Kristiina Vuori: Neitsytkruunu

Ja kun linnut ovat lentäneet tarpeeksi monta kertaa taivaankannen ylitse, huomaat, ettei elämäsi ole enää niin onnetonta kuin luulit. Jokainen haava arpeutuu, armaani, eikä niistä kaikista jää edes pysyvää jälkeä.

Kristiina Vuoren uutuus Neitsytkruunu kertoo fiktiivisen tarinan historiallisesta henkilöstä. Anna Hansintytär Tott syntyi noin vuonna 1478. Teoksen nimi viittaa naimisiinmenoon ja morsiaimen kantamaan kruunuun. Ennen naimisiinmenoa rälssineidot pitivät päässään otsanauhaa tai hilkkaa. Neitsytmorsian saa vihkipäivänä päähänsä vihkikruunun ja häitä seuraavana päänpeittäjäispäivänä vaimo pukee päähunnun. Neitsytkruunu on hetkellinen merkki oikein eletystä elämästä tietyssä yhteiskuntaluokassa aikansa yhteisössä.

Neitsytkruunun Anna on kuuliainen. Hän ymmärtää oman paikkansa ja malttaa odottaa vuoroaan. Annan elämää ohjaa vahvalla kädellä täti Ingeborg, joka haluaa vaikuttaa muiden ihmisten elämään. Sympatiani on vahvasti tädin puolella. Ingeborgin puoliso, Sten Suuri, on valtionhoitaja, joten Annan tulevan puolison tulee olla riittävän varakas ja vaikutusvaltainen.

Neitsytkruunu on kertomus Annan elämästä nuoruudesta aina vakaaseen rouvaelämään. Elämä tuo muutamia iloja ja riittävän paljon suruja Annan elämään. Oma tahto on aina toisten hyppysissä, ja menetykset muovaavat Annan elämää yllättävän tuskan ja koetun häpeän kautta. Kristiina Vuori kuvaa Annan sisäistä sielunmaisemaa vivahteikkaasti. Nautin suuresti hänen tavastaan kirjoittaa. Ote teoksesta:

Jos Anna ei vielä äsken ollut lopen uupunut, nyt hän on. Hän tuntee itsensä täysin riittämättömäksi, ohueksi, aivan kuin voi, jota on säästelty ja pihistelty koko talven, ja kevään koittaessa siitä liikenee enää surkea sipaisu kyrsän kylkeen. Väsymys työntää kaiken tieltään ja ajatus tutusta baldakiinivuoteesta pehmeine polstereineen on vastustamaton.

Luin Vuoren uutuuden nopeasti ja nauttien. Anna pääsee naimisiin ja elämää riittää vielä senkin jälkeen. Ote teoksesta:

Rouvassa vielä veri vetää ja siksi hänen täytyy mennä tuonne nuorison sekaan ja nauttia keväästä. Menkää ja solmikaa kukkaseppele.

Olen lukenut melkein kaikki Vuoren teokset ja joka kerta ilahdun tarinan voimasta ja kirjoittajan taidoista. Tässä linkit aiempiin teksteihini:

Näkijän tytär (2012)
Siipirikko (2013)
Disa Hannuntytär (2014)
Kaarnatuuli (2016)
Filippa (2017)
Muutamalla rivillä mainitsin myös Elinan surmasta ja Viipurin valtiattaresta.

Ennen koronaa kalenterissani luki Kristiina Vuoren nimi erään maaliskuisen illan kohdalla. Tampereen Lielahden kirjastossa piti olla Vuoren kirjailijavierailu. Toivottavasti mahdollisuus sille tulee joskus myöhemmin tänä vuonna. Nyt voimme lukea teoksia kotona paperi- tai e-kirjaversioina.

Turvallisia lukuhetkiä kaikille blogin lukijoille!

Sain teoksen arvostelukappaleena. Kiitos kustantajalle!

Teos: Neitsytkruunu
Tekijä: Kristiina Vuori
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Tammi

Äänikirjailottelua eli lukijan helppoa elämää

Lokakuussa riemuitsin kuunnelluista kirjoista. Työmatkoilla, kävelyillä ja joskus ihan kotona lepäillessä kuuntelen äänikirjaa puhelimestani kuulokkeilla tai kaiuttimien kautta. Syksyn BookBeat-kokemuksella voin jakaa äänikirjakäyttöni kahteen ryhmään: kiinnostavat teokset, joihin en välttämättä tarttuisi arjen kiireissä paperiversiona ja höpsöt, joilla rauhoitan levotonta ja väsynyttä mieltäni.

