2000-luvun parhaat kotimaiset romaanit

Listalleni pääsivät 2000-luvun parhaimpina kotimaisina romaaneina:

1. Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa

Hyvä tarina, jonka tosiluonto pelottaa vielä kuukausia (lue: vuosia) lukemisen jälkeen. Tämä kirja muutti ajattelutapaani ja käsitystäni maailmasta. Kuuntelin kirjan äänikirjana.

2. Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä

Vangitseva pieni tarina, jossa on keveyttä ja painoa juuri sopivassa suhteessa. Vaikutti minuun suuresti, vaikka nyt, vuosia kirjan luvun jälkeen, muistikuvani tarinasta ovat hivenen hatarat. Mutta tunne jäi vahvaksi.

3. Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt

Välttelin kirjan lukua pitkään ja syystä. Päädyin kuuntelemaan kirjan äänikirjana. Tarina olisi kuvitteellisuudestaan huolimatta voinut olla totta ja se teki lukukokemuksesta tuskallisen. Voi ihmistä! Kirjan tarina vaikutti minuun voimallisesti ja pitkäaikaisesti.

Yhtä hyvin olisin voinut valita tähän Snellmanin toisen, Parvekejumalat, mutta nyt tämä. Perustelut olisivat pysyneet samoina.

4. Sofi Oksanen: Puhdistus

Vaikuttava tarina. Tämäkin tarina säilyi mielessä pitkään konkreettisena kuvotuksena.

Kirjan luettuani ajattelin täynnä ihailua, että on olemassa kirjailija, joka uskaltaa kirjoittaa tällaisen kirjan. Olen ylpeä, että Sofi Oksanen on suomalainen.

5. Reko Lundán: Ilman suuria suruja

Muistan lukeneeni tämän kirjan lumoutuneena ja täysin tarinaan kiinnittyneenä jonain kesänä varmaankin kirjan ilmestymisen aikoihin. En voi enää sanoa mitään tarinasta, en sen henkilöhahmoista. Silti kirjailja onnistui kirjoittamaan tarinan, jonka koin itselleni hyvin tärkeäksi ja koskettavaksi.

Yleisemminkin Lundánin teoksia lukemalla elin ja koin hänen kertomansa tarinat, jotka tuntuivat minusta lukijana hyvin merkityksellisiltä ja tosilta.

Viisikkoon pyrkivät myös alla mainitut romaanit, jotka jäivät nyt listan ulkopuolelle:

* Jukka Parkkinen: Karhukirjeitä Karvoselle
Hauska ja hulvaton lukukokemus kerta toisensa jälkeen.

* Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
Hilpeä ja ihana tarina.

* Laura Honkasalo: Tyttökerho
Itselleni mystisen merkityksellinen tarina, jonka lukemisen jälkeen lukupiirissä puhuttiin suu vaahdossa elämästä, nuoruudesta ja rakkaudesta.

Valmistauduin tähän listaukseen lukemalla sekä Helsingin Sanomista kriitikoiden listoja että netistä bloggaajien päivityksiä. Hämmästyin, miten paljon painoa viimeisimmät vuoden saivat varsinkin blogilistoilla. Keräsin kirjahyllystäni ja netistä itselleni merkittäviä lukukokemuksia romaaneista vuosilta 2000-2013. Isomäen muistettuani ykköspaikka oli aivan selvä. Loppujen asettelu kohdilleen olikin sitten melkoista painia.

Huomasin, että useiden listoilla oli romaaneja, jotka odottavat vielä, että ennätän ja päätän ne lukea. Ne ovat edelleen vain luettavien listalla, vaikka ne on minulle kehuttu moneen kertaan. Niinpä Lipsonia, Itärantaa tai Sinisaloa ei tältä listalta vielä löydy. Lukemista on niin paljon, että huimaa.

Maaninkavaara

Tätä hyvää maltoin odottaa aika pitkään, vaikka olin jo sujuvasti kirjaa suositellutkin toisille luettavaksi. Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen oli erittäin hyvä lukukokemus, nauraa hohotin ääneen monta kertaa. Joten kirjailija Nousiainen oli painettu mieleen jo erittäin myönteisessä mielessä. Opiskeluuni liittyen minun piti ainakin aloittaa Maaninkavaaran luku. Sehän veikin sitten mukanaan.

Maaninkavaara (2009) on kirja tavallisen hullusta Huttusen Martista, joka vankkumattomassa rakkaudessaan suomalaiseen kestävyysjuoksuun tekee pahaa perheelleen. Tarina seuraa Huttusten helvettiä välillä teini-ikäisen tyttären, välillä isän näkökulmasta. Itse intomieliseen urheiluun ja erityisesti kiihkoiseen huippu-urheiluun nurjamielisesti suhtautuvana, luin kirjan sitä kautta. Ymmärtääkseni tarina on mahdollista lukea myös toisin, tarinana täydestä sitoutumisesta urheiluun.

Vaikka unohtaisi urheilun, kirja on onnistunut kuvaus perheen sisäisistä voimasuhteista, yhteisten ja erillisten tavotteiden tavoittelusta ja uskosta. Martti H. on sukua monelle muulle miehelle, Mielensäpahoittajalle, muutamalle sukulaisukolle ja aika monelle suomalaiselle. Jokaiselle vanhempiensa lapselle voisi olla hyvä kokemus lukea Maaninkavaara.

Entä se parisuhde? Sekin saa tarinassa osansa.

"Nämä mykkäkoulut ovat paras osa parisuhdetta. Hienoin tapa kommunikoida on pitkään yhdessä olleen suomalaisen avioparin sanaton viestintä. Italialainen huitominen ja ruotsalainen tekoherkkyys jäävät toiseksi, kun riidat selvitetään sanattomasti, odottamalla.

Suomalaisen naisen ja miehen väliset suhteet ovat kuin kestävyysjuoksu jaloimmillaan. Puhdasta, pitkän tähtäimen toimintaa. Liittoon kuuluu terve yksinäisyys." (s.114)

Eihän siinä hyvin käy.