torstai 19. huhtikuuta 2018

Pirkko Saisio: Punainen erokirja

Hän laulaa, käskystä. 
Hän hakkaa käsillään, käskystä, rytmejä, jotka hänelle pianosta soitetaan.
Hän lukee käskystä runon, improvisoi, tanssii, suunnittelee ryhmätyönä yhteiskunnallisen sketsin, matkii eläintä (apinaa), esittää tuulta, naista ja nimetöntä uhkaa.

Hänet valitaan Ylioppilasteatterin jäseneksi.
Hän ei ymmärrä päätöstä.

Halusiko hän?
En tiedä. Tiedän.
Kansikuva on Tiina Makkosen tekemä.

Tutkin Karstulan kirjaston valikoimista sopivaa äänikirjaa automatkoille. Päädyin Pirkko Saision Punaiseen erokirjaan. Lähdin avoimin mielin melkoisen tietämättömänä kuuntelemaan Saision teosta, joka on hyvinkin omaelämäkerrallinen. Aluksi onnistun olemaan aika etäisen viileä kuuntelija. Lempilukijani Erja Manto teki kuuntelusta helppoa. Sitten kirjailija Saisio teki siitä vaikeampaa.

Innostuin nimittäin Punaisesta erokirjasta todella paljon. Humahdin tarinaan täysin. Teos alkaa vuodesta 2002. Pian tarina siirtyy 80-luvulle ja siitä vuoteen 1970. Tanakka ja harteikas opiskelijatyttö elää nuoruuttaan Helsingissä. Klovnisilmäinen nuori nainen kiinnittää minäkertojan huomion, ja naisten välinen rakkaudesta tulee mahdollista.

Erja Mannon lukemana teksti tulee todella liki minua kuulijana. Välillä joudun jäähdyttelemään tunteitani ja keskeyttämään kuuntelun. Saision teksti on intensiivistä ja niukkuudessaan merkityksellistä. Ote kirjasta:
Hänestä on tullut rikollinen, Suomen rikoslain rikkoja.

Se on merkillistä. Se on kiihottavaa.
Hän painaa suunsa klovnisilmäisen suulle ja ajattelee: minä olen rikollinen. (Minä ajattelen, painaessani suunni klovnisilmäisen suuta vasten: hän on rikollinen.)
Se on kiihottavaa, merkillistä.
Punaisen erokirjan minäkertoja lähtee Ylioppilasteatterin toimintaan. Vallankumous on puheissa ja teoissa koko ajan läsnä. Punaisessa on paljon tietoa Suomen kulttuurihistoriasta ja yhteiskunnan muutoksista. Välillä nauran, välillä huokailen. Teoksen teatterin maailma on todella kiinnostava. Saisio tuo itsensä lisäksi näyttämölle monia tuon ajan kulttuurivaikuttajia.

Kun sain Punaisen erokirjan kuunneltua, etsin paperikirjan käsiini tämän blogitekstin kirjoittamista varten. Teoksen taitto hämmästytti minut. Äänikirjaa kuunnellessa luo mielikuvan teoksen ulkonäöstä. Erokirja ei näytä sivuiltaan kovin houkuttelevalta, koska teksti silppuutuu pieneksi.


Rakkaus on vaikeaa. Vallankumous on mahdottomuus. Jotkut rakenteet säilyvät uudistustenkin keskellä. Onni on hetkellistä.

Ihailen Pirkko Saision rohkeutta. Punainen erokirja tuo erehtyvän ihmisen virheineen ja toiveineen aivan lähelle. Kun katson teoksen henkilöitä, huomaan miettiväni omaa nuoruuttani, aikuisuuttani ja aikuisuuden alkua yleisemminkin.
Ensivaiheessaan rakkaus on tarkkanäköinen, tarkkanäköisempi kuin koskaan myöhemmin.

Mutta se on antelias.

Ruhtinas se on: jakelee hyväksyntäänsä ja suvaitsevuuttaan yli varojensa. 
Ja vasta myöhemmin se katuu anteliaisuuttaan.
Ja silloin se muuttuu kitsaaksi ja heikkonäköiseksi, Harpagoniksi, joka mustasukkaisena vartioi kaikkea, minkä kuvittelee omakseen.
Teos: Punainen erokirja
Tekijä: Pirkko Saisio
Lukija: Erja Manto
Julkaisuvuosi: 2003
Kustantaja: WSOY

4 kommenttia:

  1. Kirjailija sai tästä kirjasta Finlandia-palkinnon. Kirja on pitkään ollut lukulistallani. Tämä on kuitenkin trilogian kolmas osa ja mietin, että pitäisikö lukea ne kaksi aiemmin julkaistua kirjaa ensin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Mai! Olisihan minun pitänyt tuo palkinto muistaa. Yleensä luettuani kirjan kirjoitan raakatekstin ja sitten lähden lukemaan, mitä netistä aiheesta löytyy. Siinä vaiheessa luen myös toisten blogitekstejä. Näillä tiedoilla täydennän oman tekstini. Nyt sitten kirjoitin vain ja sitten tuuttasin tekstin näkyville.
      Minä en osannut kaivata aiempia osia. Mielestäni teos toimi itsenäisenä tekstinä. Mutta kun asian tietää, voi olla todella vaikeaa vain lukea kolmas osa.

      Poista
  2. Erja Manto on minunkin suosikkilukijani! Punainen erokirja on kirjana hieno - pidän Saision tyylistä. Tuo tekstin asettelu on Saisiolle todella tyypillistä - lyhyet kappaleet, joiden virkkeet ovat väliin töksähteleviä ja väliin aforismimaisia. Olisipa jänän kuunnella joskus, miltä Saision teksti kuulostaa luettuna, koska taitto ja tekstin asettelu on mielestäni todella tärkeä osa kirjailijan tekstejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Sirri. Minun pitää mennä kirjastoon selaamaan Saision kirjoja. Lukemani kirjat Saisiolta ovat mielestäni tavallisia asettelultaan, mutta ehkä muistan väärin.

      Poista

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!