Itä ja länsi olivat parhaat yhdessä, kiitos Salman

Nyt on Itä ja länsi luettu. Kirjan luku tuntui, kun olisi pasteerannut kertojan (ehkä jopa kirjailijan) kanssa puistossa, jossa oli paljon kaikkea, mitä ihailla. Kyllä oli hieno kokemus. Mietin eilen illalla edellisen tekstin kirjoitettuani, mistä tähän tekstiini nyt tuleekaan tämä lukijan näkökulma niin vahvasti. Mutta sehän tulee Rushdien tekstistä. Juuri kun olin voivotellut oppimattomuuttani novellin Yorick suhteen, kirjan kertoja puhuu suoraan lukijalle:

Ratkaiskaapa vain oma arvoituksenne, Lukija, ja tulette tietämään... no, älkää välittäkö, minä ratkaisen sen puolestanne. Se oli PUHETTA. (s. 73)

Mutta parasta kyytiä sain viimeisessä osiossa Itä ja länsi. Novelli Sfäärien harmoniaa kertoo kertojansa ja kirjailija Eliot Cranen välisestä suhteesta. Crane kärsii paranoidisesta skitsofreniasta, joka on moottori jonkinlaiseen luomistyöhön, mutta suuri ongelma yhteiskunnan ja sosiaalisten suhteiden kannalta. Tarinassa elävät vahvasti Cranen vaimo Lucy ja kertojamiehen vaimo Mala. Kaikkien neljän tekemiset vaikuttavat tarinan etenemiseen.

Sfäärien harmonia onnistuu kahdellakymmenellä sivullaan itkettämään ja naurattamaan minua. Tämän novellin henkilöt ja tapa, jolla tekstissä heitä kuvaillaan, tuovat minulle mieleen Jeffrey Eugenideksen The Marriage Plot:in (Naimapuuhia). Luen Eugenidestäkin parhaillaan ja jokainen henkilö kirjassa on tosi. Se on taitavan kirjoittajan merkki.

Sama on Sfäärien harmonian henkilöiden kanssa. Henkilöt ovat toistaan erikoisempia, mutta tosia, uskottavia ja  - aika ihania. Nauroin ääneen Lauran, joka tutki James Joycea, tyrmistykselle hänen ilmoitettuaan äidilleen naimisiin menostaan. Äiti oli ihmetellyt Lauran valintaa ja toivonut Lauran valitsevan "jonkun itsensä kaltaisen". Mitä Laura sanoi äidilleen?

Kysymys nöyryytti Lauraa. "Mitä sinä tarkoitat, itseni kaltaista?" hän kiljui puhelimeen. "Joyce-spesialistia? 160-senttistä? Naista?" (s.112)

Lauran äiti toivoi, vaikka sitä ei ääneen sanottukaan, Lauran puolison olevan samasta kulttuurista ja rodusta. Kulttuuri, ihonväri, yhteiskuntaluokka ja uskonto, kaikkea tätä Rushdie hämmentää mennen tullen novelleissaan. Kertoja toteaa viimeisessä novellissa Kosija, ettei voi valita idän ja lännen välillä, vaan tulee kiskotuksi idän ja lännen välissä voimatta valita kumpaakaan ja valiten molemmat.

Tuli pyrstössä itään ja länteen

Voi, kun on ihanaa olla väärässä. Minulla oli pahoja epäilyksiä tarttuessani Salman Rushdien (1947 - onneksi vielä elossa) novellikokoelmaan Itä, länsi (1994). Ensimmäinen vakava epäilys liittyi kirjailijaan. Puolisoni oli aikoinaan lukenut tuskan kautta Saatanalliset säkeet. Hän ei suostunut lopettamaan kesken, vaikka luku-urakka oli työläs. Jopa vierestä seuraten! Toinen epäilykseni liittyy novelleihin, jotka huijaavat innostumaan tai jättävät ihan haaleaksi.

Kirja jakautuu kolmeen osaan: ensin on itä, sitten länsi ja lopuksi itä, länsi. Olen nyt lukenut idän. Kokemus oli hieno, kukin novelli laukkasi eteenpäin kunnon ratsun lailla. Itse asiassa satuhan on sopiva novelli, koska siinä on alku, keskikohta ja loppu (ärsyttävimmät novellit alkavat jostain, päättyvät jonnekin ja lukijana en ymmärrä, että mikäs reitti tässä nyt mentiin ja miksi). Nuo idän novellit muistuttivat satuja tai hallittuja tarinoita, koska kunkin laukan päätteeksi olin lukijana tyytyväinen. Kiitos, tämä riittää. Minä ymmärsin jutun. Pääsimme loppuun saakka.

Nyt, kun olen lännessä, olenkin huomattavan paljon hankalammassa tilanteessa. Herra Rushdie olettaa, että tiedän lukijana yhtä sun toista mm. Shakespearen Hamletista. Kukas siitä ei tietäisi? Olen ehkä tiennyt jotain, mutta lukijana haparoin kirjoittajan käsipuolessa eteenpäin. Kompuroin vähän väliä. Luotan kirjailijaan, jatkamme matkaa.

Rushdieta on palkittu kirjoistaan ja myös äärimmäisesti uhattu kirjoitustensa vuoksi. Hän on koulunsa käynyt ja lukenut modernisti, joka käyttää satiiria ja maagista realismia viehättävällä tavalla. Otan kirjan kainaloon ja käytän vuorokauden viimeiset tunnit hyvän jutunkertojan kanssa.