelevan kiinnostavaa. Osa kuvista tuntuu jäävän vain alustaksi tekstille. Kääntäen voin todeta tekstien vievän kiinnostuksen lähes kokonaan, koska niissä on paljon pohdittavaa. Sitten toisaalta huomaan jääväni katsomaan yksittäisiä kuvia ja niiden vahvaa tunnelmaa. Varsinkin koko sivun kollaasikuvat ovat kiehtovia.

Tanskasen Tympeät tytöt on raastava ja vaikea, mutta juuri siksi aivan loistava. Toivon, että mahdollisimman moni lukija löytää tämän pohdinnan joko teoksen muodossa tai sitten IG:stä. Itse voisin hankkia Tanskasen sarjakuvateoksen arvoja ja asenteita pohtivalle nuorelle tai nuorelle aikuiselle.

Kiitos tekijälle, teoksesi on merkittävä! 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Tympeät tytöt - Aikuistumisriittejä
Tekijä: Riina Tanskanen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Into

Donna Freitas: Rose Napolitanon yhdeksän elämää

"Olen iloinen että pääsin käymään." Äiti tarttui takapenkin halki käteeni ja laittoi sormensa minun sormieni lomaan. "Tätä varten äidit ovat olemassa."

Rose Napolitanon yhdeksän elämää on romaani vaihtohtoisista elämänkuluista. Jos koet olevasi helposti äärimmäinen ja ehdoton ajatuksissasi, ehkä juuri Donna Freitasin uutuusromaani auttaa näkemään elämän monia sävyjä ja mahdollisten elämien kauneuden.

Rose Napolitanon yhdeksän elämää kuvaa naisen elämää ja hänen valintojaan. Rosa Napolitano on sosiologian alalta väitellyt tutkija, jolle työ ja ura ovat ymmärrettävästi hyvin tärkeitä. Hän ei halua tulla raskaaksi ja saada lasta. Tarina alkaa Rosan ja hänen aviopuolisonsa Luken välisestä tilanteesta eräänä elokuun päivänä 2006. Yhden tarinan tai elämän kiivas ja repivä riita kehkeytyy tai muuntuu toisessa elämässä joksikin muuksi. 

Teoksen keskeiseksi aiheeksi Rosan ja Luken välillä muodostuu lapsen saamisen tavoittelu. Mitä tarkoittaa parille ehkäisyn lopettaminen? Mitä se tarkoittaa miehelle? Entä naiselle? Voiko perhe muodostua kahdesta aikuisesta ihmisestä ja heidän parisuhteestaan? Mitä toiselta voi vaatia? Mitä joustamisesta, suostumisesta tai kompromissista voikaan seurata?

Romaanin nimen mukaisesti Freitas kertoo yhdeksän mahdollisuutta naimisissa olevan naisen elämänkuluksi. Ainakin yhdessä elämässä Rosa tulee raskaaksi. Alun rakkaus Luken ja Rosan välillä muuntuu tapahtumien myötä: katkeruuden ja ymmärtämisen polut erkanevat omikseen, vaikka lähtöpiste on sama. Rakkaus, välinpitämättömyys, viha, kaipaus, pelko ja luottamus toiseen ovat kaikki olemassa Freitasin romaanissa. Se on hienoa!

Romaani on rakennettu hyvin selkeästi. Jokainen luku alkaa päiväyksellä ja Rosan elämän numerolla. Välillä luku on kertomus useammasta elämästä, huimimmillaan kaikista yhdeksästä. Kaikkia yhdeksää elämää ei repäistä näkyviin heti alussa. Kokonaisuudessaan teoksen tapahtumat kattavat pisimmillään noin kaksikymmentä vuotta.

Minulla oli teoksen alussa lukutekniikkaan liittyvä ongelma. Otin kirjan muodon liian tosissani ja ryhdyin tekemään muistiinpanoja taulukkoon elämä kerrallaan jäsenneltynä. Lopetin turhan vakavan lukutavan luettuani ensimmäisen kolmanneksen. Vasta muistiinpanoista luovuttuani vapauduin kokemaan parin tunnelmia, mikä teki hyvää lukukokemukselle. 

Rosa on henkilönä uskottava. Hän on voimakastahtoinen ja haluaa olla uskollinen omille ajatuksilleen. Teoksen lähtökohta on heteropari. Mies ja nainen miettivät yhteistä elämäänsä erityisesti oman biologisen lapsen mahdollisuuden kautta ja elävät sitä sitten päätöstensä ja sattumien mukaan. Teos ei mielestäni erityisesti suosittele tiettyä ratkaisua. Rose Napolitanon yhdeksän elämää on leikki tai peli mahdollisuuksista ja seurauksista. 

Tekstini alussa ehdotin kirjan sopivan henkilölle, joka haluaisi ajatuksiinsa elämästä lisää sävyjä. Minulla niitä riittää välillä vaivoiksi asti, joten ajattelen, ettei Freitasin romaani ole ehkä laisinkaan minua varten. Lisäksi aihe ei ole minulle ajankohtainen, mikä keventää lukukokemustani. En lukisi romaania raskaana ollessani.

