torstai 19. lokakuuta 2017

Helsingin Kirjamessut lähestyvät

Helsingin Kirjamessuihin on viikko. Kirjoitin vähän aikaa sitten messusuunnitelmistani alustavasti ja kerroin palaavani tarkemmin tärppeihin. Tässä ovat omat valintani messuille:

1) Lajivirren laulamaa - Kalevala ja kirjallisuus
Torstaina 26.10. klo 11 Minna Canth -lavalla kuullaan Jyrki Korpuan kertovan Kalevalan merkityksestä suomalaiselle kulttuurille ja kirjallisuudelle.

2) Siipirikon kuiskaus
Perjantaina 27.10. klo 16.30 Mika Waltari -lavalla Päivi Alasalmi kertoo romaanistaan, joka sijoittuu 1500-luvulle ja kertoo saamelaiskulttuurista.

3) O
Lauantaina 28.10. klo 11 Miki Liukkonen puhuu romaanistaan Aleksis Kivi -lavalla. Kaikkeus on luonamme.

4) Rohkeinta on rakastaa itseään
Lauantaina 28.10. klo 12 Kirjakallion lavalla pidetään paneelikeskustelu itsensä rakastamisen vaikeudesta. Keskusteluun ottaa osaa mm. Nadja Sumanen, jonka uutuuden Terveisin Seepra luin juuri äskettäin.

5) 1500-luvun nuoret
Sunnuntaina 29.10. klo 11.30 Takauma-lavalla kuullaan Anna Amnellia, joka kirjoittaa nuortenromaaneja, jotka sijoittuvat 1500-luvulle.

Pääsen kirjabloggarina Helsingin Kirjamessuille. Kiitos Messukeskukselle bloggaripassista.

Aion pääasiassa tviitata messuilta (Twitterissä @MSaavalainen), mutta tavoitteena on myös kirjoittaa ainakin yksi blogiteksti omista messukokemuksista. Sen tiedän varmasti, että kirjoitan blogitekstin Kristiina Vuoren Filippa-teoksen lukupiiristä, johon otan osaa perjantaina 27.10.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!