Alla kuuntelemiani eli lukemiani kiinnostavia kirjoja loppusyksyltä. Arvion tai tunnelman teoksesta kirjasin Instagram-päivityksiini, mutta kopioin ne nyt tähän:

Pajtim Statovcin Bolla
Statovci on todella taitava kirjailija. Teos piti minua otteessaan, vaikka välillä olin aivan häkeltynyt ja eksyksissä. Kirjan kuuntelu innosti minua aloittamaan uudelleen kirjoittamisen. Se oli outo sivuvaikutus!

Kristiina Vuoren teokset Elinan surma ja Viipurin valtiatar
Olen rypenyt menneessä ajassa automatkoillani marraskuussa. Ensin Elinan surma, nyt Viipurin valtiatar. Taitava Kristiina Vuori on teoksillaan vienyt minut naisen elämän kipukohtien läpi. Näiden teosten päähenkilöt eivät ole virheettömiä, mutta todella kiinnostavia.

Édouard Louisin Ei enää Eddy
Edouard Louis on kirjoittanut hurjan ja tärkeän romaanin. Ei enää Eddy kertoo köyhyydestä, häpeästä ja henkiinjäämisestä. Nuori poika selviää läpi kaiken kamalan, vaikka suojaa ei tunnu löytyvän mistään.
Ei enää Eddy pitäisi olla pakollista luettavaa kaikille lastensuojelun ja psykiatrisen hoidon työntekijöille. Myöskin opettajien kannattaa tarttua tähän kirjaan.
Aivan uskomattoman hieno teos! ❤️

Elizabeth Stroutin teokset Kaikki on mahdollista ja  Nimeni on Lucy Barton
Olen aivan ihastunut Elizabeth Stroutin kirjoihin. Nyt kuuntelin romaanin Nimeni on Lucy Barton. Miten viisaasti ja vapaasti Strout kirjoittaakaan. Minua tämä teos lohdutti! ❤️

Joulun valoa Tampereella

Yhdistän mielessäni romaanit Bolla ja Ei enää Eddy. Niiden maailma on julma, ja luin teokset henkeäni pidätellen. Hienoja teoksia molemmat. Hankin itselleni joulun pyhinä nettikirjakaupasta kaikki Statovcin julkaistut romaanit. Elämästä kaikkineen kertovat myös romaanit Kaikki on mahdollista ja Nimeni on Lucy Barton. Ne onnistuivat lohduttamaan minua lukijana. Pahaa ei ole peitetty, mutta sen äärellä on myös hyvyyttä ja ihmisiä, joilla on tahtoa nähdä kauneutta.

Nyt kuuntelen Elina Kilkun Täydelllistä näytelmää. Rakastan tarinan keveyttä ja kirpeyttä. Hohotin ääneen päähenkilö Alinan tuskaisia teatteriharjoituksia "innokkaiden" eläkeläismiesten ohjaajana.

Lasteni suosituksesta minulla on kuuntelulistalla mm. Kari Enqvistin Suhteellisuusteoriaa runoilijoille, Samuli Siltasen Astu matematiikan maailmaan ja Antti Tuiskun, Anton Vanha-Majamaan ja Antti Aron Antti Tapani. Yksi lapsistani kuunteli ensin Potterit englanniksi, nyt ruotsiksi. Va fint!

Kristiina Vuoren Filippa-teoksen lukupiiri Helsingin Kirjamessuilla

Filippa-romaanin lukupiiri pidettiin osana Helsingin Kirjamessujen ohjelmaa 27.10.2017. Paikalla oli valtioneuvoston kirjallisuuspiiriläisiä, kustantajan edustajana Hannu Harjumaa, kirjailja Kristiina Vuori ja pieni joukko tilaisuuteen ilmoittautuneita lukijoita. Itse olin paikalla bloggarina.

Keskustelumme oli vapaata ja soljuvaa. Keskustelu oli myös niin intensiivistä, että vasta illalla osasin kaivata valokuvaa lukupiiristä. Koska en ollut sitä ottanut, tilaisuus jää Filippan ulkomuodon lailla mielikuvituksen ja tämän tekstin varaan.