Rose Napolitanon yhdeksän elämää kuitenkin liikutti minua. Emme lainkaan tiedä tarkoitustamme ja niitä merkityksiä, joita olemassaolomme, sanamme, katseemme ja tekomme antavat muille ihmisille. Lapset, vanhemmat ja isovanhemmat ovat monella lailla yhteydessä toistensa elämissä. Kaikki ne rakkauden alut ja loput puhuttelivat minua. Kuinka monimutkaista elämä onkaan!

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Rose Napolitanon yhdeksän elämää (The Nine Lives of Rose Napolitano)

Tekijä: Donna Freitas
Suomentaja: Riie Heikkilä
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Otava

Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet

 

Hän kuvittelee rakennuksen mielessään, rakentaa sen tiili tiileltä päänsä sisään, hän pystyttää seinät, tornit ja balkongit. Tämän hän on aina osannut, näin hän aina sen tekee - kuvittelee rakennuksen ensin päässään, pienetkin yksityiskohdat. Vasta sen jälkeen hän ottaa käteensä tussin ja alkaa luonnostella. Hän on nopea, sillä hän ei jää miettimään jokaista yksityiskohtaa vaan luottaa yleensä ensimmäiseen visioonsa, siihen, joka nousee hänen mielikuvituksestaan.

Sain joulun alla käsiini ennakkokappaleen Pirkko Soinisen uutuusromaanista Valosta rakentuvat huoneet. Romaani kertoo arkkitehti Wivi Lönnin (1872–1966) elämästä. Romaani alkaa vuodesta 1879 ja Wivin lapsuudesta. Prologissa ollaan vuodessa 1945, joten romaani kattaa suuren osan hänen elämästään.

Soinisen romaani katsoo syvälle tuon merkittävän ja toimeliaan naisen sieluun. Wivi Lönn kokee olevansa tarkkailija ja viihtyy vähän syrjässä, mutta julkinen ja näkyvä työ asettaa omat vaatimuksensa. Hän joutuu taistelemaan oman paikkansa niin julkisesti kuin yksityisestikin. Rakennusten suunnittelu on päähenkilölle sydämen asia ja into tehdä työ mahdollisimman hyvin on palava. Tempauduin mukaan romaanin maailmaan ja koin vahvasti päähenkilön turhautumisen ja ponnistelut.

Teos jakautuu lukuihin, joiden alussa on vuosiluku. Lukeminen etenee nopeasti ja vuodet seuraavat toisiaan. Viisikymppisen Wivin kohdalla hätkähdän, nyt olemme saman ikäisiä. Jotain olennaista onkin erään kevään tunnelmissa. Ote kirjasta:

Wivi poimii pihalta narsisseja, varret napsahtavat hänen sormissaan, keltaiset kukat täynnä kevättä. Mitä vanhemmaksi hän on tullut, sitä enemmän hän on alkanut rakastaa ja kaivata kevättä – nuorena hänen lempivuodenaikansa oli syksy, niin hän oli aina ajatellut, sillä melankolinen luopumisen vuodenaika sopi hänen luonteelleen, mutta nyt, monien menetyksien jälkeen, hän kaipaa nimenomaan kevään voimaa, sitä rohkeutta, jolla nämäkin narsissit olivat kaivautuneet kylmän mullan läpi kohti auringon lämmittämää ilmaa.

Valosta rakentuvat huoneet on rohkaiseva kirja elämästä, työstä, ystävyydestä ja rakkaudesta. Läheinen ystävä ja elämänkumppani Hanna Parviainen sulostuttaa ja rikastuttaa Wivin elämää niin monella lailla. Soinisen romaani on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Se sopii hienosti kirjalahjaksi vaikkapa ystävälle. Kaunis ja viisas kirja!

Kirja ilmestyy aivan pian. Julkaisupäivä on 26.1.2021.

Kiitos ennakkokappaleesta kustantajalle!

Teos: Valosta rakentuvat huoneet
Tekijä: Pirkko Soininen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Bazar

Marja-Leena Tiainen: Sydänystäväni Kirsti

Sydänystäväni Kirsti onnistui koskettamaan minua henkilökohtaisesti. Tiaisen uusin teos kertoo kohta 60-vuotiaasta Sirkasta, joka elää ulkoisesti katsottuna hyvin tavallista elämää. On työ, omakotitalo, Pentti-puoliso ja kolme lasta. Kaksi lapsista elää omillaan ja nuorimmainen on lähtöä tekemässä. Sirkka huolehtii hoitokotiin päässeestä äidistään, joka ei Sirkkaa kaikesta tyttären antamasta avusta huolimatta kiittele. Sirkalla on tuttavia, puuhaa vapaa-ajalla ja teoksen nimen mukaisesti tärkeimpänä ystävänä Kirsti. Kirsti ja Sirkka ovat paljon tekemissä keskenään ja Sirkka kokee voivansa puhua kaikesta pitkä-aikaiselle luottoystävälleen. Sirkka on välillä ärhäkkä läheisilleen, mutta ymmärrän sen oikein hyvin.

