Taija Tuominen: Kuningaskobra

Kesti kahdeksantoista vuotta, ennen kuin uskoin, että minulla on vain tämä yksi tarina kirjoitettavana.
Taija Tuomisen voimalla ja taidolla kirjoitettu Kuningaskobra jyrää ylitseni. Teos on omaelämäkerrallinen tarina kuristavasta lapsuudesta, irtaantumisen huumasta ja kirjoittamisen voimasta. Tuomisen teoksen minäkertojan lapsuus ja nuoruus on ollut henkiinjäämistaistelu, jonka kertoja on voittanut. Voittajan osa on vaikea, koska kolhut tuntuvat vielä vuosikymmeniä lähdön jälkeen.

Kirjoittaminen pelastaa omilla jaloillaan huojuvan minäkertojan. Nimeltä mainitaan monta merkittävää henkilöä, mutta kaiken voittavan, elämänmittaisen taikavoiman tarjoaa lukion iltalinjan äidinkielenopettaja Hilja Mörsäri. Hän tarjoaa myös vastavuoroisen ihmissuhteen, joka hoitaa menneiden aikojen vaurioita.

Kuningaskobran skaala on järisyttävän laaja. Välillä kiemurtelen kiusaantumisen tunteessa minäkertojan hoiperrellessa. Välillä koen vapauden voiman, joka saa jaksamaan eteenpäin. Välillä tutkin muistojani, jotka Tuomisen teos siivilöi näkyviin. Välillä suren kaikkia piinattuja ja alistettuja lapsia, jotka eivät voi valita vanhempiaan. Kaiken aikaa olen onnellinen lukemisen ja fiktion voimasta, kirjoittamisen mahdollisuudesta ja ihmisen sinnikkyydestä. 

Näin se päättyi ja kaikki oli fiktiota.

Kiitos kustantajalle lukukappaleesta.

Teos: Kuningaskobra
Tekijä: Taija Tuominen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Tammi

Kommentit

  1. Aivan kamalaa, jos joutuu hankkimaan jollekin läheiselle lähestymiskiellon, eikä se läheinen piittaa siitä ollenkaan. En ole lukenut Tiikerihaita, mutta haluaisin lukea sen tai se voi olla myös aika ahdistavaa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. (Ihmeellistä teknistä säätöä minulla!) Kiitos kommentistasi, Mai! Kerro ihmeessä, jos päädyt lukemaan Tiikerihain. Minä säästelen nyt itseäni ja yritän löytää luettavaa, jossa lapset ovat turvassa.

      Poista
  2. En kirjoittanut mitään. Ostin kaupasta. Voisin kirjoittaa pidemmän esseen joskus.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2019: 7. luukku

Ray Bradbury: Fahrenheit 451