Harjumaa aloitti tilaisuuden kysymällä osallistujien ajatuksia historiallisesta romaanista. Osa osallistujista kertoi lukevansa historiallisia romaaneja erityisesti historian vuoksi. Yksittäisen ihmisen kokemus on kiinnostava! Menneiden aikojen merkittävien miesten tarinoiden koettiin täydentyvän, kun historiassa ja kirjallisuudessa äänen saavat nykyään myös naiset ja lapset. Tämä naisten ja lasten historian kirjoittaminen on Vuoren eräs missio kirjailijana.

Lukupiirissä oli osallistujia, joilla oli keskivertolukijaa enemmän tietoa Filippan tapahtumapaikoista. Kuulimmekin sekä osallistujien että kirjailijan kertomana Flemingien kartanoista ja esimerkiksi Filippa-aaveesta, joka vaeltaa levottomana ja kenties jokun vääryyden kokemana suvun kartanon mailla. Vuori kokee, että teoksen tapahtumapaikoilla käynti auttoi häntä rakentamaan tarinaa ja on yleisemminkin hyödyllistä keskiajan ja uuden ajan tekstejä kirjoitettaessa.

Kirjailija Vuori kertoi Anu Lahtisen kirjoittaneen väitöskirjan Flemingien suvusta ja olleen apu Vuorelle teoksen taustojen tarkistamisessa. Laaja yhteistyöverkosto auttaa kirjailijaa tietojen keräämisen työläässä vaiheessa. Pohjana teokselle toimi Filippan kirjoittama viimeinen tahto, joka on testamenttitekstinä poikkeuksellinen tuossa ajassa, täynnä tunnetta. Lukupiirissä kuulimme 1500-luvun naisien, jotka olivat yhteiskunnassa vähävaltaisia, keinoista kuitenkin vaikuttaa omaan elämäänsä. Emme jääneet pelkästään pohtimaan naisia, vaan osansa saivat myös tuon ajan miehet. Häikäilemätön mies saattoi olla hyödyksi koko suvulle kerätessään valtaa ja varallisuutta.

Lukupiiriläiset kuulivat, että Vuorella on monia ideoita tulevien romaanien aiheiksi. Seuraava teos on valmistumassa, kansikuvakin on jo valmiina. Ilahduttavaa oli myös kuulla, että Vuori ei tiukasti rajaa teostensa ajankohtaa tai aihetta. Tulevina vuosina saatamme lukea Kristiina Vuoren kirjoittamia teoksia, jotka kertovat hyvinkin erilaisesta ajasta ja maailmasta.

Kiitos kaikille lukupiiriin osallistuneille! Keskustelu oli vilkasta ja virkistävää.

Teos: Filippa
Tekijä: Kristiina Vuori
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Tammi

Kristiina Vuori: Filippa

Tuoksuuko sinun ihosi yhä minulta?

Kristiina Vuoren Filippa sijoittuu 1500-luvun Suomeen. Päähenkilö, teoksen alussa nuori tyttö ja teoksen lopussa aikuinen nainen, on selvästi osa perhettään ja sukuaan. Hänellä on kaksi veljeä, Joakim ja Klaus. Joakim on veljistä vanhempi, mutta huikentelevainen ja heikko. Klaus puolestaan on synkkä, voimakas ja arvaamaton. Filippa asettuu varakkaan perheensä toiveiden mukaan huolehtimaan omaisuudestaan. Omaisuudestaan Filippa pitää hyvän huolen, mutta hän itse jää odottamaan omaa puolisoa ja lapsia. Tehtävissään taitavan Filippan tarina on mielestäni surullinen ja täynnä aikomuksia, odottamista ja kaipausta.

Kansikuva kustantajan sivuilta

Filippa on hieno lukukokemus. Vuori kuvaa uskottavasti ja koskettavasti naisen tunteita ja sitä vähäistä liikkumatilaa, joka naisella 1500-luvulla oli. Filippa on kertomus halusta, johon liittyy häpeää ja pelkoa. Ote kirjasta:

Taas yksi vuosi alta pois. Eletty päivä päivältä, viikko viikolta - - kaivaten lasta syliini, kaivaten rauhaa ajatuksiini ja uniini. Minua ympäröi joukko rakkaita ihmisiä ja silti olen yksin, yksinäisempi kuin koskaan ennen. - - 
Sillä sinua en suostu ikävöimään. Sinua, joka olet asettanut piinan päälleni.