Teoksen aihe on ystävän menetys ja sen aiheuttama suru. Asia kerrotaan jo teoksen takakansitekstissä, joten kyse ei ole juonipaljastuksesta. Kirstin kuolema asettaa kaiken uuteen valoon. Jotenkin siedettävästä elämästä tulee sietämätöntä. Ärhäkkyys saa seurakseen levottomuuden ja väsymyksen.

Kansikuva kustantajan sivuilta.

- Ihmiset ihmettelevät, kun sinä ramppaat jatkuvalla syötöllä Kirstin haudalla.

Pentin sanavalinta loukkasi Sirkkaa. Ei hän siellä rampannut. - Mitä se ketään liikuttaa, jos minä käyn ystäväni haudalla? Kuka siellä minua kyttää? ( - - )

- Puhelet siellä itseksesi ja naureskelet, Pentti jatkoi vaivautuneena. - Onko se tolkun ihmisen hommaa?

Sirkka tunsi päälakensa hikoavan myssyssä. Posket sävähtivät kuumiksi ja rinnassa alkoi tykyttää. Hän avasi suunsa lausuakseen jotain puolustuksekseen, mutta sulki sitten suunsa, veti nahkarukkaset käteensä ja paukautti oven kiinni perässään.

Sydänystäväni Kirsti kuvaa Sirkan surua ystävän yllättävän kuoleman jälkeen, mutta myös vanhenevan naisen elämää muutosten keskellä. Tiainen kirjoittaa taitavasti ja mielestäni aika koruttomasti Sirkan tempoilusta omassa elämässään. Asiat ovat ulkoisesti hyvinkin tavallisia, mutta kerronnassa elää koko ajan myös Sirkan sisäinen maailma ja henkilökohtaiset merkitykset. 

Luin teoksen nopeasti, melkein ahmien eilisen päivän aikana. Romaanissa on 279 sivua, se etenee jouhevasti kuljettaen päähenkilö Sirkan yli hänen elämänsä synkimmän ajan. Sirkan ja Kirstin ystävyys herättää minussa paljon tunteita, jopa pientä kateutta. Lähellä säilynyt luottoystävä on arvokas asia! Tiesin teosta aloittaessani sen aiheen ja pelkäsin, olisiko romaani minulle liian surullinen. Pelkoni osoittautui turhaksi. Sydänystäväni Kirsti on kirja ystävyyden merkityksestä ja elämän tärkeydestä. Romaani ei ole surullinen. Pikemminkin se on elämänmyönteinen ja lohduttava. 

Sain teoksen arvostelukappaleena. Kiitos kustantajalle!

Teos: Sydänystäväni Kirsti
Tekijä: Marja-Leena Tiainen
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Icasos

Kate Quinn: Koodinimi Alice

 "Minua ei kiinnosta, ketä sinä etsit. Jos et kerro minulle, miksi joku hemmetin jenkki murtautuu talooni, minä ammun sinut. Olen vanha ja olen humalassa, mutta tämä yhdeksänmillinen Luger P08 on erinomaisessa kunnossa. Humalassa tai selvin päin, osun joka tapauksessa takaraivoosi tältä etäisyydeltä."

Kate Quinnin Koodinimi Alice on ollut minulla luettavana pitkän kaavan kautta. Se ei ole moite kirjalle, vaan lähinnä onnettomien yhteensattumien tulos. Aloin lukemaan kirjaa ensimmäistä kertaa jo hyvän aikaa sitten. Vähän aikaa sitten päätin lukea kirjan uudelleen. Nyt lienee jo aika kirjoittaa teoksesta blogiteksti.

Koodinimi Alice kertoo kahden naisen elämän dramaattisista vaiheista. Ensimmäisessä maailmansodassa englantilainen Eve Gardiner rohkaistuu tilaisuuden tullen ja lähtee vakoojaksi. Toisen maailmansodan jälkeen nuori Charlie St. Clair on hankalassa tilanteessa. Hän on aivan surun murtama serkkunsa kadottua sodassa. Käsittelemätön suru ja yksinäisyys omassa perheessä ovat tehneet hänestä suojattoman. Täydellisestä turtumuksesta on seurauksena raskaus.

Nautin suuresti Quinnin romaanista. Se onnistuu monella eri tasolla. Koodinimi Alice on ehdottomasti seikkailuromaani. Alun otteesta ja teoksen ajankohdista eli maailmansodista voi päätellä, etteivät teoksen seikkailut ole mitenkään kevyitä ja mukavia. Ihmiset ovat hengenvaarassa, he haavoittuvat ja vammautuvat. Nekin, jotka ovat onnekkaita jäädessään henkiin, ovat parhaimmillaankin hyvin traumatisoituneita.

Teos kertoo myös elämän merkityksestä ja sen etsimisestä. Toisten ihmisten tuki ja hyväksyntä eivät ole missään tapauksessa itsestään selviä päähenkilöille. Sota näyttäytyy julmana ja sattumanvaraisenakin kohtalona, joka tappaa toisen ja jättää ihmisen viereltä henkiin ihmettelemään elämän jatkumista.

