Elokuussa kirjoitin blogissani, että Yle on hankkinut Gabaldonin Outlander-sarjan. Olin malttamaton ja hankin itselleni boksin, joka sisältää puolet ensimmäisen kauden jaksoista (1-8). Yle aloittaa sarjan esittämisen helatorstaina 14.5. ja näyttää koko ensimmäisen kauden. Ylen sivuilta löytyy tietoa sarjasta. Outlander-sarja on mielestäni hyvin uskollinen Gabaldonin tarinalle ja sen hengelle. Kirjailija on ollut itse mukana sarjaa tekemässä. Sarjan näyttelijävalinnat ovat oikein onnistuneita ja 1740-luvun kuvaamiseen on satsattu riittävästi puhetapaa ja kielenkäyttöä myöten. Sarjassa kuullaan niin englantia kuin gaelia. Skotlanti näyttää kauniilta ja miltei aina sateiselta. Kilttiin pukeutuneita parrakkaita miehiä sarjassa riittää, mikä on hyvä asia.
Diana Gabaldonin Muukalainen-sarja (tai Matkantekijä) on kyllä ollut itselleni ihon alle menevä lukukokemus. Kun se hyvin henkilökohtainen ja lukemisen kautta päänsisäinen kokemus tuodaan silmien eteen nähtäväksi, sarjan katsominen muuttuu (järkyttävän) tunteikkaaksi ja herkäksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikamatkustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikamatkustus. Näytä kaikki tekstit
perjantai 1. toukokuuta 2015
maanantai 10. marraskuuta 2014
Sydänverelläni kirjoitettu
Gabaldonin Luiden kaiku aloitti höpsötykseni tältä syksyltä, nyt takana on uusi Gabaldon Sydänverelläni kirjoitettu. Vajaa 1200 sivua taattua seikkailua menneessä ajassa, tällä kertaa kahdessa kohti 1770-lukua ja 1980-luvulla. Olin alusta asti aivan täpinöissäni tämän kirjan kohdalla. Gabaldon pyörittää melkoista myllyä lukuisine henkilöineen, aikoineen ja paikkoineen onnistuen pitämään koko tarinan kasassa loppuun asti. Välillä tuli suvantoja ja hidastuksia, mutta sitten tarina taas hyrähti vauhtiin.
Näin Matkantekijä-sarjan kahdeksannen kirjan kohdalla voi sanoa, että jos sarja kiinnostaa, mutta edellisiä osia ei ole lukenut, tästä uusimmasta ei kannata aloittaa. Sarjan ensimmäisestä aloittamalla saa koko ihanuuden itselleen. Joten näppeihin Muukalainen siis vaikka kirjastosta.
Claire ja Jamie ovat koko sarjan ydin, niin nytkin. Siinä missä ensimmäisten osien Jamie oli uljas ja komea nuorukainen ja monella lailla tunteita herättävä henkilö, on nyt ukki-ikäinen Jamie yhtä viehättävä ja kiinnostava, vaikkakin hivenen eri lailla. Jamieta voi ihailla niin miehenä, isänä, ukkina kuin oman sukunsa ja yhteisönsä johtajana. Kaiken kaikkiaan Sydänverelläni kirjoitettu on täynnään mielenkiintoisia henkilöitä, tapahtumia ja ihmissuhteita. Ote kirjasta:
Teos: Sydänverelläni kirjoitettu (Written in My Own Heart's Blood)
Kirjailija: Diana Gabaldon
Suomentaja: Anuirmeli Sallamo-Lavi
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2014

Jem päästi taas vaimean skottiäänen, ja Bree katsahti häntä sivusilmällä.Jollain ihmeellisellä tavalla Gabaldon on saanut ympättyä tarinaan mukaan henkilökohtaisia rakkauksiani: Walt Whitmanin ja Doctor Whon! Sähköisestä vetovoimasta kirjoittava runoilija Walt Whitman pääsee kirjaan runon kautta. Ote kirjasta:
"Teetkö sinä tuo tahallasi?"
Jem katsoi äitiään hämmästyneenä. "Minkä?"
"Unohda koko juttu. Kun sinä täytät viisitoista, niin lukitsen sinut kellariin."
"Mitä? Miksi?" poika tiukkasi närkästyneenä.
"Koska siinä vaiheessa sinun isäsi ja isoisäsi alkoivat hankkiutua todellisiin vaikeuksiin, ja sinut on ilmeisesti veistetty täsmälleen samasta puusta."
"Ai." Jem vaikutti tyytyväiseltä vastaukseen ja vaikeni.