Filippan minäkertoja puhuttelee teoksessa henkilöä, joka vaikuttaa kaikkiin Filippan päätöksiin ja ajatuksiin. Filippa ei ole ajatuksissaankaan yksin, peto vaanii saalistaan aina. Kerronnan ratkaisu on tehokas, koska lukijanakin tunnen varjon, joka päähenkilön elämässä on. Filippa on naimattomana naisena täysin riippuvainen sukunsa miehistä ja erityisesti veljestään, joka on sisarensa päämies ja etujen valvoja. Teoksen voi lukea rakkaustarinana ja tarinana vallankäytöstä. Vaikka halusin lukea tarinan rakkauden kautta, en voi täysin ohittaa vallan ja hyväksikäytön teemaa. Toisen alistaminen ja hallitseminen hävittää vastavuoroisen ja tasa-arvoisen rakkauden. Tämä ristiriita ei vie teoksen kiinnostavuutta, pikemminkin päinvastoin. Minun tekisi mieli lukea teos monta kertaa peräjälkeen, eri henkilöiden näkökulmasta. Erityisesti erään miehen näkökulma ja oma ääni jää kiinnostamaan. Vuori on kuvannut taitavasti alisteisen suhteen, jossa Filippa joutuu yksin selviämään. 

Filippasta muissa blogeissa:
Kirsin kirjanurkka
Kirjahilla
Kirjasähkökäyrä
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Kirjakaapin avain (äänikirja)

Kristiina Vuoren muista teoksista blogissani:
Näkijän tytär (lyhyesti)
Siipirikko
Disa Hannuntytär
Kaarnatuuli

Kristiina Vuoren Filippaa käsitellään Helsingin Kirjamessujen lukupiirissä perjantaina 27.10. klo 10.15. Olen itsekin siellä paikalla bloggarina.

Kiitos kustantajalle lukukappaleesta!

Teos: Filippa
Tekijä: Kristiina Vuori
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Tammi

Kristiina Vuori: Kaarnatuuli

Hän sentään osasi nolostella sitä pistelevää kuumotusta, minkä toistemme paljaan ihon näkeminen puski sisuksissamme liikeelle. Minä viheliäinen naisenkuvatus sen sijaan en osannut hävetä. En halunnut, vaikka olin yhä saastainen synnytyksestä enkä ennen kirkottamista olisi saanut edes istua tässä, keskellä isoa tupaa kaikkien pällisteltävänä.

Kuva kustantajan sivuilta.

Kristiina Vuori on minulle tuotantonsa puolesta tuttu ja mieluinen kirjailija. Olen lukenut hänen kirjansa ja yhtä lukuunottamatta niistä kirjoittanutkin tänne blogiin (Näkijän tytär, Siipirikko ja Disa Hannuntytär). Uusin kirja, Kaarnatuuli, on ollut minulla luettavana noin viikon. Saman viikon olen potenut selkääni, joten tämä kirja on luettu mitä omituisimmissa könötysasennoissa.

Kaarnatuuli kertoo nuoren naisen, Valpuri Innamaan, elämästä. Tarina sijoittuu 1500-luvun Turkuun. Tarinan aluksi Valpurin mies, porvari Henrik Innamaa, on mestauslavalla. Kirja alkaakin hyvin intensiivisesti. Pääasiassa kertojana on itse Valpuri, vaikka muutamaan otteeseen äänensä saavat kuuluville miehet, jotka liittyvät Valpurin elämään. Valpurin avainpiika Kaarina on merkittävä ihminen Valpurille. Naisista ja heidän lapsistaan tuleekin tarinassa joukko, jonka hyvinvoinnista Valpuri joutuu vastaamaan.

Valpuri on mielenkiintoinen päähenkilö. Hän on särmikäs, kapinoiva, kärsimätön ja ahnas. Valpuri on myös kauppias ja työnteko on eräs häntä määrittävä ja ohjaava ominaisuus. Kiinnostuin Valpurista ja se kiinnostus kesti koko tarinan ajan. Valpuri tietää heikkoutensa ja ymmärtää toimintansa johtavan ongelmiin. Epätäydellisyys tekee Valpurista ihmisen. Seuraavaksi ote, jossa Valpuria arvioidaan erään miehen näkökulmasta:

Lemmiskelyn sijasta oli vedottava tämän kylmään järkeen ja ahneuteen. Sillä sitä nainen oli, ahnas. Perso ylellisyyksille, kalliille viinille, konvehdeille ja marsipaanille, silkille ja sametille, helmille ja parfymoiduille säämiskähansikkaille. Sopi vain toivoa, että listaan kuuluivat myös miehet.