Historia kiinnostaa minua paljon. Sota-ajan romaanit eivät kuitenkaan välttämättä saa minua innostumaan. Tässä romaanissa sota on todella keskeinen osa tarinaa. Vakoilija on jatkuvassa vaarassa ja yksittäinen toimija on mitättömän pieni osanen pitkässä ketjussa. Quinnin teos sai minut kyselemään kotisohvalla täsmäkysymyksiä varsinkin ensimmäisen maailmansodan syistä ja tapahtumien kulusta.

Koodinimi Alice on yllättävän kiinnostava tarina sodan vaikutuksista naisiin. Suosittelen!

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Koodinimi Alice
Tekijä: Kate Quinn
Suomentaja: Päivi Paju
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Harper Collins

Kristiina Vuori: Neitsytkruunu

Ja kun linnut ovat lentäneet tarpeeksi monta kertaa taivaankannen ylitse, huomaat, ettei elämäsi ole enää niin onnetonta kuin luulit. Jokainen haava arpeutuu, armaani, eikä niistä kaikista jää edes pysyvää jälkeä.

Kristiina Vuoren uutuus Neitsytkruunu kertoo fiktiivisen tarinan historiallisesta henkilöstä. Anna Hansintytär Tott syntyi noin vuonna 1478. Teoksen nimi viittaa naimisiinmenoon ja morsiaimen kantamaan kruunuun. Ennen naimisiinmenoa rälssineidot pitivät päässään otsanauhaa tai hilkkaa. Neitsytmorsian saa vihkipäivänä päähänsä vihkikruunun ja häitä seuraavana päänpeittäjäispäivänä vaimo pukee päähunnun. Neitsytkruunu on hetkellinen merkki oikein eletystä elämästä tietyssä yhteiskuntaluokassa aikansa yhteisössä.

Neitsytkruunun Anna on kuuliainen. Hän ymmärtää oman paikkansa ja malttaa odottaa vuoroaan. Annan elämää ohjaa vahvalla kädellä täti Ingeborg, joka haluaa vaikuttaa muiden ihmisten elämään. Sympatiani on vahvasti tädin puolella. Ingeborgin puoliso, Sten Suuri, on valtionhoitaja, joten Annan tulevan puolison tulee olla riittävän varakas ja vaikutusvaltainen.

Neitsytkruunu on kertomus Annan elämästä nuoruudesta aina vakaaseen rouvaelämään. Elämä tuo muutamia iloja ja riittävän paljon suruja Annan elämään. Oma tahto on aina toisten hyppysissä, ja menetykset muovaavat Annan elämää yllättävän tuskan ja koetun häpeän kautta. Kristiina Vuori kuvaa Annan sisäistä sielunmaisemaa vivahteikkaasti. Nautin suuresti hänen tavastaan kirjoittaa. Ote teoksesta:

Jos Anna ei vielä äsken ollut lopen uupunut, nyt hän on. Hän tuntee itsensä täysin riittämättömäksi, ohueksi, aivan kuin voi, jota on säästelty ja pihistelty koko talven, ja kevään koittaessa siitä liikenee enää surkea sipaisu kyrsän kylkeen. Väsymys työntää kaiken tieltään ja ajatus tutusta baldakiinivuoteesta pehmeine polstereineen on vastustamaton.

Luin Vuoren uutuuden nopeasti ja nauttien. Anna pääsee naimisiin ja elämää riittää vielä senkin jälkeen. Ote teoksesta:

Rouvassa vielä veri vetää ja siksi hänen täytyy mennä tuonne nuorison sekaan ja nauttia keväästä. Menkää ja solmikaa kukkaseppele.

Olen lukenut melkein kaikki Vuoren teokset ja joka kerta ilahdun tarinan voimasta ja kirjoittajan taidoista. Tässä linkit aiempiin teksteihini:

Näkijän tytär (2012)
Siipirikko (2013)
Disa Hannuntytär (2014)
Kaarnatuuli (2016)
Filippa (2017)
Muutamalla rivillä mainitsin myös Elinan surmasta ja Viipurin valtiattaresta.

Ennen koronaa kalenterissani luki Kristiina Vuoren nimi erään maaliskuisen illan kohdalla. Tampereen Lielahden kirjastossa piti olla Vuoren kirjailijavierailu. Toivottavasti mahdollisuus sille tulee joskus myöhemmin tänä vuonna. Nyt voimme lukea teoksia kotona paperi- tai e-kirjaversioina.

Turvallisia lukuhetkiä kaikille blogin lukijoille!

Sain teoksen arvostelukappaleena. Kiitos kustantajalle!

Teos: Neitsytkruunu
Tekijä: Kristiina Vuori
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Tammi

Olga Kokko: Munametsä

"Jes eli VRP-tunti, tänään siis tehdään meidän masua, peppua ja reisiä", sanoi ripsitetty ja solkutettu jumppaohjaaja ja minä halusin riipiä ihon irti käsivarsistani jo ennen kuin olin tehnyt yhtään liikettä.

