tiistai 17. heinäkuuta 2012

Itä ja länsi olivat parhaat yhdessä, kiitos Salman

Nyt on Itä ja länsi luettu. Kirjan luku tuntui, kun olisi pasteerannut kertojan (ehkä jopa kirjailijan) kanssa puistossa, jossa oli paljon kaikkea, mitä ihailla. Kyllä oli hieno kokemus. Mietin eilen illalla edellisen tekstin kirjoitettuani, mistä tähän tekstiini nyt tuleekaan tämä lukijan näkökulma niin vahvasti. Mutta sehän tulee Rushdien tekstistä. Juuri kun olin voivotellut oppimattomuuttani novellin Yorick suhteen, kirjan kertoja puhuu suoraan lukijalle:
Ratkaiskaapa vain oma arvoituksenne, Lukija, ja tulette tietämään... no, älkää välittäkö, minä ratkaisen sen puolestanne. Se oli PUHETTA. (s. 73)
Mutta parasta kyytiä sain viimeisessä osiossa Itä ja länsi. Novelli Sfäärien harmoniaa kertoo kertojansa ja kirjailija Eliot Cranen välisestä suhteesta. Crane kärsii paranoidisesta skitsofreniasta, joka on moottori jonkinlaiseen luomistyöhön, mutta suuri ongelma yhteiskunnan ja sosiaalisten suhteiden kannalta. Tarinassa elävät vahvasti Cranen vaimo Lucy ja kertojamiehen vaimo Mala. Kaikkien neljän tekemiset vaikuttavat tarinan etenemiseen.

Sfäärien harmonia onnistuu kahdellakymmenellä sivullaan itkettämään ja naurattamaan minua. Tämän novellin henkilöt ja tapa, jolla tekstissä heitä kuvaillaan, tuovat minulle mieleen Jeffrey Eugenideksen The Marriage Plot:in (Naimapuuhia). Luen Eugenidestäkin parhaillaan ja jokainen henkilö kirjassa on tosi. Se on taitavan kirjoittajan merkki.

Sama on Sfäärien harmonian henkilöiden kanssa. Henkilöt ovat toistaan erikoisempia, mutta tosia, uskottavia ja  - aika ihania. Nauroin ääneen Lauran, joka tutki James Joycea, tyrmistykselle hänen ilmoitettuaan äidilleen naimisiin menostaan. Äiti oli ihmetellyt Lauran valintaa ja toivonut Lauran valitsevan "jonkun itsensä kaltaisen". Mitä Laura sanoi äidilleen?
Kysymys nöyryytti Lauraa. "Mitä sinä tarkoitat, itseni kaltaista?" hän kiljui puhelimeen. "Joyce-spesialistia? 160-senttistä? Naista?" (s.112)
Lauran äiti toivoi, vaikka sitä ei ääneen sanottukaan, Lauran puolison olevan samasta kulttuurista ja rodusta. Kulttuuri, ihonväri, yhteiskuntaluokka ja uskonto, kaikkea tätä Rushdie hämmentää mennen tullen novelleissaan. Kertoja toteaa viimeisessä novellissa Kosija, ettei voi valita idän ja lännen välillä, vaan tulee kiskotuksi idän ja lännen välissä voimatta valita kumpaakaan ja valiten molemmat.

2 kommenttia:

bleue kirjoitti...

Mielestäni lukukokemus on lähes parhaimmillaan silloin, kun kirja lyö ennakkoluuloni tai sen löytää aivan sattumalta kuin pienen aarteen...

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kyllä, bleue. Olen samaa mieltä. Kuulin, että jotkut ovat kehitelleet ystävälleen luettavan juuri tässä yllätyshengessä ja paperoineet lukukokemuksen niin, ettei ystävä voi kirjan saatuaan lukea takakannesta, mihin valmistua. Eikä katsoa kannesta tai sisäsivuilta kirjailijan nimeä tai kirjan nimeä. Sitä pitäisi kokeilla joskus.