Salla Simukka ja Siri Kolu (toim.): Satalatva. Kalevala uusin silmin

Kuuntele tarkkaan. Mitä lauluja ympärilläsi
lauletaan tänään?
Mitä ne sanovat sinusta, sinun paikastasi
yhteiskunnassa ja maailmassa?

Teoksen kannen on suunnitellut Laura Lyytinen.

Salla Simukka ja Siri Kolu ovat toimittaneet Kalevalasta inspiroituneen novellikokoelman nuorille. Teoksella on kuusitoista kirjoittajaa. Laajemmat tekstit ovat tehneet Johanna Sinisalo, Aleksis Salusjärvi ja Mike Pohjola. Muina kirjoittajana ovat Ilkka Auer, Nura Farah, Emmi Itäranta, Sini Helminen, Vilja-Tuulia Huotarinen, Ville Hytönen, Karo Hämäläinen, Jenny Kangasvuo, Sanna Karlström, Milja Kaunisto, Erkka Mykkänen, Essi Tammimaa ja Maria Turtschaninoff.

Teos Satalatva - Kalevala uusin silmin jakautuu neljään tai oikeastaan viiteen osaan: Juuret, Runko, Oksat, Lehvästö ja Siemen sisältävät kaikki useampia tekstejä. Ensimmäinen osa sisältää teoksen toimittaneiden Simukan ja Kolun johdannon ja ensimmäiset mediatekstit. Satalatvan Sanomat, joista vastaa päätoimittaja Ville Hytönen, rytmittää novellitekstejä päättäen miltei jokaisen osion. Kohuotsikot ingresseineen kuvaavat Kalevalaan liittyviä tapahtumia aikamme tapaan.

Minulle Satalatva on tekstilajien juhlaa. Vaikka virallisesti teoksessa on novelleja, tekstilajeilla on leikitelty, mikä tuo vaihtelevuutta teokseen. Kun sain Satalatvan käsiini, valitsin ensimmäiset luettavat ja vein ne lukiomme abeille äidinkielen tunnille luettavaksi. Olimme äskettäin kerranneet intertekstuaalisuuden käsitteen, mikä olikin sopivaa teosta ajatellen. Intertekstuaalisuus on tekstien yhteyksiä ja viittauksia aiempiin teksteihin. Luokassa oli myös näkyvillä Jatkuu! Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista ja Toinen tuntematon. Luimme tunnilla Satalatvasta otteita Satalatvan Sanomista, Milja Kauniston kirjoittaman mainion Sytykkeen ja Vilja-Tuulia Huotarisen kirjoittaman Ainon eri elämät. Lopuksi ennätin referoida varsinaisesta Kalevalasta Ainon kohtaloa ja Marjatan marjaseikkailua. Luin myös muutaman katkelman kansalliseepoksesta ääneen.

Tuon yhteisen lukemisen jälkeen olen jatkanut lukemista omaan tahtiin. Edelleen nautin hurjasti edellä mainituista Kauniston ja Huotarisen teksteistä. Kauniston käsittelyssä Seppo Ilmarisen kehittää huisan rakkaudensytytyskatalogin eli Sytyke-sovelluksen. Huotarisen novellissa Ainolla on kolme vaihtoehtoista tulevaisuutta. Uusilla lukukierroksilla olen löytänyt myös muuta intoilun aihetta. Maria Turtschaninoff on kirjoittanut runon tai säenovellin Lyssna. Ruotsinkielisen tekstin vieressä teksti on suomeksi Salla Simukan kääntämänä. Lyhyt ote tuosta tekstistä on myös tämän blogitekstin alussa. Jenny Kangasvuo on kirjoittanut tekstin Lapin lapsilönttäre. Kangasvuon tekstissä käytetään myös saamenkielisiä sanoja, joten tekstin lopussa on pieni sanasto.

Suosittelen tekstirikasta Satalatvaa sekä nuorille että kirjallisuudesta kiinnostuneille aikuisille. Toivon myös äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien löytävän teoksen. Ilmeisesti Tammen sivuille on tulossa piakkoin kirjaan liittyviä tehtäviä hyödynnettäväksi opetuksessa.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Satalatva. Kalevala uusin silmin
Toimittaneet: Salla Simukka ja Siri Kolu
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Tammi

Simukan nuortenkirjojen pyörteissä

Vuosi sitten intoilin äänikirjoista. Tänä vuonna voi menna jopa syyskuun alkuun, että pääsen nauttimaan automatkoilla äänikirjoista oikein toden teolla. Siihen asti saan olla kotona, lukea tenttiin ja kenties lukea yhtä sun toista pientä. Toki joudun tekemään muutakin, mutta siinäpä ne tärkeimmät. Opiskeluissa on alkamassa viimeinen vuosi, ja aion ottaa tästä aikuisen ihmisen kolmen vuoden sapatista ilon irti. Sapattini teema on uuden ammatin opiskelu, joten vuoden päästä blogia kirjoittanee tuore äikän ope.