Olga Kokon Munametsä on hengästyttävä kertomus mainosalalla ja omassa elämässään räpiköivästä Linneasta. Teos on tukevasti kiinni tässä ajassa. Ironinen Munametsä on julman hauska, vaikka minulla oli välillä vaikeuksia nauttia tarinasta.

Upea kansikuva on Emmi Kyytsösen tekemä.

Sain teoksen Helsingin Kirjamessujen S&S:n bloggaritapaamisessa, jossa kuulin kirjailijan ajatuksia teoksesta. Olin jo aiemmin lisännyt kirjan luettavien listalle. Tiesin odottaa seksitykitystä, mutta toteutus taisi olla vielä topakampi. Linnea etsii ja löytää seksikumppaneita ja sitä kirjassa riittää. Teksti on värikästä ja suoraa, nautin sanoilla leikittelystä. Linnea on suoraviivainen tyyppi ja päätyy toistamaan samaa toimintatapaa läpi tarinan. Tähän väsähdin henkilökohtaisesti.

Teos hyödyntää eri tekstilajeja, Linnean Toosaproosaa-blogimerkinnät ovat melkoista ilotulitusta. Blogi panemisesta nousee Linnean uudella työpaikalla puheisiin ja herättää pahennusta. Innostuin teoksessa eniten työelämäkuvauksesta. Ote teoksesta:

Neukkarin lasiseinän läpi näkyi, kuinka pomo tuli ulos käytävän varrella olevasta vessasta. Hän käveli kuin appelsiinit kainaloissa ja hunajamelonin kokoiset kellit jalkojen välissä. - - Hän hymyili ja kohotti peukkunsa liioitetulla liikkeellä ilmaan. Olikohan tuo sama sormi, jota hän käytti kassiensa oikomiseen?

Elämme julmaa aikaa. Mainostoimisto on teoksen perusteella kamala työympäristö, jossa menevät (vähemmän) iloisesti puurot ja vellit sekaisin. Neuvotteluhuoneen pöydän ääreltä on hämmästyttävän lyhyt matka baariin ja siitä petipuuhiin. Linnea valitsee koko ajan parasta seksikumppania ja on itse koko ajan valittavana työelämässä. Molemmissa valintaprosesseissa kytee alituinen epävarmuus ja tyytymättömyys. Jostain tulee taatusti joku parempi. Harmaa karva alapäässä yhdistää yksityiselämän ja työn epävarmuuden tämän ajan ihmiselle: minä tulen hylätyksi, ennemmin tai myöhemmin.

Ryhdyin lukemaan paperikirjaa, mutta lopultaan kuuntelin teoksen äänikirjana. Kuuntelun jälkeen palasin selaamaan paperikirjaa. Yritin etsiä muutamaa kohtaa, jotka jäivät mieleeni, mutta en millään löytänyt niitä selaamalla kirjaa. Tällä kertaa merkittäväksi muodostui äänikirjakokemus, joka muistutti kaverin juttelua elämän tärkeistä asioista. Linnea on ärsyttävä, mutta viihdyttävä fiktiivinen hahmo.

Kiitos arvostelukappaleesta kustantajalle.

Teos: Munametsä

Tekijä: Olga Kokko

Julkaisuvuosi: 2019

Kustantaja: S&S

Taija Tuominen: Kuningaskobra

Kesti kahdeksantoista vuotta, ennen kuin uskoin, että minulla on vain tämä yksi tarina kirjoitettavana.

Taija Tuomisen voimalla ja taidolla kirjoitettu Kuningaskobra jyrää ylitseni. Teos on omaelämäkerrallinen tarina kuristavasta lapsuudesta, irtaantumisen huumasta ja kirjoittamisen voimasta. Tuomisen teoksen minäkertojan lapsuus ja nuoruus on ollut henkiinjäämistaistelu, jonka kertoja on voittanut. Voittajan osa on vaikea, koska kolhut tuntuvat vielä vuosikymmeniä lähdön jälkeen.

Kirjoittaminen pelastaa omilla jaloillaan huojuvan minäkertojan. Nimeltä mainitaan monta merkittävää henkilöä, mutta kaiken voittavan, elämänmittaisen taikavoiman tarjoaa lukion iltalinjan äidinkielenopettaja Hilja Mörsäri. Hän tarjoaa myös vastavuoroisen ihmissuhteen, joka hoitaa menneiden aikojen vaurioita.

Kuningaskobran skaala on järisyttävän laaja. Välillä kiemurtelen kiusaantumisen tunteessa minäkertojan hoiperrellessa. Välillä koen vapauden voiman, joka saa jaksamaan eteenpäin. Välillä tutkin muistojani, jotka Tuomisen teos siivilöi näkyviin. Välillä suren kaikkia piinattuja ja alistettuja lapsia, jotka eivät voi valita vanhempiaan. Kaiken aikaa olen onnellinen lukemisen ja fiktion voimasta, kirjoittamisen mahdollisuudesta ja ihmisen sinnikkyydestä. 