Arvio kertoo ehkä jotain Valpurista, vaikka se voikin kertoa myös arvion tekijästä. Valpuri on nainen, kauppias, vaimo ja äiti. Minulle rakkain kohta kirjassa on, kun Valpuri tekee huomioita eräästä nuoresta miehestä sekä äitinä että naisena. Tässä sitä äitiosastoa:

Sen jälkeen vuorossa oli pellavarihmanyytingeillä somistettu pusero. Se puhui vienosti kahisevaa kieltä, jota me naiset ymmärsimme sanoitta. Olavilla oli emä, joka rakasti poikaansa. Tuo äidinrakkaus huokui jokaisesta pistosta ja taidokkaista rypytyksistä paidan kauluksessa ja hihansuissa.

Vuori kirjoittaa vivahteikasta tekstiä, joka viihdyttää ja naurattaa. Valpuri tekee teräviä huomioita naisen mahdollisuuksista ja miesten toimista. Mutta Vuori kirjoittaa myös herkästi ja koskettavasti. Ote kirjasta:

Hänen hengityksensä tuoksui miellyttävälle, raikkaalle. Hänen huulensa. Voi taivas. Hän suuteli kuin kaiken kokenut liehittelijä, viipyillen, maistellen makuani, käyttäen rohkeasti kieltään. Ja hän suuteli kuin kokematon nuorukainen. Vilpittömästi. Antautuen täysin ja ilman pelkoa. 
Niin tein minäkin. Antauduin.

Kaarnatuuli on historiallinen romaani, jossa on rakkautta, kiintymystä ja halua. Kirjan paikkoihin, ihmisten elämään ja heidän tapoihinsa liitttyvä historia on hyvin elävää ja konkreettista. Vuori tuntee perusteellisesti ajan, josta kirjoittaa. Kirja oli minulle ihana lukunautinto, jota oma kipuileva selkänikään ei pystynyt himmentämään. Mielestäni Kaarnatuuli on paras Kristiina Vuoren kirja.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Kaarnatuuli
Tekijä: Kristiina Vuori
Kansi: Mika Kettunen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Tammi

Disa Hannuntytär

Se, että sain luettavakseni Kristiina Vuoren uusimman romaanin tuoreeltaan, oli yhtä aikaa ilahduttavaa ja jännittävää. Odotukset olivat korkealla! Aloitin kirjan eilen, lopetin tänään. Vuori on kirjoittanut kaikki kolme kirjaansa aika vauhdikkaasti, koska julkaistavaa on riittänyt joka vuodelle. Näkijän tytär on julkaistu 2012, Siipirikko 2013 ja nyt Disa Hannuntytär.  Historiallinen romaani ja juuri rakkausromaani on tällä hetkellä kaikkein viihdyttävintä kirjallisuutta minulle, joten paljon oli pelissä eilen Vuoren uutuuden avatessani.

Disa Hannuntyttären tarina sijoittuu Suomeen 1300-luvun loppuun. Kirjan nimihenkilö Disa joutuu tai pääsee leskeksi heti tarinan alettua. Disa on nuoresta iästään huolimatta ollut naimisissa jo monta vuotta Pyhänkorvan isännän, Martti Björninpojan kanssa. Heillä on eloonjäänneitä lapsia yksi, Viljami Martinpoika, joka tekemisillään antaa äidilleen paljon huolehdittavaa heti tarinan alusta alkaen.

Disa Hannuntytär on historiallisten rakkausromaanien tapaan pitkähkö tarina, joka on kyllä mitastaan huolimatta nopeaa ja viihdyttävää luettavaa. Kolmeen osaan jakautuvan tarinan (yhteensä noin 400 sivua) lisäksi Vuori on kirjoittanut historiallisen katsauksen (parikymmentä sivua) ja sanaston, joka auttaa lukemista oudoimpien ilmausten osalta.

Kannessa oleva valokuva on Patrik Rastenbergerin ja kansien kokonaisuus Markko Tainan käsialaa.

