lauantai 4. tammikuuta 2020

Äänikirjailottelua eli lukijan helppoa elämää

Lokakuussa riemuitsin kuunnelluista kirjoista. Työmatkoilla, kävelyillä ja joskus ihan kotona lepäillessä kuuntelen äänikirjaa puhelimestani kuulokkeilla tai kaiuttimien kautta. Syksyn BookBeat-kokemuksella voin jakaa äänikirjakäyttöni kahteen ryhmään: kiinnostavat teokset, joihin en välttämättä tarttuisi arjen kiireissä paperiversiona ja höpsöt, joilla rauhoitan levotonta ja väsynyttä mieltäni.

Alla kuuntelemiani eli lukemiani kiinnostavia kirjoja loppusyksyltä. Arvion tai tunnelman teoksesta kirjasin Instagram-päivityksiini, mutta kopioin ne nyt tähän:


Pajtim Statovcin Bolla
Statovci on todella taitava kirjailija. Teos piti minua otteessaan, vaikka välillä olin aivan häkeltynyt ja eksyksissä. Kirjan kuuntelu innosti minua aloittamaan uudelleen kirjoittamisen. Se oli outo sivuvaikutus!

Kristiina Vuoren teokset Elinan surma ja Viipurin valtiatar
Olen rypenyt menneessä ajassa automatkoillani marraskuussa. Ensin Elinan surma, nyt Viipurin valtiatar. Taitava Kristiina Vuori on teoksillaan vienyt minut naisen elämän kipukohtien läpi. Näiden teosten päähenkilöt eivät ole virheettömiä, mutta todella kiinnostavia.

Édouard Louisin Ei enää Eddy
Edouard Louis on kirjoittanut hurjan ja tärkeän romaanin. Ei enää Eddy kertoo köyhyydestä, häpeästä ja henkiinjäämisestä. Nuori poika selviää läpi kaiken kamalan, vaikka suojaa ei tunnu löytyvän mistään.
Ei enää Eddy pitäisi olla pakollista luettavaa kaikille lastensuojelun ja psykiatrisen hoidon työntekijöille. Myöskin opettajien kannattaa tarttua tähän kirjaan.
Aivan uskomatoman hieno teos! ❤️

Elizabeth Stroutin teokset Kaikki on mahdollista ja  Nimeni on Lucy Barton
Olen aivan ihastunut Elizabeth Stroutin kirjoihin. Nyt kuuntelin romaanin Nimeni on Lucy Barton. Miten viisaasti ja vapaasti Strout kirjoittaakaan. Minua tämä teos lohdutti! ❤️

Joulun valoa Tampereella
Yhdistän mielessäni romaanit Bolla ja Ei enää Eddy. Niiden maailma on julma, ja luin teokset henkeäni pidätellen. Hienoja teoksia molemmat. Hankin itselleni joulun pyhinä nettikirjakaupasta kaikki Statovcin julkaistut romaanit. Elämästä kaikkineen kertovat myös romaanit Kaikki on mahdollista ja Nimeni on Lucy Barton. Ne onnistuivat lohduttamaan minua lukijana. Pahaa ei ole peitetty, mutta sen äärellä on myös hyvyyttä ja ihmisiä, joilla on tahtoa nähdä kauneutta.


Nyt kuuntelen Elina Kilkun Täydelllistä näytelmää. Rakastan tarinan keveyttä ja kirpeyttä. Hohotin ääneen päähenkilö Alinan tuskaisia teatteriharjoituksia "innokkaiden" eläkeläismiesten ohjaajana.

Lasteni suosituksesta minulla on kuuntelulistalla mm. Kari Enqvistin Suhteellisuusteoriaa runoilijoille, Samuli Siltasen Astu matematiikan maailmaan ja Antti Tuiskun, Anton Vanha-Majamaan ja Antti Aron Antti Tapani. Yksi lapsistani kuunteli ensin Potterit englanniksi, nyt ruotsiksi. Va fint!