Näin se päättyi ja kaikki oli fiktiota.

Kiitos kustantajalle lukukappaleesta.

Teos: Kuningaskobra
Tekijä: Taija Tuominen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Tammi

Minna Canth: Salakari

"Armas, pikku Almani, elämä on viheliäistä, parasta ettei ajattele eteen eikä taakse, nauttii vaan onneaan, niin kauvan kuin sitä kestää."

Tartuin Minna Canthin Salakari-pienoisromaaniin hetken huumassa. Romaani on sivuiltaan vähäinen, yhdeksän lukua ja noin sata sivua. Kirjahyllyni on aivan sekaisin muuton jäljiltä ja tiedän, että minulla on tästä romaanista useampikin nide hyllyssäni. Nyt käteeni sattui SKS:n 1996 painattama pokkariversio, josta löytyvät Liisi Huhtalan esipuhe ja aikalaisarviointeja. Keskityin lukemisessani itse romaaniin.

Teoksen alussa rouva Alma Karell nauttii lapsestaan ja äitiydestään. Ensimmäisen luvun tunnelma on valoisa ja lukijana ainakin minä kadehdin Alman kepeää asennetta. Kaunis ja iloinen Alma herättää ihailua puolisossaan ja vieraissaan. Tunnelma muuttuu kuitenkin pian.

Sillä onnellista hetkeä ei hänellä enää elämässä olisi. Kaikki oli muuttunut, ja niin äkkiä, kuin yhdessä iskulla. Linnut visertelivät puussa ja lasten iloiset äänet kuuluivat rannasta, mutta hänen korvissaan eivät ne enää soineet niinkuin ennen.

Vieraiden kanssa Karellit keskustelevat kirjallisuudesta ja Ibsen ja Zola mainitaan. Alman puoliso uskoo Alman taitoon vastustaa houkutuksia ja kykyyn nähdä ilmiöt laajemmin. Tuttavapiirissä oleileva houkuttelija ottaa Alman kohteekseen. Alma antautuu kaikille mahdollisuuksille, koska ei taida osata toimia toisin. Mikä raapaisee yhteen naarmun, rikkoo toisen kokonaan.

Teos: Salakari
Tekijä: Minna Canth
Julkaisuvuosi: 1996 (teos julkaistu alunperin 1887)
Kustantaja: SKS

Azar Nafisi: Lolita Teheranissa - Kirjalliset muistelmat

Olen yllättynyt keväisestä lukemattomuudestani. Luen paljon työssäni ja sen lukemisen olen onneksi onnistunut hoitamaan. Nyt työn pauhu on hiljentynyt muutamaksi viikoksi ja aivan henkilökohtaisimman lukemisen hiljaisuus on ahdistavaa. Olen lukenut koko elämäni ja se on osa minua. Olen selvinnyt lukemattomuuden ajasta Netflixin ja Yle Areenan avulla ja lukemalla vanhoja tuttuja lohtukirjoja. Olen odottanut itselle tutun lukuinnon palaamista. Kesäkuussa ennätin jo aloittaa useampaakin uutta kirjaa, mutta jokainen niistä jäi kesken. Tänä aamuna päätin Azar Nafisin Lolita Teheranissa - kirjalliset muistelmat. Onneksi olkoon, olen todistettavasti hengissä.

Alkusysäyksen kirjan lukemiselle sain neljä vuotta sitten luettuani Reader, why did I marry him? -blogin tekstin. Omppu Martin kehui kirjaa, hankin sen ja yritin muistaakseni lukea kirjan tuona kesänä. Aika ei ollut otollinen ja kirja jäi hyllyyn.

Teoksen kirjoittanut Azar Nafisi on kirjallisuudentutkija, joka kertoo elämästään ja työstään Iranissa. Hän on syntynyt vuonna 1948 ja toimi mm. Teheranin yliopistossa professorina. Kirja keskittyy 1980- ja 1990-lukujen tapahtumiin. Kun yhteiskunta ympärillä muuttui ja naisten asema huononi jätkyttävällä tavalla, Nafisin työskentely yliopistolla kävi mahdottomaksi. Hän perusti opintopiirin naisopiskelijoilleen ja itselleen, tavoitteena oli henkiinjääminen sanan laajassa merkityksessä. Iranin islamisaatioprosessia avataan hyvin teoksessa.

Teos on jaettu neljään osaan: Lolita, Gatsby, James ja Austen. Nafisi kietoo tapahtumat, henkilöt ja taustatarinat kirjailijoiden ja heidän klassikkoteostensa käsittelyyn opinto- tai lukupiirissä ja yliopistolla. Nafisin ja hänen sukunsa tarina, piiriin osallistuneiden naisten tarinat ja teosten fiktiivinen maailma sulautuvat kaikki koskettavaksi kertomukseksi omasta identiteetistä ja selviämisestä. Vaikka oma elämäni on helppoa ja elän jo syntymämaani ansiosta pehmoisessa pumpulipallossa, teos koskettaa minua henkilökohtaisella tasolla.