Siipirikossa en pitänyt naispäähenkilö Seljasta ja hänen käytöksestään. Nyt koin saman Disan kohdalla. Monta kertaa jouduin miettimään lukiessani, että sanoisiko ja tekisikö keskiaikainen nainen noin ja mitä ihmettä siitä seuraisikaan. Disa oli avioliitossaan peloteltu ja alistettu, mutta tarinan edetessä Disan lisääntyvä vastustus ja uhmakkuus on kyllä melkoista. Historiallisen romaanin uskottavuus niiden lukijoiden kohdalla, jotka asiaa miettivät, on kiinni lukijasta, hänen tiedoistaan ja käsityksistään. Nyt minulla oli valitettavasti vaikeaa kaikilta osin uskoa Disaa ja hänen toimintaansa. Kaikilla lukijoilla ei varmaankaan ole tätä ongelmaa.

Pidin eniten salaperäisestä laivuri Bastista, jonka henkilöhahmo oli minusta tarinan mielenkiintoisin. Hänen menneisyydestään ja syrjäpoluistaan olisin lukenut enemmänkin. Ote kirjasta:

"Basti toki rakasti naisia. Ei siis naista, vaan naisia. Kukapa ei olisi rakastanut pehmeää, kermaista ihoa, joka pilkotti viitan vain osittain peittämästä kaula-aukosta, kun nainen nojautui kiihdyksissään eteenpäin. --- Basti olisi halulla tehnyt tuon kaiken, jos nainen vain olisi sulkenut suunsa, kuunnellut hänen sanojaan ja luottanut häneen."

Vuori saa minulta kannustavat taputukset Disan ulkomuodosta. Kerrankin tämän lajin sankaritar on "kookas vaimoihminen", jolla on mieheen verrattuna "kädet kuin karkeasti veistetyt kapustat". Tätä lisää, kiitos!

Disa Hannuntytär oli siis minulle ristiriitainen lukukokemus. Vuorella on taito hyppysissään, joten jään odottamaan hänen seuravaa kirjaansa!

Teos: Disa Hannuntytär
Tekijä: Kristiina Vuori
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2014

Sain kirjan arvostelukappaleena, kiitos kustantajalle.

Häkeltynyt

Kaksi ilon ja kummastuksen aihetta:

1. Luin Vuoren Siipirikon ja kirjoitin siitä ajatuksiani. Suit sait sukkelaan ne ovatkin itse kirjailijan silmien alla ja kirjoitukseni singahtaa linkiksi FB-päivitykseen. Jännittävää! Lukiessani olen melkoisen yksin kirjan kanssa ja ajatus siitä, että on olemassa oikea kirjailja ja todellinen maailma on mystisen oudon kihelmöivää. Ja hivenen pelottavaa. Toivottavasti blogit tuovat iloa kirjailijoille, eivätkä ainakaan lisää ahdistusta.

Ja sitten tulee seuraava ajatus. Voisiko blogiin kirjoittaa jotain niin, että siitä seuraisi jossain kirjassa tulevaisuudessa jotakin, johon olisi itse ollut rippusen verran osallinen? Vuoren FB-sivujen kautta menin lukemaan Morren maailma -blogin tekstin samaisesta kirjasta ja hihkuin riemusta, kun Morre miettii historiallisten romaanien sankarittarien ruumiinrakennetta. Minäkin haluan jonkun verevämmän ja hyvinsyöneen historiallisen romaanin sankarittaren!

2. Eilen illalla ryhdyin lukemaan Ally Condien trilogian lopetusta Perillä. Tutkin miltei aina tarkkaan kannet ja sisäliepeet ennen lukemisen aloittamista. Niin nytkin. Kirjan takaliepeessä oli lyhyesti kuvattu kolmen lukijan kehuja sarjan aiemmasta kirjasta Rajalla. Luin niitä jotenkin väsyneen verkkaisesti ja mietin, että onpa mukavaa, kun ensimmäisenä oli omalla nimellään opiskelija Kuopion lyseon lukiosta. Ja kas, kolmantena oli ote arviosta kirjasta blogista kirjakkoruispellossa.blogspot.fi. No voi hyvän tähden! Missähän mielentilassa olin tuota päivitystä kirjoittaessani? Kas, kun eivät laittaneet tietoa, että käyttävät blogitekstiäni. Olisin sitä arvostanut.

Todella usein kirjoittaessani tätä blogia ajattelen, että kirjoitan itselleni. Jossain vaiheessa päätin laittaa blogiin oman nimeni näkyville, että muistaisin pitää kirjoittamisissani järjen päässä. Vakilukijoiden määrä on pieni, kokonaista 26, mutta sen verran iso, ettemme saunaan ainakaan meillä yhtä aikaa mahtuisi! Kiitos kaikille blogiani lukeville! Kaikki huhuilut ja elonmerkit takaisin päin ovat myös sallittuja, jopa suorastaan toivottuja. Lisäsin Tietoja minusta -osioon sähköpostini, jos joku kokee tarvetta olla minuun yhteydessä.

Vihdoinkin Siipirikko

Jouluna luin ensimmäistä kertaa Kristiina Vuoren esikoiskirjan Näkijän tytär. Heti ensiluvulta tiesin, että tulen jatkossa seuraamaan kirjailija Vuoren tuotantoa. Vaikka tuossa tammikuisessa blogimerkinnässäni en siitä kirjoittanutkaan, sain päähäni ajatuksen, että Näkijän tytär saisi jatko-osan. Näinhän ei ollut missään puhuttu tai kirjoitettu. Ennen Siipirikkoa luin Näkijän tytär -kirjan vielä kaksi kertaa. Ihmeen sitkeässä ajatus jatkosta päässäni pysyi ja lukiessani kolmatta kertaa kirjaa arvelin avoimen lopun olevan yksi syypää hourailuihini.

Siipirikko pääsi viimein käsiini perjantaina ja tänä aamuna se oli luettu. Pidän todella paljon Vuoren tavasta kirjoittaa. Hänen kirjojensa lukeminen on yhtä aikaa helppoa ja hyvällä tavalla viihdyttävää. Erityisen iloinen olin tarinan tapahtumapaikoista, Karjala, Laatokan ympäristö ja Impilahden kylä ovat minulle tärkeitä sukuni vuoksi. Linnuilla, erityisesti petolinnuilla on tarinassa suuri merkitys ja kirjan lukemalla saa paljon lisätietoa haukka- ja kotkametsästyksestä. Historialliset yksityiskohdat ovat tämänkaltaisessa kirjassa merkittäviä ja itse ajattelen, että minun tulee lukijana luottaa kirjailijaan niin, että hän kertoo asiat "riittävän oikein". Tarinan päätyttyä kirjassa on vielä kirjailijan loppusanat, joissa hän luo katsauksen Siipirikko -kirjan aikaan. Pidän näistä loppusanoista paljon, ne avaavat aikaa ja tarinaa vielä omalta osaltaan.

Nautin kirjasta kyllä, mutta vähemmän kuin Näkijän tytär -kirjasta. Miksi? Minulle suurin ongelma oli päähenkilö Selja ja hänen ratkaisunsa, jotka veivät sekä Seljaa itseään että hänen läheisiään kohti tuhoa. Tämä lukijan ongelma on samankaltainen kuin kauhuelokuva, jonka katsojana toivon, että päähenkilö ei mene autiotaloon keskellä yötä, koska itse ei sinne menisi. Samalla ymmärtää, että elokuvasta tulisi aika kesy ja lyhyt, jos jokainen toimisi mahdollisimman turvahakuisesti ja viisaasti. Kirjan luettuani minä en pitänyt Seljasta. Olisin toivonut pitäväni, mutta valitettavasti näin ei käynyt.

Ehkä onnettomuus sanana kuvaa kaikkia niitä tapahtumia, joita Seljalle ja hänen läheisilleen tapahtuu  ja myös sitä henkeä, joka Seljan ympärillä pyörii. Sääli heräsi ainakin Häkkiä ja Aijoa kohtaan. Omat ajatukseni kirjan luettuani ovat ristiriitaiset, mutta taatusti etsin käsiini seuraavan Vuoren kirjoittaman kirjan.

