Bea Uusma: Naparetki - minun rakkaustarinani

Rakas pikku ystäväni!
Me olemme juuri pysähtyneet tältä päivältä, kun nyt olemme raahanneet ja retuuttaneet kelkkoja 10 tuntia. Olen oikeastaan varsin väsynyt mutta minun on puhuttava muutama sana rakkaani kanssa. Aivan ensimmäiseksi minun on onniteltava sinua. Tämähän on sinun syntymäpäiväsi. Oi kuinka minä toivonkaan, että voisin ilmoittaa sinulle, että minä voin mainiosti ja ettei mikään uhkaa meitä. Mehän rupeamme pikku hiljaa lähtemään kotiin.

Bea Uusman tietokirja Naparetki - minun rakkaustarinani kertoo kirjailijan pakkomielteestä selvittää Andrée-tutkimusretken osanottajien viimeiset vaiheet. Vuonna 1897 kolme tukholmalaismiestä lähtivät uhkarohkealle retkelle vetykaasupallolla. Heidän tavoitteenaan oli käydä valloittamassa Pohjoisnapa ja sitten jatkaa matkaa Alaskaan, Kanadaan tai Siperiaan. Tutkimusretki epäonnistui ja kuolleiden retkikuntalaisten jäännökset löytyvät Valkosaarelta kymmeniä vuosia lähdön jälkeen.

Uusma kertoo löytäneensä sattumalta löytäneensä teoksen tutkimusretkestä. Kiinnostus menneisiin tapahtumiin kasvoi vuosien varrella. Uusma päätyi matkustamaan tapahtumapaikoille ja tutkimaan arkistoja hyvin tarkkaan. Uusma onnistuu teoksessa hienosti kuvaamaan yli sata vuotta sitten tapahtunutta tragediaa, siihen liittynyttä aiempaa selvittelytyötä ja erityisesti omaa kiinnostustaan retkeilijöihin ja heidän lähipiiriinsä liittyen.

Kolmikko lähtee soitellen sotaan. Arktisesta retkeilystä tietämätön lukija ymmärtää, että matkalle lähdetään aivan liian optimistisen tunnelman vallitessa. Mukaan pakataan turhaa painolastia ja luonnon kovuus aliarvioidaan. Vaivattomasta seikkailusta tulee julma tarina vääjäämättömästä tuhosta. Kylmyys hyytää lukijaa, ja Uusma kirjoittaa kärsimyksestä kauniisti. Ote teoksesta:

Luonto syö meidät. Jäinen tuuli ja sade ja suola ja lumikiteet jauhavat meidät hajalle, lahottavat meidät, murentavat meidät molekyyleiksi, hiiliyhdisteiksi, hiili- ja vetyatomien kovalentit sidokset murtuvat. Meidän atomimme sekoittuvat ruskeisiin hiekanjyviin Valkosaaren ainoalla pienellä rantakaistaleella.

Naparetki-teoksen nimessä on viittaus rakkaustarinaan. Tarina tarkentuu retkikuntalaisen Nils Strindbergin ja hänen morsiamensa Anna Charlierin väliseen rakkauteen. Retkikuntalaiset rakastavat seikkailua ja ajatusta maineesta ja kunniasta. Nils ja Anna rakastavat toisiaan, vaikka Nils päättääkin lähteä etsimään jotain vaarasta huolimatta. Kirjailija Uusma rakastaa vanhaa arvoitusta ja ehkä jotain siinä kaukaisen päätepisteen kylmyydessä, eristyneisyydessä ja yksinäisyydessä. Ihminen rakastaa tuntematonta, johon voi heijastaa näkyviin jotain itsestään.

Naparetki julkaistiin suomeksi 2016. Olen kuullut kirjasta monia kehuja ja suositellut kirjaa toisille, vaikka itse luinkin sen vasta nyt. Naparetki on kiehtova sekoitus tietokirjaa ja romaania. Fakta ja fiktio kietoutuvat toisiinsa tavalla, joka tekee molemmista kiinnostavampia. Teoksessa on valokuvia, päiväkirjaotteita ja paljon tietoa historiallisesta tapahtumasta. Kirjailijan ääni kuuluu selvänä ja hän onnistuu kuljettamaan minut lukijana läpi todellisten ja kuviteltujen tapahtumien punoksen tavalla, joka herättää vahvoja tunteita. Sinänsä mysteerin ratkaiseminen ja johtolankojen kerääminen ei minua kiinnosta ja välillä herpaannuin lukemiseen. Toisaalta luin teoksen hyvin nopeasti ja vaivatta, yhden pitkän bussimatkan aikana, joten vetoakin teoksessa on.

Teos: Naparetki - Minun rakkaustarinani (Expeditionen. Min kärlekhistoria)
Tekijä: Bea Uusma
Suomentaja: Petri Stenman
Julkaisuvuosi: 2016 (2013)
Kustantaja: Like

Oksan hyllyltä -blogissa Marika käynnisti ihanan Kirjankansibingon, johon päätin ottaa osaa. En aseta itselleni mitään paineita, mutta aion runnoa mahdollisimman monen lukemani kirjan kannen mahtumaan johonkin bingon ruutuun. Naparetkessä oli mistä valita, joten päätin aloittaa ympyröimällä valokuvan.