Olen lukenut viimeisen viikon aikana Pauliina Rauhalan Taivaslaulun, jota onkin jo kehuttu useammassa blogissa. Yritän palata Taivaslaulun lukukokemukseen lähitulevaisuudessa. Olen myös lukenut Salla Simukan Jäljellä, Toisaalla ja Punainen kuin veri. Viimeksi kirjoitinkin lukevani kirjaparia Jäljellä ja Toisaalla yhdessä teini-ikäisen lapseni kanssa. Kirjat on nyt luettu ristiin rastiin ja suu vaahdossa niistä puhuttu. Kirjat kyllä iskivät meihin molempiin, Simukka oli rakentanut tarinat hienosti toimimaan itsenäisinä, mutta samaan aikaan liittymään yhteen lisäten lukukemukseen jotain uutta ja enemmän. Mietin kuka toisen kirjan lukeneista, joka on lukemastaan pitänyt, malttaa olla lukematta parin toista kirjaa? En ainakaan minä.

Kun ryhdyin lukemaan Lumikki-trilogian ensimmäistä osaa, Punainen kuin veri, odotukset olivat korkealla. Takakannesta ja kirjan liepeistä ymmärsin aloittavani nuorille tarkoitettua dekkaria. Liepeessä tosin puhutaan trilleristä. Kirja on niin kaunis, että osa lukuajasta menee kauneuden huokailuun ja kannen silittämiseen. Vaikka dekkareista en innostu, tästä innostuin hyvinkin. Pidin sisupussi Lumikin reippaasta ongelmanratkaisusta, ja kirja oli viihdyttävä. Kirjailija Simukka osaa asiansa ja koko "tässä on silmieni eteen luotu keinotekoinen maailma" -ajatus unohtui minulta kirjaa lukiessa. Lumikki Andersson oli elävä ja huolestuin hänen hyvinvoinnistaan ja selviämisestään tarinaa lukiessani.

Hain nimittäin Simukan kirjoja kirjastosta, koska yritän löytää sopivaa gradun aihetta. Pitäisiköhän lähteä kirjastoon hakemaan lisää luettavaa?

Tyytymätön aamu kääntyi lukupäiväksi

Aamulla olin jo kirjoittamassa tänne epämääräistä murinaa asiasta jos toisestakin lukemiseen ja kirjoihin liittyvästä murheesta ja tekemättömästä puuhasta elämässäni. Lähdin sitten kuitenkin kävellen kirjastoon ja ryhdyin tekemään asioita yksi kerrallaan. Ja kas kummaa, päivästä tulikin sitten lukupäivä.

Lainasin itselleni Salla Simukan Jäljellä ja Toisaalla. Sain yhden lapsistani lukemaan Jäljellä-kirjan ensimmäiset viisikymmentä sivua, kun samalla itse luin Toisaalla-kirjan ensimmäiset viisikymmentä sivua. Sitten vaihdoimme saamiamme tietoja ja käsityksiä kirjojen yhteisestä tarinasta. Jatkamme lukuamme tänään ja huomenna, sitten keskustelemme taas. Mielenkiintoista. Simukka on kirjoittanut toisiinsa kietoutuvat tarinat, jotka voi halutessaan myös lukea yksittäisinä tarinoina.

Kirjastosta tarttui muutakin luettavaa niin itselleni kuin muille perheenjäsenille. Itselleni lainasin mm. Grimmin sadut I + II. Eräs perheenjäsen sai jo kuultavakseen kolme lyhyttä satua ääneen luettuna: Kettu ja hanhet, Kolme laiskuria ja Makea puuro. Näissä saduissa ei ollut kuulijan haluamaa särmää, mutta enköhän minä etsi vielä riittävän reipasotteisen sadun ääneen luettavaksi. Syy, miksi Grimmin sadut lainasin tänään, oli juuri nuo Simukan kirjat, joihin kaipasin taustaluettavaa. Simukka kiinnostaa minua nyt enemmänkin ja kirjastossa varasin myös Lumikki-trilogian ensimmäisen osan Punainen kuin veri. Iltapäivällä kirja oli jo hyppysissäni ja vaikka en ole vielä kirjaa ryhtynyt lukemaan, olen ihastellut sen kaunista ulkomuotoa. Oi! Luen sen piakkoin.

Aamusella aloitin Aki Ollikaisen esikoisteoksen lukemisen. Nälkävuosi on monen kehuma teos, joka minun piti nyt lukea lukupiiriin liittyen. En varmaankaan voi sanoa kirjasta mitään sellaista, mitä ei olisi jo sanottu tai kirjoitettu. Minulle Nälkävuosi oli helppo ja nopea lukea. Aihe on vaikea ja raskas, ja Ollikainen käsittelee pohjattoman ahdistavaa nälkää ja kuolemaa hyvällä otteella. Ollikaisen kieli on kaunista ja täynnä ilmaisun voimaa. Kirjan hienoudesta huolimatta olen iloinen, että voin palauttaa kirjan kirjastoon. En haluaisi tätä kirjaa nyt itselleni, koska en todennäköisesti halua lukea kirjaa uudelleen. Siinä mielessä Nälkävuosi muistuttaa Oksasen Puhdistusta.

Huomenna on Blogistanian lukumaraton nro 2. Pidin niin paljon siitä ensimmäisestä, että olen harmissani, etten nyt voi lähteä mukaan ilotteluun. Lukumaraton sopii minulle ja aion joku päivä ja yö toteuttaa yksilösuorituksena urakan.