sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Maria Laakso ja Johanna Rojola: Taltuta klassikko! goes länsimainen kirjallisuus


Maria Laakson ja Johanna Rojolan Taltuta klassikko! goes länsimainen kirjallisuus on tietokirja nuorille ja sitä vanhemmille kirjallisuudesta kiinnostuneille lukijoille tai sellaiseksi tähtääville. 2019 samoilta tekijöiltä ilmestyi itsenäinen sisarteos nyt käsillä olevalle tietokirjalle: Taltuta klassikko! käsittelee kahdeksan kotimaista klassikkokirjaa. Nyt otetaan haltuun vähän laajempi kokonaisuus. Taltuta klassikko! goes länsimainen kirjallisuus aloittaa antiikista ja Homeroksen Odysseiasta ja päättyy postmodernismiin ja Toni Morrisonin romaaniin Minun kansani, minun maani.

Teos jakautuu tyylikausiin eli kirjallisuushistorian perioideihin. Jokaisesta periodista teoksessa esitellään yhdestä kolmeen kirjaa kirjoittajineen. Yhteensä kirjoja esitellään kuusitoista. Laakso vastaa tekstistä ja Rojola kuvituksesta. Ne pelaavat teoksessa hienosti yhteen, joten turhaa klassikkoähkyä ei tarvitse pelätä. Silti olen lukenut kirjaa kirja ja tekijä kerrallaan.

Taltuta klassikko! goes länsimainen kirjallisuus on todellakin tietokirja ja sen sisältö on täyttä asiaa. Teos on kuitenkin kirjoitettu viihdyttäväksi, joten teoksen nimen lupaama klassikon kesyttäminen ei ole ryppyotsaista vääntämistä. Laakson ja Rojolan kirjan erityinen ansio on sen toimivuus sekä kirjallisuudesta tietävälle että aloittelevalle klassikkolukijalle. Työskentelen lukiossa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana, joten iloitsen näistä teoksista, jotka kertovat kirjallisuuden klassikoista uudella lailla. 

Esimerkkinä voisi ottaa vaikkapa Johann Wolfgang von Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset. Laakso kertoo kirjailijasta tärkeimmät neljässä käsittelykappaleessa. Seuraavaksi kerrotaan tiivistetysti (kuusi ja puoli sivua) klassikon juoni ja keskeisimmät henkilöt. Tekstiä elävöittää muutama katkelma itse kirjasta. Teoksen kulttuurikontekstia valotetaan kertomalla fiktiivisen päähenkilön vaikutuksesta Euroopan nuorisoon teoksen julkistamisen jälkeen. Lopuksi kerrotaan kirjeromaanista romaanin muotona. 


Rojolan kuva kertoo päähenkilön tunnelmasta paljon. Voi noita kyyneliä! Ote teoksesta:
Werther palaa mouruamaan nyt naimisissa olevan Loten nurkkiin ja samalla kirjeet Wilhelmille käyvät yhä ahdistuneemmiksi. Werther suistuu Loten jokaisesta katseesta tai myötämielisesyyden osoituksesta hetkeksi epätoivoiseen hurmioon, mutta sieltä rojahdetaan taas kohta murheen mustimpaan kuoppaan. 
Laakson ja Rojolan teos sopii mainiosti herättelemään klassikkoinnostusta. Kirjasta löytyy lukuvinkkejä kuuttatoista esiteltävää klassikkoa enemmänkin.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Taltuta klassikko! goes länsimainen kirjallisuus
Tekijä: Maria Laakso
Kuvitus: Johanna Rojola
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Tammi

Ei kommentteja: