keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Äänikirjat ovat yksin autoilevan ilo

Aloitin nyt syksyllä säännöllisemmän autoilun. Joka viikko saan istua aika monta tuntia autossa yksin. Parasta yksin autoilussa ovat äänikirjat, joita saan kuunnella. Ensimmäisellä kierroksella kirjastossa huomasin äänikirjahyllyjen päivittyneen ja valitsin kuunneltavaksi Elena Ferranten romaanisarjan ensimmäisen osan.

Loistava ystäväni oli minulle melkoisen voimakas kuuntelukokemus. Ehkä teoksen puoleen väliin ajattelin, etten pidä kuulemastani. Nuorten naisten asuinympäristön raakuus tuntui todella vaikealta kuunnella. Kun sitten antauduin tarinan vietäväksi, huomasin olevani aivan tunteideni vallassa. Nuoren Elenan epävarmuus ja Lilan voima tuntuivat minussa, vaikka vain istuin auton penkillä ja annoin tekstin virrata lävitseni.

Seuraavaksi pääsinkin etsimään kuunneltavaa Karstulan kirjastosta. Eräänä tavoitteenani oli valita lyhyt äänikirja. Sydän vielä ruvella edellisestä kuuntelusta valitsin Toni Morrisonin romaanin Koti. En todellakaan lukenut takakannen tekstiä ennen kuuntelun aloittamista. Ehkä lyhyempää äänikirjaa valitessani toiveeni oli kuulla kevyempi tarina. Toni Morrisonin teokset ovat loistavia, mutta kevyitä ne eivät ole.

Tarina sodan vaurioittamasta miehestä ja hänen sisarestaan sulautui mielessäni kaikkeen siihen tuskaan, jota koin Loistavan ystävän kanssa. Koti on minulle kertomus särkyneiden ihmisten ponnistelusta kohti siedettävää elämää. Ensin on jäätävä henkiin. En itkenyt kuunnellessani, mutta kiemurtelin ja koin vellovaa ahdistusta. Huh!

Seuraavan äänikirjan valitsin aivan toisesta ääripäästä. Nora Robertsin Kaukainen unelma on hattaraa Ferranten ja Morrisonin teoksiin verrattuna. Se ei haittaa, nyt hattara sopii oikein hyvin. Rikkaita ihmisiä, ihmissuhdeongelmia ja oletus onnellisesta lopusta ainakin kaikille hyville ihmisille on paikallaan ja viihdyttää minua nyt autossa.

Elena Ferrante: Loistava ystäväni
Toni Morrison: Koti
Nora Roberts: Kaukainen unelma