Teoksessa viitataan paljon toisiin teoksiin ja keskusteluihin. Ostin kirjan nettiantikvariaatista ja siinä oli edellisen lukijan alleviivauksia. Kuinka sopivaa, viittauksia ja puheenvuoroja vielä yksi kerros lisää! Merkinnät eivät haittaa minua teoksessa ja teen niitä itsekin. Eräs kohta, jonka merkitsin itselleni muistiin on lainaus Henry Jamesin romaanista The Ambassadors, jota ilmeisesti ei ole suomennettu. Romaanin sankari neuvoo nuorta henkilöä elämässä (alleviivaus on minun):

Elä kuin viimeistä päivää; on virhe olla tekemättä niin. On oikeastaan yhdentekevää, mitä sinä tarkkaan ottaen teet, kunhan sinulla on elämä. Jos sinulla ei ole sitä ollut, niin mitä sinulla sitten on ollut? - - Sen mitä menettää, menettää; siitä saat olla varma. Silti meillä on vapauden illuusio; joten älä, niin kuin minä nyt, elä ilman tuon illuusion muistoa. - - Elä, elä!

Teoksen naiset menettävät nykyhetkensä, tulevaisuutensa ja itsensäkin. Elämästä tulee räpiköintiä ja väistelyä. Kun lähimenneisyyttä kuvataan ja mukaan tuodaan 1800-luvun romaanin juoni ja päähenkilöiden elämäntapa, lopputulos on mielenkiintoinen ja kaikin puolin avartava lukukokemus. Teos elää moneen suuntaan ja onnistuu riepottelemaan lukijaa. Esimerkkinä teoksesta ote, jossa viitataan Austenin klassikkoon Ylpeys ja ennakkoluulo:

"On yleisesti tunnettu totuus, että muslimimies, varakas tai ei, tarvitsee välttämättä rinnalleen yhdeksänvuotiaan neitsytvaimon." Näin julisti Yasi, ilme peruslukemilla ja omalla erikoisella lievästi ironisella äänensävyllään, joka joskus harvoin, niin kuin tässä tapauksessa, hipoi parodiaa.

Aloittassani blogitekstiä merkitsin teoksen romaaniksi, fiktiiviseksi tekstiksi. Nyt kirjoittamisen aikana tajusin, että teos on tietenkin tietokirja. Lolita Teheranissa on faktaa, vaikka minä luinkin sen ensisijaisesti romaanina.

Tänä kesänä käymme läpi kotimme tavarat. Muutamme syksyllä Tampereelle ja vaikka otamme mukaan pääkirjahyllymme, joudun tekemään pientä julmaa karsintaa kirjoista. Olen kantanut tai kannattanut lähikaupan kierrätyshyllyyn jo useita hyllymetrejä kirjoja, joita en ota mukaani. Ei huolta, kirjoja on vielä todella paljon jäljellä. Käsillä olevan Nafisin kirjan jätän kuitenkin hyllyyni ja jätän kotiini muistaakseni kirjallisuuden ja fiktion merkityksen.

Teos: Lolita Teheranissa - Kirjalliset muistelmat (Reading Lolita in Teheran)
Kirjoittaja: Azar Nafisi
Suomentaja: Hanna Tarkka
Julkaisuvuosi: 2005 (alkuperäinen 2003)
Kustantaja: WSOY

Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä ja lukuhaasteen väliaikatietoja

Kuva kustantajan sivuilta. Kansi kuvaa teosta, vuohi ja korkokengät sopivat saman naisen elämään oikein hyvin.

Anneli Kanto on kirjoittanut erittäin hyviä romaaneja, joista olen lukenut Pyövelin ja Lahtarit. Joten tarttuessani hänen uutuuskirjaansa tiesin olevani hyvissä käsissä. Ihan pähkinöinä on viihderomaani, joten tietäessäni lajin rajoitukset ja mahdollisuudet, en voi verrata lukemaani edellä mainittuihin historiallisiin romaaneihin.

Kaipasin kepeyttä, kun aloitin romaanin Ihan pähkinöinä. Sitä sain. Romaanin särmikäs ja omapäinen päähenkilö on uraansa ja ulkonäköönsä keskittynyt Mirjami, joka syö valkuaismunakasta (KAMALAA!) näyttääkseen ikäistään nuoremmalta. Kaupunkilainen Mirjami saa sisareltaan Irmeliltä tylsiä puheluja elämästä maalla. Irmeli elää yhdessä sisarusten huonokuntoisen äidin ja Irmelin tyttären Usvan kanssa. Irmeli on leski ja Mirjamin silmissä täysin luovuttanut tapaus kotiseudulta Pohjanmaalta. Viestinnän kova ammattilainen saa toiminnallaan ja suhtautumisellaan sukulaisiinsa lukijan säälimään naisen kapeakatseisuutta ja kavahtamaan tämän itsekeskeisyyttä.