-- kun hän kulkee ohitse, on se kuin runoista parhain ja ehkä vielä enemmän; hänen selkänsä kaihoan nähdä, hänen niskansa kaaren ja olkapään.Mikäs tässä nyt on sitä höpsötystä? Huomaan ajattelevani todella Jamieta, Clairea, Briannaa, Rogeria ja vaikkapa nuorta Iania todellisina ihmisinä. Gabaldon on kertonut heistä niin mukaansatempaavasti ja perusteellisesti, että uskon mielessäni heidän kaikkien olevan todellisia eläviä ihmisiä kaukana historiassa. He elävät 1700-luvulla, hengittävät ja hikoilevat, vuotavat verta ja tahtovat kädet nyrkissä. Ihmeellistä. Lukiessani Gabaldonin kirjoja en varsinaisesti lue, vaan elän tarinaa. Kaiken huippuna kesällä 2015 Yle näyttää Matkantekijä-sarjan ensimmäisen kirjan pohjalta tehdyn tv-sarjan, joka todennäköisesti höpsähdyttää minut lopullisesti.
Hän ei muistanut enempää, mutta siihen ei ollut tarvettakaan; hänen mielensä oli tyyntynyt. "Minä tuntisin sinut missä tahansa", hän sanoi hellästi miehelleen ja nosti lasia, jossa oli enää tilkka viiniä. "Slàinte."
Teos: Sydänverelläni kirjoitettu (Written in My Own Heart's Blood)
Kirjailija: Diana Gabaldon
Suomentaja: Anuirmeli Sallamo-Lavi
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2014
maanantai 27. lokakuuta 2014
Luiden kaiku
Lähdin oman lukemiseni sivupolulle muistuttamaan mieleeni Jamien ja Clairen elämänvaiheita ennen Sydänverelläni kirjoitettu -teoksen maailmaan sukeltamista. Ja olihan niissä mieleenpalautettavaa. Diana Gabaldonin paksukainen, Luiden kaiku, on 1183 sivua seikkailua, osin 1770-luvulla, osin 1980-luvulla. Luiden kaiku on kuudes osa suositussa Matkantekijä-sarjassa. Gummerus on juuri julkaisut suomennetun seitsemännen osan.
Jokaisen pitää saada itse lukea ja kokea tämä tarina Jamiesta ja Clairesta, joten juoneen en voi mennä juuri lainkaan. Koska kyseessä on aikamatkailu ja useamman sukupolven tarina, kirjailijalla riittää paljon kerrottavaa. Matkantekijä-sarja on minulle rakkauden ja sitoutumisen tarina. Sarjan alkuosien pääparin polttavin intohimo on tasaantunut tarinan tässä vaiheessa. Halu ei kuitenkaan ole sammunut. Nautin Gabaldonin tavasta kuvata pitkään kestäneessä parisuhteessa elävien keskinäistä kanssakäymistä ja heidän sille antamiaan merkityksiä.
Gabaldon kuljettaa tarinassaan monia henkilöitä sukulaisineen eri mantereilla ja tällä kertaa minä lukijana olin herpaantua kaikkien Yhdysvaltoihin muuttaneiden skottien sukujuurien seuraamiseen ja muistamiseen. Välillä toivoin henkilölistaa tai sukupuuta teokseen. No - seuraavassa teoksessa näyttää sisäsivulla löytyvänkin sukupuu.
Tapanani on nimeni lisäksi kirjoittaa etusivulle hankintavuosi. Luiden kaiun näytän hankkineen heti tuoreeltaan, vuonna 2010. Jotain oli kuitenkin tapahtunut, en muistanut kirjan tapahtumista mitään. Tai muistin yhden asian, mielestäni hyvin merkittävät häät, muttaa kirjaa selatessani en löytänyt niitä lainkaan. Ei muuta kuin lukemaan.
Lukiessani kirjaa nautin itselleni merkittävien henkilöiden elämänkulusta. Jamie, Claire, Brianna, Ian ja Roger jokainen sykähdyttävät minua lukijana aivan erityisellä tavalla. Jo yksikin heistä riittäisi motivoimaan minut lukemaan tarinan, mutta viisi sellaista henkilöä saa minut erityisen riemukkaaksi. Gabaldon tekee henkilöhahmoistaan aivan eläviä ja tosia, uskon kaiken lukemani. Uusimman ilon henkilöihin liittyen minulle tarjosi nuori kveekari Rachel Hunter, joka vaikuttaa useammankin henkilön elämänkulkuun tarinassa. Ote kirjasta:
Teos: Luiden kaiku (An Echo in the Bone)
Kirjailija: Diana Gabaldon
Suomentaja: Anuirmeli Sallamo-Lavi
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2010

"Tyttö, musta tuntuu, että sun ei kannata koskea muhun", hän sanoi ja tuijotti edelleenkin silmiin, joiden väri oli kuin krassi virtaavan veden alla. "Sillä jos kosket, mää otan sun tässä ja nyt. Ja sitten taitaa olla meille kummallekin liian myöhäistä, eikö niin?"Nyt voin aloittaa hyvillä mielin seitsemännen osan!
Teos: Luiden kaiku (An Echo in the Bone)
Kirjailija: Diana Gabaldon
Suomentaja: Anuirmeli Sallamo-Lavi
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)