Joulun ilot

Sunneva, Uudestisyntynyt rakastaja ja Näkijän tytär

Nyt sitten vihdoin muutama sana joulun lukemisista. Joulun alla reippaasti kerroinkin hankkineeni itselleni kaksi joululahjakirjaa. Kaukaa viisaana paketoitsin niistä vain Näkijän tyttären ja ryhdyin lukemaan Sunnevaa jo ennen joulua. Kaari Utrio on uudistanut kirjailijanuransa alkupuolella kirjoitetun Sunnevan todella huolella ja oikaissut mm. kertomuksensa aikamuotoja. Tuloksena on kevyemmin kulkeva, mutta laadultaan taattu keskiaikaromaani á la Kaari Utrio. Sunnevassa menee lukiessa tunti jos toinenkin. Juuri niin halusinkin.

Tässäkin, minulle jo muutamaan kertaan lukemassani tarinassa, kirjailija kuljettaa päähenkilöä ympäri Eurooppaa ristiin rastiin. Onhan se kaikkinensa vähän uskomatonta, mutta minulle Utrion keskiaikaisten romaanien matkustamiset ja kulkemiset ovat myös merkki ihmisen elämänkulun satunnaisuudesta ja arvaamattomuudesta. Elämä oli hurjaa arpapeliä, jossa oma ja lasten terveys, omaisuus, asema ja henki saattoi joutua uhatuksi hetkessä ilman, että lainkaan itse pystyi vaikuttamaan asiaan.

Kävin toki kirjastossa tavoilleni uskollisena ja heti putkeen Sunnevan jälkeen lähdin lukemaan J.R. Wardin Uudestisyntynyttä rakastajaa, joka tällä hetkellä tuntui järkyttävän paksulta hutulta. Joku raja lienee minunkin sulatuskyvylläni ja tämä vampyyrisaagan osa numero x kyllä läheni sitä rajaa. Kiltisti luin kirjan vähän harppoen loppuun ja ajattelin jättää Mustan tikarin veljeskunnan seikkailut toistaiseksi odottamaan. Kaikkihan nämä olen englanniksi lukenut. Kun sitten joku Wardin kirjoista sattuu kirjastossa eteeni, olen sen ottanut luettavaksi suomeksikin. Miksihän höpö on vieraalla kielellä helpommin sulatettavaa tai pykälän uskottavampaa? Mutta koska kirja on jo ollut kirjastossa tovin, kotoa löytynyt lihaksikas sankari sai sijaistaa kirjaa oheisessa kuvassa. Meillä sankaria kutsutaan Stiltoniksi.

Näkijän tytär oli ihana lukukokemus, hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen uusi tuttavuus kaltaiselleni utriootille. Pidin kirjasta todella paljon ja luen sen uudelleen kunhan muu elämä antaa myöten. Aamulla luin lehdestä, että Kristiina Vuorelta tulee tänä vuonna uusi kirja. Se on erittäin hyvä uutinen! Voin kuvitella, että historiallisen romaanin kirjoittaminen vaatii oman aikansa, sen verran yksityiskohtaista historiallista tietoa näidenkin kirjailijoiden, Utrion ja Vuoren, teokset ovat alusta loppuun.

Joulun ilojen jälkeen luin jotain muuta, siitä piakkoin. Tervetuloa kaikki blogini uudet lukijat ja kaikki te vanhat, vakaat ja luonteeltanne virkeät. Uusi vuosi on alussaan ja ainakin omalla kohdallani se vaikuttaa kovin kankeahkolta. Millähän sen pehmittäisi?

Joululahjaksi itselle

Juttelin eilen hyvän ystäväni kanssa puhelimessa. Hän sanoi, että kuulostan nuupahtaneelta. No, siltä se tuntuukin. Kaikista tekemättömistä töistä, puolitekoisista puuhista ja nääoistosikivasaadavalmiiksi-askareista huolimatta aion pitää tauon kaikesta opiskeluun ja itsensä sivistämiseen liittyvästä. Aion antaa piut paut kaikille hyllyssäni lukemattomille lojuville kirjoille. Kun eivät ole vielä tulleet luetuiksi, olkoot ilman minua vielä vähän aikaa.

Menen tällä viikolla ostamaan itselleni kaksi joululahjakirjaa. Täsmähoitona kaikkeen elämäni ryytymiseen luetan itselläni putkeen kaksi lohduttavan viihdyttävää kirjaa. Kaari Utrion Sunneva ja Kristiina Vuoren Näkijän tytär. Katsotaan sitten, miltä maailma näyttää.

Hyvää joulua kaikille. Lukekaa lukemasta päästyänne. Nukkukaa välillä. Ja syökää herkkuja. Olkaa ystävällisiä lähimmäisillenne.