Mirjamin elämä joutuu jyrkkään syöksyyn ja myllerrykseen. Stressipisteitä ropisee ja kaikki menee uusiksi. Mirjami päätyy juurilleen ja joutuu neuvottelemaan elämästään niiden kanssa, joita hän ei ole tähän asti arvostanut.

Ihan pähkinöinä viihdyttää lukijaansa. Ennakoidun rakkauden lisäksi kirjassa on paljon muutakin. Mirjami muuttuu uskottavasti ympäristön hellän painostuksen alla, muttei menetä pohjimmaista luonnettaan. Erityisen hauskoja kirjassa ovat murresanat, joita itäinen ihminen sai kyllä tavata muutamaankin kertaan. Ja nimenä sana sosuli, ikinä en ole kuullut. Nettihaulla löytyi yhteys muumeihin, mutta se saa muunkin merkityksen tässä yhteydessä. Viihdyin Mirjamin pyöräyttäessä joukolleen täydellisen muodonmuutoksen, siinä oli Scarlett O'Haran meininkiä Tuulen viemää -romaanin tyyliin. Ihan pähkinöinä on hauska tarina keski-ikäisen naisen elämästä Suomessa. Teoksesta löytyy myös kritiikkiä nykymenosta useampaankin suuntaan.

Teos: Ihan pähkinöinä
Tekijä: Anneli Kanto
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Karisto


Marraskuun lukuhaasteena on lukea joka päivä vähintään 30 sivua. 4.11. olin lukenut 327 sivua. Olen yrittänyt päivittää joka ilta lukutilanteeni Instagramiin, mutta olen onnistunut siinä vain osin. Heinosen jälkeen jatkoin Ishigurolla, jota luin 112 sivua. Kannon romaani lisäsi sivuja 235. Saldo siis 10.11. on 674 sivua. Koska marraskuu jatkuu ja olen vielä lukukunnossa, haastekin jatkuu.

Minna Rytisalo: Rouva C.

Miksi se ei tule jos sitä kutsutaan noin vimmaisesti ja koko metsä tietää, että sen pitää tulla?

Luen Minna Rytisalon romaania Rouva C. ja olen kiitollinen kirjailijalle, jonka tekstissä herää henkiin yksi vaihtoehtoinen tarina itselleni rakkaasta historiallisesta henkilöstä. Minna Canth on merkittävä suomalainen kirjailija, jonka näytelmät ja muut tekstit ovat syvästi liikuttaneet minua. Olen monet kerrat käynyt Kuopion korttelimuseon järjestämillä kiertokävelyillä ja esittelyillä, joissa olen oppinut uutta Canthin elämästä ja ajasta. En ole lukenut Minna Maijalan tietokirjaa Herkkä, hellä ja hehkuvainen (linkki Amman blogitekstiin teoksesta), vaan säästellyt nautintoa sopivaan hetkeen. Tämän romaanin lukunautintoa en kyennyt lykkäämään, koska sovin erääseen opiskelutehtävään lukevani teoksen mahdollisimman pian.

Romaanissa neiti Minna Johansson ja lehtori Ferdinand Canth kohtaavat rehtori Cygnaeuksen johtamassa Jyväskylän seminaarissa. En aio spoilata tekstistä yhtään mitään, koska tapahtumat sinänsä kulkevat kirjailija Canthin tosielämän tapahtumia myötäillen. Se ei olekaan olennainen puoli tämän kirjan lukukokemusta. Rytisalo kirjoittaa romaanissa näkyviin nuoren naisen ajatuksien siemenet ja siemenistä kasvavat kirjailija Canthin moraalin perusperiaatteet, joille lehtikirjoitukset, puheet ja näytelmät rakentuvat.

Kun hän katsoi Minnaa, hän näki ihmisen, siis ensin ihmisen ja sitten naisihmisen, joka ei ollut miestä heikompi tai tyhmempi, vaan älykäs, nopea, hauska - tai oli ollut, joskus. Nyt hän oli erilainen, ja tämä ensimmäinen alakulon aalto kammotti Ferdinandia, joka ei vielä tiennyt, että se menisi ohi.

Oma osansa on puolisolla, joka rakastaa ja haluaa ymmärtää vaimoaan. Nuori rouva Canth on yritteliäs, erehtyvä ja erityisesti oppiva ihminen. Rytisalo kirjoittaa heleästi ja herkästi yksilön sisäisistä mielenliikkeistä ja tärkeiden vuorovaikutussuhteiden syntymisestä ja kehittymisestä.

En ole vielä edes teoksen lopussa. Haluan kirjoittaa teille romaanin olevan merkittävä ja samalla haluan säästää lopun vain itselleni. Minulla on ajatus teoksen lopusta ja pelkään, että pakahdun surusta päästessäni romaanin viimeisille sivuille. Rytisalon Rouva C. on erityisesti lukupiiriteos ja teos, josta tulee puhua lähimpien ystäviensä kanssa. Vai mitä sanotte tästä sitaatista: Tälläistäkö on avioliitto, kahden tahdon paiskautumista vastakkain?

Teos: Rouva C.
Tekijä: Minna Rytisalo
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Gummerus